jossu
Ei ole koskaan tullut hääkutsua vain joko mieheni tai minun nimellä. Mutta monia sellaisia kutsuja on tullut, joihin ei lapsia ole ole kutsuttu. Ihan mukavaa tietysti päästä välillä miehenkin kanssa välillä juhlimaan ja nämä häät ovat sitten kestäneetkin niin pitkään, että lasten kanssa olisi joutunut jättämään juhlat kesken. Viime kesänä oli tällaiset ei lapsia-häät ja hoitajakasi lupautunut isoäiti sairastui edellisenä iltana. Emme saaneet ketään tilalle, kun kaikilla jo sovittua menoa kesäviikonloppuna, joten silloin harmitti ihan hirveästi, että lapsia ei oltu häihin kutsuttu.
Mutta siis ap:n kysymykseen, niin olen kyllä kuullut, että avioparista vain toinen kutsutaan. Esim. työkaverini sai viime vuonna sellaisen kutsun johon miestä (eikä lapsia) oltu kutsuttu. Ja oli tosiaan hiukan pienemmä häät, joihin ei oltu kutsuttu sellaisia puolisoita joita eivät niin hyvin tunteneet. Mutta omituiselta minustakin silloin kuulosti ja sitä silloin ihmettelimme.