Onko kenestäkään muusta tuntunut että masuvauva on ihan eri vauva kuin se joka syntyi?

[ap]

Itsellä on varmaan jonkun näkönen mielikuva ollut pienestä vauvasta masussa. Ja kun tyttö sitten syntyi, tuli semmonen olo, että missä se mun masuvauva on? Vaikka rakas ja ihana tyttö tulikin, jotenkin mua jäi vaivaamaan, mistä toi fiilis tuli.. Ei se näyttänyt sielä salissa yhtään mun vauvalta.

 

[kielletty]

On, esikoisen jälkeen oli tuollainen olo, meni jonkun aikaa ennenkuin alkoi tuntua omalta. Ei siitä ainakaan syyllisyyttä kannata kantaa, meillä on oikein vakaa ja hyvä äiti-poika suhde, vaikka se "hitaasti" lämpenikin. Ei se sitä rakkauden määrää yhtään ole vähentänyt.

 

[idunnor]

Juu... Mulla varmaan vaikutti se että jouduin hätäsektioon ja näin lapseni vasta seuraavana päivänä hänen syntymästään... Meni aika pitkään ennen kuin tunsin omakseni.

 

[ap]

niin en mä sitä tarkoittanut etten ois rakastanut tuota pientä alusta asti täysillä. Mutta jotenkin myöhemmin rupesin miettimään, että minne se mun masuvauva hävisi, kun ehkä mulla sit oli kuitenkin tosi erilainen kuva lapsesta Ja esikoisesta on kyse. Mutta jotenkin sitä ei osaa kuvitella. Tajuaa että siinä se nyt on, mutta jotenkin se tuntuu niiin oudolta, että masussa ollessaan en osannut ajatella että siinä se nyt on. Toisaalta meillä kesti niin kauan (6v) saadakkin tuo, että ajattelin varmaan jo ettei se koskaan tule.

 

[suuri on rakkauden määrä]

mulla oli koko raskauden aikana sellainen outo tunne ettei tuntunut edes todelliselta koko lapsi ja raskaus... eikä mulla ny mitään suuria tunteita ollu heti syntymän jälkeen ollu... varmaan sekin vaikutti kun olin sen verran heikossa kunnossa että pari ensimmäistä päivää mies ja kätilöt vaihtoi vaipat ym vauvalle.. minä vaan imetin sitä... sitte ku päästiin kotia sairaalasta mies meni töihin ja mä jäin vauvaa hoitamaan tuli ne tunteet ja mä pääsin niinku tutustumaan kunnolla poikaan. ku taas esikoisen kanssa oli heti sellainen tunne että tää on "tuttu tyyppi" mulle

 

[h]

Hmm... Olet vain itse mielikuvissasi luonut eri nälöisen ja -oloisen vauvan. Vähän niin kuin oletat jonkun ihmisen tekevän näin niin tekeekin noin. Ei siis siinä mitään pahaa, kaikkihan olettevat.

 

[ap]

Hmm... Olet vain itse mielikuvissasi luonut eri nälöisen ja -oloisen vauvan. Vähän niin kuin oletat jonkun ihmisen tekevän näin niin tekeekin noin. Ei siis siinä mitään pahaa, kaikkihan olettevat.

Voi olla näinkin, tai että en koskaan ajatellut sen tulevan masusta pois. Kun kerran siittäminenkin kesti sen kuusi vuotta, niin miksi se sitten heti sieltä pois tulisi. Ehkä en luonut mitään kuvaa, kun pelkäsin niin kovin etten saa häntä syliin asti.

 

[mami]

kyllä. pari päivää vain ihmettelin ja kummastelin että onko tuo nyt minun vauvani??? en ollut luonut mielikuvia vauvasta,en vain osannut niin oli se sitten ihan hassu tunne nähdä se pieni siinä. ja synnytys sujui niin vauhdilla etten tainnut edes tajuta koko asiaa. tunsin kovaa kiintymystä mutta syvää rakkautta vasta noin viikon kotona oltuamme. tämäkin on normaalia, jos joku alkaa syyttämään nyt mua huonoksi äidiksi

 

[Tiimarinvihko]

Musta on tuntunut nyt kakkosen syntymän jälkeen kummalta.. jotenkin odotti vissiin että sieltä tulis kopio esikoisesta. Mutta rakkauden määrä yllätti.. mietin et kakkoselle varmaan lämpiää hitaammin kun esikoinen on niin rakas ja esikoisen jo tuntee, mutta tää toinen on ihan uus tyyppi, jota en tunne vielä yhtään.. mutta yllätyin kun sydän pakahtuu rakkaudesta aina kun vilkasenkin toista (ja toki silloinkin kun en edes vilkase ).

 

[h]

Hmm... Olet vain itse mielikuvissasi luonut eri nälöisen ja -oloisen vauvan. Vähän niin kuin oletat jonkun ihmisen tekevän näin niin tekeekin noin. Ei siis siinä mitään pahaa, kaikkihan olettevat.

Voi olla näinkin, tai että en koskaan ajatellut sen tulevan masusta pois. Kun kerran siittäminenkin kesti sen kuusi vuotta, niin miksi se sitten heti sieltä pois tulisi. Ehkä en luonut mitään kuvaa, kun pelkäsin niin kovin etten saa häntä syliin asti.

Mullakin oli ihan eri kuva tytöstä ulkonäöllisesti kuin mitä tyttö sitten oli. Pojasta taas ei ollut mitään ulkonäkö "oletusta". Jotenkin vaan kuvittelen, että tunnen hänet vieraammaksi tms kuin tytön. Olin kuvitellut itseni tyttöjen äidiksi. Poika tuntui vieraalta synnytykseen asti. Syntymän jälkeen tuli sellainen tuttuuden tunne... Kuin olisin tuntenut edellisessä elämässä tai jotain

Paljon onnea teille tytön johdosta :heart: Kauan saitte häntä odottaa. Minkä ikäinen hän nyt on?

 

[h]

kyllä. pari päivää vain ihmettelin ja kummastelin että onko tuo nyt minun vauvani??? en ollut luonut mielikuvia vauvasta,en vain osannut niin oli se sitten ihan hassu tunne nähdä se pieni siinä. ja synnytys sujui niin vauhdilla etten tainnut edes tajuta koko asiaa. tunsin kovaa kiintymystä mutta syvää rakkautta vasta noin viikon kotona oltuamme. tämäkin on normaalia, jos joku alkaa syyttämään nyt mua huonoksi äidiksi

Mulla meni esikoisen kohdalla pari kuukautta tuon syvän rakkauden syttymiseen. Ajattelin jo, että olen huono ihminen kun en rakasta lasta niin kuin pitäisi. Mutta sitten se rakkaus alkoi vaan kasvaa ja kasvaa päivä päivältä :heart: Toisen kohdalla en ottanut paineita asiasta, sillä tiesin, että kyllä se rakkaus sieltä tulee vähitellen. Mutta heti kun sain pojan syliin niin rakkaus iski lujaa

Meillä oli kyllä esikoisen elämän alku aika kivikkoinen, joten ehkä sitä yritti tiedostamattaan suojella itseään enkä siksi heti ollut niin kiintynyt vauvaan? Tai tuo on väärä sana... Tunsin kiintymystä ja rakkautta, suojelun halua, mutten sitä syvää rakkautta, jota tuntee vain omia lapsiaan kohtaan.

 

[ap]

Hmm... Olet vain itse mielikuvissasi luonut eri nälöisen ja -oloisen vauvan. Vähän niin kuin oletat jonkun ihmisen tekevän näin niin tekeekin noin. Ei siis siinä mitään pahaa, kaikkihan olettevat.

Voi olla näinkin, tai että en koskaan ajatellut sen tulevan masusta pois. Kun kerran siittäminenkin kesti sen kuusi vuotta, niin miksi se sitten heti sieltä pois tulisi. Ehkä en luonut mitään kuvaa, kun pelkäsin niin kovin etten saa häntä syliin asti.

Mullakin oli ihan eri kuva tytöstä ulkonäöllisesti kuin mitä tyttö sitten oli. Pojasta taas ei ollut mitään ulkonäkö "oletusta". Jotenkin vaan kuvittelen, että tunnen hänet vieraammaksi tms kuin tytön. Olin kuvitellut itseni tyttöjen äidiksi. Poika tuntui vieraalta synnytykseen asti. Syntymän jälkeen tuli sellainen tuttuuden tunne... Kuin olisin tuntenut edellisessä elämässä tai jotain

Paljon onnea teille tytön johdosta :heart: Kauan saitte häntä odottaa. Minkä ikäinen hän nyt on?

Kiitos, ja tyttö on jo vuoden, mutta tuli niin elävästi taas mieleen ne vuosi sitten koetut hetket :heart: Kauan odotettu ja toivottu, ja vihdoin täällä. Kannatti odottaa.

 

[vieras]

Ei tullut. Ihan samanlainen möhkäle oli kuin miltä se tuntui mahassa. Sekä rakenneultrassa saatiin kasvoista tosi hyvä kuva, ja itse asiassa vieläkin sitä katsoessa tunnistan poikani siitä kuvasta. Joten sen kuvan perusteella silloin aikoinaan mietiskelin, minkä näköinen poika se tulisi olemaan. Ainut mikä oli vähän shokki oli paksut tummat kiharat. Nykyään on vaalea tukka kylläkin.

 

[vieras]

Kyllä oli. En ollut uskoa silmiäni, että minusta on tullut jotain niin kaunista. En olisi uskonut, että minun lapseni ikinä olisi niin kauniita <3

 

[mun muru]

Syntyi ihan eri näköinen tyyppi kuin olin ikinä kuvitellut.

Mun mielikuva oli että tyypillä on valkoinen tukka, tummahkot kasvonpiirteet ja erilaiset kulmakaaret kuin mitä oli, ruskeat silmät ja enemmän vastasyntyneen näköinen.

Syntyi: Ruskea-punertavaan taittuva tukkainen, sinisilmäinen, vaaleapiirteinen, vahvakaarinen ja "valmiin näköinen" tyyppi.

Häkellyin..... :O Mutta totuin vauvan ulkonäköön joka on ihana tietysti.. Mutta ihan eri kuin kuvittelin.

 

[Hilpuri Tilli]

Syntyi samannäköinen tyyppi kuin ultrakuvissa. Mutta ei vastannut kuitenkaan ulkonäöltään lainkaan sitä nimeä, mitä oltiin hänelle mietitty. Sama tyyppi, mutta nimi vaihtui.

 

[ap]

niin tää on niin tätä. En kyllä tarkoittanut mitään näistä teidän tunteista. tätä on niin vaikee selittää. ehkä juuri sen takia että olin varmaan kieltänyt itseltäni sen lapsen ulkonäön miettimisen, kun pelkäsin etten saa häntä laisinkaan. Ehkä siksi tuntui niin vieraalta kun hän vihdoin oli siinä. Mutta voi sitä rakkauden määrää.. Sitä ei voi mitata millään mitalla :heart: