Onko kellään muulla tunnetta ettei oo ns. "äitityyppi"?

[pohtija]

Siis mä oon aina halunnut yhden lapsen, mutten ole koskaan ollu lasten kanssa koska niitä ei ole ollu lähipiirissä ja jos joskus harvoin on tavannut lapsia, en ole osannut olla niiden kanssa, en pidellyt sylissä, en leperellyt....

Lapset on aina olleet jotenkin vieras juttu mulle. Silti, sain ihanan lapsen ihan omasta halusta jota rakastan. Tuntuu vaan että olenko mä huono äiti kun nautin hetkistä jolloin lapsi nukkuu ja saan olla omassa rauhassa. Eikä mussa edelleenkään ole heränny sellainen että olisin heti hulluna kun näen vauvoja.

Hoidan hommat ja lapsi voi hyvin, mutten ole varmaan koskaan se äitiyden huumassa oleva pullantuoksuinen laulava, leikkivä ja touhuava kaiken jaksava hymyilevä äiti.

Välillä tulee tunne mihin tässä onkaan sitoutunut ja osaanko mä kasvattaa lapsesta terveitsetuntoisen aikuisen. Välillä kaipaan vapautta ihan hirveesti vaikka olen saanu ennen lasta mennä menoni. Olen levoton sielu varmaankin ja vähän erakkomainen.

Kuulostaako tää ihan hullulta?

 

[Phoebsi]

Ei kuulosta :hug:

 

[kotiäiti]

Aivan kuin minun suullani sanottu.Mulla 1 alle 1v ikäinen lapsi enkä toista tee.Tämä ei ollut ihan sitä mitä luulin tämän olevan.

 

[r]

Kuulostat ihan minulta.
Valitettavasti tuo ainokainen herää juuri päikkäreiltä, joten sinne siis...

 

[vieras]

Ei kuulosta minultakaan! 6 on lasta ja 7:s tulossa, lapset on rikkaus ja rakkaus!!

Ja tää on meidän perheen viimonen!

Riippuu miten mukavuudenhaluinen tahtoo olla! Itse olen luopunut vain hyvin vähäisistä asioista mutta onhan lapsilla kultainen isä toverina hoitamassa töiden jälkeen...
'Asennetta vaatii!jos lapsia tahtoo...

 

[KVG-]

Ihan kun omasta kynästä.. laita yv;tä jos haluat vertaistukea :wave:

 

[Non compos mentis]

En ole äitityyppi, mutta äiti kuitenkin. En sittenkään, vaikka olen laulanut ja lorutellut lasteni kanssa heidän kyllästymiseensä asti.

 

[Klaara]

Minä olen aina kokenut olevani äitityyppiä, mutta mummotyyppiä en koe olevani. Ikää sen verran, että monet kavereistani ovat jo mummoutuneet, itselläni ei ole mitään kiirettä kokea sitä vielä. Tämäkin on asia, jota ei saa ääneen toitotella, mutta kerron teille kuitenkin. En pelkää kivittäjiä.

 

[Non compos mentis]

Minä olen aina kokenut olevani äitityyppiä, mutta mummotyyppiä en koe olevani. Ikää sen verran, että monet kavereistani ovat jo mummoutuneet, itselläni ei ole mitään kiirettä kokea sitä vielä. Tämäkin on asia, jota ei saa ääneen toitotella, mutta kerron teille kuitenkin. En pelkää kivittäjiä.

Mummoutuminen on aivan upeaa. Ihmisen parasta aikaa; siis vanheneminen.

 

[vieras]

En ole mielestäni äitityyppi. Mutta huomaan, että esim. päiväkodissa olen aika poikkeusvanhempi, kun juttelen muidenkin lasten kuin omani kanssa. Osaan mielestäni olla lasten kanssa luonteva, ja tietyllä tavalla viihdynkin. Mutta ei tulisi mieleenkään esim. alkaa lastenhoitoalalle. Ja juu; mullekin usein päivän paras hetki on se, kun lapsi ja mies ovat jo nukkumassa

 

[ap]

Helpottavaa kuulla. Mulla on aina niin että kun saan lapsen päikkäreille, en osaa rentoutua yhtään. Koko ajan odotan josko se kohta herää. Oon ihan stressaantunut. Ja tosiaan, mulla myös on tunne etten tosiaan olis ikinä uskonut millaista äitinä oleminen on. En ymmärrä miten joku tosta vaan hymyssä suin pyörittää isompaakin huushollia. Tuntuu tyhmältä olla lopussa yhden lapsen kanssa. Olis aivan ihana päästä johonkin keskelle metsää mökkiin. Ottaa viiniä ja kuunnella vaikka linnun laulua. Tottakai sitä lastaan kaipais mutta mä stressaannun hirveästi tästä kaikesta. Koko ajan katson kelloa koska se heräs, koska ruokaa, koska päikkärit, sit siihen päälle kaikki muu arkiruljanssi. En osaa rentoutua kotona.

 

[vieras]

En ole äitityyppi, mutta äiti kuitenkin. En sittenkään, vaikka olen laulanut ja lorutellut lasteni kanssa heidän kyllästymiseensä asti.

Peesi

 

[Phoebsi]

Minkä ikäinen lapsi sulla on, ap? Onko sinulla tukiverkkoja? Tai missä päin asustelet, jospa olisit jossain lähellä?

 

[KVG-]

Helpottavaa kuulla. Mulla on aina niin että kun saan lapsen päikkäreille, en osaa rentoutua yhtään. Koko ajan odotan josko se kohta herää. Oon ihan stressaantunut. Ja tosiaan, mulla myös on tunne etten tosiaan olis ikinä uskonut millaista äitinä oleminen on. En ymmärrä miten joku tosta vaan hymyssä suin pyörittää isompaakin huushollia. Tuntuu tyhmältä olla lopussa yhden lapsen kanssa. Olis aivan ihana päästä johonkin keskelle metsää mökkiin. Ottaa viiniä ja kuunnella vaikka linnun laulua. Tottakai sitä lastaan kaipais mutta mä stressaannun hirveästi tästä kaikesta. Koko ajan katson kelloa koska se heräs, koska ruokaa, koska päikkärit, sit siihen päälle kaikki muu arkiruljanssi. En osaa rentoutua kotona.

Älä tosiaan huoli,on meitä muitakin. Vaikeinta on ehkä ollu myöntää se itselleni. Olen potenut niin pahaa omaatuntoa kun kaverit on onnellisesti kotona ja hehkuttavat äitiyden suurta onnea ja kotona olemisen ylivertaisuutta.Minä vain haluaisin töihin ja kouluun. Odotan sitä arkea mikä tulee sen kanssa kun pääsen pois kotoa. Olen myös järjestänyt itselleni aikaa ja mies on ollut siinä kyllä suurena tukena. Esim olen saanut olla viikonloppuja yksin niin se kotona oleminen on sitten mielekkäämpää. Syyllistämistä saa kuulla aina nimettömiltä tahoilta mutta läheiset kyllä ovat tukeneet asiassa.

 

[vieras]

Helpottavaa kuulla. Mulla on aina niin että kun saan lapsen päikkäreille, en osaa rentoutua yhtään. Koko ajan odotan josko se kohta herää. Oon ihan stressaantunut. Ja tosiaan, mulla myös on tunne etten tosiaan olis ikinä uskonut millaista äitinä oleminen on. En ymmärrä miten joku tosta vaan hymyssä suin pyörittää isompaakin huushollia. Tuntuu tyhmältä olla lopussa yhden lapsen kanssa. Olis aivan ihana päästä johonkin keskelle metsää mökkiin. Ottaa viiniä ja kuunnella vaikka linnun laulua. Tottakai sitä lastaan kaipais mutta mä stressaannun hirveästi tästä kaikesta. Koko ajan katson kelloa koska se heräs, koska ruokaa, koska päikkärit, sit siihen päälle kaikki muu arkiruljanssi. En osaa rentoutua kotona.

Mulla oli tollasta vauva-aikana. Sittemmin sitä oppi ottamaan rennommin. Ja olen muutamaan otteeseen tehnyt irtioton kotoa: viikonloppu yksin mökillä tai mukava kaupunkiloma aivan itsekseen.

 

[kotiäiti]

Kunpa minäkin saisin olla joskus yötä yksin.Stressaan niin paljon lapsesta etten ole tähän 1v kunnolla nukkunut.Haaveilen vain ajasta joka oli ennen lastani.

 

[DarkVanillaDevil]

No en inäkään koe olevani ns "äitityyppi". Rakastan lapsiani yli kaiken ja tykkään touhuta useimmiten ainakin tytön kanssa prinsessa juttuja...mut en koe minkäänlaista ikivää niiden ollessa isänsä luona, nyt kesäällä olleet 2 viikkoa , tosin viikon kerrallaan mut silti. Ja odotan aina i nnolla sitä omaa aikaa jolloin saa hengähtää ja tehdä niitä mulle tärkeitä juttuja...paljon ovat myös mummolla ja ukilla hoidossa Ja niin itsekäs olin et järkkäsin itselle lomaa täks viikoks...mun kouluhan alkaa vasta ens viikol ja murut aloitti pväkodis ja eskassa jo täl viikol

 

[ap]

Mä oon yh niin omaa aikaa ei ole. Tai no isovanhemmat on apuna, mutta siltikin tunnen olevani huono ja epäonnistunut äiti. Usein sitä odottaa vaan iltaa että saa hetken hengähtää, tosin silloinkin sitä on niin väsyksissä että usein nukahtaa iltakasilta. Ja tulee usein paha mieli kun ärähtää lapselle kun se on lahkeessa kiinni ja kun ei rumasti sanottuna "paskarauhaa" ole.

 

[eoiuoisf]

Et oo epänormaali ollenkaan! Varsinkin jos oot yh, on ihan selvää, et haluut enemmän omaa aikaa. Yritä keksiä jotain keinoja ja hoitajia pikkuhiljaa. Sun lapsi taitaa olla vielä aika pieni? Usko pois: asiat rentoutuu ajan kanssa. Äitejä on muuten miljardia eri tyyppejä, me kaikki ei tosissaankaan olla pullantuoksuäitejä! Halit!

 

[ap]

Ja mulla on siis vuoden vanha lapsi ja yhtäkään yötä en ole siitä erossa ollu. Siinä se on mun vieressä nukkunu jokaikinen yö syntymästään saakka. Yöt on koiranunta, herään joka äännähdykseen ja välillä en uskalla itse edes kylkeä kääntää jos kuulen että toinen on pinniksessä vähän unissaan itkeskelevä. Mä nukkuisin varmaan viikon jos pääsisin johonkin ihan yksin, hiljaisuuteen.

 

[mun muru]

Mulla oli tunne että olen äitityyppiä, jopa silloin kun vielä halveksuin ajatusta äitiydestä.

Se on varmaan sitten sisäsyntyistä.

 

[ap]

Ihailen aina naapurin rouvaa joka jaksaa joka päivä touhuta kahden pienen kanssa, on niin kaunis ja hoikka nainenkin vielä. Itsellä ulkonäkö on tämän viimevuoden myötä repsahtanut myöskin. Elämä ja väsymys näkyy todellakin. Jos jollekin "valitan", saan aina kuulla että "kuule kaikki ei saa ikinä lasta ja hyviä vanhempia olisi niin ja niin paljon, sulla noin ihana lapsi". Onhan se ihana, mutta minä olen kai sitten epäkypsä ja tyytymätön äiti vaikka ikää on jo reippaasti.

 

[v]

En ole äitityyppiä. Lapset on ihan ok. mutta en isommin välitä olla tekemisissä. Yksi oma on, enempää en halua. Tämä ainokainen on mielettömän rakas, mutta en ole mikään pullantuoksuinen, en paapo, enkä lepertele.

 

[harmaana nyt]

Minäkin olen kahden lapsen äiti. Nuorimmainen on ollut todellakin ns. vaikea lapsi, voimakas tahtoinen junttura. Lapsi on neljän ikävuotensa aikana vienyt täysin voimat sekä minulta että mieheltä.

Hyviäkin hetkiä on, mutta välillä tulee sellaisia epätoivon hetkiä, ettei tahdo jaksaa. Työnikin on lapsiperheiden parissa tehtävää henkisesti todella raastavaa työtä, joten sekin syö voimia aika-ajoin. Nyt varmaan moni jo saattaa tunnistaakin minut, sillä olen aika avoimesti puhunut välillä jaksamisen äärirajoilla olemisesta.

Minä olen sen verran itsekäs, että otan pari kolme kertaa vuodessa aikaa vain ja ainoastaan itselleni ja lähden lomalle rentoutumaan -ilman lapsia tietysti. Se on oikeastaan ainoa keino, jolla selviytyä ja jaksaa tätä pikkulapsi arkea. Onneksi minulla on ihana mies sekä loistavat vanhemmat, appivanhempia unohtamatta, jotka mahdollistavat oman aikani.

Viimeksi taisin muutama päivä sitten maanitella ääneen ystävälleni, että taidan olla surkea äiti, kun välillä tuntuu ettei nauti muustakuin siitä omasta ajasta Silloin vasta tunnen eläväni, kun saan istua vaikka jossain eteläeuroopan katukahvilassa viiniä siemaillen ja ihmisiä katsellen....

Tällainen minä olen, äiti, mutta silti ihminen omine tarpeineni.

 

[ap]

Todella mukava saada näin paljon vastauksia ja tuntea etten ole ainoa. En tiedä onko se itsekkyyttä vai mitä. Kuitenkin koko ajan sydämessä kytee se rakkaudentunne omaa lasta kohtaan mutta toisaalta vapaus, hiljaisuus ja rauha on ne mitä kaipaa. Kai me ollaan sitten vaan niin erilaisia.