Onko elämä reilua ja oikeudenmukaista?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Ultramariini
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

Ultramariini

Aktiivinen jäsen
10.04.2006
33 025
-29
38
Tuosta ketjusta. jossa kutsuttiin epäreiluksi sitä, että kouluttamattomat sikiäisi
vät herkemmin kuin koulutetut heräsi kysymys siitä, että onko elämä ylipäänsä reilua tai epäreilua? Voiko elämälle asettaa tavoitteita / vaatimuksia / odotuksia
oikeudenmukaisuudesta?
 
Hmm. Mä jotenkin ajattelen, että se on hukattu elämä sellainen, jossa kulutetaan aikaa tutkimalla, että mitä muilla on enemmän kuin minulla. Ja ajatellen, että minä jotenkin ansaitsisin ne asiat enemmän kuin joku muu. Uskon, että elämän monet koettelemukset ja niiden hyödyt paljastuu vasta pitkien aikojen kuluttua, kun tarkastelee elämää (ja kuolemaa) suurempana jatkumona.
 
Hmm. Mä jotenkin ajattelen, että se on hukattu elämä sellainen, jossa kulutetaan aikaa tutkimalla, että mitä muilla on enemmän kuin minulla. Ja ajatellen, että minä jotenkin ansaitsisin ne asiat enemmän kuin joku muu. Uskon, että elämän monet koettelemukset ja niiden hyödyt paljastuu vasta pitkien aikojen kuluttua, kun tarkastelee elämää (ja kuolemaa) suurempana jatkumona.
Jotenkin tuon kaltaisesti minäkin uskon, vaikken suoranaisesti allekirjoita sitä, että kärsimys jalostaisi tai vahvistaisi. ( sen tappamisen sijasta) Mutta siihen uskon, että niistä kamalimmistakin asioista voi silti koitua jotakin hyvää. Vaikkeivät pahat asiat ja kokemukset sellaisenaan hyviä olisi, voi joskus vuosien perästä oivaltaa, kuinka joku on jollain tasolla kääntynyt kirouksesta siunaukseksi.
 
Jotenkin tuon kaltaisesti minäkin uskon, vaikken suoranaisesti allekirjoita sitä, että kärsimys jalostaisi tai vahvistaisi. ( sen tappamisen sijasta) Mutta siihen uskon, että niistä kamalimmistakin asioista voi silti koitua jotakin hyvää. Vaikkeivät pahat asiat ja kokemukset sellaisenaan hyviä olisi, voi joskus vuosien perästä oivaltaa, kuinka joku on jollain tasolla kääntynyt kirouksesta siunaukseksi.
Näin. Siis koettelemukset eivät tee meitä vahvoiksi, vaan hyvät, positiiviset kokemukset vahvistavat.

Kaikesta voi oppia jotakin, mutta "oppi" ei aina ole positiivinen asia. Siitä ei välttämättä seuraa "hyötyä".
 
Ei ole reilua eikä oikeudenmukaista. Odotuksia ja tavoitteita mun mielestä voi omalle elämälleen asettaa, mutta vaatimuksia ei.

*muoks* Täsmennän vielä... odotukset ja tavoitteet voi asettaa itselleen, ei niinkään elämälle.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
  • Tykkää
Reactions: Ultramariini
People don't get what they deserve. They just get what they get. There's nothing any of us can do about it.
-Gregory House, M.D.-
Samaa mieltä Housen kanssa. Toisaalta minussa istuu sitkeässä se usko, että elämä loppujen lopuksi on reilua. Tarkoitan tällä sitä, että hyvin pitkälle ihminen on oman onnensa seppä. Paljoon kun pystyy vaikuttamaan omilla valinnoillaan.
 
Viimeksi muokattu:
Samaa mieltä Housen kanssa. Silti minussa istuu sitkeässä se usko, että elämä loppujen lopuksi on reilua. Tarkoitan tällä sitä, että hyvin pitkälle ihminen on oman onnensa seppä. Paljoon kun pystyy vaikuttamaan omilla valinnoillaan.
Haluan kernaasti selittää (ainakin itselleni), että asiani ovat elämässä hyvällä mallilla, koska olen tehnyt oikeita valintoja - mikä minulle on aina tarkoittanut kurinalaista ja suunnitelmallista elämää. Mutta sitten kun tulee niitä hetkiä, jolloin elämä tuntuu pelkästään potkivan päähän, joudun toteamaan, että vastoinkäymiset eivät OLE SEURAUSTA omista valinnoistani, ne vain tulevat. (Esim. monet sairaudet.)

Tämä kuulostaa todellisen vastuun pakoilulta, eikö?
 
Haluan kernaasti selittää (ainakin itselleni), että asiani ovat elämässä hyvällä mallilla, koska olen tehnyt oikeita valintoja - mikä minulle on aina tarkoittanut kurinalaista ja suunnitelmallista elämää. Mutta sitten kun tulee niitä hetkiä, jolloin elämä tuntuu pelkästään potkivan päähän, joudun toteamaan, että vastoinkäymiset eivät OLE SEURAUSTA omista valinnoistani, ne vain tulevat. (Esim. monet sairaudet.)

Tämä kuulostaa todellisen vastuun pakoilulta, eikö?

Ei tuo ole vastuun pakoilua :D Se on realismia. Noinhan sitä on pakko ajatella, kun tapahtuu asioita joille ei pysty tekemään mitään. Tai kun joutuu tilanteeseen, jossa suunnitelmilla ei ole mitään sijaa. Vähän aikaa sitä joutuu keikkumaan olosuhteiden armoilla, mutta kun uskoo tilanteen olevan korjattavissa, uskoo sen myös loppuvan. Ja sitten taas pääsee suunnitelemaan ja tekemään omia päätöksiä.
 
Joku jo mainitsi sen, että harva loppujen lopuksi vaihtaisi osaa jonkun muun kanssa. Siinä on mielestäni tosi hyvä mittari sen suhteen, miten ajattelee elämän jakelevan kortteja. Moni varmaan säälii muakin tällä hetkellä, mutten silti vaihtaisi elämääni kenenkään kanssa.

Muoks* Se olitkin sinä, Rigel :)
 
Viimeksi muokattu:
Ja jatkan vielä: katkerinta ei ehkä ole se, ettei saa, vaan se kun menettää.

Olen joskus herkkänä hetkenäni pysäköinyt auton pimeän tien reunaan miettien sitä, missä meille jaetaan ne kortit, joista katsotaan, kuka saa sen terveen lapsen, kuka saa vaikkapa sydänvikaisen lapsen. Kuka on se, joka ei saa lasta lainkaan. Ja kenen käteen jää kortti, jolla lapsi otetaankin pois.

Alkuperäiseen kysymykseen: elämä ei ole reilua, kenenkään mielestä.
 
Sellainen lisähuomautus, että ajatus siitä ettei elämä ole reilua ja oikeudenmukaista ei välttämättä tarkoita sitä, että ihminen olisi katkera siitä.

Sehän on tavallaan hyvin vapauttavaakin. Ajatus siitä, että elämässä tapahtuu asioita, jotka eivät ole reiluja ja oikeudenmukaisia, niitä tapahtuu kaikille, ne eivät ole henkilökohtainen rangaistus. Ne vain ovat. Sattuma on minusta sillä tavalla lohdullinen usko, että se on oikeasti tasapuolinen jokaiselle, toisin kuin yksikään jumala tai kohtalo.
 
Joku jo mainitsi sen, että harva loppujen lopuksi vaihtaisi osaa jonkun muun kanssa. Siinä on mielestäni tosi hyvä mittari sen suhteen, miten ajattelee elämän jakelevan kortteja. Moni varmaan säälii muakin tällä hetkellä, mutten silti vaihtaisi elämääni kenenkään kanssa.
:hug:
Sinussa on ihailtavaa vahvuutta ja sitkeyttä. Mutta muistathan, silti, että saa olla myös heikko. Ja pitääkin joskus.
:hug:
 
Ja jatkan vielä: katkerinta ei ehkä ole se, ettei saa, vaan se kun menettää.
Olen joskus herkkänä hetkenäni pysäköinyt auton pimeän tien reunaan miettien sitä, missä meille jaetaan ne kortit, joista katsotaan, kuka saa sen terveen lapsen, kuka saa vaikkapa sydänvikaisen lapsen. Kuka on se, joka ei saa lasta lainkaan. Ja kenen käteen jää kortti, jolla lapsi otetaankin pois.

Alkuperäiseen kysymykseen: elämä ei ole reilua, kenenkään mielestä.

niinpä.
 

Yhteistyössä