Onko kokemusta että lapsilla molemmat sukupuolet?

  • Viestiketjun aloittaja harmaa
  • Ensimmäinen viesti
X
Minä suosittelen myös yhteydenottoa SETAan. Sieltä saat varmasti hyvän, tuoreen näkökulman asiaan.

Ja mitä leikkaukseen tulee, niin kannattaa todella miettiä tarkkaan, kuten varmasti teettekin. Leikkauksen voi aina tehdä myöhemmin, mutta jo tehtyä leikkausta ei voi peruuttaa. Suosittelisin odottelemaan rauhassa, jos ette ole ihan varmoja päätöksestä. Teidän on kuitenkin elettävä asian kanssa loppuikä. Ja mikä tärkeintä, lapsen.

Alle kouluikäisen lapsen tuskin tarvitsee vielä pelätä joutuvansa kiusatuksi, vaikka sukupuoli olisikin epäselvä. Hoidatte lapsen vaikka kotona, niin ei tule päiväkodissa ongelmia. Sitten kouluunmenon kynnyksellä käytte ihan psykologin ja ammattilaisten avulla selvittämään, kumpaa sukupuolta lapsi kokee olevansa, ja teette leikkauksen. Lapsi voi sitten mennä kouluun tyttönä/poikana.

Ainakin useissa tapauksissa, joissa henkilö on tehnyt sukupuolenkorjausleikkauksen, on hän sanonut tienneensä ruumiinsa olevan "väärän" jo 4-5 vuotiaana.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
meille sanottiin että leikkauksista toipumisen suhteen olisi juuri helpompaa leikata pienempänä ja että leikkauskin on heti syntymän jälkeen vaivattomampi eikä puhuttu mitään että tarvitsisi useita leikkauksia ?!
Mä olen kyllä sun kanssa samoilla linjoilla ap, ja varmaan kyllä päätyisin leikkaukseen. Mun mielestä tilanne olisi helpompi lapselle, ei tarvitsisi aina selittelyjä siitä että oletko tyttö vai oletko poika.. aika vahvastihan se sukupuoli-identiteetti kuitenkin kehittyy jo lapsuudessa. Tuntuu että lapsi hämmentyisi kovasti, jos ei tietäisi kuuluuko poikaporukkaan vaiko tyttöjen juttuihin. Sitten vielä hämmennettäisiin lisää kyselemällä, että kumpi sä TUNNET olevasi...

Ja tuon kyllä allekirjoitan täysin että ihan pienet toipuvat leikkauksista paremmin ja helpommin kuin jos ne tehtäisiin myöhemmin.

Kaipa ne verestä voi jonkin verran mitata onko enemmän tyttö vai poika mutta tuskin siitä varmaa selvyyttä saa.

Hankala juttu ja teille paljon vanhempina mietittävää. Voimia ja jaksamista mihin tahansa vaihtoehtoon sitten päädyttekin! :hug:
 
vieras
Mulla ei ole omakohtaista kokemusta, mutta kerroin jo tuolla aiemmin 70-luvulla syntyneestä kaveristani joka leikattiin vauvana tytöksi. Hän joutui käymään murrosiän kynnyksellä vielä useammassa leikkauksessa ja söi hormoneja ja käsittääkseni syö yhä edelleen. Silloin hän meni mukamas polvileikkaukseen, mutta aikuisena kertoi sitten mitä nämä polvileikkaukset todellisuudessa oli.
 
...
Alkuperäinen kirjoittaja ap:
ei vaan kyse oli nimenomaan siitä että leikkausalue paranee nopeammin . Tuntuu vähän oudolta että täällä kerrotaan asiat just eritavalla ku sairaalassa. siis hyvä asiahan se on että saa eri näkökulmia mutta tulee vähän ristiriitaset fiilikset kieltämättä. Mutta siis ei taida olla ketään nyt jolla olis ihan omakohtaista kokemusta asiasta? Olisin kaivannu vähän vertaistukea.
Mä kyllä luottaisin aika vahvasti niihin ammattilaisiin siellä sairaalassa, eikä johonkin brittidokkareihin ja palstamammoihin... ;)
 
en leikkauttaisi itse lasta
Ihmettelen, että sairaalassa suositellaan leikkausta -on se näköjään sen verran harvinaista sitten Suomessa, että lääkärit eivät ole ihan ajan tasalla. Tarvitsisitte ehdottomasti vertaistukea ja asiantuntijoiden (esim. transsukupuolisuuteen perehtynyt psykologi tms.) samassa tilanteessa olleilta ennen noin suurta päätöstä!

 
jokukukamuu
Ootko niin varma että toipuminen on helpompaa mitä nuorempi on? Ensinnä oletko tietojen millanen leikkaus on kyseessä. Ihan se on sama leikkaus joka tehdään transsukupuoliselle ja leikkaus kestää n 6 tuntia ja paikat on useita viikkoja todella kipeät. Ja kyllä leikkauksia on tehtävä 2 tai useita,yleensä leikkaus suoritetaan tytöksi koska paljon helpompi tehdä emätin kuin että tehtäisiin penis koska siihen ei saada tehtyhä paisuvaiskudosta lainkaan, ja sitäkään ei voida tietää kumpaa hormonia alkaa keho tuottamaan, ja todellakin voipi käydä niin että lapsi alkaakin tuntea myöhommia sukupuoliristiriitaa ja jos ristiriita onkin päinvastoin niin siinätapauksessa kyseinen ihminen on melkoisessa ahdingossa kun asialle ei voida tehdä yhtään mitään, joten todellakin suosittelen että annat hänen itsensä aikanaan päättää koska kyse on hänen kehosta ja hänen elämästä eikä suinkaan sinun, ja vielä muistutan että kyseinen leikkaus ei todellakaan ole riskitön ja myös komplikaatioiden vaara on suuri ja jos leikkaus suoritetaan tytöksi niin eipä taida emäitin muodostua samanlaiseksi kuin että jos tehtäisiin myöhemmin. Eli kannattaa odottaa myöhempään ajankohtaan
 
äxä
Iltaa. Sattui sopivasti töissä ketju silmään.

Minulla on kaverilla XXY kromosomit ja molemmat sukupuolielimet. Näistä tosin kummatkaan ei ole täysin kehittyneet ja hänelle oli teininä sanottu ettei voi lapsia saada. Vanhemmat olivat kasvattaneet poikana mutta tälle pojalle oli ollut shokki kun alkoivatkin rinnat kasvaa. Oli yrittänyt viimeiseen asti peitellä sitä pysymällä alipainoisena, mutta ei ollut hänellä onnistunut kovinkaan pitkään. Koulussa oli saanut asian salattua, mutta kotonaan ei. Ja hänellä vanhemmat olivat silloin leikkausta kuulema miettineet, mutta päätyneet suosituksista huolimatta antamaan asian olla, että saa vanhempana itse päättää.

Amiskassa aikoinaan tavattiin tämän kaverin kanssa ja silloin hän pukeutui nuoren naisen tavoin. Alkuun en asiaa edes tiennyt, eikä asia olisi varmasti selvinnytkään jos ei oltaisi saunaan yhdessä menty. Ulkoisesti pientä asiaa lukuunottamatta niin täydellinen nainen kuin olla ja voi. Ei partaa, rinnat, sirot muodot. Ja vanhemmat kasvattivat poikana. Ja jos olisivat lääkärien mukaan leikanneet, niin pojaksi olisivat leikanneet.

Sanoi olevansa kiitollinen vanhemmilleen, että vaikka häneltä asia olikin pitkään salassa ja hän ei biologian tunnilla sukupuoliasiaa ymmärtänytkään, ratkaisu oli hänestä oikea. Pystyy elämään näin omaa elämäänsä ja pystyy saamaan orgasmin siinä muodossa miten hän sen nyt saakaan. Muuten en tätä tietäisi, mutta oltiin todellakin läheisiä ystäviä silloin ja kavereita edelleen. Vietettiin käytännössä kaikki vapaa-aika yhdessä.

Hänen ohjeensa oli silloin, että älkää leikatko lapsena, antakaa lapsen päättää kun on vanhempi. Eikä kaveristakaan tiennyt kuvien perusteella tytöksi, aivan täysin meni täydestä. Vasta äänenmurros ja rintojen kasvu olivat paljastaneet tämän todellisen puolen.
 
äxä
Vielä tuli mieleen, niin antakaa sellainen etunimi, mikä käy sekä pojalle että tytölle. Helpottaa elämää aika reilusti, kuten kaverillakin. Sotu on pojan, mutta tätä eivät ole edes työnhaussa kuuleman mukaan tajunneet. Täysin naisesta on mennyt. Ja miksipä ei menisi. Ja nähtävästi tuon sotun pystyisi vaihtamaan, mutta asiakirjat menisivät uusiksi.
 
julsex

Yhteistyössä