Onko käytetyissä joululahjoissa mielestäsi mitään itua?

Varmaan jokunen keskustelu asiasta on ollutkin, mutta vielä kerran..

Eli voisitko antaa lahjaksi jotain käytettyä, tai tykkäisitkö saada lahjaksi käytettyä tavaraa?

Minä tykkäisin saada, mutta antaa en uskalla kun ei tiedä miten siihen suhtaudutaan. Sukulaiset näin joulun alla kyselee lahjatoiveita, lapsille nyt pääasiassa, ja joka vuosi sanon että kirpparitavara kävisi hyvin. DVD:t tai pelit joissa kuitenkin kaikki tallella, olisi mun mielestä aivan sovelias lahja. Tänä vuonna lapset ovat toivoneet nukkekotia ja mietin että sehän olisi niin järkevää ostaa käytettynä. Ei se kuitenkaan uudelta näytä enää muutaman kuukauden päästä.

Mulla tämä on aatteellinen juttu. Muutenkin ostan kaiken ensisijaisesti käytettynä.
 
  • Tykkää
Reactions: Zucchini
Viime jouluna saatiin yhdeltä sukulaiselta heidän lapsiltaan jääneitä muistipeliä ja lelua, jotka kääräisin pakettiin ja annoin meidän lapsille joululahjaksi. Yksi isovanhempi suorastaan nykäisi tortun väärään kurkkuun tästä tempauksesta, eikä muutkaan oikein mitään positiivista keksineet. Omalle kummilapselle tekisi mieli kerätä hyväkuntoista käytettyä vaatetta pakettiin joululahjaksi. Ehdottomasti siis hyväkuntoista, mutta asenteet tuntuu olevan vähän omituisia täällä päin, niin en tiedä uskallanko sittenkään.
 
vierass
Joo, ihan järkevää mikäli lahja on hyväkuntoinen/uudenveroinen. Esim. sukset tai luistimet, pelejä tai vaikka legoja voisin ihan hyvin ostaa käytettynä lahjaksikin jos tietäisin ettei se lahjansaajaa (tai vanhempaansa) haittaa. Toistaiseksi olen ostanut lahjat uutena vaikka omille lapsille ostan välillä jotain kirppariltakin.
Tykkään myös itsetehdyistä lahjoista (esim. villasukat, lapaset tm), niistä eräässä ketjussa mainituista viini- tai kaljapullomaljakoista en tosin innostuisi.
 
Keittiönoita
Tytär puolisoineen saa tänä vuonna multa lahjaksi antiikkia ja antiikkia on vaikea ostaa uutena :D Minusta oleellista on, missä kunnossa se nukkekoti on. Tai ehtisitkö entisöidä/tuunata sen ennen joulua?
 
Itseni tuntien aloittaisin nukkekotiprojektin täydellä höyryllä, mutta jouluna se olisi noin puolivälissä. Tyyliin puoleksi maalattu. Sellainen kalustettu versio kävisi hyvin, jolle ei sen kummemmin tarvitsisi tehdä mitään.
 
v iera s
Mä ottaisin oikein mielellään vastaan vaikka kaikki lahjat käytettynä.
Jonain vuonna miehelle ostin vanhoja kirjoja, tosin kysyin etukäteen et kelpaako käytetyt kamppeet lahjaksi. :D
Kannattaa ensin kysyä lahjan saajalta, kelpuuttaako kierrätystavaraa.
 
vieras, minäkin
Tykkäisin saada, MIKÄLI lahja on valittu oikein - "tyyliin" ihania, harvinaisia emaliastioita tai jotain muuta, ihanaa vanhaa ( astiota, käsitöitä tai huonekaluja yms.). Olin ihan onnesta soikeana, kun tätini oli ostanut minulle kauniita vanhoja turkoosin värisiä emalikattiloita 40-vee synttärilahjaksi. Hän oli oikeasti ajatellut minua ja arvomaailmaani. En osta kenelläkään lahjaksi käytettyjä esineitä, kosksa lähipiirini ei ymmärrä/ arvosta niitä.
 
"vieras."
Mielelläni ottaisin vastaan ja antaisin hyväkuntoista käytettyä tavaraa lahjana. Ja viime jouluna ostinkin mm. kälylle äitiysneuleen käytettynä ja tänä jouluna lapsen lahjatoiveen (duploja) yhteydessä mainitsin että käytetty on vähintään yhtä hyvä vaihtoehto kuin uusi.

Mutta toisaalta olen huomannut, että lahjaostosten tekeminen käytettyinä olisi melkoinen projekti. Yritin omalle lapselle löytää ihan tavallista vauvanukkea käytettynä, kriteereinä siistikuntoisuus ja ei turhanpäiväisiä toimintoja. Nettikirppiksillä ei yhtään, livekirppiksellä yksi ainoa harkitsemisen arvoinen, jolta puuttui silmäripset joka maksoi ENEMMÄN kuin viereisen kaupan uusi nukke. Ostin sitten kuitenkin sen uuden. Kaipaamiani kirjoja oli vaikea löytää uutenakaan, saati sitten että olisi löytänyt käytetyn siistikuntoisen.

Muutenkin mulla on tällä hetkellä melko tappiomieliala tuon kirppistouhun kanssa. Olen kuukausia etsinyt meille rattaita, mutta ei, en maksa 300 euroa käytetyistä ysärikuosisista rattaista joissa on jarrut "pientä korjausta vailla" ja kankaassa "vähäisiä reikiä" :/ Vauvan vaatteet ja vaipat kyllä olen kaikki onneksi saanut käytettynä.
 
vierasa
Ostin isälleni käytetyn kirjan joululahjaksi. Se on ihan hyväkuntoinen, mutta siitä puuttuu ne erilliset paperikannet. Jollekin muulle en uskaltaisi antaa kun ei ole ihan uudenveroinen.
 
"Kemeli"
Meille kelpaa, jos on hyväkuntoinen ja tarpeellinen. Itse olen lapselle ostanut käytetyn lego-sarjan, jota ei enää saanut kaupasta. Oli TODELLA mieluinen lahja. Tänä vuonna yritän löytää kirppareilta Aku Ankan taskukirjoja ja vitsikirjoja + tytölle sopivia kirjoja ja laitan niistä lapsille paketit. Tarkoitus olis siis saada molemmille sellaiset isommat kirjasatsit edullisesti.
 
yes
Meillä ei lapset välitä, onko lahja uusi vai käytetty, kunhan on mieleinen. Itse en ostaisi käytettyä lahjaa, ellei vastapuoli tosiaan mainostaisi, että heille käytetty tavara on tervetullutta.
 
No meillä ainakin esikoinen toivonut my little ponyn teekannutaloa mitä ei oo pariin vuoteen saanu enää uutena. Onneks löysin aivan uudenveroisen teekannutalon, minkä tyttö saa sitten jouluna, päällepäin ei kyllä huomaa onko käytetty vai ei, mutta vaikka jotain pientä näkyiskin niin tuskin se tuota 4v my little pony fania paljon haittais. Lahjaksi en kehtais antaa muille ihan sen takia kun ei tiedä mitä siitä muut ajattelis. Mutta itteeni ei tosiaan haittaa yhtään saada käytettyä lahjaks, tietty sen tarvii sitten olla ehjä, mutta muuten ei väliä.
 
.vieras
Juu, nimenomaan käytettyä (hyväkuntoista) tai itsetehtyä toivon. Noh, huonompikuntoinenkin käy, jos siinä on joku "juju", miksi juuri se juttu olisi minulle hyvä. Esim kerran sain hulvattoman kuvakirjan lahjaksi ja se oli joista kohdin jo teipattukin, mutta sen idea olikin siinä, että antajan kanssa olemme sitä kirjaa jo lapsuudessa lukeneet ja kikatelleet, eikä sitä ole parempikuntoisena löytynyt mistään. Olin todella otettu, että kaverikin muisti ja osti sen minulle. :)

Antaa en oikein uskalla mitään käytettyä, kun en tiedä, miten väki suhtautuu. Paitsi ihan joillekin. Itsetehtyä annan kyllä.
 
ihan ok
Siskoni saa käytetyn kirjan tänä vuonna.

Painos on kustantajalta loppu, mikään nettikirjakauppa ei myy, loppua näytti niissäkin. Parit kirjakaupatkin kiersin, joten antikvariaattiin oli päätyminen. Eipä tuota uutena siis mistään saa ja on kuitenkin varmasti mieluinen teos.

Käytetty käy minulle ja annankin, mutta ostan ennemmin uutta jos vain saa jostain.
 
"V e e r a"
Kunhan on ehjä ja siisti, niin miksikäs ei =)

Siskoni saa multa tänä jouluna käytetyn lahjan, valmistuksesta poistuneen Kalevala Korun jota hän on himoinnut jo muutaman vuoden =) Mulla meni muutama kuukausi sitä etsiessä, mutta hitto että nyt tuntuu hyvältä!
 

Yhteistyössä