Onko kenenkään lapsi joutunut aidosti hoitajan/opettajan silmätikuksi?

["mjn"]

Tuli tuosta toisesta ketjusta mieleen, että onko kokemuksia sellaisesta, että oma lapsi ihan todella on joutunut silmätikuksi päiväkodissa tai koulussa? Esim. sellaisia tapauksia, että lapsella on väitetty olevan sitä sun tätä käytös-, hahmotus- tai neurologista ongelmaa ja tutkimuksissa on asiantuntijoiden toimesta todettu, ettei mistään sellaisesta olisi kyse? Tai että kaikki lapsen tekemiset nähdään negatiivisina, kaikki palaute on negatiivista, vaikka toisten lasten vastaava käytös ei ole samalla tavalla open/hoitajan silmissä ongelma? Vai onko sellainen vallan mahdotonta, kun kaikki kasvattajat ovat asiantuntevia ammattilaisia, jotka eivät silmätikkuilua harrasta? Entä onko teillä kenelläkään omasta lapsuudestanne muistoja vaikka opettajan silmätikuksi joutumisesta, tai onko luokallanne ollut ketään, joka siihen asemaan on joutunut?

Jaetaan kokemuksia.

 

[minni9]

Olin lapsena perhepäivähoitajalla ja jostain syystä hoitaja sorsi minua vaikka olin hirmu kiltti ja iloinen lapsi. Muistan todella monta tapausta/sattumusta milloin minua ei kohdeltu "oikeudenmukaisesti". Ensimmäinen oli kun minut vietiin hoitoon neljävuotiaana ja itkin hirveästi kun äiti lähti. Hoitotäti totesi jossain vaiheessa kun makasin sohvalla ja itkin että : "Ei se äiti itkemällä takaisin tule." Syliin en muista että olisi ottanut.

Kun leikimme ulkona lumessa muiden lasten kanssa leikkiä missä heitetään pehmeää lunta rukkasilla toisen päälle, hoitotäti avasi oven juuri kun oli minun vuoroni ja huusi että "Nyt loppuu se toisten kiusaaminen !" Selitin että me leikitään ja muut lapset sanoivat samaa, ei ollut hyvä selitys, piti mennä heti sisälle, kun muut jäivät ulos leikkimään.

Syödessä söin yleensä rauhassa. Hoitotäti kertoi 15-vuotiaalle tyttärelleen että "Katso kun xxxx märehtii ruokaansa, xxxx lakkaa jauhamasta sitä" Tuli paha mieli kun en edes ymmärtänyt mitä "märehtiminen" tarkoittaa. Muistan kuinka kaikki tuijottivat minua sillä hetkellä.

Päiväuni aikaan minut laitettiin aina nukkumaan pieneen pinnasänkyyn. (Sellainen normaali missä on niin korkeat seinät ettei pääse ilman apua pois) Kotona nukuin viisivuotiaana sängyssä missä oli n.15cm laidat ja pääsin pois jos halusin sieltä. Muut lapset (kaikki olivat minua lyhyempiä ja muutama nuorempikin) saivat nukkua isoissa sängyissä ja yksi pieni tyttö ihan yksinään suuressa vesisängyssä. Kysyin miksi minun pitää nukkua pinnasängyssä niin kuulemma "etten tipu." Olen aina ollut rauhallinen nukkuja, vesisänkyyn pääsin hoitovuoden aikana ehkä kaksi kertaa nukkumaan kun toinen tyttö oli kipeänä. Tosin näpäytin kerran hoitotätiäni päiväunille mentäessä kiipeämällä itse sänkyyn ja käymällä nukkumaan ennen kun hän ehti tulla nostamaan sinne. Kysyi hämmentyneenä että "Miten sinä sinne menit ?" vastasin että " päiväuni aika ja pitää nukkua täällä ettei tipu."

Olin kahdella muullakin hoitotädillä noina ikävuosina ja heistä kummastakin minulle jäi hyvät muistot. Tällä yhdellä oli jotain minua tai vanhempiani vastaan, vanhempani olivat kumpainenkin normaaleja duunareita keissä ei ollut mitään "ulkonaisia" vikoja. Tai siis en pysty keksimään mitään muuta syytä, kuin sen että vanhempani eivät olleet rikkaita. (muiden lapset olivat opettajia, poliiseja, virkamiehiä jne. Mutta eivät kaikkien ?)

Äitini kanssa olemme pohtineet tätä ja äiti sanoo että muistaa kyllä maininneensa hoitotädille joskus jos hoitotäti oli ymmärtänyt minut väärin. Se sitten vain lakaistiin maton alle ja sitten kohta taas "xxxx teet väärin, lopeta!"

Pitäisi mennä oikeastaan kysymään tältä hoitotädiltä muistaako hän asiat näin. Olen 25 vuotias nyt ja tästä on siis 20 vuotta aikaa.

 

[minni9]

Lisään vielä että on minulla hyviäkin muistoja tuosta hoitotädistä, mutta myös lisää huonojakin. Eivätkä nuo nyt olleet niin pahoja, mutta kyllä sitä pienenä lapsena vaistosi kun kohdeltiin toisinaan ihan eri tavalla ja ihmetytti että miksi. Olin sosiaalinen ja tulin toimeen kaikkien muiden lasten kanssa ja tein minä pyydettiin, mm. päiväuniaikaan olin hiljaa vaikka ei useasti nukuttanutkaan.

Koulussa eikä myöhemmässä elämässä ole onneksi ollut samanlaisia ongelmia. Paitsi yhdessä kesätyöpaikassa esimies inhosi minua, mutta se onkin jo ihan toisenlainen tarina (Narsistinen esimies.)

 

[kyllä]

Kyllä vähän vastaavasta kokemus. Opettaja passitti lapsen tukiopetukseen - puhui jopa, että mahdollisesti täytyy miettiä erkkaluokkaa tai vuoden tuplaamista. Olin vanhempana todella hämmentynyt, koska pidin lastani ihan hyvin pärjäävänä ja muutenkin taidoiltaan ikätasoisena mutta ajattelin, että kyseessä täytyy sitten olla "äidin sokeus omalle lapselleen".
Totta kai huolestuin tästä ja pyysin vanhempainvarttia erityisopettajan kanssa. Tämä erkkaope sanoi, että ei tiedä, miksi lapseni o erityisopetuksessa, että hän ei näe mitään syytä. Olin entistä hämmentyneempi. Sitten opettajat palaveerasivat keskenään ja lapseni kuitenkin jatkoi erityisopetuksesa (valitti että siellä on tylsää, jankataan vaan asioita).
Onneksi opettaja vaihtui seuraavana vuonna ja sen koommin ei mitään ongelmaa ole ollut. Myöhemmin olen tulkinnut, että opettaja on jostain syystä halunnut vain lapseni pois - heillä ei ole "kemiat natsanneet". Surullista sinänsä, koska kyseessä oli ensimmäinen luokka, ja niin huono alku koulu-uralle. Mutta onneksi myöhemmin on tullut korjaavia kokemuksia kosolti. Tyttö pärjää koulussa jopa erittäin hyvin.

 

[hiiop]

uppista