Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
kuinka usein teidän lapsilla on noita kohtauksia? Itse muistan joskus kymmenen korilla et aika usein oli mutta nykyään ei kun on verenpaine lääkitys jota käytetään myös migreenin estolääkkeenä ja kohtaukset jääneet iteltä pois. Kun ei muista noista lapsuus ajoista miten itellä meni. Meidän suvulta löytyi se geeni joka aiheuttaa migreeniä, olin itsekkin siinä tutkimuksessa.
Vaihtelevasti. Enimmillään kevätpuolella, kun on kirkas auringon paiste ja hohtava hanki tai kesällä merellä, kun unohtuvat tuijottelemaan veden liplatusta ja auringon välkettä. Tai stressaavan jakson jälkeen, erityisesti 12-vuotiaalla ylisuorittajalla. Jos väitän, että keran kuussa on jolla kulla jonkin asteinen migreenikohtaus, en varmaan paljoa valehtele.
Mies kärsii massiivisista migreeneistä, omani ovat pysyneet aika hyvin poissa, onneksi. Halvaannun osittain ja menetän puhekyvyn, mutta se ei onneksi kestä vuorokautta kauemmin, äijä voi olla tuskissaan kolme, neljäkin vuorokautta. Muksuilla on saman tyyppistä, kuin minullakin, mutta ajoissa otettu kofeiini useimmiten katkaisee kohtauksen.
Akupunktio on auttanut äijällä, viisi oireetonta vuotta yhden kuurin jälkeen. Ei paha.