Onko KUKAAN katunut sitä että on tehnyt lapsia?

  • Viestiketjun aloittaja "Tuhkimo"
  • Ensimmäinen viesti
"Tuhkimo"
Meidän perhe tuntuu olevan niin toisiinsa ärsyyntynyt joka asiassa, en tiedä miten tästä ulos pääsisin. 4 lasta ja kaikki toivottuja ja suunniteltuja, mutta sairastelujen ym. stressaavien ja voimia vievien asioiden vuoksi perheestämme on tullut paikka jossa jokainen voi huonosti :-(
Lapset eivät ole pahoinpideltyjä, mutta joka ikinen päivä, itseasiassa suurin osa päivästä menee siihen että puhumme huudamme ja tiukimme toisillemme hyvin töykeään ja epäystävälliseen tapaan. Mitään kivaa en jaksaisi enää järjestää lapsille kun aina tuntuu kaikki päättyvän kuitenkin johonkin kiukutteluun, ja toisaalta arkielämämmekin tuntuu olevan sellaista takkuamista, mitään ei tehdä ennenkuin huutamalla pyydetään, ei paljon huvita palkitakaan sellaista käytöstä :-(
Nyt pitäisi saada nollattua tämä tilanne niin että pääsisimme tervehtymään koko perhe, niin yksilöinä kuin kokonaisuutena. Mulla ei pää kestä jos tällainen tilanne jatkuu vielä 15 vuotta ja lapsista kasvaa masentuneita ja karkailevia nuoria, haluaisin olla onnellinen ja iloinen yhdessä vietetystä ajasta, rakastan lapsiani, sen voin sanoa täydestä sydämestä, mutta turhan usein huomaan haaveilevani siitä että saisin olla ihan yksin.
 
vieras--
Kuinka vanhoja lapsia? Jos alle kouluikäisiä, tarhaan ehdottomasti. Kummasti auttaa jaksamaan jos päivällä saa hengähtää kun lapset ovat hoidossa. Tiedän kokemuksesta.

Ota yhteys sossuun, niin siellä neuvovat eteenpäin.
 
"johanna"
onko sulla yhtään omaa aikaa vai oletko kokoajan lastenkanssa? mulla tulee just tollaset fiilikset jos en saa yhtään omaa aikaa...kummasti jaksaa arjen haasteet kun saa välillä keskittyä vain itseesä ja tehdä asioita joista pitää.itsellä ne on liikunta ja shoppailu;)
 
hooink
En ole katunut mutta väsymyksen ymmärrän, minulla myös 4, viimeisin tekemällä tehty. Onhan se ristiriitaista kun rakastaa yli kaiken mutta silti joskus kaipaa hiljaisuutta. Jos mahdollista niin minimoi kaikki kotityöt hetkeksi mitä pystyt ja lähdet vaikka piknikille lastesi kanssa. Lapset myös arkipäivässä kaipaa sitä että saavat höpötellä asioitaan. Voi olla ihan jotain pientä esim. jos sulla tyttöjä niin otat hetkeksi syliin ja väkerrät tukat nätisti, samalla voi höpsötellä ja jutustella.
 
"Tuhkimo"
Minun väsymyksestäni se on juurikin lähtenyt, tiuskiminen ym. Lapset eivät osallistu paljoa kotitöihin, vaan elävät kuin pellossa, jättävät kaiken siihen mihin sattuu jäämään ja korjaavat omat jälkensä vasta kun huudan. Tavallinen puhe ei enää tehoa, ja nyt huomaan että heistäkin on tullut samanlaisia tiuskijoita ja marisijoita, kiukutellaan pienistä asioista ja tästä on tullutkin sellainen oravanpyörä että en tiedä miten pääsisi pois. Mies on töiden vuoksi paljon poissa kotoa, eikä lähellä ole minkäänlaista tukiverkkoa. Nuorin lapsista aloitti juuri koulun, enkä ole 10 vuoteen viettänyt yhtä ainoaa yötä yksin ilman lapsiani.
 
"M33"
Minusta olisi uskomatonta, jos osa vanhmmista ei tosiaan katuisi lasten hankkimista. Kyseessä on kuitenkin elämäntapavalinta, jonka tekee n. 80 % kaikista ihmisistä. Tuohon joukkoon mahtuu väistämättä myös meitä, joille lapseton elämäntapa on parempi vaihtoehto. Valitettavasti yhteiskunnassamme pidetään yllä tietynlaista äitiysmyyttiä, jonka mukaan vanhemman rooli tekee jokaisen naisen onnelliseksi.
 
vierass
Oi voi. Kouluikäisten lasten tulisi kyllä jo auttaa kotitöissä (siivota ainakin omat huoneensa imuroimista lukuunottamatta pienempien kohdalla, kerätä lelunsa, viedä astiat koneeseen..). Ymmärrän sua, oot yksin vastuussa lapsista kun mies on poissa ja lapset saattaa isä-ikäväänsäkin kiukutella ja purkavat kaiken sinuun. Mä ehdotan että ottaisit itsellesi pienen loman, lähde vaikka viikonloppuna (tai kun miehesi on kotona) yhdeksi yöksi toiseen kaupunkiin hotellilomalle. Pari päivää ja yö ilman lapsia tekee varmasti ihmeitä ja taas jaksaa.

Mä elin lapsen ekan vuoden lähes 24/7 hänen kanssaan, välillä viikon vapaa-aika oli roskapussin vienti. Otti hermoon vaikka lapsiani (nykyään 2) ylikaiken rakastankin. Jokainen tarvitsee omaa aikaa välillä, myös äiti. Ja kun äiti voi hyvin, koko perhe voi hyvin.

M33, mä en oikeasti usko että ap katuu sitä että lapsia on hankkinut. Jokainen väsyy joskus ilman omaa aikaa, tunne menee ohi kun saa hetken huilata. Rakkautta omaa lastaan kohtaan ei voi tietää ennen kuin sen itse kokee. Pakko ei kenenkään ole lapsia haluta/hankkia mutta itse en vaihtaisi kahta pientä poikaani "entisen elämän" vapauteen mistään hinnasta.
 
kyllä myönnän
Välillä, nyt viime aikoina sellanen katumusajatus on putkahtanut liian usein päähän, ajoittain.. Mun mies ei ymmärrä miten mä 3 vuotta kotona olleena kahden lapsen äitinä tarvisin joskus rauhaa ja omaa aikaa. Oikeastaa tällä hetkellä en kadu niinkään lapsia, vaan miestä jonka kanssa tein heidät. On raskasta, tuntuu että seinät kaatuu päälle. Käyn keikkatöissä, sekö on mun vapaa-aikaa? Mies harrastaa päivittäin, heti töiden jälkeen ja kotiutuu kun lapset jo nukkuvat. Ei tämä kotona oleminen ole kuulemma työtä..? Musta tuntuu pahalta että ajattelen lapsiani satunnaisesti virheenä mutta kun on väsynyt ja loppu henkisesti niin sellaiset ajatukset tulee mieleen.
 
vierass
Alkuperäinen kirjoittaja kyllä myönnän;30256083:
Välillä, nyt viime aikoina sellanen katumusajatus on putkahtanut liian usein päähän, ajoittain.. Mun mies ei ymmärrä miten mä 3 vuotta kotona olleena kahden lapsen äitinä tarvisin joskus rauhaa ja omaa aikaa. Oikeastaa tällä hetkellä en kadu niinkään lapsia, vaan miestä jonka kanssa tein heidät. On raskasta, tuntuu että seinät kaatuu päälle. Käyn keikkatöissä, sekö on mun vapaa-aikaa? Mies harrastaa päivittäin, heti töiden jälkeen ja kotiutuu kun lapset jo nukkuvat. Ei tämä kotona oleminen ole kuulemma työtä..? Musta tuntuu pahalta että ajattelen lapsiani satunnaisesti virheenä mutta kun on väsynyt ja loppu henkisesti niin sellaiset ajatukset tulee mieleen.
Sun mies on törppö. Mun mies tajusi esikoisen ollessa lähes 1v että kyllä se nainenkin joskus omaa aikaa tarvii, jotenkin sen miehen on vaan helpompi laittaa viesti että meenkin töistä pelaamaan/parturiin tm kuin sen kotona olevan naisen ilmottaa että tuus kotiin, mä lähden.. Mitä jos jättäisit miehen viikonloppuna KOKO PÄIVÄKSI lasten kanssa. Älä tee etukäteen ruokaa tai kummemmin valmistele, anna miehen hoitaa arki edes päivän ajan. Kyllä se mielipide siitä muuttuu lastenhoidon keveydestä. Ja sen jälkeen keskustelkaa. Molemmille vaikka yksi vakioharrastusilta viikossa ja muita menoja sitten lisäksi jos jää aikaa. Perheen yhteistä aikaakin pitää mielestäni olla, ei voi koko ajan olla toinen vanhemmista menossa.
 
juuhu
Joskus kaduttaa. Mutta sitten mietin että kymmenen vuotta, ja ovat jo aikuisia kaikki. Että kyllä tämän jaksaa loppuun asti kun kerta aloitinkin.
Usein se muun perheen mieliala seuraa juurikin äidin mielialaa. Eli sinulle pitäisi saada nyt arjesta helpotusta ja mielen ylennystä.
 
"M33"
M33, mä en oikeasti usko että ap katuu sitä että lapsia on hankkinut. Jokainen väsyy joskus ilman omaa aikaa, tunne menee ohi kun saa hetken huilata
Jotkut vanhemmat kuitekin katuvat sitä, että he ovat hankkineet lapsia. Näillä tiedoilla kumpikaan meistä ei voi sanoa, kuuluuko aloittaja tähän joukkoon vai ei. Kannattaa varoa katumuksen ja tyytymättömyyden selittämistä pois masennuksella, uupumuksella tai pahantahtoisuudella. Tämäkin nimittäin kuuluu siihen äitimyyttiin: nainen on hullu, paha tai muuten viallinen, jos hän on pettynyt vanhemmuuteen eikä koe sitä riittävän palkitsevaksi. (Sen sijaan kaikki uskovat kyllä helposti, että mies voi katua lapsia.)
 
gerald
Sun mies on törppö. Mun mies tajusi esikoisen ollessa lähes 1v että kyllä se nainenkin joskus omaa aikaa tarvii, jotenkin sen miehen on vaan helpompi laittaa viesti että meenkin töistä pelaamaan/parturiin tm kuin sen kotona olevan naisen ilmottaa että tuus kotiin, mä lähden.. Mitä jos jättäisit miehen viikonloppuna KOKO PÄIVÄKSI lasten kanssa. Älä tee etukäteen ruokaa tai kummemmin valmistele, anna miehen hoitaa arki edes päivän ajan. Kyllä se mielipide siitä muuttuu lastenhoidon keveydestä. Ja sen jälkeen keskustelkaa. Molemmille vaikka yksi vakioharrastusilta viikossa ja muita menoja sitten lisäksi jos jää aikaa. Perheen yhteistä aikaakin pitää mielestäni olla, ei voi koko ajan olla toinen vanhemmista menossa.
Miksei? Siinähän ne akut lepää kun saa kerrankin puuhailla omiaan.
 
vierass
Mites sitten YH:t? :O
Jopas oot yksinkertainen. Mä luulen, että jokainen äiti/isä haluaisi antaa lapselleen terveen mallin perhe-elämästä ja parisuhteesta ja tähän todella kuuluu se että ollaan myös perheen kesken eivätkä vanhemmat lennosta vaihda "vahtivuoroa". Eletään arkea perheenä. Näin tekee myös YH jolla ei välttämättä sitten sitä toista vanhempaa ole mukana mutta perheeseen voi kuulua myös isovanhempia tai sitten vaan yhden vanhemman perhe. Tärkeintä on mielestäni olla läsnä eikä kokea olevansa lapsenvahti omien lastensa kanssa touhutessaan. Pienten lasten kanssa vanhempien harrastuksiin käyttämä aika usein vähenee mutta siihen on taas enemmän mahdollisuuksia lasten kasvaessa.
 
"Jenis"
Joskus kaduttaa. Mutta sitten mietin että kymmenen vuotta, ja ovat jo aikuisia kaikki. Että kyllä tämän jaksaa loppuun asti kun kerta aloitinkin.
Usein se muun perheen mieliala seuraa juurikin äidin mielialaa. Eli sinulle pitäisi saada nyt arjesta helpotusta ja mielen ylennystä.
Aivan täysin samaa mieltä. Vanhemmuus on sekä hyvässä että pahassa aika äärimmäistä hommaa, ja välillä vaan tulee sellaisia päiviä että huvittais ampua koko porukka raketilla kuuhun, että saisi olla hetken rauhassa ;) Suosittelen ap:lle jotain omaa harrastusta johon saa keskittyä aivan täysillä vaikkapa 2 kertaa viikossa. Tai vkloppua yksin/kavereitten kanssa ihan missä vaan, säännöllisin väliajoin. Äitiyden ei ole tarkoitus olla elämän koko sisältö (minun mielestäni).
 
kokemusta täälläkin
[QUOTE="Jenis";30256770]Aivan täysin samaa mieltä. Vanhemmuus on sekä hyvässä että pahassa aika äärimmäistä hommaa, ja välillä vaan tulee sellaisia päiviä että huvittais ampua koko porukka raketilla kuuhun, että saisi olla hetken rauhassa ;) Suosittelen ap:lle jotain omaa harrastusta johon saa keskittyä aivan täysillä vaikkapa 2 kertaa viikossa. Tai vkloppua yksin/kavereitten kanssa ihan missä vaan, säännöllisin väliajoin. Äitiyden ei ole tarkoitus olla elämän koko sisältö (minun mielestäni).[/QUOTE]

Täysin samaa mieltä. Ja ap on tosi hyvässä tilanteessa kun nyt puhuu siitä ääneen vaikka vaan täällä palstalla. Ennenkuin oikeasti palaa piippuun ja mielisairastuu tai alkoholisoituu tjn.
Nyt ap vaan kaikki kummit, mummit ja kylänmiehet esiin jos niitä tukipiirissä on. Jos ei ole, niitä löytyy kyllä. Mä otan ite jollain lailla perheestäni irti n. 1-2 kk välein ja se riittää mulle. Yhessä kokonaisessa viikonlopussa, kun tietää että himassa on kaikki hyvin, tulee jo ikävä lapsia :)
 
äitinä jo 20v
Tähän hommaan jää jotenkin koukkuun. Mikään, ei mikään maailmassa korvaa tai ole samanlainen hetki kun oma lapsi ottaa ensi askeleensa tai oppii lukemaan tai tulee auttamaan vaikka remontissa. Tai jos menee valatilaisuuteen inttiin. Ja ensinnäkin vain se tilanne kun oma lapsi syntyy. Siinä on kovimmatkin itsetietoset miehetkin polvillaan jos tunneäly toimii niinku pitäisi.
 
äitinä jo 20v
Minun vanhempieni selitys oli "ei me oikeastaan edes haluttu, mutta se kuuluu vaan ihmisen elämään ja mitä muutkin olisi ajatelleet".

Kummatkin katuivat tätä ratkaisua enemmän tai vähemmän ja olivatkin hyvin onnettomia kunnes saivat taas olla kahden.
Voi itku..... Olisivat jättäneet tekemättä. Kauheaa elää tietäen miten paljon helpompaa olis ollut kun eivät olis tehneet sua ja mahollisia sisaruksiasi. Siis vuosikymmeniä. Täysin hukkaanmennyttä aikaa. Kyllä he varmaan ovat nyt onnellisia. Kuullostaa farssilta koko perhe-elämä ja sun lapsuus, eikä edes tarvi tän enempää asiasta tietää.
 

Yhteistyössä