Onko elämä 1-vuotiaana jotenkin erityisen vaikeaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja palma
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
P

palma

Vieras
On päässyt kehityspsykologia unohtumaan, joten kertokaas kokeneemmat millainen lapsi on 1-vuotiaana? Meidän reipas hymyilijä on muuttunut kuin toiseksi lapseksi, tyytymätön narina tuntuu säestävän kaikkea toimintaa. Kieltää ei saisi, estämisestä menee täysin hermo ja välillä pitää muuten vaan istua lattialle tirauttamaan hetkeksi elämän tylsyyttä. Maailma romahtaa jos äiti häviää näkyvistä tai edes kävelee poispäin. Eroahdistusta siis riittää, mutta koskas tää helpottaa? Älkää vaan sanoko, että tää muuttuu lennossa uhmaiäksi, pakko olla jotain suvantoa välillä...:D
 
Alkuperäinen kirjoittaja palma:
On päässyt kehityspsykologia unohtumaan, joten kertokaas kokeneemmat millainen lapsi on 1-vuotiaana? Meidän reipas hymyilijä on muuttunut kuin toiseksi lapseksi, tyytymätön narina tuntuu säestävän kaikkea toimintaa. Kieltää ei saisi, estämisestä menee täysin hermo ja välillä pitää muuten vaan istua lattialle tirauttamaan hetkeksi elämän tylsyyttä. Maailma romahtaa jos äiti häviää näkyvistä tai edes kävelee poispäin. Eroahdistusta siis riittää, mutta koskas tää helpottaa? Älkää vaan sanoko, että tää muuttuu lennossa uhmaiäksi, pakko olla jotain suvantoa välillä...:D
Meillä ei tytöllä ole suvantoja näkyny, ikää nyt 3v. Kiukun aiheet vaan muuttaa muotoaan. Se on vaikeaa kun ei ymmärrä mitä päässä tapahtuu ja toisaalta ymmärtää enemmän mitä osaa kertoa.
 
Kieltämättä on huomattavasti haasteellisempaa kuin pari kk sitten. Koko ajan karjutaan jos ei saada mitä halutaan ja kiljutaan kun saadaan:D
Ainakin meillä on oikeestaan eka jonkinlainen rajojen kokeilu menossa ja eroahdistus on palannut takas. Jos menen eteiseen, niin konttaa itkien perässä, kun luulee että jätän. Narina kuulostaa täälläkin tutulta.
 
Alkuperäinen kirjoittaja palma:
On päässyt kehityspsykologia unohtumaan, joten kertokaas kokeneemmat millainen lapsi on 1-vuotiaana? Meidän reipas hymyilijä on muuttunut kuin toiseksi lapseksi, tyytymätön narina tuntuu säestävän kaikkea toimintaa. Kieltää ei saisi, estämisestä menee täysin hermo ja välillä pitää muuten vaan istua lattialle tirauttamaan hetkeksi elämän tylsyyttä. Maailma romahtaa jos äiti häviää näkyvistä tai edes kävelee poispäin. Eroahdistusta siis riittää, mutta koskas tää helpottaa? Älkää vaan sanoko, että tää muuttuu lennossa uhmaiäksi, pakko olla jotain suvantoa välillä...:D

meillä on ollut viikko tälläistä :/
 
Tuttua juttua =) Meidän typy 1 v 2kk on juurikin samanlainen ärripurri.
Tänään aamulla suuttui kun otin vaipan pois, istui keskellä olkkarin lattiaa ja huusi. Taivutti päätään taaksepäin huutaessaan että varmasti kaikki ymmärtää että kovasti ottaa aivoon. Loppujen lopuksi alkoi hakata käsillään lattiaa kun otti niin paljon kupoliin :heart: Ihanata :D
 
Ole loppua näkynyt. Ikää nyt 1v8kk ja toooooodella vaikeaa on elämä ollut jo puolisen vuotta. Eroahdistus helpotti kyllä joo, mutta tää tahtojen taisto on aikas uuvuttavaa. Meiän tytöllä on vielä tosi korkea ja KOVA tuo huutoääni, ottaa tosissaan korviin. Ja aivoon.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Juuei:
Ole loppua näkynyt. Ikää nyt 1v8kk ja toooooodella vaikeaa on elämä ollut jo puolisen vuotta. Eroahdistus helpotti kyllä joo, mutta tää tahtojen taisto on aikas uuvuttavaa. Meiän tytöllä on vielä tosi korkea ja KOVA tuo huutoääni, ottaa tosissaan korviin. Ja aivoon.

joo meillä on kans tuleva oopperelaulaja.
välillä kiljutaan syliin sitten kun pääsee syliin ei ole hyvä vaan aletaan kiljuun lattialle.
 
Kiva kuulla että muillakin on tätä itseään:) Lapsi kuulostaa ihan marsulta, joka hiljenee vain tehdessään jotain kiellettyä. Vaikka olisi kaikki lempilelut lattialla ja isä leikittämässä, niin raahautuu dramaattisesti mun lahkeisiini itkemään. Taaksepäin heittäytyminen kiukun iskiessä on myös tosi in...
 

Similar threads

Yhteistyössä