Onko kenenkään lapsi hypännyt yhden luokan yli?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ainon äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

Ainon äiti

Vieras
Kyselin n vuosi sitten neuvoa lapseni asiassa. Epäilin silloin, että lapseni olisi poikkeavan lahjakas. Yritin silloin tiedustella, että miten muiden eskarilaiset selviää matematiikassa ja äidinkielessä yms. Silloin tulin tämän palstan perusteella siihen tulokseen, että lapseni taidot eivät ole kovin poikkeavat ja kirjoitusten perusteella tällaisia lapsia on paljon.
Nyt tyttäreni aloitti ykkösluokan. Tapasin opettajan ja opettaja kertoi ettei ole "vuosikausiin törmännyt tällaiseen monilahjakkuuteen". Hän on jo pohtinut lapsen siirtoa kakkosluokalle. Hän haluaisi suorittaa lapselleni tasotestejä, jotta saisi selville missä mennään.
Onko täällä ketään, jonka lapsi olisi jättänyt jonkin luokan väliin? Miten tuollainen vaikutti lapsen myöhempään elämään ja miten opiskelu on sujunut? Meillä lapsi ei joutuisi vaihtamaan ryhmää, koska kyseessä on yhdistelmäluokka.
 
mun yhden ystävän lapsi siirtyi ykkösen alettua hetken päästä suoraan kakkoselle, ihan jo senkin vuoksi, että ei tylsisty heti koulun alussa kun osasi jo.. tietääkseni hänellä mennyt ihan hyvin.
 
Tuossa tapauksessa jos saa olla samalla luokalla niin en usko että vaikuttaa niin paljon. Mutta mikä kiire lapsen koulun käynnillä on? Isompana on sitten vaikeaa kun lapset on ihan eri ikäisä kuin lapsesi.
 
[QUOTE="...";24595110]Tuossa tapauksessa jos saa olla samalla luokalla niin en usko että vaikuttaa niin paljon. Mutta mikä kiire lapsen koulun käynnillä on? Isompana on sitten vaikeaa kun lapset on ihan eri ikäisä kuin lapsesi.[/QUOTE]

Lapsi on äärimmäisen turhautunut helppoihin tehtäviin. Viettää päivät piirtämällä ja lukemalla pulpettikirjaa, kun ehtii tehdä kaiken niin nopeasti. Läksyä yrittää opettaja antaa parhaansa mukaan, muttei niitäkään pysty enää antamaan kun lapsi on ehtinyt tehdä kaiken tunnilla valmiiksi.
 
meille ainakin opettaja korosti vanhempainillassa, että sillä ei ole mitään merkitystä osaako lapsia lukea ja kirjoittaa ja laskea koulun´aloittaessaan, pitää oppia tekemään nämä asiat niinkuin koulussa opetetaan, tavutus, kirjainten teko oikeasta suunnasta ja samoin numeroiden..
 
....Mun lapset ei kyllä ole ollut mitään erikoislahjakkuuksia, joten en tiedä. Mutta olen kuullut tästä sen verran, että joku oli joskus hypännyt ensin ala-asteella luokan yli ja sitten vielä yläasteellakin. Mutta tämä ihan poikkeuslahjakkuus.
 
Mutta loppujenlopuksi ei sillä luokka-asteella ole väliä... Opettajahan voi antaa ekaluokkalaiselle vaikka 7-luokkalaisen tehtäviä, tai tehtäviä, jotka eivät edes kuulu opetussuunnitelmaan. Tosin se vaatii lisätyötä ja on oikeasti välillä hankalaakin. Ekaluokka on nyt vasta alussa, ei sitä luokan siirtoa tarvitse vielä päättää. Opehan voi antaa tehdä niitä tokaluokan tehtäviä ja katsokaa sitten lähempänä joulua, mikä on tilanne. Ja pohtikaa kotonakin, mitkä asiat tyttöä kiinnostaisivat ja neuvotelkaa opettajan kanssa. Kyllä erityislahjakkaat tarvitsevat hopsia siinä missä oppimisvaikeuksisetkin, mutta niitä vaan hyvin harvoin laaditaan.
 
[QUOTE="jeah";24595232]meille ainakin opettaja korosti vanhempainillassa, että sillä ei ole mitään merkitystä osaako lapsia lukea ja kirjoittaa ja laskea koulun´aloittaessaan, pitää oppia tekemään nämä asiat niinkuin koulussa opetetaan, tavutus, kirjainten teko oikeasta suunnasta ja samoin numeroiden..[/QUOTE]

Tässä on kysymys siitä, että lapsi tekee tuon kaiken jo oikein. Käsiala on lisäksi erittäin siistiä. Testasin häntä äsekn, niin hän osasi suorittaa 1 luokan kevään viimeiset lisätehtävät neuvomatta oikein.
 
Tuossa tapauksessa siirtäisin lapseni seuraavalle luokalle. Mutta eikö yhdistelmäluokalla voi opiskella jo seuraavan vuoden asioita aika helposti? Jos kuitenkin opetus on yhteistä?
 
Jos nyt sitten olet jo niin varma siitä, että lapsesi osaa kaiken paremmin kuin ikäisensä, mikset vaan siirrä? Mitä täällä pitäisi sanoa? Kunhan muistat opettaa lapsellesi myös sen, ettei alal kulkea nokka pystyssä ja pitämään itseään kaikin puolin parempana kuin muut, koska siinä tilanteessa ei älykkyydellä ole enää paljon merkitystä.
Minut siirrettiin jo tarhassa isompien ryhmään, koska kuulemma pitkästyin pienempien seurassa, ja olin käsistänikin huomattavasti kätevämpi. Jossain vaiheessa se sitten kuitenkin tasaantui ja ihan tavallinen tallaaja olen nykyään :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ainon äiti;24595274:
Tässä on kysymys siitä, että lapsi tekee tuon kaiken jo oikein. Käsiala on lisäksi erittäin siistiä. Testasin häntä äsekn, niin hän osasi suorittaa 1 luokan kevään viimeiset lisätehtävät neuvomatta oikein.

Lapsesi on varmasti poikkeuksellisen lahjakas. Toivottavasti hän saa hyvää opetusta. Ei kuitenkaan liikaa paineita ja stressiä.
 
[QUOTE="mmm";24595301]Tuossa tapauksessa siirtäisin lapseni seuraavalle luokalle. Mutta eikö yhdistelmäluokalla voi opiskella jo seuraavan vuoden asioita aika helposti? Jos kuitenkin opetus on yhteistä?[/QUOTE]

Mä en oikein tiedä...luulisi että voisi. Kai siinä pitäisi päättää kumpaa opetussuunnitelmaa virallisesti seuraa. Siirtohan tulee sitten kolmannelle uuteen luokkaan. Toisaalta ei voi edetä kakkosluokan suunnitelmassa, jos ei virallisesti siirry, muutoin oltaisiin pulassa, koska lapsi olisi sitten edellä muita todella reippaasti.
 
vaikka lapsi olisikin todella lahjakas tehtävien suhteen, onko hän lahjakas sitten myös henkisesti? eka ja tokaluokkalaisella on jo jonkinverran kehityksessä eroja, samoin sitten kun siirtyminen kolmoselle tulee eteen, on eri asia olla 9vuotias kolmosluokkalainen kuin 8vuotias.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ainon äiti;24595187:
Lapsi on äärimmäisen turhautunut helppoihin tehtäviin. Viettää päivät piirtämällä ja lukemalla pulpettikirjaa, kun ehtii tehdä kaiken niin nopeasti. Läksyä yrittää opettaja antaa parhaansa mukaan, muttei niitäkään pysty enää antamaan kun lapsi on ehtinyt tehdä kaiken tunnilla valmiiksi.

Siirrä ihmeessä kakkoselle, miksi tylsistyttää heti ekalla kuoliaaksi. Voihan tyttö sitten tuplata jonkun vuoden jos tuntuu että on tarvetta. Se että on muita vuoden nuorempi tuntuu lähinnä mopoiässä ja ajokortti/baari-iässä.
 
Riippuu varmaan lapsen muista kyvyistä.

Miten lapsen sosiaalinen tilanne muuttuisi? Olisiko hänellä kavereita ylemmällä luokalla? Saisiko niitä? Onko muutenkin ikäistään kypsempi kuin tietotasoltaan? Pärjäisikö henkisesti sen tiedon kanssa, että on "muita fiksumpi" vai nousisko ns. "pissi päähän"?

Jossain vaiheessa, esim. murrosiässä, saattaa lasta itseään alkaa vaivata esim. fyysinen kehittymättömyys suhteessa muihin luokkakavereihin. Mutta tämä tietysti riippuu lapsesta itsestään.
 

Yhteistyössä