K
Kyllästynyt
Vieras
Siis onko pienellä paikkakunnalla ihan pakko mennä kouluth:lle? Tilanne se, että meistä oli soitettu terveydenhoitajalle, joka sitten teki meistä lastensuojeluilmoituksen. Syynä mm.
-harrastetaan vapaata seksiä lasten nähden
-lapsilla ei ole sänkyjä, nukkuvat koiran luiden keskellä
-lapsilla ei ole ruokaa
Kaikki väitteet täysin perättömiä. Kävin sitten th:n luonakin juttelemassa, ja kysyin että mitä hittoa tää oikein meinaa, että onko joku tosiaan sanonut ihan että harrastetaan vapaata seksiä lasten nähden. Th vaan silmät sirrillään karjahtii, että "kyllä, epäilys on hyvin suuri. No, harrastetaanko sitä?"
Lastensuojeluviranomaiset kävivät meillä, ja juteltiin jälkeen päinkin, ja he eivät uskoneet noita asioita. Nyt kuitenkin tuntuu että tälle th:lle en haluaisi lapsia laittaa. Minulla ei ole mitään vastaan lastensuojeluviranomaisia, ymmärrän senkin, että th:n on virkansa puolesta velvollinen tekemään ilmoituksen, mutta tuo äänen korottaminen moisessa asiassa 3-vuotiaan lapsen ollessa paikalla, ja asian esittäminen hyvin hyökkäävään ja syyttävään sävyyn oli mielestäni asiatonta. Koen jotenkin th:n olevan ihan varma, että meillä tapahtuu kaikkia kauheuksia.
Kunnassa on tasan yksi terveydenhoitaja. Neuvolassa olemme iät ja ajat käyneet naapurikunnassa, koska on samaa kuntayhtymää. Voisikohan kouluterveystarkastukset hoitaa naapurikunnassa, tai vaikka yksityisellä?