Onko joku oikeasti laihtunut imettämällä?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Huomenta foorumille.

Tässä sellaista miettinyt kun monesti lukee keskusteluista miten helposti on useampi kilo lähtenyt imettämällä pois. Mutta onko kukaan oikeasti saanut painoa pelkällä imetyksellä pois vai onko tähän liittynyt myös ruokavalion muuttaminen?

Sain maaliskuussa kaksoset ja raskaus oli kaikkea muuta kuin ongelmaton. Puolet odotusajasta olin täydessä liikkumiskiellossa kohdunkaulan avautumisen, vuotojen ja supisteluiden vuoksi ja kuitenkin neuvolasta annettiin ohjeeksi syödä normaalisti ja monipuolisesti. Ja painoahan siunaantui aivan tajuttomasti (salissa +34kg). Tämän lisäksi sairastuin diabetekseen viimeisellä kolmanneksella ja kaikki lautaselle laitettava menee edelleen vaa'an kautta ja pidän kirjaa ruoasta ja sokereista. Mutta paino ei lähde laskemaan vaikka energia on suosituksissa (sokerit pysyy parhaiten kohdallaan myös)

Sitten kun näitä syöjiä on vielä kaksi ja maitoa kyllä tulee aivan tajuttomasti. Ja sen olen huomannut että kun sokeri arvot ovat hieman koholla, tulee maitoa todella paljon. Ja monesti aamuyöstä sitä tulee niin runsaasti että molemmat vauvat yskivät maidon määrästä. Ja kerääjät ovat vähän päivästä ja tilanteesta riippuen jopa vartissa täynnä, etenkin jos ei ole päässyt syöttämään nukkumisen takia niin kun maitoa alkaa tulemaan niin sitä myös tulee.

Ylimääräistä maitoa olisin sairaalalle myynyt mutta en voi sinne sitä antaa toisen perussairauden vuoksi.

Mutta. Paino vain ei putoa. Ja syödä vähemmän ei voi kun heti putoaa sokerit. Ja eipä tuo hyvältä tunnukaan. Neuvolassa sanoivat myös että syödä vähemmän ja liikkua enemmän mutta vaikea tasapainoilla arjen, liikunnan ja sokereiden kanssa.
 
Kyllä mulla ainakin kaikista kolmesta on tippunut paino alle sen mitä oli ennen raskautta. Mutta mun kohdalla paino on ollut alimmillaan, kun vauva on ollut 9kk. Että rauhassa vaan imetät niin kyllä se siitä. Ja jaksamista vauvojen kanssa!

Huomenta foorumille.

Tässä sellaista miettinyt kun monesti lukee keskusteluista miten helposti on useampi kilo lähtenyt imettämällä pois. Mutta onko kukaan oikeasti saanut painoa pelkällä imetyksellä pois vai onko tähän liittynyt myös ruokavalion muuttaminen?

Sain maaliskuussa kaksoset ja raskaus oli kaikkea muuta kuin ongelmaton. Puolet odotusajasta olin täydessä liikkumiskiellossa kohdunkaulan avautumisen, vuotojen ja supisteluiden vuoksi ja kuitenkin neuvolasta annettiin ohjeeksi syödä normaalisti ja monipuolisesti. Ja painoahan siunaantui aivan tajuttomasti (salissa +34kg). Tämän lisäksi sairastuin diabetekseen viimeisellä kolmanneksella ja kaikki lautaselle laitettava menee edelleen vaa'an kautta ja pidän kirjaa ruoasta ja sokereista. Mutta paino ei lähde laskemaan vaikka energia on suosituksissa (sokerit pysyy parhaiten kohdallaan myös)

Sitten kun näitä syöjiä on vielä kaksi ja maitoa kyllä tulee aivan tajuttomasti. Ja sen olen huomannut että kun sokeri arvot ovat hieman koholla, tulee maitoa todella paljon. Ja monesti aamuyöstä sitä tulee niin runsaasti että molemmat vauvat yskivät maidon määrästä. Ja kerääjät ovat vähän päivästä ja tilanteesta riippuen jopa vartissa täynnä, etenkin jos ei ole päässyt syöttämään nukkumisen takia niin kun maitoa alkaa tulemaan niin sitä myös tulee.

Ylimääräistä maitoa olisin sairaalalle myynyt mutta en voi sinne sitä antaa toisen perussairauden vuoksi.

Mutta. Paino vain ei putoa. Ja syödä vähemmän ei voi kun heti putoaa sokerit. Ja eipä tuo hyvältä tunnukaan. Neuvolassa sanoivat myös että syödä vähemmän ja liikkua enemmän mutta vaikea tasapainoilla arjen, liikunnan ja sokereiden kanssa.
 
Huomenta vain aloittajallekin.

Ei kuulosta kovin hyvältä tuo kokemasi. Mutta aivan mahtavaa että olet päässyt yli ja homma on hallinnassa. Ja etenkin ne sokerit! :)

Kyllä, olen laihtunut. Mutta pelkän imetyksen ansiota se ei taatusti ollut. Ja sitten kun olen vielä pitkäkin (179-181 cm riippuen onko aamulla vai päivällä) ja painoa oli aivan liikaa (146 kg oli ensimmäinen neuvola). Ja arvata oikeastaan saattaa miksi ylipäätään raskaaksi tulin. Lääkäri sanoi neuvolassa että yleensä näillä lukemilla ei ehkäisystä tarvitse edes huolehtia kun se hoituu itsekseen. Tuon olisi joku voinut ottaa loukkauksena mutta minä en. Niin kauan olen tätä taakkaa kantanut.

Mutta millä tuo minun paino lähti putoamaan niin ensinnäkin lapsihan se oli erittäin iso motivaatio ja askel painon hallintaan. Ja toisekseen 2. tyypin diabetes löytyi heti ensimmäisissä verikokeissa. Ja tästä lähdin rakentamaan omaa kuntoani arkiliikunnalla. Ja jos voitte minut kuvitella silloisessa olomuodossani kiipeävän työpaikalle seitsemänteen kerrokseen niin silloin ensimmäisillä kerroilla tuntui että pumppu pysähtyy ja maailma pimenee.

Mutta raskausajan lopussa painoa oli "enää" 120 kg. Ja ultrat (jotka onnistuivat vasta tällöin kunnolla, tätä ennen kuuluisat vatsanpeitteet olivat ne estäneet osittain, itse syytän hoitajaa ammattitaidottomuudesta koska lääkäri ne mitat sai) näyttivät lapsen kasvavan aivan hurjaa kyytiä. Ja synnäriltä pois päästessäni sylissä oli 5730 grammainen ja 54 senttinen tytön tyllerö. Ja 1+4vk yliaikaisena. Ja painoa oli muistaakseni hieman päälle 100 kg (diabetes oli tässä vaiheessa parantunut)

Tästä ne seuraavat kilot oikeastaan sulivat vaunulenkkeilyllä. Ja käytin lisäpainoja repussa +nilkka ja rannepainoja. Ja mies osti kahvakuulia kotia ja kuntosalilaite meillä jo olikin. Ja näillä siis kuntoilun päivittäin. Mitään sykemittarin kaloreita ei kannata uskoa sillä jos päivässä alkoi mittarin mukaan palamaan yli 6000 kcal niin se vaan ei voi olla mahdollista. Sehän tarkoittaisi että olisin kuluttanut kilon edestä rasvaa. Tai sen verran energiaa. Lautasella ei kuitenkaan ollut päivässä taulukoiden mukaan kun 2600 kcal. Ja myös minulla kun maitoa tuli niin sitä lypsin pumpulla ja käsin minkä kerkesin. Eikö tuo vauvan kasvu siitä muuttunut. Ja nyt 2v jälkeen painoa on 84 kg.
 
Jonkin verran sain pudotettua. Tai meillä jätti 9kk iässä rinnan pois eikä huolinut. Mutta en tuosta stressannut kun 10kk piimä meni loistavasti. Mutta en halunnut imetystä lopettaa jos alkaisi syömään uudelleen ja tässä vaiheessa miehelle annoin hommaksi pitää huolen että maito ei kerry rintoihin. Ja jos vauvan kohdalla ei huomannut tätä tuotto vastaa kysyntää -oppia niin tässä vaiheessa sen huomasi. Enpä muista milloin olisi ollut rinnat yhtä kipeänä maidosta kun viikko tuon aloituksen jälkeen kun mies ei ollutkaan ajoissa kotona.

Ja vauvan kohdalla ei tullut sitä paljon puhuttua humahdustakaan kun syö yht äkkiä paljon. Mutta kun mies pääsi aterialle niin silloin sen huomasi.

Moni pitää tuota miestä rinnoilla ällöttävänä mutta minusta se oli paras tapa pitää yllä maidontuottoa. Pumppu ei minusta tyhjentänyt juurikaan, tai en sillä saanut. Ja rintoja kivisti alkuun kuitenkin ihan kuin maitoa olisi ollut. Ja vauvan syöttäminen vasta helpotti.

Mutta jos jotain arviota pitää sanoa niin olisiko parissa kuukaudessa noin 4-5 kg ehkä lähtenyt. Ja en tiedä tehneeni mitään toisin. Mutta tuon maidon koostumuksen huomas kyllä muuttuvan. Alkuun oli ihan keltaista, etenkin odotusaikana. Ja sitten on muuttunut vaaleaksi ja vetisemmäksi. Mutta rasvaa jää kyllä purkkiin pinnalle yhtä paljon.
 
Mää laihduin. Kolmen ensimmäisen kuukauden aikana lähti raskauskilot (16kg) ja seuraavan puolen vuoden ainana lähti 10kg ennen raskautta -painosta. Ennen raskautta painoin 64kg ja lapsen ollessa 9kk painoa oli 53kg. En muuttanut ruokavaliota tai muita elämäntapoja imetysaikana.
 
Imettämällä JA vaunulenkeillä. Parhaillaan 13-15 km kävely/lenkkeily lenkkejä. Niillä lähti 26 kg, mitä jäi synnytyksen jälkeen. Ja myös täysi liikkumiskielto oli minullakin.
 
Juu, lähti. Ekassa raskaudessa tuli 15kg, 9kk:n imetyksen jälkeen oli lähtenyt 20 kg eli reippaasti alle lähtöpainon. (normipaino 53 kg)

Toisesta tuli +20 kg, normipainossa olin n. puoli vuotta synnytyksestä.

Ruokavalio ei muuttunut, mutta tulihan sitä liikuttua. Esikoinen oli koliikkivauva (loputonta kanniskelua ja lenkkeilyä) ja rinnalla 2 tunnin välein ekat 9 kk. Toisen tullessa sitten oli vauvan lisäksi se taapero hoidettavana...
 
Kyllä.
Imetin 10 kk ja 11 kk.
Molemmilla kerroilla paino oli imetyksen loputtua alempi.

Toki söin normaalisti.

Mutta vähän pääsi kiloja tulee takas kun imetys päättyi.

Mutta vyötärön seutu ei kerro aina totuutta.
 
Joillakin paino putoaa imettämällä, joillakin ei. Itselläni ei, ja kokemusta on kolmen lapsen imettämisestä. Mutta olen kuullut, että joillakin naisilla imetys laihduttaa, vaikka ei muita laihdutuskeinoja käytössä. Että tämäkin on yksilöllistä.
 
Minä varmaan laihtuisin jos söisin normaalisti ja liikkuisin. Mutta en liiku kuin kauppaan ja leikkipuistoon ja syön herkkuja joka päivä. Paino pysyy samana, eikä nouse, joten imetys auttaa. Välillä vähemmän herkkuja ja paino laskee heti 1-2kg, mutta nousee sitten taas kun jatkan herkuttelua.
 
Kaksi kertaa pelkällä imetyksellä olen laihtunut alle lähtöpainon (joka normaalin alarajoilla). Raskauskiloja kertynyt aina n. 15. Käytännössä olen voinut herkutella huoletta imetysaikani ja silti paino on vain pudonnut ja ilman säännöllistä syömistä on tullut sellainen nälkä, ettei ennen tai jälkeen ikinä. Maitoa on tullut paljon ja lapsilla paino noussut hyvin ilman mitään lisiä ensimmäiset 6kk.
 
Huomenta foorumille.

Tässä sellaista miettinyt kun monesti lukee keskusteluista miten helposti on useampi kilo lähtenyt imettämällä pois. Mutta onko kukaan oikeasti saanut painoa pelkällä imetyksellä pois vai onko tähän liittynyt myös ruokavalion muuttaminen?

Sain maaliskuussa kaksoset ja raskaus oli kaikkea muuta kuin ongelmaton. Puolet odotusajasta olin täydessä liikkumiskiellossa kohdunkaulan avautumisen, vuotojen ja supisteluiden vuoksi ja kuitenkin neuvolasta annettiin ohjeeksi syödä normaalisti ja monipuolisesti. Ja painoahan siunaantui aivan tajuttomasti (salissa +34kg). Tämän lisäksi sairastuin diabetekseen viimeisellä kolmanneksella ja kaikki lautaselle laitettava menee edelleen vaa'an kautta ja pidän kirjaa ruoasta ja sokereista. Mutta paino ei lähde laskemaan vaikka energia on suosituksissa (sokerit pysyy parhaiten kohdallaan myös)

Sitten kun näitä syöjiä on vielä kaksi ja maitoa kyllä tulee aivan tajuttomasti. Ja sen olen huomannut että kun sokeri arvot ovat hieman koholla, tulee maitoa todella paljon. Ja monesti aamuyöstä sitä tulee niin runsaasti että molemmat vauvat yskivät maidon määrästä. Ja kerääjät ovat vähän päivästä ja tilanteesta riippuen jopa vartissa täynnä, etenkin jos ei ole päässyt syöttämään nukkumisen takia niin kun maitoa alkaa tulemaan niin sitä myös tulee.

Ylimääräistä maitoa olisin sairaalalle myynyt mutta en voi sinne sitä antaa toisen perussairauden vuoksi.

Mutta. Paino vain ei putoa. Ja syödä vähemmän ei voi kun heti putoaa sokerit. Ja eipä tuo hyvältä tunnukaan. Neuvolassa sanoivat myös että syödä vähemmän ja liikkua enemmän mutta vaikea tasapainoilla arjen, liikunnan ja sokereiden kanssa.

Olen laihtunut pelkällä imetyksellä. Kun lopetin imetyksen painoin 2 kg vähemmän kuin ennen raskautta. En edes yrittänyt laihduttaa, vaan söin koko ajan PALJON, ettei paino putoa liikaa, koska olin jo ennestään hoikka.
 
Moikka
Moni täällä on laihtunut imettämällä, mutta minä olen kyllä poikkeus. Minulla painoa tuli raskauden aikana n. 25kg ja siitä putosi nopeasti vain 10kg loput sitten vähän hitaammin, mutta edelleen liikaa on melkein kymmenen kiloa. Taapero on nyt 1v 10kk ja edelleen imetän. Olen muutamaan otteeseen koittanut vähentää kaloreita, mutta se tuntuu olevan näin imetysaikana ihan mahdotonta, sillä minulla ainakin on koko ajan ihan mahdoton nälkä! Painoin ennen raskautta normaalisti n. 55kg (parin kilon heitoilla välillä suuntaan ja toiseen), kunnes lihoin yhtäkkiä kolmessa kuukaudessa 8kg, jolloin minulla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Ennen raskautta olin siis jo lihonut tuonne 63 kiloon saakka ja nyt painoni on siinä 64 kieppeillä ollut jo pitkään, ja etenkin nämä viimeiset kilot tuntuvat olevan aivan mahdotonta karistaa. Minulle sanoikin akupunktiossa käydessäni lääkäri, että laihdut sitten, kun lopetat imetyksen, naisen elimistö kun kuulemma pitää hampain kynsin rasvavarastoista kiinni imetyksen aikana. Mutta yksilöllistä on tämä varmasti kaikilla. Minä olen kuitenkin nyt jo 41 vuotias ja lisänä nuo kilpirauhasen ongelmat. Silti itsestäkin tuntuu edelleen oudolta, kun on tottunut n. 10 kiloa ohuempaan olemukseen. Noh, aikansa kutakin... ehkä tämä imetys ei vain ole paras aika laihdutella :)
 
Kyllä ja jopa alipainon rajoille (oon 172cm pitkä ja esikoisen ollessa 10kk painoin 57kg). Olen imettänyt kaikkia lapsia vuodenverran. Painoa putosi 5kg synnärillä, ja varsinainen laihtuminen alkoi vauvan ollessa 3kk. Kiihkeintä se oli vauvan ollessa 6-9kk, sitten taas hitaammin. Söin paljon, koska muuten en olis jaksanut imettää. Pidä huoli että suolesi toimii ja juot riittävästi (mm. Pegorion jauhe apteekista auttaa ummetukseen jos se vaivaa)
 
Ei pudonnut paino, lihoin vain, vaikka yritin syödä järkevästi.
Paino lähti laskuun vasta imetyksen lopetuksen jälkeen.
 
Imettämällä JA vaunulenkeillä. Parhaillaan 13-15 km kävely/lenkkeily lenkkejä. Niillä lähti 26 kg, mitä jäi synnytyksen jälkeen. Ja myös täysi liikkumiskielto oli minullakin.

Samoin. Paitsi etten koskaan noin pitkiä lenkkejä tehnyt, vaan puoli tuntia - tuntia päivässä, joka päivä. Mitään muuta liikuntaa en harrastanut ja söinkin kuin hevonen. Ihan rauhassa sai vetää pizzaa nassuun ja silti paino laski.
 
Komppaan tätä. Kolmesta raskaudesta kaikista lähtivät kilot imettämällä ja tunnin päivittäisellä vaunulenkillä. Tosin ei ensimmäisen 3 kk aikana vaan tasaisesti sen jälkeen, lasten siirtyessä purkkimaitoon olin raskautta edeltäneessä painossani. Ikinä en ole syönyt niin paljoa kuin imetysaikana, suklaatakin päivittäin. Imetyksen päätyttyä onkin sitten saanut tehdä töitä, ettei paino ole lähtenyt nousuun eli imetyksen aikaisesta mässäilystä voi enää vain haaveilla.
 
Ensimmäisestä raskaudesta jäi reilu 20kg, yritin syödä järkevästi ja vuoden imetyksen jälkeen oli tullut lisää noin 7kg. Kun lopetin imetyksen, lähtivät kilot hiljalleen laskuun. Toisessa raskaudessa lihoin aivan järkyttävän herkästi ja nestettä kertyi etenkin jalkoihin. Synnäriltä kotiin lähdettäessä oli jäljellä 34kg ja imetyksen aikana oli näköjään 4kg tullut. Imetyksen lopetin vuosi sitten ja nyt olen melkein lähtöpainossa. Mutta jos nuo kilot kertyvät minulle herkemmin ja herkemmin, en tiedä miten käy jos kolmatta aletaan suunnittelemaan. Ja nyt siis normaalipainoinen, ylipainoa ei ole ollut ennen raskauksia.
 
Yhteistyössä