Toggle sidebar

onko ketään narsistin ex-puolisoa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja surullinen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
S

surullinen

Vieras
onko kellään kokemusta narsistista (siis todella oikeasti sairaasta ihmisestä)(ex-)puolisona? tuntuuko teistä, että juuri kukaan ei ymmärrä teitä? miten pystytte suhtautumaan asiaan? mun on ainakin kauhean vaikea kestää, sitä, että mun todellinen hätä ja kärsimys mitätöidään niin usein tai jopa naureskellaan kun olen niin rikki. kaipaisin kipeästi vertaiskokemuksia mutta sellaista foorumia ei nyt tunnu enää löytyvän...miten te muut jaksatte ja selviätte?
 
musta tuntuu vaan niiiin pahalta joidenkin suhtautuminen, vaikka ei tietysti pitäisi välittää. en vaan voi aina käsittää ihmisiä...ja jos sanon sanan narsisti, olen ilkeä, typerä, katkera millon mitäkin, vaikka kuvaan todellista ja kipeää asiaa...väsyttää vaan niin...olen saanut niin pahasti henkisesti turpiini, että kaipaisin suoraan sanottuna tosi paljon lohtua ja saankin vaan lisää kylmää vettä niskaan...jotenkin en tosiaan vaan osaa olla välittämättä :/
 
Oletko sä suhteessa narsistin kanssa? Jos olet, niin ei hyvltä kuulosta. Helppo sanoa, kun itsellä takanapäin jo taistelut, mutta oman mielenterveyden kannalta lähtö mun kohdalla oli maailman fiksuin päätös. Jälkeenpäin huomasi kuinka epäterve suhde oikeasti olikaan. Suorastaan sairas.
 
tiedän tarkkaan miltä susta tuntuu. mun ex on tehnyt meidän elämästä helvettiä eronkin jälkeen, koska meillä valitettavasti on yhteisiä lapsia. ja tähän helvettiin kuuluu siis kaikki mahdolliset viranomaiset, lastenpsykiatria, lastensuojelu, opettajat, lakimiehet, poliisit, lastenvalvojat jne jnejne. Mä joudun aina uudelleen ja uudelleen kertomaan kaikki mitä ex on tehnyt jne, ja mä en jaksais enää. Mä joudun koko ajan repimään vanhat haavat auki, ja pahinta on se että musta oikeesti tuntuu että yks kolmestakymmenestä ihmisestä uskoo mua ja ymmärtää, loput on exän puolta tai näkee mut katkerana jne. En mä jaksais tätä enää, mutta mitä vaihtoehtoja mulla on?

Mä oon ollut joskus niin loppu, että oon ihan oikeasti ymmärtänyt niitä äitejä jotka on tappaneet itsensä ja lapsensa. Ei tästä ole muuta ulospääsyä. Kipeä ex jatkaa kiusantekoaan tasan niin kauan ainakin, että lapset on täysi-ikäisiä. Ehkä vielä senkin jälkeen. Ei se lopeta koskaan. Se käy voimille, kun tietää ettei tälle tule loppua niin kauan kun me molemmat ollaan elossa.

Mua hajottaa sekin, että ihmisten epäilevä suhtautuminen saa mutkin epäilemään itseäni. Mitä jos mä sittenkin liioittelen ja kuvittelen ja olen se hullu ja mielisairas ja huono äiti ja vaikka mitä muuta mitä ex väittää.. en mä tiedä. En mä kai koskaan parannu siitä, mitä se mulle teki. Ei se anna siihen mahdollisuutta.
 
en ole enää, mutta hirveän vaikea huoltajuusriita ollut ja meinasin "menettää" lapsemme narsistille. sos.toimi on nöyryyttänyt mua melkein yhtä paljon kuin itse narsisti...jotenkin mun on kauhean vaikea päästä tästä kaikesta yli kun olen ollut niin hyväntahtoinen ja uskonut niin vilpittömästi ihmisten järkeen, ammattitaitoon, empatiaan tmv. myönnän nyt, että typeräähän se oli, mutta sattuu sitäkin enemmän. on niin lyöty olo, tosiaan on nöyryytetty niin ettei mitään rajaa...uskottu vasta kun on mustaa valkosella ja todistusta jos jostakin että isän toiminta lapselle haitallista, ei minun, vaikka masentunut (yllättäen...) olenkin ollut!
 
Alkuperäinen kirjoittaja mustaa:
tiedän tarkkaan miltä susta tuntuu. mun ex on tehnyt meidän elämästä helvettiä eronkin jälkeen, koska meillä valitettavasti on yhteisiä lapsia. ja tähän helvettiin kuuluu siis kaikki mahdolliset viranomaiset, lastenpsykiatria, lastensuojelu, opettajat, lakimiehet, poliisit, lastenvalvojat jne jnejne. Mä joudun aina uudelleen ja uudelleen kertomaan kaikki mitä ex on tehnyt jne, ja mä en jaksais enää. Mä joudun koko ajan repimään vanhat haavat auki, ja pahinta on se että musta oikeesti tuntuu että yks kolmestakymmenestä ihmisestä uskoo mua ja ymmärtää, loput on exän puolta tai näkee mut katkerana jne. En mä jaksais tätä enää, mutta mitä vaihtoehtoja mulla on?

Mä oon ollut joskus niin loppu, että oon ihan oikeasti ymmärtänyt niitä äitejä jotka on tappaneet itsensä ja lapsensa. Ei tästä ole muuta ulospääsyä. Kipeä ex jatkaa kiusantekoaan tasan niin kauan ainakin, että lapset on täysi-ikäisiä. Ehkä vielä senkin jälkeen. Ei se lopeta koskaan. Se käy voimille, kun tietää ettei tälle tule loppua niin kauan kun me molemmat ollaan elossa.

Mua hajottaa sekin, että ihmisten epäilevä suhtautuminen saa mutkin epäilemään itseäni. Mitä jos mä sittenkin liioittelen ja kuvittelen ja olen se hullu ja mielisairas ja huono äiti ja vaikka mitä muuta mitä ex väittää.. en mä tiedä. En mä kai koskaan parannu siitä, mitä se mulle teki. Ei se anna siihen mahdollisuutta.
Click to expand...

sinänsä hyvä kuulla, että edes jollain samoja kokemuksia...niin tämä on todella uuvuttavaa ja tunnustan, että olen usein toivonut exän kuolemaa ihan siksi, että pääsisi rauhaan...on tosiaan vaikea välillä uskoa itseensä kun viesti on usein päinvastainen...ihmettelen silti edelleen miten ihmisten on muka niin vaikea edes yrittää ymmärtää toista...
 
niin ja mustaa, miten sä sitten oikeasti jaksat? hetki kerrallaan pahimpina aikoina? mietit tarkkaan mitä kenellekin sanot vaikket jaksais vai? miten sä kestät sitä että narsistista on "tehty haukkumasana"? siis, että ei tajuta että se on oikeasti läheisiä syvästi vaurioittava "patologinen" asia.
 
En nyt sikäli ole hakemasi ihminen, mutta voin yrittää vastata kysymykseesi.. Mieheni ex on narsisiti tai ainakin aika pahoin häiriintynyt.
En osaa vastata viranomaisten puolesta, mutta itselläni oli vaikeuksia alussa ymmärtää miestäni. Tämä johtui siitä, että en voinut ymmärtää, miksi hän aina vain antoi anteeksi uudestaan ja uudestaan (vaikka anteeksipyyntöä ei ikinä tietenkään tullut) ihmiselle, joka oli tehnyt hänelle kaikki ne pahuudet. Tämä sai oman oloni turvattomaksi ja pääni pyörälle. Miksi kaiken sen pas....n jälkeen hänellä on yhä tunteita...

No, asia alkaa onneksi olla menneen talven lumia ja ex melko hyvin poistettu meidän elämästämme =)
 
Alkuperäinen kirjoittaja surullinen:
niin ja mustaa, miten sä sitten oikeasti jaksat? hetki kerrallaan pahimpina aikoina? mietit tarkkaan mitä kenellekin sanot vaikket jaksais vai? miten sä kestät sitä että narsistista on "tehty haukkumasana"? siis, että ei tajuta että se on oikeasti läheisiä syvästi vaurioittava "patologinen" asia.
Click to expand...

Niin, hetki kerrallaan. Välillä tuntuu, etten oikeesti jaksakaan enää yhtään. Mut mun on pakko yrittää. Yritän olla ajattelematta, yritän unohtaa koko ihmisen edes hetkeksi ja elää kuin sitä ei oiskaan. Ne hetket on pahimpia, kun on taas jotain viranomaispalaveria tulossa jne. Niinkuin huomenna. Ajattelen, että jos huomisesta selviän, niin sitten taas helpottaa. En halua miettiä huomista ollenkaan. Palaverin oon kuin "jäässä", en tunne mitään, en ajattele mitään, tunteet tulee ehkä vasta illalla. Välillä käyn kriisiterapiassa, mutta välillä tekee hyvää pitää siitäkin taukoa, kun ei vaan jaksa enää puhua.

Mä oon pysytellyt poissa niistä keskusteluista, joissa kuulee ettei ne ihmiset oikeesti tiedä mitään narsismista ja ettei ne koskaan ole oikeesti sellaista tavanneet. En jaksa rikkoa itseäni enempää enkä todistella kellekään yhtään mitään. Poistun tilanteesta. Vältttelystä onkin tainnut tulla mun paras selviytymiskeino. Ei varmaan kaikkein fiksuinta, mutta en muutakaan osaa eikä mulla ole energiaa muuhun.
 
kiitos melkein, arvostan tosi paljon kun vastasit. niin, kai sitä on vaikea ulkopuolisen ymmärtää, hyvä että tajuaa aina itsekään missä mennään, sellaista "pyöritystä" ja "hässäkkää" kaikki välillä on...toki etäisyys selkiyttää paljon asioita ja se, että tietää ja muistaa minkä kanssa on tekemisissä. en yhtään ihmettele, että olet kokenut olosi turvattomaksi! on kauheaa ja pelottavaa kun kerrot asiasi avoimesti ja rehellisesti ja se käännetään pahimmillaan sinua vastaan (myös viranomaisten puolesta!) ! itse tunnustin masennukseni ymv. kun en voinut kuvitellakaan millaisia vaikutuksia sillä ja muullakin "rehellisyydellä ja hyvällä tahdolla" voi olla...tuntui käsittämättömältä että minua tunnuttiin pitävän huonompana kuin jopa aikoinaan kavalluksesta tuomittua exääni :( mutta mutta, niinhän se narsisteissa on että ensisilmäyksellä kukaan ei voisi kuvitellakaan millainen hirviö sisällä voi asua...mutta voi hyvä luoja että sattuu...
 
Joo, kokemusta on 7,5v ajalta. Osaahan narsisti olla ihana (etenkin alkuun) että saa toiseen sen henkisen yliotteen. Sitä on tajunnut vuosien jälkeen paljonkin asioita, mitkä ovat nyt nähtynä ihan älyttömiä. Eroon pääsy oli pitkä ja rankka juttu. Onneksi nykyinen mieheni on tajunnut etenkin alkuvaiheen skitsouksistani, että ne johtuvat vuosien ajalta koetuista asioista. Tsemppiä. Jos itse olisin tas samassa tilanteessa, lähtisin pois. Eläminen siinä on pitkällä tähtäimellä rankempaa kuin ero.
 
Alkuperäinen kirjoittaja mustaa:
Alkuperäinen kirjoittaja surullinen:
niin ja mustaa, miten sä sitten oikeasti jaksat? hetki kerrallaan pahimpina aikoina? mietit tarkkaan mitä kenellekin sanot vaikket jaksais vai? miten sä kestät sitä että narsistista on "tehty haukkumasana"? siis, että ei tajuta että se on oikeasti läheisiä syvästi vaurioittava "patologinen" asia.
Click to expand...

Niin, hetki kerrallaan. Välillä tuntuu, etten oikeesti jaksakaan enää yhtään. Mut mun on pakko yrittää. Yritän olla ajattelematta, yritän unohtaa koko ihmisen edes hetkeksi ja elää kuin sitä ei oiskaan. Ne hetket on pahimpia, kun on taas jotain viranomaispalaveria tulossa jne. Niinkuin huomenna. Ajattelen, että jos huomisesta selviän, niin sitten taas helpottaa. En halua miettiä huomista ollenkaan. Palaverin oon kuin "jäässä", en tunne mitään, en ajattele mitään, tunteet tulee ehkä vasta illalla. Välillä käyn kriisiterapiassa, mutta välillä tekee hyvää pitää siitäkin taukoa, kun ei vaan jaksa enää puhua.

Mä oon pysytellyt poissa niistä keskusteluista, joissa kuulee ettei ne ihmiset oikeesti tiedä mitään narsismista ja ettei ne koskaan ole oikeesti sellaista tavanneet. En jaksa rikkoa itseäni enempää enkä todistella kellekään yhtään mitään. Poistun tilanteesta. Vältttelystä onkin tainnut tulla mun paras selviytymiskeino. Ei varmaan kaikkein fiksuinta, mutta en muutakaan osaa eikä mulla ole energiaa muuhun.
Click to expand...

tsemppiä huomiselle!!! jos tietäisin voivani tehdä jotain sun hyväksi, tekisin mieluusti, mutta muuta en kai voi kun toivoa että kaikki sujuis hyvin, mutta sitä toivonkin sitten vilpittömästi ja sydämeni pohjasta. oletko yrittänyt vedota tiukasti kerta toisensa jälkeen viranomaisiin, että näin ei voi jatkua? mihin olet vedonnut ja mitä ovat vastanneet? musta on ollut käsittämätöntä sekin että narsisti saa jatkaa toimiaan senkin jälkeen kun se tulee muille tietoon. ja niinkuin se olis sitten sillä hyvä että asia on todettu, kun ei lyö niin melkein mitä tahansa muuta saakin tehdä...ja mun pitäs oppia elämään kiusattuna ja alistettuna, kuka sellaiseen muka pystyy ilman että se vaikuttaa psyykeeseen? miten sellaista voi edes vaatia keltään? tätä olen yrittänyt tolkuttaa viranomaisillekin. on todella loukkaavaa, että mulla ei ole oikeutta tai mahdollisuutta suojautua väkivallalta lapsen takia. lapseenkin olen yrittänyt vedota (tietenkin ja ensisijaisesti), mutta ei. ei mitään väliä vaikka kuinka tiedetään tämän kaiken vaikutus lapsiin...todella ihmeellistä, loukkaavaa ja nöyryyttävää...Suomi ei ole oikeusvaltio, täällä uhri häviää aina oli sitten kyseessä raiskaus, väkivalta tmv. yritä siinä sitten toipua kun oikeutta ei saa mistään, pahimmillaan vaan lisää paskaa niskaan :(
 
tiedättekö pakkohan tälle on jotain voida oikeasti tehdä! niin väärin ja julmaa tällainen on. jotain konkreettista on pakko tapahtua sen jälkeen kun tilanne todettu, eihän ketään tosiaan saa muutenkaan satuttaa! voisikohan sitä isommalla joukolla vaikka yrittää vedota johonkin...
 
Mä muistan kun suhteen yhdessä vaiheessa juttelin siskolleni että kuinka onneton olen tässä suhteessa. Hän ei tuntunut ymmärtävän minua yhtään kun "sehän on niin kivantuntuinen ja mukava mies". Sekin sai mut ajattelemaan että taidan itse vain olla väärässä, kun muiden mielestä on niin ihana. Eli mussa sen vian pitää olla eikä suinkaan narsistissa. Ei muut tajua koska ne ei sitä todellisuutta näe. Harva näkee.
 
Kiitos sulle tsempistä.

Olenhan mä yrittänyt vuosien varrella vedota vaikka mihin. Olen puhunut niin paljon, ettei mulla ole enää mitään sanottavaa. Mulla on sellainen olo, että ihan sama mitä mä sanon, ei sillä lopulta ole mitään merkitystä, joten enää en jaksa. Mä oon palavereissa lähinnä hiljaa, ja myötäilen kaikkeen. En jaksa enempää. Mä tiedän, että kaikki muu on ihan turhaa. On aivan turhaa yrittää kertoa oma näkemys, omia tuntemuksia, omia ajatuksia. Ihan turhaa. Mua ei uskota kuitenkaan, eikä exän todellista minää näe kuin todella harvat. Ja ihmiset, viranomaiset, vaihtuu koko ajan. Mä olen yrittänyt hakea apua joka taholta, mutta mut on uuvutettu. Viis vuotta tätä on jatkunut, erosta on pitempään jo aikaa. Aluksi en edes jaksanut/tajunnut hakea apua. Sitten sinisilmäisenä luulin, että kun vaan kerron totuuden, saan apua. Ja nyt viiden vuoden jälkeen alan tajuamaan, että apua ei tule, kukaan ei ymmärrä, ex saa puolelleen aivan jokaisen.

Vaikka ex jatkaa aivan uskomattomia tempauksia, en ymmärrä miksei niillä ole mitään merkitystä? Ehkä ne ei usko mua, luulevat että mä valehtelen ja keksin kaikki? Tai vähintään liioittelen? En tiedä. Mulla on vaan energia täysin loppu tähän kaikkeen.

Mäkin olen vuoronperään toivonut exän kuolemaa, ja seuraavaksi omaa ja lasten kuolemaa. Tuntuu, ettei tästä helvetistä todellakaan vapauta mikään muu kuin jomman kumman kuolema. Mulla ei tule koskaan olemaan normaalia elämää niin kauan, kuin se ihminen elää.
 
voi hyvä luoja mustaa...mä olen niiiin pahoillani sun ja lastesi puolesta...kuule, mulla on lopultakin ollut joitakin keinoja jos niistä olis sullekin apua. voitaisko jatkaa keskustelua yksityisesti?
 
Olin sellaisen kanssa nuorempana yli 5v. :/ Oli todella sairas paskiainen. Eikä koskaan sen jälkeenkään uskoon tulleena ja muka kaikella tapaa muuttuneena myöntänyt mitään millainen oli ollut. Mä niin tarvitsin sitä, mutta ei.
Jätti jälkensä mutta onneksi mieheni(oltu yhdessä yli 11v.) ymmärsi kaiken skitsoilun, pelot jne mitä siitä suhteesta jäi. Auttoi pahimman yli ja nyt olen ehjä ihminen ja kaikkipska takana päin. Onneksi kukaan ei koskaan vähätellyt kokemiani, päinvastoin.
Voimia AP ja muut :hug: . Ei saa antaa totuuden hukkua. itse teidätte parhaiten mitä olette käyneet läpi.
 
Exälläni on narsistinen persoonallisuushäiriö, hän on myös todella sairaalloisen väkivaltainen, tykkää kiduttaa jne. Harvemmin kukaan on vähätellyt kertomiani asioita, joskus joku "tuttu" ekaksi kysynyt, "mitä sinä teit, kun mies sellainen..." Hah...mitäköhän minä tosiaan tein, just joo! ;) Tosin kokemani on jotain niin käsittömättömän kauheaa, että ei sitä voi moni ymmärtääkään. Ei se ole haitannut, itse tiedän,mistä olen selvinnyt pääsemällä narskua karkuun ja siitä olen voimani ammentanut.
 
Voi kun voisin antaa sinulle voimia huomiseen, ylihuomiseen, ensi kesään jne. Onko sinulla ketään ystävää, kuka sinua tukee?

Uskon sinun selviävän! Olet selvinnyt jo niin pitkälle, että on kyse ex:stä! Se jos mikä on vaatinut sinulta rohkeutta ja voimia. Muista olla itsestäsi ylpeä - saat siitä voimaa kohdata huominen!
 
Alkuperäinen kirjoittaja FANG-ANN-75:
Eikä koskaan sen jälkeenkään uskoon tulleena ja muka kaikella tapaa muuttuneena myöntänyt mitään millainen oli ollut. Mä niin tarvitsin sitä, mutta ei.
Click to expand...

Tämä kuulostaa tutulta. Itselläni on ollut vaikea ajottain ymmärtää, miksi se on ollut niin tärkeää saada toiselta se "tunnutus". Siis niin tärkeää, että se takia vielä jo suhteen ollessa ollut vuosia sitten kuopattu, annetaan anteeksi uusia tempauksia ja halutaan tavata sen anteeksipyynnön odotuksen takia. Sitä anteeksipyyntöähän on turha odottaa...

En vieläkään täysin ymmärrä tätä asiaa, mutta yritän kovasti.

Voiko tämä osittain johtua siitä, että tietää sitten olevansa itse oikeassa.."minä en todellakaan ollut se syyllinen".. Narsistit ovat niin hyviä syyllistämään toisia, että todellisuus hämärtynee uhrilla. Vai onko siinä toivo siitä, että tämä narsisti parantuisikin.

En tiedä. Olen tätä vaan joskus miettinyt, kun oma suhde on ollut asian takia koetuksilla. Onneksi meidän välillä on asia saatu selvitettyä. Melko vahvaksi on saanut kasvaa, mutta onneksi se kannatti.

Ja kaiken tämän sanon täysin hyvällä. En tarkoita, että on mitenkään väärin näin tuntea. Kerron vaan, että tätä on ulkopuolisena / asiaa kokemattomana vaikea ymmärtää.
 
:hug:
Ex on myös narsisti ja en edes viitsi kertoa mitä olen kärsinyt, sillä se tuntuu paljon "kesymmältä", kun sinun tai monen muun kirjoittamat kokemukset... :ashamed: Siis kyllä itsekin olin alistettu, petetty ja turpiin tuli, mutta ero ja huoltajuusasiat meni aika iisisti. Meillä ero tuli yht' äkkiä, sillä tapahtui jotakin ja jouduimme lapsen kanssa lähtemään "evakkoon" ja sillon naksahti päässä jotakin ja sain sen viimeisen voiman, jolla päätin, että nyt en sitten menekään enää takaisin... Asuin vanhempien luona siitä lähtien muutaman kuukauden ja järjestelin sieltä käsin asiat. En oikeastaan edes "uskaltanut" mennä sinne enää, kun ilmoitin tehneeni lopullisen päätökseni ja haluavani eroon hänestä. Siitä tietty syntyi oma shownsa, jota se koittaa vieläkin silloin tällöin aloittaa, mutta olen pysynyt itse tiukkana tietyissä asioissa, vaikka se vaikeaa on ollutkin, niin saamme elellä suht' rauhassa.
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa