pipipää!
Minulle on moinen diagnosoitu, mutta lääkkeitä en haluaisi. Onko selviäminen ylipäätään mahdollista ilman lääkitystä? Ja toinen kysymys: Miten?
Kiitos vastauksista!
Kiitos vastauksista!
hullu mikä hullu
Olen selvinnyt vaikeasta masennuksesta ilman lääkitystä useammankin kerran. Helppoahan se ei ole ollut ja on vienyt aina oman aikansa.
pipipää!
Oletko käynyt juttelemassa psykiatrin kanssa?Alkuperäinen kirjoittaja hullu mikä hullu;23111252:
Mulla on nyt kolmatta kertaa vaikea masennus. Aiemmin olen hitaasti parantunut ilman lääkityksiä ja ilman pitempiä psykiatrian hoitojaksoja, mutta näköjään se masennus vaan palaa. Nyt käyn kerran viikossa juttelemassa ja mietin niitä lääkkeitä. Mitä keinoja olete käyttäneet lääkeoidon sijaan? Tai onko joku parantunut vain ja ainoastaan lääkehoidon avulla?
hullu mikä hullu
En ole käynyt ammattiauttajien luona keskustelemassa, vaan olen turvautunut ns vertaistukeen. Lapset ovat myös osaltaan pitäneet kiinni arjessa. On vaan pakko ollut tehä niitä arkisia asioita joita joskus lapsettomana depressiota potiessa pystyi välttelemään.
Tuossa vaiheessa mielestäni jo lääkitys kannattaisi aloittaa? Ootko ollut sairaalahoidossa?
Itse muuten tässä mietin, että häiritseekö teitä ronski kielenkäyttö missä naureskellaan että hullujen huoneeseen pitäisi mennä? Tai että pakkopaitaan ja valkoseen pehmustettuun huoneeseen sut pitäs lykätä. Tai kuinka huudellaan hulluksi ja mielisairaaksi..
Itseäni kovasti pistää korvaan tuo. Ei nyt se että joku sanoo että ootko hullu! Kun tuntuu että sitä käytetään niin paljon. Mutta yleisesti toivoisin että ihmiset vain ymmärtäisi että mielikin voi sairastua ihan yhtä lailla kun käsi murtua..
Itse muuten tässä mietin, että häiritseekö teitä ronski kielenkäyttö missä naureskellaan että hullujen huoneeseen pitäisi mennä? Tai että pakkopaitaan ja valkoseen pehmustettuun huoneeseen sut pitäs lykätä. Tai kuinka huudellaan hulluksi ja mielisairaaksi..
Itseäni kovasti pistää korvaan tuo. Ei nyt se että joku sanoo että ootko hullu! Kun tuntuu että sitä käytetään niin paljon. Mutta yleisesti toivoisin että ihmiset vain ymmärtäisi että mielikin voi sairastua ihan yhtä lailla kun käsi murtua..
pipipää!
Eerikka:
En ole ollut sairaalahoidossa, mutta käyn psykiatrin kanssa jutustelemassa keran viikossa.
Ronski kielenkäyttö häiritsee, varsinkin läheisiltä. Onneksi usein ei tuommoisia kuule, paitsi nyt selkeetä vitsailua, vaikka jotenkaan sekään ei aina jaksa naurattaa. Tommonen puhe lähinnä viittaa mun mielestä siihen, ettei toisen sairautta osata tai uskalleta ottaa tosissaan. Sitten vaan kuittaillaan, et kannattais ottaa lääkkeet ja että oot hullu. Mitä siihen vastais, niinpä, olen mielisairas, parantuminen oliskin tosi kivaa, ja niitä lääkkeitä tässä mietin, mutta kun ei niillä ratkaista kaikkea.
En ole ollut sairaalahoidossa, mutta käyn psykiatrin kanssa jutustelemassa keran viikossa.
Ronski kielenkäyttö häiritsee, varsinkin läheisiltä. Onneksi usein ei tuommoisia kuule, paitsi nyt selkeetä vitsailua, vaikka jotenkaan sekään ei aina jaksa naurattaa. Tommonen puhe lähinnä viittaa mun mielestä siihen, ettei toisen sairautta osata tai uskalleta ottaa tosissaan. Sitten vaan kuittaillaan, et kannattais ottaa lääkkeet ja että oot hullu. Mitä siihen vastais, niinpä, olen mielisairas, parantuminen oliskin tosi kivaa, ja niitä lääkkeitä tässä mietin, mutta kun ei niillä ratkaista kaikkea.
hullu mikä hullu
Itseäni ei häiritse ronskimpi kielenkäyttö, viljelen sitä itse muiden "pöpipäiden " seurassa. Toki jos joku ilkeilläkseen kehottaa hakeutumaan hoitoon tms tilanne on toinen. Mutta muuten käytän kyllä värikästä kieltä puhuessani omista ongelmistani.
Lääkkeillä ei ratkaise kaikkea, mutta syvimmillään ollessa se tuo edes pientä tukea siihen nousuun. Tärkein keino on tietenkin juttelu jonkun ammattitaitoisen kanssa.
Iseä olisi kiinnostanut vertaistuki, mutta masennuksen osalta siitä tulee mieleen vaan se että voivotellaan taas sitä omaa pohjaa. Ja iste pohjalla ollessa haluan keskittyä vaan itseeni. Hoidon kannalta siis. Toki luulen kyllä että oma mielikuvani on todellinen harhaluulo.
Iseä olisi kiinnostanut vertaistuki, mutta masennuksen osalta siitä tulee mieleen vaan se että voivotellaan taas sitä omaa pohjaa. Ja iste pohjalla ollessa haluan keskittyä vaan itseeni. Hoidon kannalta siis. Toki luulen kyllä että oma mielikuvani on todellinen harhaluulo.
masentunut hiiri
Mulla on ollut lääkitys useastikin, ja kyllähän se masennuksen tunteen peittää. Mutta eipä kyllä mikään muukaan tunnu miltään. Itse pohdin samaa, nyt kun taas ties monettako kertaa elämässäni kärsin masennuksesta, että voiko tästä parantua ilman lääkitystä. Kun en haluaisi niitä syödä, mutta tämä ahdistus ja masennus on niin raskasta. Lapsia on, ja he pitävät kiinni elämässä, mutta en tiedä pystynkö tarjoamaan heille hyvää lapsuutta alavireisenä ja vakavana äitinä..
pipipää!
Niin, iysekin käytän omasta tilastani ronskia kieltä, onhan nimimerkkinikin pipipää! Mutten itse en "haukkuisi" muita noin...
Ja vielä siitä että ne lääkkeet olisi hyödyllistä aloittaa, varmaan, mutta silti haluaisin mielummin parantua ilman troppeja, jos se vaan on mahdollista!
Ja vielä siitä että ne lääkkeet olisi hyödyllistä aloittaa, varmaan, mutta silti haluaisin mielummin parantua ilman troppeja, jos se vaan on mahdollista!
hullu mikä hullu
Mä olen vertaistuen kokennut hyvin tärkeänä, sillä kukas sitä ymmärtäisi masentunutta paremmin mitä toinen masentunut?! Ja koska olen avoimesti puhunnut masennuksetani joillekin henkilöille, niin he ovat sitten myöhemmin uskaltaneet avautua minulle kun ovat itse sairastuneet depressioon.
hullu mikä hullu
Mulla on ilo tuntea ihastuttavia ihmisiä joiden kanssa voimme keskustella olevamme pöpejä, hulluja tai mentalcasejaAlkuperäinen kirjoittaja pipipää!;23111602:
Mutta tietenkään en käytä samanlaista ronskia kieltä ihmisten seurassa jotka eivät sitä ymmärrä.
ut
Viides masennusjakso elämässäni oli jo niin vaikea, että lopulta hain lääkkeet. Ensimmistä kertaa ja niistä olikin apu. Selvä apu muistitoiminnoille, tunteille, tunteiden hallinnalle, ajan ja tekemisen suunnittelulle, nukkumiselle. Minulle lääkkeistä oli oikeasti vain positiivista apua.
Nais-ellinen
Minulla on meneillään neljäs masennusjakso. Kaksi jaksoa ilman diagnoosia ja kolmas alkoi vuonna 2006, johon hain apua, koska olin aivan loppu. Vastustelin lääkkeitä, mutta vihdoin ne otin. Nyt valitettavasti masennus uusiutui syksyllä, ja olen pitkällä sairaslomalla. Menin heti lääkäriin, ja pyysin lääkkeitä, ja nyt olen niiden avulla päässyt pahimman yli.
Kadun syvästi etten lasteni ollessa pieniä hakenut lääkärin apua vaikka olin jo itsetuhoisten ajatusten vallassa. Jotenkin nostin itseni siitä suosta, mutta jälkeenpäin voin todeta, että lapseni olisivat varmasti saaneet paremman äidin nopeammin takaisin, jos olisin osannut hakea apua ja ottaa lääkityksen. Täytyy ajatella, että masennuksesta kärsivät myös muut perheenjäsenet ja silloin kannattaa tehdä kaikki mitä voi taudin voittamiseksi. Tottakai alussa lääkkeet tekevät sivuoireita, mutta muutamassa viikossa helpottaa. Kun löytyy oikea annostus (itse nostan tai lasken lääkkeen määrää todella hitaasti, olen niin herkkä niille), niin olen kokenut että tavallaan saan aina oman itseni takaisin ja pystyn nukkumaan. Toistuvasta masennuksesta toipuminen vie aikaa, muutama viikko ei riitä. Lastesi vuoksi pyydän hae apua ja lääkitystä. Vertaistuki on verratonta, mutta ei se sinua paranna. Turhaan kulutat voimavarojasi, jos pinnistelet yksin siitä suosta ylös.
Kadun syvästi etten lasteni ollessa pieniä hakenut lääkärin apua vaikka olin jo itsetuhoisten ajatusten vallassa. Jotenkin nostin itseni siitä suosta, mutta jälkeenpäin voin todeta, että lapseni olisivat varmasti saaneet paremman äidin nopeammin takaisin, jos olisin osannut hakea apua ja ottaa lääkityksen. Täytyy ajatella, että masennuksesta kärsivät myös muut perheenjäsenet ja silloin kannattaa tehdä kaikki mitä voi taudin voittamiseksi. Tottakai alussa lääkkeet tekevät sivuoireita, mutta muutamassa viikossa helpottaa. Kun löytyy oikea annostus (itse nostan tai lasken lääkkeen määrää todella hitaasti, olen niin herkkä niille), niin olen kokenut että tavallaan saan aina oman itseni takaisin ja pystyn nukkumaan. Toistuvasta masennuksesta toipuminen vie aikaa, muutama viikko ei riitä. Lastesi vuoksi pyydän hae apua ja lääkitystä. Vertaistuki on verratonta, mutta ei se sinua paranna. Turhaan kulutat voimavarojasi, jos pinnistelet yksin siitä suosta ylös.
"vieras"
Tottakai voi luonnollisin apukeinoin virua työkyvyttömänä masennuksessa vaikka vuosikausia, jos ei ajattele, että on tarpeellista tehdä mitään. Näin usein käykin, että ihminen ei uskalla yrittää parantua kokonaan, koska silloin olisi enemmän velvollisuuksia ja odotuksia häntä kohtaan. Moni tietää, että siihen on mahdollisuuksia, että on iloinen ja tyytyväinen, mutta työkyky on silti kokonaan mennyt. Sitä ei vaan uskalla usein ääneen sanoa, koska leimataan laiskaksi.
Jebs
Itse kärsin vaikeasta masennuksesta, sitä kesti 2-3 vuotta. Se oli vaikeaa aikaa ja on vaikea hahmottaa milloin se alkoi ja milloin päättyi. Siitä tuo vuoden haarukka... Toivuin siis ilman lääkkeitä ja ilman psykologeja ja prykiatreja. Kävin siihen aikaan lukiota ja hain koulun kautta lopulta apua, kun en jaksanut enää sängystä nousta kouluun. Minut unohdettiin pinon alle kuukausiksi kunnes terkkari joskus ohimennen kysyi miten menee, ja järkyttyi kun kerroin odottavani edelleen kutsua psykologille.
Olin jo itsekseni hieman toipunut ja olin mielestäni jo seisoma-asennossa siellä kuopan pohjalla. Kun viimein pääsin psykologille, tämä antoi lääkkeitä ja varasi ajan psykiatrille. Kokeilin lääkkeitä muutaman päivän ja vihasin sitä oloa mikä niistä tuli, ja lopetin. Psykiatrilla tilani arvioitiin edelleen vakavaksi masennukseksi vaikka olin jo parempaan päin omasta mielestäni paljonkin. Muutaman kerran kävin siellä "jauhamassa paskaa", ei siitä ollut hyötyä.
Jatkoin omaa itsetutkiskeluani ja päädyin ottamaan pari jyrsijää lemmikkieläimiksi. Totesin, että suuri osa masentumisestani juontui, kun samalla kertaa jouduin eroon kaikista eläimistäni. Kaksi rottaa ja koira piti lopettaa yhtä aikaa, ja vanhempien eron myötä annoin pois kissani toisen vanhemman mukaan, koska ajattelin sillä olevan paremmat olot siellä. Näiden uusien jyrsijöiden myötä paranin masennuksesta ja sen jälkeen vaikeissa tilanteissa olen aina etsinyt ne positiiviset puolet ja olen aktiivisesti tarkkaillut itseäni, jotten pääse enää masentumaan. Sen päätin, että ikinä en enää pohjalle vajoa! Koskaan ei ole niin kurjaa tai vaikeaa, että tarvitsisi masentua. Aina olen löytänyt elämästä myös iloja, joilla olen itseni pitänyt pinnalla. Enkä stressaa turhista asioista enää samalla mitalla kuin ennen
Voimia Sinulle ap, kaikessa ikävässäkin on jotain hyvää! Yritä etsiä niitä hyviä asioita!
Olin jo itsekseni hieman toipunut ja olin mielestäni jo seisoma-asennossa siellä kuopan pohjalla. Kun viimein pääsin psykologille, tämä antoi lääkkeitä ja varasi ajan psykiatrille. Kokeilin lääkkeitä muutaman päivän ja vihasin sitä oloa mikä niistä tuli, ja lopetin. Psykiatrilla tilani arvioitiin edelleen vakavaksi masennukseksi vaikka olin jo parempaan päin omasta mielestäni paljonkin. Muutaman kerran kävin siellä "jauhamassa paskaa", ei siitä ollut hyötyä.
Jatkoin omaa itsetutkiskeluani ja päädyin ottamaan pari jyrsijää lemmikkieläimiksi. Totesin, että suuri osa masentumisestani juontui, kun samalla kertaa jouduin eroon kaikista eläimistäni. Kaksi rottaa ja koira piti lopettaa yhtä aikaa, ja vanhempien eron myötä annoin pois kissani toisen vanhemman mukaan, koska ajattelin sillä olevan paremmat olot siellä. Näiden uusien jyrsijöiden myötä paranin masennuksesta ja sen jälkeen vaikeissa tilanteissa olen aina etsinyt ne positiiviset puolet ja olen aktiivisesti tarkkaillut itseäni, jotten pääse enää masentumaan. Sen päätin, että ikinä en enää pohjalle vajoa! Koskaan ei ole niin kurjaa tai vaikeaa, että tarvitsisi masentua. Aina olen löytänyt elämästä myös iloja, joilla olen itseni pitänyt pinnalla. Enkä stressaa turhista asioista enää samalla mitalla kuin ennen
Voimia Sinulle ap, kaikessa ikävässäkin on jotain hyvää! Yritä etsiä niitä hyviä asioita!
Pipipää!
Tämä minun ketjuni on noussut takaisin!
Minä haluan parantua!!! Joku viittasi että joillain sairaus on tuttu ja turvallinen ja parantumien tuo vaatimuksia muilta ihmisiltä. Minua ei moiset haittaa. Haluan vain ja ainoastaa parantua, pysyvästi!
Vaikka mielialalääkityksellä saadaan mm. korjattua joitain aivosynapsien toimintaa, on se kuitenkin vain osa ratkaisua ja kestää ainakin pari vuotta tällaisessa minun tilanteessani. Kauheaa "tuomita" itselleen vuosien lääkitys! Siksi mietin onko muita keinoja. Ehkä ei ole, sitten aloitan lääkkeet.
Olen tutkinut asiaa paljon, oon tehnyt tieteellistä tutkimusta myös työkseni, joten uskallan sanoa että ainakin suurimmaksi osaksi osaan erottaa kaikesta tiedosta humpuukin pois. No, mitä olen löytänyt korvaaviksi keinoiksi jotka ovat muita auttaneet huomattavasti, on B6 - ja B12-vitamiinit purkista, meditointi ja SAMe (S-adenosyylimetioniini) myös purkista. olen päättänyt kokeilla nuo vaihtoehdot ja esim. 2 kuukauden kuluttua arvioida niiden vaikutusta. Toivon että niiden avulla paraneminen lähtisi käyntiin. Näin ei tarvitsisi ns. myrkyttää kehoani ylimääräiillä kemikaaleillakaan. Lisäksi aion käydä kiinalaiseen lääketieteeseen erikoistuneen henkilön vastaanotolla, uskon saavani pientä apua sieltäkin.
Minä haluan parantua!!! Joku viittasi että joillain sairaus on tuttu ja turvallinen ja parantumien tuo vaatimuksia muilta ihmisiltä. Minua ei moiset haittaa. Haluan vain ja ainoastaa parantua, pysyvästi!
Vaikka mielialalääkityksellä saadaan mm. korjattua joitain aivosynapsien toimintaa, on se kuitenkin vain osa ratkaisua ja kestää ainakin pari vuotta tällaisessa minun tilanteessani. Kauheaa "tuomita" itselleen vuosien lääkitys! Siksi mietin onko muita keinoja. Ehkä ei ole, sitten aloitan lääkkeet.
Olen tutkinut asiaa paljon, oon tehnyt tieteellistä tutkimusta myös työkseni, joten uskallan sanoa että ainakin suurimmaksi osaksi osaan erottaa kaikesta tiedosta humpuukin pois. No, mitä olen löytänyt korvaaviksi keinoiksi jotka ovat muita auttaneet huomattavasti, on B6 - ja B12-vitamiinit purkista, meditointi ja SAMe (S-adenosyylimetioniini) myös purkista. olen päättänyt kokeilla nuo vaihtoehdot ja esim. 2 kuukauden kuluttua arvioida niiden vaikutusta. Toivon että niiden avulla paraneminen lähtisi käyntiin. Näin ei tarvitsisi ns. myrkyttää kehoani ylimääräiillä kemikaaleillakaan. Lisäksi aion käydä kiinalaiseen lääketieteeseen erikoistuneen henkilön vastaanotolla, uskon saavani pientä apua sieltäkin.
Pipipää!
Harmi vaan että se psykiatri, jonka koin aivan loistavaksi, on nyt piiiitkällä sairaslomalla, ja minut on ohjattu toiselle, josta en oikein välitä. Voi, kun se ensimmäinen tohtori parantuisi (myös oman itsensä vuoksi!), jotta saisin taas turvallisemman tunteen parantumisesta, sellaisen, että olen oikeasti osaavissa käsissä. Onko ihan normaalia kiintyä tällä tavoin tiettyyn psykiatriin...?
"vieras"
Suosittelen omakohtaisesta kokemuksesta kalaöljyä, (suosituksia enemmän) D-vitamiinia ja magnesiumsitraattia (ahdistus).
Pipipää!
[QUOTE="vieras";23156825]Suosittelen omakohtaisesta kokemuksesta kalaöljyä, (suosituksia enemmän) D-vitamiinia ja magnesiumsitraattia (ahdistus).[/QUOTE]
Kalaöljyjä ja D-vitamiinia syönkin, d:tä moninkertaisesti suosituksiin nähden. Onegojen määrää on pitänyt nostaa, mutta olen unohtanut. Olin kyllä just verikokeissa ja rasva-arvot niissä olivat loistavat. Mutta eipä ylimääräisistä omegoista haittaa ole ikinä, päinvastoin. Magnesiumsitraatti ahdistukseen on uutta tietoa... Miten annostelet? Kovasti yliannosta ei ainakaan viitsi ottaa, ettei maha mene sekaisin...
Kalaöljyjä ja D-vitamiinia syönkin, d:tä moninkertaisesti suosituksiin nähden. Onegojen määrää on pitänyt nostaa, mutta olen unohtanut. Olin kyllä just verikokeissa ja rasva-arvot niissä olivat loistavat. Mutta eipä ylimääräisistä omegoista haittaa ole ikinä, päinvastoin. Magnesiumsitraatti ahdistukseen on uutta tietoa... Miten annostelet? Kovasti yliannosta ei ainakaan viitsi ottaa, ettei maha mene sekaisin...
"vieras"
Itse otan kaksi kapselia Cardiomegaa. Enempää ei oikeastaan uskaltaisikaan ottaa (verenvuototaipumuksen lisääntyminen).Alkuperäinen kirjoittaja Pipipää!;23156861:
Itse yritin käyttää ennen "tavallista" halvempaa magnesiumia (oksidi ym.), joista meni maha sekaisin. Magnesiumsitraatin idea on juuri se, että imeytyy paremmin. Syömisestä riippuen voi ottaa 300mg tai enemmän. Suositukset ovat nykyisin alakanttiin ja ylimäärästä ei ole haittaa (muuta kuin sitten kun vaikuttaa jo mahan toimintaan). Erityisesti D-vitamiinin kanssa magnesiumtasojen pitäisi olla kunnossa, koska liittyvät toisiinsa. 100mg:n tabletteja on saatavilla, joilla voi jakaa päivän annoksen sopivasti. Tyhjästä mahasta imeytyy parhaiten ja kannattaa ottaa niin, jos ei tule sivuvaikutuksia.