Onko flunssainen olo, tässä ehkä syy

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ei ennen allerginen
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
E

ei ennen allerginen

Vieras
Siitepöly piinaa terveitäkin tänä keväänä | Yle Uutiset | yle.fi

Meillä kaikki niiskuttaa.
On oireita jos mitä.
Yksi lapsistani sitten alkoi hieromaan silmiään ja annoin arviolta allergialääkettä,
pakkauksen ohjeen mukaan :)
Ja kas se auttoi.
Näimpä kokeilin sitä toiseenkin lapseeni joka tänään koulusta pois koska on niin valtavan kovat (flunssaiset) oireet ja sattuu ja koskee, otti lääkkeen ja puolituntia siitä lapsi olikin taas iloinen ja pirteä eikä oireita ollenkaan :)
Oli jo kouluunkin menossa mutta en päästänyt enään 2 tunniksi sinne turhaan.
Minullakaan ei ole mitään todettua allergiaa,
eilen ennen nukkumaanmenoa olo oli ihan kamala :(
Otin lääkkeen myös ohjeen mukaan ja kas,olen kuin uudelleen syntynyt :)

Että jospa sittenkin jotain allergiaa, ja näyttää olevan muillakin.
 
itsellä oli kanssa sama homma ja lisänä kamala päänsärky. on ollut kyllä ennenkin siitepölyallergiaa mutta vain kesällä, testasinpa sitten allergialääkettä ja sinne meni päänsärkykin :D
 
[QUOTE="vieras";26274869]itsellä oli kanssa sama homma ja lisänä kamala päänsärky. on ollut kyllä ennenkin siitepölyallergiaa mutta vain kesällä, testasinpa sitten allergialääkettä ja sinne meni päänsärkykin :D[/QUOTE]

Meilläkin koululainen aamulla valitti päätään ja sanoi samaa lääkkeen saatuaan :)
 
No voi itku. Pitääköhän sitä kokeilla allergialääkettä.. kurkku on käheä, ääni on kuin murrosikäisellä pojalla, nenä on nuhainen ja flunssa on sairastettu ihan vähän aikaa sitten - oireitten ei pitäis liittyä enää siihen.

Ei mulla yleensä oo oireita eikä allergiatesteissäkään mitään huomattavaa muistaakseni ollut.
 
Ikinä en ole ollut allerginen mutta tänä keväänä on lykännyt sellaiset allergiaoireet tuosta koivusta että oksat pois. Viime viikolla iski paha allerginen silmätulehdus, aivastelen koko ajan, nenä vuotaa, väsyttää...Tällä hetkellä syön melkoisen hevoskuurin lääkärin määräämiä allergialääkkeitä että oireet pysyy jotakuinkin siedettävissä. Apteekin käsikauppalääkkeillä yritin sinnitellä mutta eivät auttaneet. Niin ja minulla siis ei ikinä ole ollut tosiaan mitään siitepöly- eikä muitakaan allergioita. Ja tämmösellä voimalla nyt tänä keväänä sitten iski sekin riemu. Eli kannattaa tosiaan allergialääkkeitä kokeilla vaikkei ennen moisesta olekaan ollut riesa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Kaunishäntäinen orava;26274883:
No voi itku. Pitääköhän sitä kokeilla allergialääkettä.. kurkku on käheä, ääni on kuin murrosikäisellä pojalla, nenä on nuhainen ja flunssa on sairastettu ihan vähän aikaa sitten - oireitten ei pitäis liittyä enää siihen.

Ei mulla yleensä oo oireita eikä allergiatesteissäkään mitään huomattavaa muistaakseni ollut.

Mikä itku se on, jos ottaa allergialääkettä:O Olkaa onnellisia jos se tehoaa teillä noin hyvin. Minä olen syönyt jo kaksi viikkoa antihistamiinia eikä se poista tätä nenän tukkoisuutta, jota on jatkunut ainakin kolme viikkoa jo. Nenästä tulee niistäessä kirkasta limaa, joten tuskin on mikään tulehdus. Muista sen edellisen kerran kun sanottiin että on niin paljon siitepölyä että terveetkin saavat allergiaoireita. Kävin silloin lääkärissä hengenahdistuksen ja tukkoisuuden takia, mutta eipä auttanut kuin aika niihinkin oireisiin...
 

Yhteistyössä