Onko kenellekään tehty gastroskopiaa nukutuksessa?

Joudun kuulemma tuohon operaatioon toistamiseen ja ensimmäinen kerta oli sen verran traumaattinen, että näiltä jaloilta en ihan heti suostu. Aion uskaltautua vain siinä tapauksessa, että humauttavat uneen hetkeksi. Tähystys tehdään joko Satk:ssa tai Meilahdessa. Tietääkö kukaan onnistuuko nukutus noissa sairaaloissa?
 
Niin ja siis ymmärsin kyllä, että aikuisesta kyse. Kunhan mainitsin nuo lapset.
Aikuinen on kyseessä joo :ashamed: Mutta tosiaan kun tuota ensimmäistä kertaa tehtiin, olin maannut monta päivää sairaalassa todella kipeänä ja lääkäri on suorastaan törkeä toimenpidettä tehdessään. Olin aivan shokissa sen jälkeen ja keho ei unohda.
 
Siis tiedän että sitä tehdään, mutta jostain syystä kaikissa sairaaloissa ei. Ainakin Turussa päin Turunmaansairaala tekee sitä käsittääkseni humautuksessa. Mitään estettä sille ei pitäisi olla, enkä mä itse todellakaan antaisi tehdä sitä ilman mitään anestesiaa. :x ei ei ei. :(
 
Mulla on tehty se myös kaks kertaa. Eka kerta oli synnytystäkin helvetillisempi kokemus, jota ne tekijätätsyt ei yhtään parantaneet "kyllä aikuinen pystyy paremmin pidättämään oksennusrefleksiään" -kommenteillaan. Siitä kun nousin ylös, puolet naamasta oli limalätäkössä, jota olin ulos kakonut ja vielä viikon perästä tuntui se letku mahassa...

Mutta toinen kerta oli ihan eri maata. Tekijä oli taitava (lähettävä lääkäri suositteli, koska tiesi, että on tehnyt niitä paljon ja on siinä hyvä). Sain puudutteen nieluun (ekalla en saanut yhtään mitään, ei ees ehdotettu) ja rauhottavaa. Koko homma oli ohi ennen kuin huomasinkaan eikä se ollut yhtään paha.

Siksi kerron, että jos sattuu niin, ettet pääse nukutukseen, niin oikeasti. Se on niiiiiiiiiiiiin tekijästä kiinni. :)
 
"vieras"
Alkuperäinen kirjoittaja Kärppänä heinälatoon;24997090:

Kärpän kanssa tismalleen samat kokemukset :))
 
Yhteistyössä