Onko joidenkin elämä vaan tuhoon tuomittua?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Saako vinkua?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
S

Saako vinkua?

Vieras
En haluaisi uskoa että kenenkään elämä on ennalta määrättyä, vaan hoen itselleni joka päivä että jokainen on oman onnensa seppä ja että tässä maassa kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet menestyä.

Mutta tänään on niitä päiviä jolloin vajoan epätoivoon ja tekisi mieli luovuttaa. Tuntuu että kohtaloni on olla köyhä ja työtön. Olen opiskellut ahkerasti, valmistunut hyvin arvosanoin alalle josta koko ajan huudetaan työvoimapulaa. Pidän alastani ja olen aina kuullut vain kehuja työpanoksestani. SILTI... Olen jo kolmesti saanut osakseni irtisanomisen koeajalla koeajan viimeisten päivien aikana. Ei mitään perusteluja, ei mitään palautetta. Olen joka kerta pyytänyt että saisin jonkun kehityskeskustelun, ihan vaan tulevaisuuden varalle että tietäisin missä parantaa ja kehittyä. Vastauksena aina tulee että heidän ei tarvitse kertoa. Ensimmäisellä kerralla purin hammasta ja ajattelin että huonoa tuuria. Olin luottavainen toisen työlllistymisen suhteen, annoin kaikkeni ja pomo taputteli aina nähdessä selkään ja sanoi että hyvä hyvä, hienoa työtä. Kunnes eräänä päivänä koeajan viimeisellä viikolla pyysi huoneeseensa ja sanoi että näin tämä nyt vain menee ja mitään ei tarvitse perustella. Käteen jäi vain paha mieli. Mutta jaksoin silti vielä uskoa että jos teen parhaani niin saan vielä sen oikean työpaikan.

ja nyt... kolmas kerta. Taaskaan ei _mitään_ vihjettä siitä että miksi näin, mitä teen väärin. Koko ajan saanut hyvää palautetta sekä asiakkailta että työkavereilta ja silti näin kävi. Kaverini samalla alalla työllistyvät heti eivätkä edes osaa pelätä koeaikapurkua eikä heille niin ikinä käy. Minä yritän, tunnen onnistuvani tällä kertaa ja petyn katkerasti. Masentaahan se.

Nyt olen päättänyt aloittaa puhtaalta pöydältä ja kouluttautua uudelle alalle toivoen parempaa mutta peläten että minua yksinkertaisesti ei ole tarkoitettu saavuttamaan edes perustoimeentuloa vaikka kuinka yrittäisin.

Onko kellään muulla vastaavia tuntemuksia? Tai onko jollain ollut samanlaista, mutta on sitten saavuttanut paremman elämän jaksamalla yrittää uudestaan ja uudestaan?
 
Jos kuitenkin olisit tosiaan väärällä alalla? Vaikka tykkäätkin, ei sinusta ehkä syystä tai toisesta ole siihen.

Itse opiskelin aikoinaan teknistä alaa. Luokallamme oli nainen joka oli kovin motivoitunut ja tekin kovasti töitä koulutuksen eteen. Pärjäsikin hyvin - teoriassa. Oikeasti hän kuitenkin oli aivan väärällä alalla. Hänellä ei ollut loogista ajattelukykyä, siis sellaista "matemaattista" kykyä jota alalla tarvitaan. Hän oppi kyllä paljon ulkoa, mutta ei sisäistänyt asioita. Monta kertaa teki mieli sanoa hänelle että oltkohan nyt ihan varma alasta?

Valmistumisen jälkeen hän on tainnut tehdä vajaan vuoden alan töitä ja pätkiä silloin ja tällöin. Hän on aina ollut se kun saa kenkää etunenässä jos tarve vähennyksiin on tullut. Ja nykyään (10 vuotta valmistumisesta) hän viimein koittaa saada jonkun muun ammatin. Ihmisessä ei ole mitään vikaa, mukava ja ahkera, mutta ei kertakaikkiaan vaan pärjää työssään.
 
Entä jos vika ei olekaan sinussa? Jos sinulla on peräti kolme kertaa käynyt huono säkä työnantajan suhteen? Onko niihin myöhemmin palkattu joku vakinainen? Jotkut työnantajat harrastavat tuollaista, kun eivät uskalla epävarmoina aikoina palkata vakinaiseksi, vakinaisesta kun ei pääse helpolla eroon. Se selittäisi senkin, ettet ole saanut palautetta. Jospa ei ole mitään erityistä valitettavaa.
 
Kuulostaa siltä ettei ole sinun vikasi, vaan että ovat vaan halunneet jonkun tekemään pätkää. Tosi ikävää kyllä. Oletko mahdollisesti kiltin luonteinen ja tunnollinen ja katsovat että tuota on helppo hyväksikäyttää? Toivottavasti ensi kerralla parempi onni.
 
No musta toi kuulostaa nykypäivänä normisetiltä. Itse kun alotin työuraa, tein useassa paikassa sijaisuuksia, ja yhteen aikaan kahta työtä, kunnes sitten tarjottiin vakituista paikkaa. Ei pidä lannistua
 
Olen itsekin miettinyt että ehkä minussa on vain jotain mystistä miksi en sovi alalle, mutta sitä on vaikea sisäistää kun olen tosiaan niittänyt kehuja sekä asiakkailta että työkavereilta. Olen tuottanut tulosta ja jos olenkin jotain tehnyt väärin niin olen aina korjannut asian enkä koskaan tehnyt samaa virhettä kahdesti.

Ensimmäisessä paikassa oli kova vaihtuvuus joten se ei ole niin vaikea uskoa, toisessa paikassa haistoin vähän palaneen käryä jo alun alkaen kun sanottiin että paikkaan oltaisiin haluttu yksi tietty henkilö mutta hänellä on vielä koulu muutaman kuukauden ajan tiellä. Tämä henkilö palkattiinkin sitten myöhemmin ja kun kysyin että eikö meitä ole nyt yksi ylimääräinen niin sain vastaukseksi että ehei vaan ollaan tehty vajaamiehityksellä aiemmin. Kolmas tuli aivan täysin puuntakaa. Kaiken piti olla hyvin, tulin juttuun kaikkien kanssa ja olin haastattelussa korostanut avoimuutta työntekijän ja työnantajan välillä ja maininnut siitä että arvostan palautetta ja haluan kehittyä työssäni. Irtisanomisen hetkellä muistutin näistä asioista mutta mitään selitystä en saanut irti.

Olen työttöminä aikoina tehnyt keikkahommia siellä sun täällä, ja niissä työkaverit ovat olleet ihmeissään että miksi vaihdan alaa kun sovin näihin hommiin kuin nakutettu.

Olen välillä miettinyt että onkohan sitten persoonassani jotain vikaa, olenko jollain tapaa tylsä tai ärsyttävä että vaikka työn teen hyvin niin en sovi työyhteisöön, vaikka siltä on aina vaikuttanutkin...
 
Vaikeinta on sulattaa sitä että tuttuja samalla alalla on kymmenittäin eikä kellään muulla ole käynyt näin kertaakaan. On sitä saanut hakata päätä seinään ja miettiä että miksi aina minä.
 
[QUOTE="Aapee";25120019]Vaikeinta on sulattaa sitä että tuttuja samalla alalla on kymmenittäin eikä kellään muulla ole käynyt näin kertaakaan. On sitä saanut hakata päätä seinään ja miettiä että miksi aina minä.[/QUOTE]
Oletko varma, että katkeruus ei näy jo naamasta ja vaikuta asenteeseen?
 

Yhteistyössä