Onko kotihoidontuki ollut joskus isompi?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Pöllö"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

"Pöllö"

Vieras
Täällä varmaan on joku joka muistaa kun asia jäi vaivaamaan :) toki rahan arvokin on muuttunut paljon vuosien aikana.

Mutta olen ollut nyt reilu vuoden kotihoidontuella, mies opiskelee. Sillointällöin meistä kumpikin on tehnyt yksittäisiä työvuoroja, että jotenkin tullaan toimeen. Työvuoroja ei kuitenkaan ole ollut kovin paljoa tarjolla eli todella tiukkaa on tehnyt.

Äitini ei ole hyväksynyt sitä, että laitamme lapsen jo näin pienenä päiväkotiin. Lapsi täyttää kaksi juuri kun hoito alkaa. On useaan otteeseen hokenut, että elätte säästeliäämmin ja päivähoitomaksut ovat niin isot, että ei töistä jää kuin muuta satanen enemmän käteen. Yleensä olen tässä vaiheessa ollut jo niin kyllästynyt kuuntelemaan sitä kuinka emme ajattele yhtään lasta ja noin pientä ei voi vielä laittaa päiväkotiin juttua etten ole viitsinyt enää jatkaa aiheesta. Toisaalta äitini puheista on saanut sen käsityksen, että hän tietää paljonko kotihoidontuki on. Nyt kuitenkin tuli ilmi paljonko kotihoidontuki on ja äitini oli ihan ihmeissään, että miten voi olla niin pieni.

Mutta tulomme ovat tällä hetkellä:
Kotihoidontuki 340€ josta jää käteen 280€
Opintotuki: 280€ + opintolaina
Lapsilisä: 104€
+ satunnaiset tulot töistä yleensä noin 0-500€/ kk

Kun menen töihin ja teen 4 pv/ viikko eli olen osittaisella hoitovapaalla:
Palkkani: 2400€ + lisät ehkä noin 500€/ kk
Joustavahoitotuki: 160€
Opintotuki: 280€ + opintolaina
Lapsilisä: 104€
+ miehen satunnaiset työt

Päivähoitomaksu on alustavasti laskurin mukaan 40€/ kk koska opintotukia ei huomioida.

Eli kyllähän tuosta jää aika paljonkin kuukaudessa enemmän käteen kun aloitan työt. Toki olisin paljon mielummin jäänyt vielä kotiin mutta se ei nyt kertakaikkiaan onnistu koska emme tule kotihoidontuella toimeen vaikka kuinka pihistelisimme. Miehen koulumatkoihin menee jo noin 200 €/ kk ja yhtiövastike on 300€/ kk eli siitä ei paljoa muihin menoihin tuhlattavaksi jää.
 
Kyllä on, valitettavasti määristä en tiedä. Mutta äitini on hoitanut minua ja siskoa vuosien -88 ja -94 välillä, jolloin tuki on kuulemma ollut ihan kohtuullinen. Mutta kuntakohtaisia eroja on kai ollut silloinkin. Äitini aina kauhistelee nykyisen kht:n pienuutta ja on huolissaan meidän pärjäämisestä. Meillä tulot miehen palkka 1200€ käteen, lapsilisä yhdestä 104€, kht (perusosa + lisä) 400€ käteen, asumistuki 50€. Kyllä kai ap teidänkin pitäisi noilla tuloilla kht;een se lisäosa saada, joka tosin on max 180€ muistaakseni - verot, vaikka olisi kuinka pienet tulot... meidän tuloilla ei ihan maksimia saa, eli se raja on kyllä todella alhaalla sen saamiseen.. :)

Normaalisti nettotulot miehen palkka 1200€ ja minun 1500€ /kk, ei muita tukia paitsi se lapsilisä.
 
Saanko udella missä päin on noin pieni päivähoitomaksu? Onko siis 4pv/vk? Montako tuntia? Itse laskin laskurilla just samaa kun mietin kunpi kannattaisi niin ph maksu olisi kahdesta lapsesta 320€ 4pv/ vk ja 5-7 tuntia pv.
 
On ollut. Mä oon vanhimmasta (17v.) saanu muistaakseni jotain 1500 mk. Ja silloin juttelin jonku kans jolla oli n. 5v. lapsi ja hänellä kotihoidontuki oli ollut yli 3000 mk. Eli joskus n. 20 v. sitten kotihoidontuella on parjänny ihan mukavasti. Mut sitten syystä tai toisesta sitä on reippaasti pudotettu.

Vaikka eihän tolla 3000 markalla nykyään kauheen hyvin pärjäis mutta sillon pärjäs. Ja summista en paa päätäni pölkylle, mutta pudotus silloin on tosiaan ollut aika raju.
 
Kuntalisän kanssahan tuo summa on vieläkin tuo. Ei sillä tosin mitää saa.
 
On ollut. Mä oon vanhimmasta (17v.) saanu muistaakseni jotain 1500 mk. Ja silloin juttelin jonku kans jolla oli n. 5v. lapsi ja hänellä kotihoidontuki oli ollut yli 3000 mk. Eli joskus n. 20 v. sitten kotihoidontuella on parjänny ihan mukavasti. Mut sitten syystä tai toisesta sitä on reippaasti pudotettu.

Vaikka eihän tolla 3000 markalla nykyään kauheen hyvin pärjäis mutta sillon pärjäs. Ja summista en paa päätäni pölkylle, mutta pudotus silloin on tosiaan ollut aika raju.[/QUOTE

Millä logiikalla 1500mk on paljon enemmän kuin 340e?
 
Vuonna 1996 tukea alennettiin reilusti. Jossain luki, että 22,5 prosenttia.

Tästä linistä sivulta 27 näkyy kotihoidontuen reaalinen kehitys.
http://www.kela.fi/documents/10180/243147/Jutta_muistio4_skaalat.pdf/7403ff97-9864-4134-9c15-df00a9418dc7

Esikoiseni on syntynyt 1993. Muistan, että aluksi kotihoidontuki oli ihan hyvä, mutta sitten siihen tuli iso pudotus ja olin tyytyväinen, että jäin äitiyslomalle. Esikoseni oli yksityisellä hoitajalla ja kotihoidontuki riitti hyvin hoitomaksuihin silloin, kun oli parempi kotihoidontuki.
 
Joku suuri muutos tapahtui kesällä 1997, summista en mitään muista, kun sain sitä aiempaa vain vajaan kuukauden verran. Hirveä paperisota oli, jouduin täyttämään kaksi erillistä hakemusta ja sain kaksi päätöstä, missä toinen oli hylätty, koska alle kuukauden maksuja ei makseta, mutta kun se sitten kuitenkin jatkui, se maksettiin sen toisen yhteydessä. Kelasta oikein kyselin, kun tuli kaksi erillistä hakemuspaperia, että mitä oikein kuuluu täytetellä ja vastaus oli, että molemmat. Vähän niinkun sai ihmetellä, mitä niissä papereissa oikein luvattiin. Nykyiset kelan paperit on tosi yksinkertaisia verrattuna tuon ajan hakemuksiin ja etenkin niihiin päätösten kapulakieleen :D
 
On ollut. Mä oon vanhimmasta (17v.) saanu muistaakseni jotain 1500 mk. Ja silloin juttelin jonku kans jolla oli n. 5v. lapsi ja hänellä kotihoidontuki oli ollut yli 3000 mk. Eli joskus n. 20 v. sitten kotihoidontuella on parjänny ihan mukavasti. Mut sitten syystä tai toisesta sitä on reippaasti pudotettu.

Vaikka eihän tolla 3000 markalla nykyään kauheen hyvin pärjäis mutta sillon pärjäs. Ja summista en paa päätäni pölkylle, mutta pudotus silloin on tosiaan ollut aika raju.[/QUOTE

Millä logiikalla 1500mk on paljon enemmän kuin 340e?

ei millään? Mutta 3000 markkaa on, ja varsinkin kun ottaa huomioon että aikaa on välissä kulunu 20 vuotta...
 
Yhteistyössä