En tiedä mutta olen aina puhunut itsekseni ja paljon puhunkin. Ihan päivittäin ja kovalla äänelläkin vielä. Samoin kaupoissa ääneen kommentoin (itselleni) vaatteita jne. Eikä edes hävetä jos joku kysyy, sanon vain että "itsekseni tässä puhuin..."mitä mieltä olet?
Samoin!kun olen yksin, puhun aina itkseni mutta ulkona en. Jos näen jonkun kulkevan pihalla ja höpisevän itekseen katson kieltämättä kieroon. Mutta kotona jupiseminen on eri asia.
Niin myös mun työkaveri, ja kyllä on ärsyttävää kuunnella sitä höpötystä päivät pitkät. Siihen päälle vielä satunnaisesti laulujen laulaminen radiosta....Mä puhun itekseni. Varsinkin duunissa, kun teen tietokoneella jotain. En kuitenkaan kysele itseltäni asioita ja sitten vastaa niihin
Säveltäjänero Ludwig van Beethoven puhui vanhemmalla iällään itsekseen... Niin ettei se välttämättä yksinkertaisuudesta merkki ole.Mun mielestä ihminen on yksinkertainen jos täytyy itsekseen puhua.
Jos alat tapella itsesi kanssa, olet sosiaalityöntekijäainesta. Siskoni ainakin on.Olen pienestä pitäen puhunut itsekseni.
Nykyään jopa väittelen itseni kanssa. Hmmm?
Työnkuvaani kuuluu tavallaan toisinaan myös tuoJos alat tapella itsesi kanssa, olet sosiaalityöntekijäainesta. Siskoni ainakin on.
Työnkuvaani kuuluu tavallaan toisinaan myös tuo
Mä olen kuule mm. kirjoittanut rivin ällää ja eetä yo-kokeista puhumalla itsekseni, päässyt kouluun joka on yksi maamme vaikeapääsyisimmistä, selvinnyt monesta tiukasta keskustelutilanteesta tai esityksestä liput liehuen - PUHUMALLA ITSEKSENI. Äo huitelee reilusti mensan rajan paremmalla puolella. Vähän hullu ehkä, mutta yksinkertainen ei kuvaa mua kyllä lainkaan. Paremminkin mun ajatusmaailma on niin monimutkainen että jos en puhuisi itsekseni tai ajatuksissani mietittäviä asioita, niitä pyörisi päässä sata yhtä aikaa eikä ottaisi selvää mistään. Keinoni selviytyä on siis itsekseni puhuminen, kuvitteellisen vastapuolen kanssa väittely tai puheen pitäminen yksin.Mun mielestä ihminen on yksinkertainen jos täytyy itsekseen puhua.