Onko huono asia, nimittäin tämä?

Tytär alotti perhepäivähoidossa 1v9kk ja itse silloin olin palannut opiskelujeni pariin. Mulla teki sillon todella tiukkaa jättää tytärtä hoitoon ja tyttärelle myös oli vaikeeta. Marraskuussa valmistuin ja olen tähän saakka ollu työttömänä, mutta sain töitä, onneks. Joka aamu kuudelta heräsin ja laittelin hakemuksia, soittelin ja laittelin sähköpostia eri firmoihin. Huomenna alkaa työt, mutta taas sama paineentuntu alko tosta tyttären hoitoon jättämisestä. Itkettää ja on jotenkin kuristava olo. Työstä tulen tykkäämään ja on sitä, mitä haluan todella tehä moooonta vuotta . Mutta, nää tunnepuolen asiat on mulle ollu jotenkin tyttären syntymästä lähtien järkytys, siis tuntea näin voimakkaasti. Mulla menee taas pitkään, ennekuin alkaa edes hieman helpottaa, kun tyttären jätän päiväkotiin. Mutta sillonkin, ainakin mun omasta mielestä on liikaa, niitä iltoja ja aamuja, kun tuntuu pahalta ja on pahamieli. Sitten on yksi, minkä huomasin, kun opiskelin. Kiiruhdin hirveellä kiireellä hakemaan tytärtä hoidosta, en jääny koulun jälkeen mihinkään, kun mulla oli aina kiire hakemaan tytärtä kotiin, arkisin en suostunu lähtemään mihinkään koulun jälkeen, koska se aika oli pyhitetty tyttärelle jne. Mitä hemmettiä tää on? Oon miettiny tätä niin kauan ja silti en käsitä, mikä hitto mua vaivaa?? Huomenna lähtee taas toi sama touhu. Kiiruhdan heti töitten jälkeen hirveetä kyytiä kotiin, mies hakee tyttären päiväkodista, joten ovat jo tunnin ehtineet olla kotona, kun ite tuun kotiin. Mihinkään en suostu töiden jälkeen jäämään/en suostu kotoo mihinkään lähtemään, ainakaan ilman tytärtä, koska haluan olla yhessä tyttären kanssa jne.

Yritin googlettaa, mutta en löytäny mitään. Eli voisko joku selittää, mitä tää on ja selittää, että pitääkö tähän hakea jotain apua?

 

Oisko ihan yleinen ja normaali ilmiö nimeltä äitiys?

 

Ei minusta mitään pahaa, päinvastoin On luonnollista tuntea vahvaa kiintymystä lastaan ja läheisiään kohtaan. Huolestuttavampaa on päinvastainen tilanne.

Freudin ohjenuora: jos pystyy rakastamaan ja käymään töissä, ei ole mitään pahemmin pielessä

 

Olen ihan samanlainen. Panikoin jo nyt lasten hoitoon viemistä, vaikka se on edessä vasta tammikuussa.

 

vieras: Viimeviikosta lähtien, oon hermoillu tota tyttären hoitoon viemistä ja yleensä muutama päivä, ennenkuin työt/opiskelut alkaa, niin on tosi vaikee olla. Itkettää ja on kuristava olo. Miehelle mainitsin eilen, että taas se sama tunne, mikä oli sillon ennen opintojen jatkamista loppuun, että on hirveen paha olla, kun joutuu olemaan erossa tyttärestä. Mies ymmärsi ja piti vaan lähellä. Tuo riittää, mutta jos mies ois jotain sanonu, niin oisin varmaan pillahtanu itkuun . Ei tää vaan ikinä, vissiinkään helpota.

 

Sama ahdistus mullakin, vaikka vasta kesän lopussa lähtee lapset hoitoon. Tule kertomaan, miten teillä sujuu !!

Ihanaa tuo on, että lapsen kans haluaa olla mahdollisimman paljon!

 

Täällä myös samanlaista, vaikka vasta elokuussa tuo sama edessä. Hirveästi huolestuttaa jo nyt. Äitejä ollaan.