Onko aina niin, että paljon oireita -> aikainen plussa?

Tuhannesti anteeksi, jos tämä kysymys on kysytty sataan kertaan. Olen vanhoja ketjuja lukenut jonkun verran ja jäänyt niistä varovaisesti sellaiseen käsitykseen, että jos raskausoireet ovat olleet selkeät, on plussakin tullut suhteellisen varhain, jopa ennen kuukautisten laskettua alkamispäivää. Ja että toisaalta moni on plussannut ja varhainkin, vaikka oireita ei ole ollut lainkaan. Mutta meneekö tämä juttu koskaan niin päin, että oireet olisivat verrattain selvät ja plussa tulisi siitä huolimatta myöhään?

Mulla on kierron pituus vähän arvaamaton, mutta arviolta 25 päivää. Mielestäni raskauden oireet ovat olleet aika selkeät n. 7-8 dpo alkaen, ja nyt olisi menossa päivä 25/25 eli suunnilleen 14-15 dpo. Testasin aamulla ihan päivänselvän negatiivisen, mikä kyllä oli suuri pettymys, kun kerran raskauden olen niin selvästi tuntevinani. Ja kuukautisia ei siis kuulu, eikä ole hiukkaakaan sellainen olo, että ne olisivat alkamassakaan.

Tiedän, että tässä tilanteessa kehotetaan odottelemaan viikon verran ja testaamaan uudestaan, mikäli kuukautiset eivät ala. Niin toki teenkin. Yllättävän suuri epätoivo iski kuitenkin tuosta negatiivisesta testistä. Lupaillaan niin kovasti, että kotitestit näyttäisivät alkaneen raskauden jo kuukautisten lasketusta alkamispäivästä. Onko KENELLÄKÄÄN ollut niin, että selkeitä oireita olisi ollut, mutta vielä kuukautisten alkamispäivänä olisi ollut ihan selvä negatiivinen? Ja sitten myöhemmin osoittautunut raskaudeksi?

Meinaa tulla surku, kun lukee, kuinka monella on ollut haamuja ja plussiakin jo monta päivää ennen kuukautiskierron loppua...! Tai siis iloinen olen kaikkien puolesta, toki.

Enpä olisi uskonut, että tämä jännääminen olisi NÄIN rasittavaa! Tulee jotekin niin kovin pelokas olo, kun kuitenkin tuntemuksia on vaikka kuinka paljon. En usko, että olen näitä kaikkia saanut itselleni kuviteltua, joten tulee mieleen, että tää saattaa olla sitten jotain sairautta jos ei raskautta.

Kamalan paljon kiitoksia, jos joku viitsii vastata!
 
Eiks se oo aika yksilöllistä, miten niitä oireita tulee. Jotkuthan suunnilleen oksentaa jo ennen testiä ja toisilla ei tuu pahoinvointia ollenkaan. Oot ilmeisesti tikuttanut oviksen, kun tiedät dpot? Kyllähän niitä myöhäisiäkin plussia tulee, joten niin kauan, kun menkat pysyy pois, on toivoa. Yllättävän moni kyllä toisaalta saa kuviteltua itselleen oireita. Raskausoireethan muistuttaa vähän menkkaoireita. Älä kuitenkaan heitä vielä kirvestä kaivoon.

Ei se aikainen plussakaan mitään takaa. Mulla tulee aina plussa aikaisin, vaan tuloksena on ollu 2 keskenmenoa ja yksi kohdunulkoinen :ashamed: . Siitä plussasta se hermoilu vasta alkaakin!

 
Kiitos vastauksesta happihyppy! Ja harmi kuulla plussan jälkeisistä pettymyksistäsi!

En tikuttanut ovista, mutta olin senkin tuntevinani niin selvästi (kaikki vanhat merkit), joten siitä laskin. Joten joo, koko tämä kysymykseni on siinä mielessä aika spekulointia, kun ovulaation aikaa ei ole varmennettu ja toki oireetkin voivat olla ainakin osaksi mielikuvituksen tuotetta. Mutta sellaisia oireita, joita saan joskus ihan normaalissa kuukautiskierrossakin, en ole nyt "laskenut" miksikään. Eli vaikka rinnat ovat tosi kipeät ja maha turvonnut palloksi (ja hiukset rasvoittuvat sekä iho kukkii), niin niitä en "laske", koska sattuuhan noita joskus ihan normaalissakin kierrossa. Ja vaikka janottaa ja pissattaa kauheasti, niin niitäkään en "laske", koska ne taas voivat olla ihan vain stressioireita. Niistä en hermoile.

Varsinaisia raskauden merkkejä minusta voisivat olla:

-neulanpistomainen kipu kohdun tienoilla n. viikko oletetun ovulaation jälkeen
-siitä lähtien kivun tuntemuksia oikealla puolella
-voimakasta selkäkipua alaselän oikealla puolella, johon jopa heräsin yöllä (tätä en ainakaan kuvitellut, kun kipu herätti unesta)
-omituista painon tunnetta ja "muljumista" koko ajan oikealla puolella lantiota ja alavatsaa
-hirmuinen väsymys ja yleinen keskittymiskyvyn puute
-koko ajan nälkä
-muutenkin mahassa tapahtuu koko ajan ihan kaikkea (nälkä, ilmavaivoja, närästää, ja sitten sitä kummaa kipua oikealla puolella) (normaalisti vain menkkoja enteilevä kipu tähän aikaan kuusta)
-PMS-oireet loistavat poissaolollaan ja tosiaankaan ei yhtään tunnu siltä, että kuukautiset olisivat alkamassa
-kohdunsuu ihan löllö ja outo, normaalisti tosi alhaalla ja pinkeä ja "röpelöisen" tuntuinen ennen kuukautisia

Osan olen voinut kuvitella, mutta että kaiken...? Ehkä sitten niin, onhan mieli ihmeellinen kaveri. Tuo selkäkipu vain ihmetyttää, ja kohdunsuukin. Ja se, että on niin kumma ja väsy olo kaikkiaan. Mulla olisi supertärkeitä työtehtäviä ensi viikolla ja jännittää, että jos tää onkin jotain sairautta sitten. Vaikka onhan terveys (ja mahdollinen raskaus) tietysti aina tärkeämpää kuin työhommat.

Anteeksi, että jaarittelin näin pitkään - tämä painaa nyt mieltä, vaikka onhan tällaisia ihan turhaa arvuutella... :-(
 

Yhteistyössä