Onko kenelläkään (asiaa parisuhteesta vauvan syntymisen jälkeen)

[ap]

hiipunut rakkaus? Ennen poikamme (nyt 1-vuotias) syntymää olin sitä mieltä, että mieheni on mulle täysin oikea. Nyt olen alkanut epäillä, että pystynkö olemaan hänen kanssaan loppuelämää.

Rakastan kyllä (ehkä) vielä, mutta jollain tapaa on alkanut kiinnostaa ruoho aidan toisella puolella, ja huomaan etsiväni virheitä hänestä koko ajan; ihan kuin etsisin (teko)syytä erolle.

Oon aivan hajalla tämän takia. Pitäisi varmaan tehdä jotain parisuhteen eteen, mutten osaa ottaa asiaa puheeksi

 

[ap]

ja ilman silmänuiskuhymiötä

 

[Kohta kolmen äiti]

Ajatusmaailma ja elämään suhtautuminen muuttuu niin paljon sen jälkeen kun saa sen ensimmäisen lapsen, varsinkin naisella, että sitä alkaa nähdä asoita eri tavalla kuin ennen. Mutta jos suhteenne muuten on kunnossa, niin varmasti kannattais nyt sitten panostaa siihen parisuhteeseen tässä vaiheessa.

 

[nn]

kyllä sama tunne mullakin on tai oli vois ehkä jo sanoa.... tuntuu että mennään jo kohti parempaa...

 

[kysymyksiä]

Osallistuuko molemmat teistä lapsenne hoitoon? Teettekö koskaan mitään perheenä? Harrastatteko vielä seksiä kuitenkin?

Ensimmäisen lapsen jälkeen parisuhde on huonoimmillaan. Mieti sitä. Kestätkö tämän, todennäköisesti ohimenevän vaiheen? Jos kestät, niin parisuhteenne on hyvällä ja vakaalla pohjalla, joskin parantamisen varaa vielä löytyy.

Oletko tyytyväinen omaan elämääsi? Mitä muuttaisit? Voisiko olla, että olet johonkin tyytymätön ja mielesi tekee temppuja, on helpompi löytää virheitä miehestäsi vrt omasta toiminnastasi?

Tuollaiset tunteet ovat erittäin yleisiä ja nykyään moni pari päätyy eroon vauvan ensimmäisten kahden vuoden aikana. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että moni myös katuu näitä eroja.

 

[..]

meillä meni kaikki pipariks ku toinen lapsi syntyi....

 

[ap]

Osallistuuko molemmat teistä lapsenne hoitoon? Teettekö koskaan mitään perheenä? Harrastatteko vielä seksiä kuitenkin?

Ensimmäisen lapsen jälkeen parisuhde on huonoimmillaan. Mieti sitä. Kestätkö tämän, todennäköisesti ohimenevän vaiheen? Jos kestät, niin parisuhteenne on hyvällä ja vakaalla pohjalla, joskin parantamisen varaa vielä löytyy.

Oletko tyytyväinen omaan elämääsi? Mitä muuttaisit? Voisiko olla, että olet johonkin tyytymätön ja mielesi tekee temppuja, on helpompi löytää virheitä miehestäsi vrt omasta toiminnastasi?

Tuollaiset tunteet ovat erittäin yleisiä ja nykyään moni pari päätyy eroon vauvan ensimmäisten kahden vuoden aikana. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että moni myös katuu näitä eroja.

Molemmat osallistuu lapsen hoitoon ja kotitöihin. Perheenä tehdään juttuja: ei mitään suuria, mut käydään kävelyillä ja kaupoissa tai ihan vaan kotona ollaan. Seksiä on; mies kyllä ei täysin hoksaa, etten pysty nauttimaan siitä yhtä lailla nykyään (imetys lienee vienyt halut).

Tiedän että vika on enemmän minussa kuin miehessäni. Hän varmaan pitää tilannetta hyvänä. En tiiä kannattaako ottaa asiaa edes puheekis, jos tämä olisi ohimenevää. Ja miten edes ottaa puheeksi, että "hei, oon aatellu erota susta".

 

[vieras]

Mitään radikaaleja päätöksiä ei kannata tehdä ennen kuin nuorinkin lapsi on 3v. Vauva-aika on rankkaa.

 

[Sammahär]

Meillä vähän sama tilanne ja lapsi juurikin samanikäinen. :/ Silti jotenkin tiedän, että haluan olla mieheni kanssa, vaikka välillä käy ajatukset mielessä että onko sittenkään oikea mulle tms.

 

[harkitse tarkkaan]

Mulla oli vähän samoja ajatuksia esikoisen jälkeen. Etsin miehestä syitä eroon. Ja katselin muita "sillä silmällä". jne. Jotenki se vaan meni ohi. En muista missä vaiheessa kun aikaa on jo 10v. Kakkosen jälkeen taas mies oli eroamassa. Etsi jo asuntoakin.

Nyt on kaikki hyvin ja viides tulossa. Eikä olla tultu uskoon tai muuta vastaavaa. Ehkä tuli jotenki varmuus suhteesta ja siitä ettei se vaihtamalla parane. Loppuelämän haluan tuon kanssa viettää vaikka on siinä vikoja niin kuin meissä kaikissa.

 

[vieras]

Osallistuuko molemmat teistä lapsenne hoitoon? Teettekö koskaan mitään perheenä? Harrastatteko vielä seksiä kuitenkin?

Ensimmäisen lapsen jälkeen parisuhde on huonoimmillaan. Mieti sitä. Kestätkö tämän, todennäköisesti ohimenevän vaiheen? Jos kestät, niin parisuhteenne on hyvällä ja vakaalla pohjalla, joskin parantamisen varaa vielä löytyy.

Oletko tyytyväinen omaan elämääsi? Mitä muuttaisit? Voisiko olla, että olet johonkin tyytymätön ja mielesi tekee temppuja, on helpompi löytää virheitä miehestäsi vrt omasta toiminnastasi?

Tuollaiset tunteet ovat erittäin yleisiä ja nykyään moni pari päätyy eroon vauvan ensimmäisten kahden vuoden aikana. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että moni myös katuu näitä eroja.

Mun käsittääkseni eniten eroja tapahtuu vasta toisen lapsen syntymän jälkeen.
Ensimmäisen lapsen kanssa vielä pärjäillään, mutta toisen lapsen syntymän jälkeen ei ole vapaata hetkeä tai omaa aikaa oikein kummallakaan.

 

[cadetta]

toinen lapsi syntyi niin se suhde oli siinä...uusi tuli heti kun tyttö oli vajaa kuukauden. tyttöjen ilta baaris riitti siihe, sellainen ristiäispvä

 

[kysymyksiä]

Osallistuuko molemmat teistä lapsenne hoitoon? Teettekö koskaan mitään perheenä? Harrastatteko vielä seksiä kuitenkin?

Ensimmäisen lapsen jälkeen parisuhde on huonoimmillaan. Mieti sitä. Kestätkö tämän, todennäköisesti ohimenevän vaiheen? Jos kestät, niin parisuhteenne on hyvällä ja vakaalla pohjalla, joskin parantamisen varaa vielä löytyy.

Oletko tyytyväinen omaan elämääsi? Mitä muuttaisit? Voisiko olla, että olet johonkin tyytymätön ja mielesi tekee temppuja, on helpompi löytää virheitä miehestäsi vrt omasta toiminnastasi?

Tuollaiset tunteet ovat erittäin yleisiä ja nykyään moni pari päätyy eroon vauvan ensimmäisten kahden vuoden aikana. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että moni myös katuu näitä eroja.

Mun käsittääkseni eniten eroja tapahtuu vasta toisen lapsen syntymän jälkeen.
Ensimmäisen lapsen kanssa vielä pärjäillään, mutta toisen lapsen syntymän jälkeen ei ole vapaata hetkeä tai omaa aikaa oikein kummallakaan.

Kirjoitin epäselvästi. Tarkoitin, että eniten eroja tapahtuu jonkun lapsen perheessä ollessa alle 2v, ei välttämättä ensimmäisen. Seuraava piikki ajoittuu lasten murrosikään.

Parisuhteen ollaan jotenkin tutkittu olevan huonoimmillaan ensimmäisen lapsen jälkeen, mutta moni pariskunta koettaa parantaa sitä toisella lapsella... Siinä ehkä syy siihen, miksi ero sitten tulee toisen lapsen vauva-aikana monella.

 

[kysymyksiä]

Osallistuuko molemmat teistä lapsenne hoitoon? Teettekö koskaan mitään perheenä? Harrastatteko vielä seksiä kuitenkin?

Ensimmäisen lapsen jälkeen parisuhde on huonoimmillaan. Mieti sitä. Kestätkö tämän, todennäköisesti ohimenevän vaiheen? Jos kestät, niin parisuhteenne on hyvällä ja vakaalla pohjalla, joskin parantamisen varaa vielä löytyy.

Oletko tyytyväinen omaan elämääsi? Mitä muuttaisit? Voisiko olla, että olet johonkin tyytymätön ja mielesi tekee temppuja, on helpompi löytää virheitä miehestäsi vrt omasta toiminnastasi?

Tuollaiset tunteet ovat erittäin yleisiä ja nykyään moni pari päätyy eroon vauvan ensimmäisten kahden vuoden aikana. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että moni myös katuu näitä eroja.

Molemmat osallistuu lapsen hoitoon ja kotitöihin. Perheenä tehdään juttuja: ei mitään suuria, mut käydään kävelyillä ja kaupoissa tai ihan vaan kotona ollaan. Seksiä on; mies kyllä ei täysin hoksaa, etten pysty nauttimaan siitä yhtä lailla nykyään (imetys lienee vienyt halut).

Tiedän että vika on enemmän minussa kuin miehessäni. Hän varmaan pitää tilannetta hyvänä. En tiiä kannattaako ottaa asiaa edes puheekis, jos tämä olisi ohimenevää. Ja miten edes ottaa puheeksi, että "hei, oon aatellu erota susta".

Kuten varmaan itekin tiedät, tuo "hei, oon aatellu erota susta" on huono tapa ottaa asia esille

Jos voisit ottaa asian esille sillä tapaa, että puhuisit omista tuntemuksistasi mutta et niinkään miehestäsi? Voisit sanoa, että sinusta tuntuu siltä, että jokin on muuttunut sinussa, ja että se ahdistaa. Tavallaan antaisit miehellesi mahdollisuuden lohduttaa sinua ja olla tukenasi. Ehkä se voisi auttaa sinua nähdä myös positiivista miehessäsi?

Sen voin kertoa, että vaihtamalla se ei parane, ja että olisi suuri lahja sekä sinulle, miehellesi että lapsellenne että jaksat tämän vaiheen läpi.

Hormonaaliset seikat vaikuttavat seksiinne. Seksi on usein se, mikä saa ihastumaan kumppaniin uudelleen ja uudelleen. Se hankaloittaa tilannettanne. Kuitenkin sekin on ohimenevää loppuen lopuksi. Onko teillä muuten seksin lisäksi muuta läheisyyttä? Käperryttekö yhdessä sohvalle katselemaan leffaa, halaatteko kun toinen tulee kotiin, jne?

 

[ap]

Osallistuuko molemmat teistä lapsenne hoitoon? Teettekö koskaan mitään perheenä? Harrastatteko vielä seksiä kuitenkin?

Ensimmäisen lapsen jälkeen parisuhde on huonoimmillaan. Mieti sitä. Kestätkö tämän, todennäköisesti ohimenevän vaiheen? Jos kestät, niin parisuhteenne on hyvällä ja vakaalla pohjalla, joskin parantamisen varaa vielä löytyy.

Oletko tyytyväinen omaan elämääsi? Mitä muuttaisit? Voisiko olla, että olet johonkin tyytymätön ja mielesi tekee temppuja, on helpompi löytää virheitä miehestäsi vrt omasta toiminnastasi?

Tuollaiset tunteet ovat erittäin yleisiä ja nykyään moni pari päätyy eroon vauvan ensimmäisten kahden vuoden aikana. Kannattaa kuitenkin pitää mielessä, että moni myös katuu näitä eroja.

Molemmat osallistuu lapsen hoitoon ja kotitöihin. Perheenä tehdään juttuja: ei mitään suuria, mut käydään kävelyillä ja kaupoissa tai ihan vaan kotona ollaan. Seksiä on; mies kyllä ei täysin hoksaa, etten pysty nauttimaan siitä yhtä lailla nykyään (imetys lienee vienyt halut).

Tiedän että vika on enemmän minussa kuin miehessäni. Hän varmaan pitää tilannetta hyvänä. En tiiä kannattaako ottaa asiaa edes puheekis, jos tämä olisi ohimenevää. Ja miten edes ottaa puheeksi, että "hei, oon aatellu erota susta".

Kuten varmaan itekin tiedät, tuo "hei, oon aatellu erota susta" on huono tapa ottaa asia esille

Jos voisit ottaa asian esille sillä tapaa, että puhuisit omista tuntemuksistasi mutta et niinkään miehestäsi? Voisit sanoa, että sinusta tuntuu siltä, että jokin on muuttunut sinussa, ja että se ahdistaa. Tavallaan antaisit miehellesi mahdollisuuden lohduttaa sinua ja olla tukenasi. Ehkä se voisi auttaa sinua nähdä myös positiivista miehessäsi?

Sen voin kertoa, että vaihtamalla se ei parane, ja että olisi suuri lahja sekä sinulle, miehellesi että lapsellenne että jaksat tämän vaiheen läpi.

Hormonaaliset seikat vaikuttavat seksiinne. Seksi on usein se, mikä saa ihastumaan kumppaniin uudelleen ja uudelleen. Se hankaloittaa tilannettanne. Kuitenkin sekin on ohimenevää loppuen lopuksi. Onko teillä muuten seksin lisäksi muuta läheisyyttä? Käperryttekö yhdessä sohvalle katselemaan leffaa, halaatteko kun toinen tulee kotiin, jne?

Itekin oon miettiny että kai se on tuo seksi joka tässä hiertää. Miehelle pikapanot, esim. lapsen päiväunien aikaan on ok, mutta itse en saa siitä mitään. Ennen tykkäsin pikaisistakin hommista mutta koska nyt kun se on aina sitä, niin ei jaksa innostua.

Kyllähän aikaa olisi illalla, mut sillon mies (ja minäkin) on niin väsynyt, että pikaiseksi seksi jää silloinkin.

Läheisyyttä (siis ei-seksiin johtavaa) sais olla enemmänkin. Oon yrittäny itse siiän tsempata ja saan kyllä pusuja ja haleja, mut mun pitää yleensä tehdä aloite

 

[kysymyksiä]

Itekin oon miettiny että kai se on tuo seksi joka tässä hiertää. Miehelle pikapanot, esim. lapsen päiväunien aikaan on ok, mutta itse en saa siitä mitään. Ennen tykkäsin pikaisistakin hommista mutta koska nyt kun se on aina sitä, niin ei jaksa innostua.

Kyllähän aikaa olisi illalla, mut sillon mies (ja minäkin) on niin väsynyt, että pikaiseksi seksi jää silloinkin.

Läheisyyttä (siis ei-seksiin johtavaa) sais olla enemmänkin. Oon yrittäny itse siiän tsempata ja saan kyllä pusuja ja haleja, mut mun pitää yleensä tehdä aloite

Ja miehesi varmaan kokee, että joutuu aina itse tekemään aloitteen seksiin? :hug: Pienten lasten kanssa on joskus hankalaa.

Moni on sitä mieltä, että lapsi illaksi ja yöksi hoitoon niin parisuhde paranee, mutta mielestäni tuon ikäinen lapsi on siihen vielä aika pieni ja toisaalta vanhempia usein väsyttää illalla. Miltä tuntuisi ajatus siitä, että lapsi viettäisi lauantai tai sunnuntaipäivän jonkun tutun hoivattavissa ja sinä ja miehesi voisitte tehdä jotain kivaa?

 

[luumu]

tuo on ihan "normaalia" mitä olen kavereittan kanssa jutellut. meilläkin on olult suhde kriisissä jo useamman vuoden, mutta lasten takia ollaan koitettu löytää se yhteys toisiimme uudestaan. se vaatii puhumista, puhumista, puhumista.

Minä ainakin olen ihmisenä muuttunut vuosien varrella, vamrasti mies myöskin. vartalo muuttuu, perhedynamiikka muuttuu kun lapsia tule, on väsymystä, rahapulaa ym. on niin helppo kasvaa erilleen.

Suhde vaatii töitä. en usko, että suhde on itsestään selvyys tämänkään "kriisin" jälkeen, vaan niitä töitä on tehtävä koko ajan, loppuelämä, jos tosien kanssa aikoo olla.

On löydettävä myös yhteistä aikaa, ilman lapsia, opeteltava utustumaan toiseen ja kunnioitettva toista.

niistä omista tarpeista ja toiveista on opeteltava puhumaan, toista syyllistämättä JA on opittava myös kuuntelemaan toista, syyllistymättä.

Miettikää yhdessä, mitä elämältä tahdotte, ja kulkekaa yhdessä päämääränne kohti.

Se saman arki tulee eteen aina, vaikka nyt eroaisittekin, niin tulevissa suhteissaarki tulee eteen kuitenkin myös.

 

[Arwen Undomiel]

Voi... kuulostaa niin tutulta!
Minä tosin en katsele ruohoa aidan toisella puolella, rakastan kyllä miestäni älyttömästi mutta näen hänessä jatkuvasti vaan enemmän ja enemmän ärsyttäviä puolia ja kuvittelen huonoina hetkinä että yksin lasten kanssa olisi parempi.

Meillä on eletty nyt just sitä rankinta aikaa, lapset 1v7kk ja 2,5kk, rankkaa on ollut!!
Monet kerrat olen jo löytänyt itseni surffailemasta uuden asunnon perässä mutta onneksi toistaiseksi olen saanut hilittyä itseni tekemästä mitään lopullista.

Mua helpottaa kun mietin niitä meidän hyviä hetkiä ja tiedostan että sellaisia on tulossa vielä PALJON kunhan vain jaksamme tehdä töitä suhteemme eteen.

Me ollaan paljon puhuttu ja puitu asiaa ja tultu molemmat siihen tulokseen ettei ero ole meille oikea ratkaisu, molemmat ehdottomasti haluaa jatkaa yhdessä.

Läheisyyttä, niin seksiä kuin sitä jokapäiväistä hempeilyäkin on saatava lisää ettei me olla toisillemme vain työkumppanit tässä yhteisessä yrityksessämme (=perheessä ).

Vaikka meillä on pienin vielä näin pieni niin ollaan sovittu että annetaan lapset hoitoon aina välillä ja tehdään jotain kivaa yhdessä. Tätä ei olla vielä toteutettu muta keskiviikkona olisi tarkoitus lähteä leffaan ja sinne mennään vaikka minä itkisin ikävääni lapsiin, sillä tiedän että nyt on jotain jo tehtävä eikä vain odoteltava.

Tsemppiä, mä uskon että teillä on hyvä mahdollisuus vielä löytää yhteinen sävel, sitä pitää vaan etsiä itse sillä se ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta.

 

[ap]

Kiitos tsempistä! Olen teidän vastauksienne jälkeen yhä vakuuttuneempi, että en heitä kaikkea hukkaan eroamalla. En olisi uskonut että lapsi muuttaa suhdetta näin paljon, siis huonompaan suuntaan. Mutta ei tämä täysin huonoa ole; ollaan saatu aikaan maailman ihanin pikkuihminen ja hänenkin takiana pitää ponnistella yhdessä eteenpäin! Mulla on ainakin vahva tunne siitä, että me ollaan perhe, kunhan vielä löytäisin taas sen tunteen miehen kans, että ollaan pariskunta. Eiköhän se sieltä löydy. Parempaa miestä en voisi löytää, aina niissä joitain vikoja on

Mukavaa kevättä kaikille!