Onko elemässäsi ainesta tv-ohjelmaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Pullahiiri
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Alkuperäinen kirjoittaja Nos habebit harmailee:
Mä olen tavannut töissäkäyvän mustalaisen! Karannut ulkomaille mennäkseni naimisiin miehen kanssa, jota en ollut koskaan tavannut. Lähisukulainen on helvetin enkeli. Olen asunut intialaisen perheen kellarissa laittomana maahanmuuttajana eräässä länsimaassa. Ja kaikkea muuta voi voi...

Jospa yhdistettäisiin voimamme?

Olen herännyt Oranssin valtaamasta talosta Ilari Johanssonin vierestä... :kieh:

Ja suku se vasta hullua onkin: enoni oli pyromaanipalomies, joka sekaantui anoppiinsa ja erosi, alkoi kuljettaa työkseen vaarallisia kuljetuksia, siis dynamiittia ja sen sellaista, tosin takalauta irtosi ja lasti levisi... Ja tämä itsemurhayritysten jälkeen.

Rauli Badding Somerjoki lauloi minulle serenadin ja Kauko Röyhkä oli sitä mieltä, että olen sellainen ihminen, johon rakastutaan.

Hitsi sentään, pitäisikin alkaa merkitä ylös kaikkein uskomattomimpia tapauksia, ei enää muistakaan kaikkea. Koko ajan tapahtuu jotain.

Äijäkin löytyi sokkotreffeiltä...
 

Valtavasti ollut menoa ja tuloa, parisuhdekiemuraa, draamaa ja suuria tunteita ihan nuoresta lähtien. Olen reissanut paljon, tehnyt työtä kehitysmaassa, asunut viimeiset kahdeksan vuotta ulkomailla (ja yhä siis myös asun), tehnyt vaikka minkälaisia seikkailuja, jne. Heiloja on ollut lähes 20 maasta. Jopa nykyinen suhde alkoi suurella draamalla kun jätin exäni nykyiseni takia.

Mutta nyt kaksi viimeistä vuotta on olleet niin rauhallista ja onnellista, että huomaan sen jopa ajoittain oudoksuttavan mua. Olen tainnut aiemmin olla 'sairastunut' draamaan ja suuriin tunteenvaihteluihin -ja varsinkin romanttisessa mielessä. Nyt vaan haluan pysyä tässä hyvässä olotilassa. Tunnen vihdoin olevani terve ja tulleeni kotiin vaikka olen vasta 30. Joten nykyään mun elämässä ei enää ole paljon mitään ulkopuoliselle mielenkiintoista (ystävieni ihmetykseksi). Mutta onneksi niin! :)
 
Mä edustaisin perinteisempää suomi-viihdetä; ajellaan sunnuntai aamuna traktorilla ympäri kylää ettimässä autoa, jonka mies luulee hukanneensa yöllä humalassa paikalliseen soittoruokalaan taivaltaessaan ja muistaa selvästi laittaneensa sen johonkin taakse. Löytyi se, mutta se oli takana vain päätieltä katottuna, se oli kirjaston etupihalla :kieh:
Ajanu raivopäänä keskellä yötä järkyttävässä talvikelissä viemään miehen hoitoon 400 km:n päähän kun kertakaikkiaan ei sitä ryyppäämistä jaksanu kattoe enää yhtään ja saanu sen jopa jäämään sinne.
Heittäny poliisia kengällä.
Ollu tanssipaikan putkassa valittamassa järkkärille että siellä on ihan väärä tyyppi.
Saanu toimeentulotukea, vaikka en oo hakenu, tähän ei varmaan moni pysty :xmas: ja tarinansa tälläkin.
Lyöny kaapin kokoista äijää, joka tuli kiskomaan ukko taksista ulos kun oltiin lähdössä paikallisesta soittoruokalasta. Kappi uhkas syytteellä kun silmäkulma aukes, johon mä että jos ton kokonen äijä kehtaa syyttää tän kokoiusta naista pahoinpitelystä niin anti mennä vaan
:laugh:
Ampunu kiukuspäissäni keittiön patteriin piakkarilla reijän :snotty:
 
Jos kelaan elämää jokusen vuoden taaksepäin, niin totta mooses olis ollut aihetta tv-ohjelmaan. Meno oli parhaimmillaan/ pahimmillaan kuin kauniissa ja rohkeissa.... lähinnä niitä sekaisia suhteita ja juonenkäänteitä ajatellen.

Nykyään ei olis mitään aihetta, ellei jotain terveys(-sairaus)ohjelmaa haluttais kuvata...ongelmia löytyy joka lähtöön....
 
Mähän voisin mennä minun poliisin kanssa tosi-tv ohjelmaan :D Siinä kuvattas sitten aina meidän salaiset tapaamiset,miten ne onnistuu ja miten tuskallista on ylläpitää suhdetta tälläsessä paskakylässä kun Juoruakat hengittää niskaan ja joka askeleen perään vahtaa.Tuollasen dokumentin jälkeen sitten kaikki ymmärtäis miten raadollista se on ollla toinen nainen :laugh: :laugh: :laugh:
 
Olisi kyllä mutta surullinen ohjelma siitä tulisi. Tai no, ehkä selviytymistarina... viidentoista avioliittovuoden ja viiden lapsen jälkeen mies ilmoitti olevansa homo ja ero tuli. Sit keskimmäisen lapsen kuolema tapaturmaisesti. Ja vielä oma sairastumiseni etenevään neurologiseen sairauteen. Mutta täällävaan porskutellaan...
 
Sillon kun tuli vielä Sunnuntaivekkaria ja katoin sitä niin ihmettelin, että mistä löytyy noita ihmisiä jotka on saaneet noin suunnattomasti epäonnea osakseen. :| Sitten eräänä päivänä totesin yhdelle kaverilleni surkuhupaisasti, että mehän ollaan jo ihan sunnuntaivekkari-kamaa. :ashamed:

Eli vastaus kysymykseen on, että kyllä meistä pätkän sunnuntaivekkariin ainakin sais.
 

Yhteistyössä