Onko huostaanotolla uhkaaminen laiton uhkaus?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Mietin...
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
M

Mietin...

Vieras
Rupesin pohtimaan kun erään teiniäidin lapsesta on aliravitsemuksen takia tehty lastensuojeluilmoitus ja uhattu huostaanotolla, ja teinimamma aikoo asian tiimoilta olla asianajajaan yhteydessä laittoman uhkauksen takia.

Jotenkin kuulostaa niin oudolta, sekä lastensuojeluilmoituksen tekeminen pelkästään sillä perusteella että lapsen paino on laskenut parilla sadalla grammalla ja myös se että tuosta saisi rikoksen vaikka lastensuojeluilmon perusteet vähän oudot onkin...
 
Laiton uhkaus. Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

eli pitää uhata rikoksella, ja siten että uhkauksen kohteella on oikeasti uhkauksen luonteesta johtuen syy pelätä henk.koht turvallisuuden puolesta.

Eli ei ls-ilmon tekeminen ja uhkaaminen "sun lapses otetaan huostaan" ole laitonta uhkausta. Ls ilmon tekeminen useinkin lähtee huolesta lasten olosuhteista, vaikkakin usein ilmon tekijä liioittelee.
 
Eli ei ls-ilmon tekeminen ja uhkaaminen "sun lapses otetaan huostaan" ole laitonta uhkausta. Ls ilmon tekeminen useinkin lähtee huolesta lasten olosuhteista, vaikkakin usein ilmon tekijä liioittelee.

Sitähän minäkin. Kunnianloukkaus taitaisi olla lähempänä, mutta vaikea uskoa että lastensuojeluilmoituksessa sitäkään saa menemään rikoksena läpi, varsinkin kun ilmoituksen on tehnyt hoitohenkilökunta eikä joku katkera naapuri kiusatakseen.
 
Jotenkin kuulostaa niin oudolta, sekä lastensuojeluilmoituksen tekeminen pelkästään sillä perusteella että lapsen paino on laskenut parilla sadalla grammalla ja myös se että tuosta saisi rikoksen vaikka lastensuojeluilmon perusteet vähän oudot onkin...

Jos kyse on pienen nopeasti kasvavan lapsen painosta, joka on alunperinkin ollut jo reilusti liian alhainen, niin kyseessä on kyllä ihan perustellut terveyssyyt.
 
Ei mua ole koskaan lapsen painon takia huostaanotolla uhkailtu, lapsi lähetettiin jatkotutkimuksiin mahdollisen sairauden takia. Kyseessä alle vuoden ikäinen mukula, onneksi ei ollut sairautta. Seuraavan lapsen kohdalla tapahtui sama ilmiö painon kanssa ja neuvolakorttiin kirjoitettiin vain, että "kasvaa kuten sisarus"
 
Sitä minäkin että on kyllä aika heppoinen peruste lastensuojeluilmoitukselle. Mutta toisaalta taas tarinasta on kuultu vain toisen osapuolen kertomus, voihan olla että ilmoitukselle oli muitakin syitä.
 
Meijän kuopuksen paino nousi tosi huonosti ja kerran oli (tais olla 5kk) niin paino edellisestä kontrollista (2 viikko aikaisemmin) laskenu joitakin kymmeniä grammoja ja ei meitäkään kyllä ls ilmotuksella uhkailtu, käytiin lisätutkimuksissa ja mitään ei löytyny. Tyttö edelleen pieni kokoinen (1,5v neuvolassa 9,5kg), mutta kasvaa omalla käyrällään ihan normaalisti. Ehkä taustalla kuitenkin jotain muutakin?
 
Viimeksi muokattu:
Rupesin pohtimaan kun erään teiniäidin lapsesta on aliravitsemuksen takia tehty lastensuojeluilmoitus ja uhattu huostaanotolla, ja teinimamma aikoo asian tiimoilta olla asianajajaan yhteydessä laittoman uhkauksen takia.

Jotenkin kuulostaa niin oudolta, sekä lastensuojeluilmoituksen tekeminen pelkästään sillä perusteella että lapsen paino on laskenut parilla sadalla grammalla ja myös se että tuosta saisi rikoksen vaikka lastensuojeluilmon perusteet vähän oudot onkin...

se on huomattu.saakohan ne provikat ja mikä into niillä on lapsia viedä. asianajaja! Ei niitten kanssa voi keskustella ilman sitä. Ne pirunkätyrit eivät älyä sitä miten se vaikuttaa lapsen psyykkeen! Sijaiskodit ei ole turvallilnen ympäristö kasvaa. Aina uusi hoitaja ja kehenkään et voi turvautua!
 
[QUOTE="vieras";27935651]se on huomattu.saakohan ne provikat ja mikä into niillä on lapsia viedä. asianajaja! Ei niitten kanssa voi keskustella ilman sitä. Ne pirunkätyrit eivät älyä sitä miten se vaikuttaa lapsen psyykkeen! Sijaiskodit ei ole turvallilnen ympäristö kasvaa. Aina uusi hoitaja ja kehenkään et voi turvautua![/QUOTE]

No höpö höpö kuitenkin. On ne soskunkin työntekijät ihan normaaleja ihmisiä ja eivät taatusti ilkeyttään ketään huostaanota. Onhan tuo näillä tiedoilla vähän kummallista, mutta tuskin siellä toimistopäätteensä takana kukaan pirunsarvet päässä käsiään yhteen hieroo. Joku tolkku kuitenkin.
 
epätodellisessa maailmassa. No ei mutta välillä tuntuu siltä että ainut ja oikea keino vaan viedä ja kohautella olkapäitä en tiiä oon vaan täällä töissä. .jotenkin kuulostaat tietämättömiltä..se pirun kätyri tarkottaa vertauskuvaa. Kukaan ei vie muu kuin piru lapset vaan kiusallaan. On paljon muutakin kuin heti uhkailla huostaanotolla. Aina ei tarkoita sitä että jos lapsi alipainoinen että äidissä vika!!! järki käteen!
 
Eiköhän tuossa ole jotain muutakin?
Meidän kuopus oli noin 3-4kk ikäinen, kun paino oli pudonnut viikon aikana 400g. Ei asiaa edes kauhisteltu, toki molemmat sekä lääkäri että terkkari tunsivat meidät hyvin ja vauvalla oli just ollut rs-virus. Itse kyllä kauhistelin, kun tuo vauveli ei minun mielestä muutenkaan ollut mikään pullero.
 
[QUOTE="vieras";27935651]se on huomattu.saakohan ne provikat ja mikä into niillä on lapsia viedä. asianajaja! Ei niitten kanssa voi keskustella ilman sitä. Ne pirunkätyrit eivät älyä sitä miten se vaikuttaa lapsen psyykkeen! Sijaiskodit ei ole turvallilnen ympäristö kasvaa. Aina uusi hoitaja ja kehenkään et voi turvautua![/QUOTE]

Sijaiskodissa ei kyllä mitkään hoitajat vaihdu vaan sijaiskodissa on ne samat vanhemmat ja sama perhe koko ajan. Joskus lapsi voi tietysti joutua vaihtamaan sijaiskodista toiseen, mikä on erittäin surullista. Ja suurin osa sijaiskodeista on oikein turvallisia paikkoja lapselle elää.
 
[QUOTE="vieras";27936378]Sijaiskodissa ei kyllä mitkään hoitajat vaihdu vaan sijaiskodissa on ne samat vanhemmat ja sama perhe koko ajan. Joskus lapsi voi tietysti joutua vaihtamaan sijaiskodista toiseen, mikä on erittäin surullista. Ja suurin osa sijaiskodeista on oikein turvallisia paikkoja lapselle elää.[/QUOTE]

joku joka kannattaa niitä..."en tiedä en koskaan kuullutkaan!" ja tiedät että aina uus... esim, vaikka perheen kanssa muutto voi tehdä jo hallaa psyykelle. Tiedän juttuja joista vaettaan..sijaiskoti! hyi helvetti!
 
Laiton uhkaushan on sellainen, että uhkauksen esittää taho, jolla ei ole oikeutta sellaista esittää. Sosiaalitoimihan voi huostaanoton käynnistää eikä siis laittomasti uhkaile. Sen sijaan yksityinen henkilö ei saa uhkailla esim. väkivallalla, kun sellainen on laissa kielletty.
 
[QUOTE="vieras";27936395]joku joka kannattaa niitä..."en tiedä en koskaan kuullutkaan!" ja tiedät että aina uus... esim, vaikka perheen kanssa muutto voi tehdä jo hallaa psyykelle. Tiedän juttuja joista vaettaan..sijaiskoti! hyi helvetti![/QUOTE]

Totta kai sijaisperheeseen muutto voi vaikuttaa lapsen psyykeeseen. Mutta niin voi myös huonossa biologisessa perheessä asuminen. Sijaiskodeissakin on huonoja koteja, mutta suurin osa on hyviä koteja ja suuri osa lapsista saa asua yhdessä sijaiskodissa.
 
[QUOTE="vieras";27936546]Totta kai sijaisperheeseen muutto voi vaikuttaa lapsen psyykeeseen. Mutta niin voi myös huonossa biologisessa perheessä asuminen. Sijaiskodeissakin on huonoja koteja, mutta suurin osa on hyviä koteja ja suuri osa lapsista saa asua yhdessä sijaiskodissa.[/QUOTE]

tuo sama! hei tiedän mitä on eläminen sijaiskodissa. jotenkin soksu vie lapset liian helposti ajattelematta mitä ne kokee siellä! en enää puhu omasta koska se voi vahingoittaa....
 
[QUOTE="vieras";27936570]tuo sama! hei tiedän mitä on eläminen sijaiskodissa. jotenkin soksu vie lapset liian helposti ajattelematta mitä ne kokee siellä! en enää puhu omasta koska se voi vahingoittaa....[/QUOTE]

Ja aika moni sijaiskodissa elänyt sanoo, että siellä oli hyvä olla. Sinun kokemuksesi on vain sinun kokemuksesi. Muilla voi olla ja onkin parempia kokemuksia.
 
[QUOTE="vieras";27936582]Ja aika moni sijaiskodissa elänyt sanoo, että siellä oli hyvä olla. Sinun kokemuksesi on vain sinun kokemuksesi. Muilla voi olla ja onkin parempia kokemuksia.[/QUOTE]

olleet oikeita piruja! ja eivätkä ymmärtäneet sinua. minun kokemukset on toista.
 
[QUOTE="vieras";27936619]olleet oikeita piruja! ja eivätkä ymmärtäneet sinua. minun kokemukset on toista.[/QUOTE]

Minun vanhemmat ovat olleet niin hyviä, että en ole sijaiskotiin koskaan joutunutkaan. Mutta tiedän monia, jotka ovat joutuneet ja ovat pitäneet sitä parhaana asiana mitä heidän lapsuudessaan tapahtui, sillä biologisessa kodissa asiat eivät olleet hyvin ja sijaiskodissa taas oli kaikki hyvin.
 
[QUOTE="vieras";27936644]Minun vanhemmat ovat olleet niin hyviä, että en ole sijaiskotiin koskaan joutunutkaan. Mutta tiedän monia, jotka ovat joutuneet ja ovat pitäneet sitä parhaana asiana mitä heidän lapsuudessaan tapahtui, sillä biologisessa kodissa asiat eivät olleet hyvin ja sijaiskodissa taas oli kaikki hyvin.[/QUOTE]

ootko varma! Ne ei välittänyt niistä lapsista ja niistäkin tuntu että parempi niiden siellä!
 
Luulen että sekä ilmoitukseen että huostaanottopuheisiin on muitakin syitä, joita ko. äiti ei kerro, tai halua ymmärtää. Esim. painoon liiittyen, ei ymmärrä asiaa tai ongelmaa, ei tiedä mitä tehdä asialle, on muuten hukassa, ei ole antanut tarpeeksi ruokaa, rahat kuluneet muuhun eikä riitä lapsen ruokaan tms. tai sitten ihan muita syitä.
 
Luulisi, että lapsen painon laskiessa ensisijainen toimenpide olisi terveyspuolen jatkotutkimukset, ellei olisi perusteltua syytä olettaa, että painonlasku johtuu epäasianmukaisesta ravitsemuksesta. Äidin ikä yksin ei ole perusteltu syy tähän oletukseen.

Niinkään en olisi huolissani lastensuojeluilmoituksesta kuin siitä, jos terveyttä ei tutkita tarkemmin. Ellei siis painonlaskulle ole ymmärrettävää syytä, kuten juuri äskettäinen sairastelu.
 
Laiton uhkaus. Joka nostaa aseen toista vastaan tai muulla tavoin uhkaa toista rikoksella sellaisissa olosuhteissa, että uhatulla on perusteltu syy omasta tai toisen puolesta pelätä henkilökohtaisen turvallisuuden tai omaisuuden olevan vakavassa vaarassa, on tuomittava, jollei teosta muualla laissa säädetä ankarampaa rangaistusta, laittomasta uhkauksesta sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.

eli pitää uhata rikoksella, ja siten että uhkauksen kohteella on oikeasti uhkauksen luonteesta johtuen syy pelätä henk.koht turvallisuuden puolesta.

Eli ei ls-ilmon tekeminen ja uhkaaminen "sun lapses otetaan huostaan" ole laitonta uhkausta. Ls ilmon tekeminen useinkin lähtee huolesta lasten olosuhteista, vaikkakin usein ilmon tekijä liioittelee.

Kidnappaus on rikos. Lapsen huostaanotto epäasiallisin perustein on lapsikaappaus.
 
Ja muistetaan myös, että lastensuojeluilmoitus ei ole ilmoitus kehnosta vanhemmasta, vaan ilmoitus siitä, että lapsi ei voi hyvin, ja kodin ja viranomaistahon (neuvola/päiväkoti/koulu jne.) keinot on käytetty tai eivät ole mahdollisia. Tuossa tapauksessa siis keinoja ei ole käytetty, jos lisätutkimuksia ei ole tehty.
 
Yhteistyössä