Onko kellään vastaavaa...

[Kati 69]

Eli meillä seuraavanlainen ongelma; Olemme siis uusperhe johon kuuluu minun lisäkseni 11v. tyttäreni entisestä liitosta,yhteinen 2v.tytär ja avomieheni joka on 8v. minua nuorempi. Vanhempi tyttäreni on erityislapsi(mm.kehitysviivästymä) ja miehelläni ja minulla on vähän väliä riitoja liittyen häneen. riidat johtuvat joko kasvatuksesta,käytöksestä(mielestäni erittäin hyväkäytöksinen) tai osoittamastani huomiosta tyttöä kohtaan(tarvitsee tietyissä asioissa enemmän tukea ja apua). mies väittää että paapon tyttöä ja ettei tyttö koskaan opi mitään kun teen kaiken puolesta,olen asiasta eri mieltä. Mieheni myös suunnittelee ja miettii asioita vuosien päähän kun taas minä olen enemmän päivä kerrallaan- ihminen.Mieheni huolet siis kantavat vuosia,jopa vuosikymmeniä eteenpäin,miten tyttäreni pärjää kun on 18-30v. kun minä "paapon" häntä. Kaikki olisi mieheni mielestä hyvin jos tekisin kuten hän sanoo,toimisin tytärtäni koskevissa asioissa hänen mielensä mukaan. (tosin en usko että sekään olisi tarpeeksi)Minua tämä suututtaa aivan älyttömästi. Emme kykene tästä rauhallisesti puhumaan vaan aina jompi kumpi hermostuu.Olen ehdottanut perheterapiaan menoa mutta mies ei sinne halua,ei kuulemma ole mitään tarvetta eikä sieltä saa mitään apua, vain minä kuulemma tarvitsen jotain terapiaa. Lisäksi meitä rasittaa tyttäreni isä joka ei pidä huoltosopimuksesta edes sen vertaa kiinni että ottaisi tytärtään kerran kuussa yhdeksi yöksi. Mieheni ei voi sietää koko ihmistä ja hänestä ei oikein saa puhuakkaan.Tässä siis ongelmaa kerrakseen,olen vakavasti miettinyt eroa lasten ja itsenikin vuoksi,tuntuu että kaikki olisivat tyytyväisempiä tahoillaan mutta kun en haluaisi luovuttaakaan. Joudun ajattelemaan niin montaa ihmistä että välillä tuntuu ettei voimat riitä.Olisiko kellään siis mitään hyvää neuvoa?...p.s Kaikki periksi antaminen yms. mistä mieheni minua aikoinaan syytti näkyy nyt hänen käytöksessään omaa tytärtään kohtaan eli periksi annetaan melkein kaikessa missä taas minä en antaisi, tätä hän ei kuitenkaan itse huomaa.

 

[Leija]

Ehdotan, että otat miehesi mukaan kuntoutuspalaveriin, kun sellainen seuraavan kerran pidetään. Voisit myös ottaa esille tukiperheasian.

Kun miehesi saisi enemmän tietoa erityislapsista ja heidän tulevaisuudestaan, hänen huolensa luultavasti pienenisi.

Lapsesi on sen ikäinen, että jos hän olisi "ns. tavallinen" (sori, en nyt kiireessä keksi parempaa ilmaisua) hän liikkuisi kavereiden kanssa ja olisi ehkä yökylässäkin, leireillä. Te voisitte pitää huolta, että hänellä on kodin ulkopuolisia menoja ja kavereita esim leirejä ja/tai tukiperhe. Samalla te vanhemmat saisitte kahdenkeskistä aikaa ja se olisi teille ihan oikein.

 

[Mie vaan]

Kuulostaa tutulta olen käynyt samanlaisia asioita läpi.
Sinua helpottaisi varmaan mennä itseksesikin jos puolisosi ei lähde sinne perheneuvolaan keskustelemaan oman jaksamisesi vuoksi ja saisit sieltä sitten tukea ja ulkopuolista katsantoa tilanteeseenne.
Oletko muuten liittynyt mihinkään yhdistykseen tms. jossa tapaisit vastaavassa tilanteessa siis erityislapsen vanhempana toisia vanhempia itse olen kokenut yhdistyksen toiminnan ja toisten vanhempien vertaistuen todella tarpeelliseksi ja hyväksi.

 

[kati69]

Kiitos vinkistä,pitänee tutkailla asiaa. Ei olla itsekkään tytön kanssa käyty sopeutumisvalmennuskurssia(monta kertaa on pitänyt hakea) mutta nyt varsinkin tuntuu että se olisi kaikille tarpeen ja varsinkin tuo mies pitäisi saada mukaan, jospa nuo pelot sitten hälvenis. Oliko itselläsi muuten samanlainen tilanne ja miten kävi?

 

[Mie vaan]

Tulin juuri töistä, kirjoitan lisää kunhan kiireiltäni kerkeän. Olisiko sinulla jotain s-posti osoitetta johon voisin kirjoittaa niin voitaisiin keskustella enemmänkin olen toiminut yhden erityislasten yhdistyksen yhdyshenkilönä useamman vuoden ajan joten monenlaista on kuultu ja käyty läpi.

 

[kati69]

Sähköpostini on kati.vahasalo@elisanet.fi