ONKO KENENKÄÄN MUUN ELÄMÄ YHTÄ TYHJÄÄ???

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja mihi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

mihi

Uusi jäsen
09.11.2007
26
0
1
Oon jo pidemmän aikaa kelannut mun elämää ja tajunnut ettei mun elämässä ole ketään tai mitään :( No okei lapsia on ja siinä kaikki sitten onkin, mies löytyy mutta sekin semmoinen petturi paskiainen!!! Ystäviä ei ole kuin oma sisko,mutten sitäkään näe kuin about kerran 2kuukaudessa...
Vieraita meillä käy kylässä, hyvä jos pari kertaa vuodessa.... En oikein tiedä mitä tekisin...Hengenheimolaista ei löydy, ehkä olen vain liian poikkeava tai sitten olen luonut itselleni liian paksun suojamuurin että muut sitä pelkäävät :'(
 
No et näköjään oo ainoo Tosin mun mies ei oo petturi paskiainen
Mut tosiaan ei ketään ei mitään Ei ystäviä ei vieraita kyläilemässä...
Elämä jokapäivä samaa Ei koskaan mitään uutta Ei edes mitään kivaa
 
Mullon aika tylsää.. No käyn tietty koulussa, mut kun ei varsinaisesti oo miestä niin ei oo sitäkään iltojen seuraks. Ja kaverit on mun sisko, veli, toinen sisko (äiti ja isä jos ne kavereiden puutteessa kaveriks laskee) ja serkku. Ja pari muuta. Soitellaan ei juuri koskaan nähä. Onneks on koulu pari kertaa viikossa, ennen ei ollu sitäkään. Missä asut tu meillä käymään joskus!
 
Samanlaiselta kuullostaa. Minulla oli niin rikkinäinen lapsuus, ei turvallista aikuista lähellä ja siitä kärsin vieläkin jonka takia en luota ihmisiin ja en osaa luottaa enkä lähestyä ystävystyäkseni kehenkään. Koko ajan sellanen suojamuuri- panssari välissä ettei kukaan "tavoita" minua. Mieheni ai vain ole petturi paskiainen :/
Jaksamisia sinulle :hug:
 
Sitä kivaa pitää ite järjestää! mieti missä vois nähdä uusia ihmisiä ja tutustua niihin. Mulla ei sitä ongelmaa kun asutaan pienellä paikkakunnalla ja "puolet" miehen sukulaisia. Mutta vaatii sekin omaa aktiiviisuutta. Jos ei koskaan osallistu mihinkään, käy kylässä tai kutsu vieraita niin jää kyllä yksin.
sitkeäasti vain yrittää niin kyllä sitä joskus siihen sukulais sieluun törmää. olen kyllä itekin suht ujo outojen parissa että iso kynnys aloittaa jutteleen ym.
 
Olen miettinyt niin, että mulla on lapset ja mulla on mies. Muuta en tarvitse täällä. =) On toki isovanhemmat lapsille jne. Mutta ei sama.

Minä olen antisosiaalinen. Miksi kaikkien pitäisi olla sosiaalisia, iloisia jne?
 
Se surettaa eniten että ennen oli ystäviä/kavereita kenen kanssa meni ja touhusi,mut nykysin et mitään perheen ulkopuolista elämää :'( Olen luonteeltani ujo, enkä oikein yksin viitsi/halua lähtee oikein minnekkään :/
 
Ihan samanlaisia ajatuksia kaikki kuin mulla, paitsi etten miestä ainakaan tällä hetkellä petturiksi nimittäis. :D
Mulla kanssa ainoastaan isosisko oman perheen ulkopuolelta, johon pidän tiiviisti yhteyttä. :/
 
Alkuperäinen kirjoittaja Karussa:
Ihan samanlaisia ajatuksia kaikki kuin mulla, paitsi etten miestä ainakaan tällä hetkellä petturiksi nimittäis. :D
Mulla kanssa ainoastaan isosisko oman perheen ulkopuolelta, johon pidän tiiviisti yhteyttä. :/

Hyvä että edes luotettava mies rinnallas. Oon elänyt tässä epätietoisuudessa jo yli 2 vuotta, enkä näköjään osaa antaa anteeksi eikä myöskään mies osaa parantaa tapojansa :'( En tiedä jaksanko/pystyisinkö lapsista huolehtimaan yksin ja jos tuo petturimies lähtee kokonaan pois niin sitten mulla ei olisi yhtään "aikuista" juttukaveria...
 
Anteeks, mä nyt taas teidän mielestä provosoin tätä asiaa, mutta miksi te ette tee mitään asialle? Pyllyt ylös penkistä huomenna ja lähdette lasten kans ulkoilemaan. Maanantaina soitatte paikalliseen seurakuntaan ja kysytte, että onko siellä teidän seurakunnassa päiväkerhoja? Avointa päiväkerhoa? Sit soitatte MLL:n toimistoon, ja kysytte, että kuinka aktiivinen MLL:n paikallisyhdistys siellä on, onko perhekahvila/tukiryhmä-toimintaa. Ja ei kun rohkeasti mukaan, sieltä niitä kavereita löytyy!! =) Itse olen muuttanu ihan tuikituntemattomalle paikkakunnalle tytön ollessa 2viikkoa vanha. Ja ensimmäisen 1/2vuoden aikana tunsin täältä tasan 2 ihmistä, ja ne molemmat oli miehen työkavereita... :ashamed: Mutta kun aloin kulkea aktiivisesti kerhoissa, niin johan löyty kavereita! Ja hyviä sellaisia! Ei muuta kun itseä niskasta kiinni ja menoksi! :saint:
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Anteeks, mä nyt taas teidän mielestä provosoin tätä asiaa, mutta miksi te ette tee mitään asialle? Pyllyt ylös penkistä huomenna ja lähdette lasten kans ulkoilemaan. Maanantaina soitatte paikalliseen seurakuntaan ja kysytte, että onko siellä teidän seurakunnassa päiväkerhoja? Avointa päiväkerhoa? Sit soitatte MLL:n toimistoon, ja kysytte, että kuinka aktiivinen MLL:n paikallisyhdistys siellä on, onko perhekahvila/tukiryhmä-toimintaa. Ja ei kun rohkeasti mukaan, sieltä niitä kavereita löytyy!! =) Itse olen muuttanu ihan tuikituntemattomalle paikkakunnalle tytön ollessa 2viikkoa vanha. Ja ensimmäisen 1/2vuoden aikana tunsin täältä tasan 2 ihmistä, ja ne molemmat oli miehen työkavereita... :ashamed: Mutta kun aloin kulkea aktiivisesti kerhoissa, niin johan löyty kavereita! Ja hyviä sellaisia! Ei muuta kun itseä niskasta kiinni ja menoksi! :saint:

Mä en muuten ees kaipaa kavereita.. lähinnä joskus iltaisin olis kiva kun olis juttuseuraa. On iltaisin tylsää, muttei aina, kerhot lopetin kun ei oo yhtään sellanen paikka eikä porukka jossa viihtyisin ja ne oli niitä paikkoja joissa oikeasti tunsin itseni yksinäiseksi. Mulle toi koulu on ollu hyvä juttu, ehkäpä sulle ap. sopis joku uus harrastus tai vaikka joku kurssi, ilman lapsia tutustuu helpommin sellaisiin oman oloisiin jos ei ole perus äiti tyyppi.. (mikä se sit lieneekin )
 
Täällä ilmottautuu yksi "hengenheimolainen", sillä erolla että mies on mulle paras mahdollinen. Mä huomasin kanssa, että äitiyslomalle jäätyäni on ollut aika yksinäistä. Työkavereihin ei tuu pidettyä yhteyttä, kun en halua sotkea työtä ja vapaa-aikaa. Omat ystävät viilettävät baareissa etsimässä sitä elämänsä miestä. Ja kaikissa perhekerhoissa tuntuu olevan ihan eri henkisiä tyyppejä.
Onneksi on toi mies, ja mun perheeni, etten ihan höperöksi tuu.
Voisin vaik laittaakin yv:tä, mut täytyy rekkautua ensin... mut nyt meen nukkuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Anteeks, mä nyt taas teidän mielestä provosoin tätä asiaa, mutta miksi te ette tee mitään asialle? Pyllyt ylös penkistä huomenna ja lähdette lasten kans ulkoilemaan. Maanantaina soitatte paikalliseen seurakuntaan ja kysytte, että onko siellä teidän seurakunnassa päiväkerhoja? Avointa päiväkerhoa? Sit soitatte MLL:n toimistoon, ja kysytte, että kuinka aktiivinen MLL:n paikallisyhdistys siellä on, onko perhekahvila/tukiryhmä-toimintaa. Ja ei kun rohkeasti mukaan, sieltä niitä kavereita löytyy!! =) Itse olen muuttanu ihan tuikituntemattomalle paikkakunnalle tytön ollessa 2viikkoa vanha. Ja ensimmäisen 1/2vuoden aikana tunsin täältä tasan 2 ihmistä, ja ne molemmat oli miehen työkavereita... :ashamed: Mutta kun aloin kulkea aktiivisesti kerhoissa, niin johan löyty kavereita! Ja hyviä sellaisia! Ei muuta kun itseä niskasta kiinni ja menoksi! :saint:


Noh, Voi voi kun olen/ollaan yritetty niin paljon ja usein tehdäänkin kaikkea yhdessä,mut siitä puuttuu se jokin ja kuten mainitsinkin niin olen jo pidemmän aikaa miettinyt että mikä homman nimi on... Ja kaiken lapsiin liittyvän olen aina joutunut päättämään ja hoitamaan itse, miehestä ei ole siinäkään apua ollut...
Sitten kun esim kerhoissa ja puistoissa ollaan käyty niin ystäviä/kavereita eikä edes tovereita ei olla niistä löydetty. Kun mennään esim kerhoon niin kyllä suurinosa morjenstaa,muttei tule juttelemaan ja olo itsellä koko ajan täysin ulkopuolinen :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja online:
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Anteeks, mä nyt taas teidän mielestä provosoin tätä asiaa, mutta miksi te ette tee mitään asialle? Pyllyt ylös penkistä huomenna ja lähdette lasten kans ulkoilemaan. Maanantaina soitatte paikalliseen seurakuntaan ja kysytte, että onko siellä teidän seurakunnassa päiväkerhoja? Avointa päiväkerhoa? Sit soitatte MLL:n toimistoon, ja kysytte, että kuinka aktiivinen MLL:n paikallisyhdistys siellä on, onko perhekahvila/tukiryhmä-toimintaa. Ja ei kun rohkeasti mukaan, sieltä niitä kavereita löytyy!! =) Itse olen muuttanu ihan tuikituntemattomalle paikkakunnalle tytön ollessa 2viikkoa vanha. Ja ensimmäisen 1/2vuoden aikana tunsin täältä tasan 2 ihmistä, ja ne molemmat oli miehen työkavereita... :ashamed: Mutta kun aloin kulkea aktiivisesti kerhoissa, niin johan löyty kavereita! Ja hyviä sellaisia! Ei muuta kun itseä niskasta kiinni ja menoksi! :saint:

Mä en muuten ees kaipaa kavereita.. lähinnä joskus iltaisin olis kiva kun olis juttuseuraa. On iltaisin tylsää, muttei aina, kerhot lopetin kun ei oo yhtään sellanen paikka eikä porukka jossa viihtyisin ja ne oli niitä paikkoja joissa oikeasti tunsin itseni yksinäiseksi. Mulle toi koulu on ollu hyvä juttu, ehkäpä sulle ap. sopis joku uus harrastus tai vaikka joku kurssi, ilman lapsia tutustuu helpommin sellaisiin oman oloisiin jos ei ole perus äiti tyyppi.. (mikä se sit lieneekin )


Mä en ole varsinaisesti sitä perusäiti tyyppiä vaikka lapset onkin mulle kaikkikaikessa. Sitä on niin hirvittävän hankalaa hommata joku uus harrastus kun ei ole lapsenvahtia jotta pääsisi ilman lapsia liikkeelle.
 
Mä viel peesaan tota kohtaa et kerhoissa ym tuntee just ihan ulkopuoliseksi ittensä. Tuntuu et kaikki on joko yli 35 tai alle 25 siitä välistä saa ettimällä ettiä. Vaikka ei sillä, että iällä väliä, lapsethan on aika samanikäisiä.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras minäkin:
Mä viel peesaan tota kohtaa et kerhoissa ym tuntee just ihan ulkopuoliseksi ittensä. Tuntuu et kaikki on joko yli 35 tai alle 25 siitä välistä saa ettimällä ettiä. Vaikka ei sillä, että iällä väliä, lapsethan on aika samanikäisiä.

Minä itse kuulun tämän pienen kyläpahasen MLL:n paikallisyhdistyksen hallitukseen. Ja olen kyllä katsonu velvollisuudekseni mennä jututtamaan uusia ja yksinistuvia äitejä (vanhempia) ja sieltä kautta sitten on monelle löytyny tie tulla kerhoihin uudestaan. Ja siellä tosiaan tutustuu.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Sisu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras minäkin:
Mä viel peesaan tota kohtaa et kerhoissa ym tuntee just ihan ulkopuoliseksi ittensä. Tuntuu et kaikki on joko yli 35 tai alle 25 siitä välistä saa ettimällä ettiä. Vaikka ei sillä, että iällä väliä, lapsethan on aika samanikäisiä.

Minä itse kuulun tämän pienen kyläpahasen MLL:n paikallisyhdistyksen hallitukseen. Ja olen kyllä katsonu velvollisuudekseni mennä jututtamaan uusia ja yksinistuvia äitejä (vanhempia) ja sieltä kautta sitten on monelle löytyny tie tulla kerhoihin uudestaan. Ja siellä tosiaan tutustuu.

Omat kokemukset kerhoista on se kun kaikki tuijottaa kuin halpaa makkaraa eikä kukaan tule puhumaan ja sitten sielä kerhossa touhuun lasteni kanssa kuten kotonakin.
 

Yhteistyössä