Onko enää tavallisia äitejä järki päässä edes olemassa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "Kyllästynyt"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Aiheen vierestä on nyt pakko minunkin sanoa, että Tytsi jos et nyt ymmärrä miksi sinua vastaan tässä keskustelussa noustaan, on sun sosiaalisissa taidoissa jotain vialla. Keskustelutaitoihin kuuluu tilanteeseen sopiva argumentointi ja sinä menit (taas) aivan metsään. Uskon ettet näin tökerösti toimi irl, joten miksi annat huonon vaikutelman itsestäsi täällä?

Oikeasti, minä ymmärrän sinun mielipiteesi ja näen tarpeesi sen kertoa, mutta helpottaisi itseäsi jos tekisit sen harkitummin. Tuskin sinun tarvitsee alentua paljon parjattujen palstamammojen tasolle.

Ja tämä siis kaikella lämmöllä, älyäsi ja vaikuttimiasi en epäile yhtään.

Mielestäni yksikään kommentti ei ole tullut tässä ketjussa ns. aiheesta. Sanoin mielipiteeni ap:n aloitusviestiin ja heti joku puhui "siitä lapsettomasta", siis jo ennen kommenttiani. Esitin esimerkiksi tyypillisen faktan (imetykseen liityvän), joka saa palstalla ihmiset helposti loukkantumaan ja syyllistymään. Mielestäni ihmisten itsetunto on nykypäivänä huolestuttavan heikko, jos kaikki mielipiteet otetaan hyökkäyksenä itseään kohtaan ja käännetään omaan tilanteeseen. Korrektia on joka tilanteessa sanoa, että ihan sama, mitä teet, se on yhtä hyvin kuitenkin.

Minusta ihminen tekee itsensä naurunalaiseksi, jos ihan nauraa sille, että lapseton sanoo, ettei korvike ole sama kuin äidinmaito. Miten tämä fakta muuttuu siitä, että sen sanoo joku äiti tai asiantuntija? Eihän siinä oteta kantaa siihen, onko kaikkien imetettävä eikä mihinkään muuhunkaan. Jos menisin sanomaan johonkin imetysketjuun, että kyllä minä ainakin onnistun imetyksessä sitten joskus ja mikä siinä muka on hankalaa niin sitten en ihmettelisi, jos joku ärähtäisi. :D
 
[QUOTE="vieras";28085352]Älä koskaan jätä tytsiä peesamatta,per'''n nuoleminen on näkyläpiwää.[/QUOTE]

En, enkä muitakaan keiden kanssa olen samaa mieltä.

(Yritä nyt rauhoittua että saat edes kirjoitettua oikein).
 
Mä olen synnyttänyt NKL :lla 2002 ja 2006 enkä saanut siellä mitään tietoa äidinmaito vs korvike.
Siellä myös kannustettiin pulloruokintaan heti kun omaa maitoa ei alkanut nousemaan. Erityistä opastusta ja apua imetyksen ei annettu. Mitään ohjeita maidon nousemisesta , imetyksen tiheydestä ja tarvittavasta maidon määrästä kerrottu.

Ehkä siellä on nykyään asiat toisin kun tytsi on hoitanut homman kuntoon kaikissa synnytysairaaloissa ;)

Hienosti ymmärretty viestini pointti. :D Mulle on aivan sama, miten sairaaloissa toimitaan (tai no ei aivan sama), mutta siihen se ei liity mitenkään, mitä tarkoitin viestilläni. Sitä, onko sekin äitien mollaamista ja kritisoimista, jos synnytyssairaalassa tai neuvolassa ylistetään imetystä? Tällä palstalla se tulkitaan lähes aina sellaiseksi.
 
Yleensä tavalliset äidit ei pidä itsestään meteliä, kun on tosiaan oma elämä pyöritettävänä ja ole kiinnostusta kytätä ja arvostella muita. :)

Osa ihmisistä on myös niin itsekkäitä, ettei heitä kiinnosta, miten edes naapurin lapset voivat. En siis näe sitä välttämättä "ansiona", jos kiinnostaa vain oma perhe ja lapset. Toki on eri asia oikeasti auttaa ihmisiä kuin esim. korostaa paremmuuttaan netissä. Riippuu siis paljon motiiveista. Miksi on mahdotonta kuvitella, että osaa ihmisistä kiinnostaa muidenkin lasten hyvinvointi? Toki on typerää etsiä suurennuslasilla vikoja muista, kun jokaisella itselläänkin riittää varmasti parannettavaa.
 
  • Tykkää
Reactions: Phoebsi
Kun nyt imetykseen mentiin, niin kerronpa omankin kokemukseni puolentoista vuoden takaa. Sairaalan koin imetysmyönteiseksi siinä mielessä, että jotenkin oletusarvo oli, että haluan imettää. Ja halusinkin toki. Imetystä ekalla kerralla vähän avustettiin ja sain joitain neuvoja, mutta toisaalta helposti toivat myös pullon, kun vauva ei selvästi saanut maitoa tarpeeksi (eli aluksi ei käytännössä yhtään). Koska noviisina olin epävarma ja toimin lähinnä sen mukaan, mitä he pitivät parhaana, en olisi tuota pulloa ehkä osannut itse pyytää. Eli siis ainakaan sitä mentaliteettia ei ollut, että imetä imetä imetä, vaikka vauva kuinka nälkäänsä huutaisi. Sairaalassa toimi myös imetystukiryhmä, johon sai halutessaan mennä mukaan. Sitä kautta sain myös imetysneuvojan käymään meitä auttamassa.

Jälkitarkastuksessa tuskailin edelleen, kun en imetystä ollut saanut onnistumaan siihenkään mennessä niin hyvin kuin olisin halunnut eli en saanut vauvaa kokonaan maidollani ruokittua. Silloin lääkäri sanoi oikein pontevasti olevansa sitä mieltä, että se on ihan sama ruokitaanko vauva rintamaidolla vai vastikkeella kunhan ruokaa saa. Tuosta hieman yllätyin.
 
Meillä muuten tuo kammoksuttu "huudatusunikoulu" kesti kaks iltaa. Kahtena iltana likka jätettiin sänkyyn yksin ja huusi siä ennen ku nukahti vähän ajan päästä. Ei siis kuitenkaa mitää tuntitolkulla huutamista. Kolmantena iltana meni rauhas nukkumaan ku laitettiin siihen pahamaineeseen pinnasänkyyn.

Täällä palstalla ku lukee joidenki tekstejä niin tulee väkisin mieleen, että on vanhemmuus joku kilpalaji ja tapa kasvattaa lasta on joku pätemisen aihe.
 
...Mielestäni ihmisten itsetunto on nykypäivänä huolestuttavan heikko, jos kaikki mielipiteet otetaan hyökkäyksenä itseään kohtaan ja käännetään omaan tilanteeseen. Korrektia on joka tilanteessa sanoa, että ihan sama, mitä teet, se on yhtä hyvin kuitenkin...

Kyökkipsykologina selittäisin tuon herkän loukkaantumisen yksinkertaisesti sillä, että omiin lapsiin ja äitiyteen liittyvät asiat ovat ihmisille ihan äärimmäisen herkkiä ja tunteita herättäviä. Esimerkiksi kukaan, joka ei ole imetyksessään onnistunut, vaikka olisi kovasti halunnut, ei ole valinnut imettämättömyyttään. Monella sen sijaan ollut raskausaikana mielikuva itsestään imettävänä, lapselleen parasta ravintoa antavana äitinä. Koska imetys on äitiyden ensimmäisiä tehtäviä, tuntuu erityisen pahalta epäonnistua siinä. Tuntee todella epäonnistuneensa. Tuota tunnepuolta omia lapsia kohtaan ei ihan oikeasti voi ymmärtää ennen kuin sen on kokenut. Siksi imetykseen kantaa ottava lapseton helposti ärsyttää, "mitä sinä tästä mitään tiedät" -tyyliin. Olet oikeassa siinä, että eihän se rintamaidon paremmuuden tietäminen vaadikkaan äitiyttä, mutta äitiyden kipukohtien ymmärtäminen vaatii. Ja vaikka nämä asiat eivät suoraan toisiinsa liitykään, primitiivinen puolustautuminen on tavallaan inhimillistä, koska imetysasiat ovat imettämättömille äidille todella arkoja.
 
[QUOTE="vieras";28085419]Kyökkipsykologina selittäisin tuon herkän loukkaantumisen yksinkertaisesti sillä, että omiin lapsiin ja äitiyteen liittyvät asiat ovat ihmisille ihan äärimmäisen herkkiä ja tunteita herättäviä. Esimerkiksi kukaan, joka ei ole imetyksessään onnistunut, vaikka olisi kovasti halunnut, ei ole valinnut imettämättömyyttään. Monella sen sijaan ollut raskausaikana mielikuva itsestään imettävänä, lapselleen parasta ravintoa antavana äitinä. Koska imetys on äitiyden ensimmäisiä tehtäviä, tuntuu erityisen pahalta epäonnistua siinä. Tuntee todella epäonnistuneensa. Tuota tunnepuolta omia lapsia kohtaan ei ihan oikeasti voi ymmärtää ennen kuin sen on kokenut. Siksi imetykseen kantaa ottava lapseton helposti ärsyttää, "mitä sinä tästä mitään tiedät" -tyyliin. Olet oikeassa siinä, että eihän se rintamaidon paremmuuden tietäminen vaadikkaan äitiyttä, mutta äitiyden kipukohtien ymmärtäminen vaatii. Ja vaikka nämä asiat eivät suoraan toisiinsa liitykään, primitiivinen puolustautuminen on tavallaan inhimillistä, koska imetysasiat ovat imettämättömille äidille todella arkoja.[/QUOTE]

Ymmärrän ja tiedän, että asia on noin ja onhan se inhimillistä. Aikuisen ihmisen tulisi silti myös käsittää, että keskusteluissa ei yleensä hyökätä kenenkään yksittäisen ihmisen kimppuun vaan keskustellaan asiasta. On kuitenkin odotettavissa, että keskustelupalstalla jokainen aihe herättää erilaisia mielipiteitä. Jos aihe on herkkä, ei ehkä kannata lukea siihen liittyviä ketjuja tai voi hetken pysähtyä miettimään, onko kirjoittaja ehkä puhunut asiasta ihan vaan yleisellä tasolla vai syyttänyt suoraan yksittäistä äitiä. Ennen kuin ryhtyy puolustusasemiin.
 
Ymmärrän ja tiedän, että asia on noin ja onhan se inhimillistä. Aikuisen ihmisen tulisi silti myös käsittää, että keskusteluissa ei yleensä hyökätä kenenkään yksittäisen ihmisen kimppuun vaan keskustellaan asiasta. On kuitenkin odotettavissa, että keskustelupalstalla jokainen aihe herättää erilaisia mielipiteitä. Jos aihe on herkkä, ei ehkä kannata lukea siihen liittyviä ketjuja tai voi hetken pysähtyä miettimään, onko kirjoittaja ehkä puhunut asiasta ihan vaan yleisellä tasolla vai syyttänyt suoraan yksittäistä äitiä. Ennen kuin ryhtyy puolustusasemiin.

Jos yleisellä tasolla todetaan, että rintamaito on parempaa ravintoa lapselle kuin korvike, minunkin mielestäni on turhaa tuosta loukkaantua. Enpä ole tainnut nähdä kuitenkaan yhtään ketjua, jossa tuolla tasolla oltaisiin pysytty. Sen sijaan ne yleensä menevät tasolle "korvike on paskaa", "imettämättömyys on vain viitsimättömyyttä ja mukaavuden halua" jne. Tuon tyylisistä kommenteista loukkaantuminen ei ole mielestäni liioiteltua. Ja on erittäin ymmärrettävää, että äiti ottaa henkilökohtaisesti, kun joku sanoo paskaksi sitä ainoaa ravintoa, jota oma rakas lapsi saa ja jonka varassa kasvaa. Toki voisi olla viisasta pysyä poissa niistä keskusteluista, jotka ovat aihepiireiltään herkkiä, mutta toisaalta ihmisillä on tietenkin kova tarve puolustaa omia valintojaan tai toimintatapojaan tilanteissa, joissa ei ole edes voinut valita.
 
[QUOTE="vieras";28085461]Jos yleisellä tasolla todetaan, että rintamaito on parempaa ravintoa lapselle kuin korvike, minunkin mielestäni on turhaa tuosta loukkaantua. Enpä ole tainnut nähdä kuitenkaan yhtään ketjua, jossa tuolla tasolla oltaisiin pysytty. Sen sijaan ne yleensä menevät tasolle "korvike on paskaa", "imettämättömyys on vain viitsimättömyyttä ja mukaavuden halua" jne. Tuon tyylisistä kommenteista loukkaantuminen ei ole mielestäni liioiteltua. Ja on erittäin ymmärrettävää, että äiti ottaa henkilökohtaisesti, kun joku sanoo paskaksi sitä ainoaa ravintoa, jota oma rakas lapsi saa ja jonka varassa kasvaa. Toki voisi olla viisasta pysyä poissa niistä keskusteluista, jotka ovat aihepiireiltään herkkiä, mutta toisaalta ihmisillä on tietenkin kova tarve puolustaa omia valintojaan tai toimintatapojaan tilanteissa, joissa ei ole edes voinut valita.[/QUOTE]

Totta. Onhan se ihan tutkittuakin, että syyllistäminen ei hetkauta heitä, jotka valitsevat imettämättömyyden, mutta masentaa heitä, jotka eivät ole onnistuneet imetyksessä vaikka ovat yrittäneet.
 
Viimeksi muokattu:
Totta. Onhan se ihan tutkittuakin, että syyllistäminen ei hetkauta heitä, jotka valitsevan imettämättömyyden, mutta masentaa heitä, jotka eivät ole onnistuneet imetyksessä vaikka ovat yrittäneet.

Niinpä. Ja ihan loogista se onkin.

Toisaalta moni jo varmasti tietyn aiheisia ketjuja avatessaan on valmiiksi hieman karvat pystyssä. Eihän kovin kauan tarvi palstalla viipyä, kun huomaa, että aina keskustelu tuppaa menemään ilkeäksi. Siksi aika herkästi ehkä niitä kärkkäitä hyökkäyksiä puolin ja toisin tulee. Jos joskus pysytään neutraalilla tasolla, ketju ei kestä yhtä sivua kauempaa.

Joskus muuten on oikein surullista, kun joku aloittaa uuden ketjun, kysyy jotakin ja lopettaa aloituksensa sanoihin, joissa pyytää, ettei saisi ilkeilyä/syyttelyä/moitteita (ja näitä on muuten aika usein). Ja kysymys on tosiaan ollut luokkaa "menisittekö tässä tilanteessa päivystykseen". Ja ihan oikeasti sitä syyttelyä ja jopa huonoksi äidiksi tituleeraamista tulee, vaikka toinen vaan kysyi mielipiteitä.

Vähän samaan liittyy myös se, että jos on jonkun kanssa ollut jostain asiasta hiukan eri linjoilla ja sitten sanoo toiselle jotakin mukavaa, pitää ystävällisten sanojen vilpittömyys oikein alleviivata tai ne otetaan vitt...na. Pari kertaa itselleni niin käynyt, että sanani on tulkittu aivan väärin ja kauhea ryöpytys tullut päälle ennen kuin olen kiirehtinyt sanomaan, että hei ei kun ihan oikeasti tarkoitin sanomisiani.

Nyt kyllä taisin tajunnanvirtailla jo hilppasen ohi aiheen. Anteeksi.
 
Tuo loukkaantuvaisuus on kyllä laajempi ja vallan todellinen ongelma, ja pelkään että se vain paisuu. Ihmiset menevät tolaltaan siitä, että joku kehuu kynsiä ihan samalla tapaa kuin siitä, että joku mulkaisee kaupan edessä. Eli ainoa yhdistävä tekijä on se hauras minuus.

Ja pelkään, että kysymys ei ole enää edes loukkaantumisesta, vaan kertakaikkiaan hajoamisesta ja suojakeinojen alkeellisuudesta. Lopputuloksena kaikki alkaa elää yksin, koska kontaktit toisiin ovat kuin siilien massahysteriaa. Nyt eletään välivaihetta, jossa ripustaudutaan vielä perheen sisälle, kunnes ero tulee - yhä useammalla jo pikkulapsivaiheessa. Kohta ei kyetä enää edes jäämään parisuhteisiin niin pitkäksi aikaa että ehdittäisiin raskaaksi?
 
[QUOTE="auts";28085496]Tuo loukkaantuvaisuus on kyllä laajempi ja vallan todellinen ongelma, ja pelkään että se vain paisuu. Ihmiset menevät tolaltaan siitä, että joku kehuu kynsiä ihan samalla tapaa kuin siitä, että joku mulkaisee kaupan edessä. Eli ainoa yhdistävä tekijä on se hauras minuus.

Ja pelkään, että kysymys ei ole enää edes loukkaantumisesta, vaan kertakaikkiaan hajoamisesta ja suojakeinojen alkeellisuudesta. Lopputuloksena kaikki alkaa elää yksin, koska kontaktit toisiin ovat kuin siilien massahysteriaa. Nyt eletään välivaihetta, jossa ripustaudutaan vielä perheen sisälle, kunnes ero tulee - yhä useammalla jo pikkulapsivaiheessa. Kohta ei kyetä enää edes jäämään parisuhteisiin niin pitkäksi aikaa että ehdittäisiin raskaaksi?[/QUOTE]

Toi on kyllä ihan totta, että ihmiset ovat kaikenkaikkiaan tosi loukkaantuvaisia. Niitä nättejäkin sanoja täytyy tarkasti asetella, jos niitä edes uskaltautuu ollenkaan sanomaan. Ja onpa niitäkin, jotka loukkaantuvat, kun 1-vuotias kaupan kassajonossa katsoo pitkään ja muista yhtä hölmöistä asioista. Toisaalta ihmiset ovat myös hämmästyttävän kykenemättömiä katsomaan asiaa siitä toisen ihmisen näkökulmasta. Loukkaannutaan verisesti jostakin asiasta ajattelematta sitä, olisiko sillä toisella ollut omista lähtökohdistaan mahdollista toimia kaikkien osapuolien mielestä oikein. Esimerkiksi koulumaailmassa vanhemmat loukkaantuvat opettajan päätöksestä jossakin asiassa, mutta eivät huomaa, että jos opettaja olisi päättänyt toimia toisin, toinen puoli luokan vanhemmista olisi loukkaantunut.

Taaskin menee ohi aiheen, mutta tuli mieleeni taannoin jossain näkemäni teksti koskien lapsensa menettäneen vanhempien kohtaamista. Yleisesti ottaen siinä oli sanomana, että ei kannata pelätä näiden ihmisten kohtaamista. Kuitenkin sivun laidassa oli laatikko, jossa oli esimerkkejä lauseista ja fraaseista, joita ei kannata sanoa ja perustelut sille. Kohtia oli monia. Jotenkin ne kumos koko muun tekstin, kun ainakin minulle jäi sellainen olo, että mitä siis nyt sitten on soveliasta sanoa, ettei loukkaa toisen tunteita mitenkään.
 
Pitihän tämä arvata! Ketjun aihe on "Onko enää tavallisia äitejä järki päässä edes olemassa?", ja nyt täällä taistellaan jo imetyksestä!! :D

Ja vaikka olen ennen pitänyt tytsiä ihan ok tyyppinä, niin kyllä tässä pikkuhiljaa alkaa ärsyttää. Miten se jaksaa jauhaa täällä jostain imetyksestä, kun ei sillä ole edes lapsia, mutta hirveetä vaahtoomista vaan kokoajan!
 
On. Lääkkeenä tuohon ylivouhottavaan äiti-ihmiseen toimii työnteko kodin ulkopuolella ja se että vie ne muksunsa ihmisten ilmoille. Vain vähä-älyinen ja välinpitämätön kehtaisi raahata kurittomia marakatteja pitkin katuja kerta toisensa jälkeen opettamatta käytöstapoja.
 
[QUOTE="vieras";28084427]Niinpä, heti löytyi yksi yleistäjä/ pahanilmanlintu/ toisten lyttääjä/ oman sädekehän kiillottaja tähänkin ketjuun :D

"katsos sitten kun enempi tulee niitä lapsia NIINKUIN MULLA niin sit tulee järkeä päähän niinkuin MULLA on..."[/QUOTE]

Heti löytyi myös syyllistyjä, joka vauhkona tarkkailee, että eihän kukaan vaan kirjoita mitään sellaista, joka saattaisi jollain tavalla kyseenalaistaa minun tekemisiäni.

Eikös se nyt ole ihan selvää että yleensä viiden lapsen äitillä, on varmaan enemmän elämän tuomaa varmuutta ja kokemusta lapsista, ja siinä on luulisi jo turhat hössötykset kaikonneen. Enkä nyt siis tarkoita että yhden lapsen äiti olisi millään tavalla huonompi äiti kuin 5 lapsen äiti!

Terveisin 1 lapsen äiti, joka ei jaksa syylistyä joka asiasta (Kun eihän siihen ole mitään tarvettakaan.)
 
Mua kummastuttaa lähinnä se miten toiset voivat sanoa että joku lapsi kärsii jostain. En minä voi tietää mistä kukakin kärsii ja mistä ei. Kun se mikä itsestä tuntuu pahalta ei välttämättä toisesta tunnu samalta. Kun me kuitenkin olemma hyvin erilaisia.

Ja nin on lapsetki erilaisia. Jollekin lapselle päiväkodissa olo on painajainen. Kun taas toinen ui siellä kuin kala vedessä jo pienestä lähtien. Tutkimusten tuloksetkin ilmoitetaan aina että "voi altistaa". Tai "voi aiheuttaa". Kas - kun tutkimuksissakaan ei voida pois sulkea ihmisten erilaisuutta, erilaista luonnetta jne. Siksi haistatan h:t tutkimuksille ja seuraan omaa lastani ja koitan parhaani mukaan oppia tuntemaan hänet. Minä en voi tietää mikä on naapurin pikku-Tellervolle parasta, ja mikä huonointa. Siksi en sääli häntä siitä että hänen vanhempansa vaikka vievät hänet pienenä hoitoo. Tai nukuttavat omassa huoneessa. What ever.

Täällä on kuitenkin näitä jeesustelijoita jotka milloin mistäkin säälivät mitäkin lasta. MIKSI? mistä ihmeestä te tiedätte onko sillä lapsella paha olla vai ei? Pahimmillaan pohjaatte ajatuksen vaan johonkin kasvatusfilosofiaan. JA toisaalta myös samalla unohdatte että itsetunnon kehitys ja yleensäkin onni on paljonpaljon suurempi kokonaisuus kuin joku yksittäisen tekijän summa. Miettikää joskus elämää kokonaisuutena.
 
  • Tykkää
Reactions: Moraalinvartija
Ymmärrän ja tiedän, että asia on noin ja onhan se inhimillistä. Aikuisen ihmisen tulisi silti myös käsittää, että keskusteluissa ei yleensä hyökätä kenenkään yksittäisen ihmisen kimppuun vaan keskustellaan asiasta. On kuitenkin odotettavissa, että keskustelupalstalla jokainen aihe herättää erilaisia mielipiteitä. Jos aihe on herkkä, ei ehkä kannata lukea siihen liittyviä ketjuja tai voi hetken pysähtyä miettimään, onko kirjoittaja ehkä puhunut asiasta ihan vaan yleisellä tasolla vai syyttänyt suoraan yksittäistä äitiä. Ennen kuin ryhtyy puolustusasemiin.

Pitäisikö sinun joskus katsoa kolikon toista puolta? On helppo pyytää että toiset tulkitsisivat sinua tietyllä tavalla, eikä vaan suoraan syylistyä. MUTTA mitä sinä olet tehnyt tai kirjoittanut siitä että näkisit asiat toista kautta? Tai oletko koskaan myöntäny ettet ole kaikkitietävä. Esim. äitiydestä ja kasvatuksesta sinulla oikeasti on vaan teoreettinen kokemus. Tunnetason oikeaa kokemustaustaa ei ole. Sääliä vai niitä kohtaa jotka eivät totetuta sinun ideologiasi mukaisesti asioita.
 

Yhteistyössä