Todellakin voi rakastua uudelleen.
Meillä oli useampi vuosi välissä, että lähes päivittäin tuntui toivottomalta "saada tästä enää mitään", eroa emme ole silti ikinä edes harkinneet. Elämään kuuluu kaikenlaiset vaiheet ja tuntemiset.
Nykyään on valloillaan se käsitys, että aina pitäisi olla umpirakastunut ja hurlumhei ja sit ku se ei niin menekään, täytyy pistää puoliso vaihtoon, jotta saa taas elää sitä hurlumheitä...ollaan vieraannuttu todellisesta elämästä.
Mutta siis joo...kannatti olla kärsivällinen ja kannatti koittaa sinnikkäästi elvyttää parisuhdetta kaikin tavoin. Vaikka kaikki tuntui sillä hetkellä olevan ihan turhaa ja ajanhukkaa, mutta ei se niin ole ollut.
Pikku hiljaa aloimme taas viihtyä paremmin toistemme seurassa ja löysimme sen yhteisen hauskuuden, jonka päälle monesti intohimokin rakentuu.
On tärkeää muistaa kosketella, vaikka ei kamalasti kiinnostaisikaan...se on hurjan tärkeää, vaikkei mistään intohimosta olisi tietoakaan. Ihan arjessa, touhuen lomassa, edes joskus sipaista tai halia. Sanoa jotain kivaa toiselle, ihan mitä vain. Vaikka toinen ei siihen jaksaisi reagoida tai vastata, ei se silti ole turhaa.
Kannattaa huolehtia omasta hyvinvoinnista ensin, jotta jaksaa välittää toisista ja se oma hyvinvointi monesti herättää kanssaihmisissä ihailua, joten hukkaan se ei missään nimessä mene.
Meilläkin meni silleen, että ensin lopahdin minä ja sitten mieheni ja minä olin myös se, joka ensin löysi pienen kipinän uudelleen ja sitten joskus myöhemmin mieheni, siinä meni aikaa...vuosi ainakin.
Mutta.
Nykyään olemme taas ihan "lerpallaan" ja olen joka päivä ikionnellinen, että jaksoimme vaikeuksien yli.
Niitä kausia varmasti tulee vielä jatkossakin, luulen, mutta periksi emme aio ikinä antaa.
On ihanaa olla taas korvia myöten rakastunut ja erityisen ihanaa siitä tekee se, että se toinen osapuoli on se ikioma mies, jonka jo tuntee lähes läpikotaisin ja jonka kanssa on saanut kokea kaikenlaista.
