Onko äitiys sen arvoista?

Nyt kaikki täällä tietenkin vastaa että on. Mutta haluaisin ihan oikeasti pohtimista ja perusteluja. Olen nyt monta kuukautta miettinyt näitä juttuja. Alan olla sen verran vanha että se on nyt tai ei koskaan, ja olen miettinyt omaa jaksamistani. Lisäksi mietityttää se, miten siihen omaan lapseen kiintyy. En nimittäin hirveästi pidä muiden lapsista tai niiden kanssa touhuamisesta. Olenkin miettinyt, onko asia jotenkin eri lailla oman lapsen kanssa. Nyt viime päivät olen koko ajan käynyt mielessä läpi että jaksaisinko äitiyden. Ja minulla siis ei ole miestä, että joutuisin kaiken hoitamaan yksin.. no ei ihan, minulla on hyvä tukiverkosto onneksi. Mutta olen jo niin tottunut yksineläjä että miten sopeutuisin arkeen lapsen kanssa. Onko se sen arvoista? Kun etukäteen en osaa kuvitella millaista on äidinrakkaus, millaista se olisi olla oman lapsen kanssa. Vauvakuume on toisaalta kova, toisaalta yritän ajatella asiaa järjellä ja täytyy sanoa että järki välillä sanoo, että keskity sinä vaan lemmikeihin, ei sinusta ole äidiksi. Tämä siksi, että elämäni on nyt hyvällä mallilla mielestäni ja vauva muuttaisi kaiken. Vauvakuume siis on kova, mutta onko lapsen saaminen sen arvoista että kaikki muuttuu, oma jaksaminen on kortilla ja siihen sitoutuu loppuiäkseen?

 

Mä en pidä muiden lapsista enkä ole kovin lapsirakas ihminen. Mietin itse aikanaan samaa et miten oman lapsen kanssa menee asiat ja olenko valmis äidiksi. Fakta on et kukaan ei ole valmis äidiksi vaan siihen kasvetaan lapsen myötä. Kyllä se äidin rakkaus vaan sieltä herää kun ensin viettää raskausajan, alat tuntea kuinka vauva liikkuu ja sillä on oma rytmi jo mahassa ja sitten kun sen saa rinnalleen niin se on uutta ja outoa. SItten iskee se hormonipölly ja tulee itku kun se oma lapsi on niin ihana ja sellaista rakkautta ja hoivaamisen tarvetta ei voi edes kuvitella ennen kun sen kokee.

Elämässä on varmasti paljon mitä voi tehdä ja lapsettomanakin voi nauttia mutta mieheni sanoja lainatakseni "kun lapset syntyi niin elämälle tuli arvoa kun kaikki tekee niiden vuoksi". Ja niinhän se on. Ne vauvan ensimmäiset hymyt, ekat askeleet, tarhaan meno, eskariin meno, huoli lapsen hyvinvoinnista ja elämän laadusta ovat niin tärkeitä asioita ettei sitä voi edes käsittää. Oma lapsi on ystävä ja siltä sietää paljon ja lapsen rakkaus vanhempia kohtaan on pyyteetöntä.

Lasten kanssa on rankkaa toisinaan mutta päivääkään en antaisi pois. Jokainen aamu kun nuo kömpivät kainaloon nukkumaan on ihana ja ikävä niitä tulee kun on muutaman päivän erossa.

Jos lapsen haluat niin heittäydy siihen täysillä mukaan, oma lapsi on täysin eri asia kun muiden lapset ja vauvan mukana tulee äitiys automaattisesti ja sen vaan osaa vaikkei olisi tietoa asiasta etukäteen

 

Kiitos vastauksesta. Heittäytyä kyllä täytyisi. Pitäisi miettiä valitseeko tutun ja turvallisen elämän vai heittäytyykö johonkin mitä tosissaan haluaa. Vaikeaa on kun etukäteen ei voi tietää oikein mitään.

 

On se ainakin itselle ollut ehdottomasti sen arvoista Mä olen jo nuorena tiennyt että haluan omia lapsia vaikken ole koskaan erityisemmin muiden muksuista välittänyt, enemmänkin vältellyt ja ärsyyntynyt.. Esikoista jouduttiin yrittämään pitkään ja sinä aikana todellakin valkeni että haluan sen oman lapsen, kokea itsekkäästi mitä on saada elämään pieni ihminen jolle haluaa antaa kaiken ja jota rakastaa syvemmin kuin ketään muuta koskaan voi.

Ennenkuin pienokaiseni syliin sain en tosiaan voinut kuvitellakaan mikä julmettu tunnemyrsky siitä seuraa, miten pelkkä ajatus hänen menettämisestään saa lähes hysteerisen paniikin valtaan ja miten silmäkulma kostuu monta kertaa päivässä kun pieni ihmislapsi tulee halaamaan ja rapsuttaa poskea sanoen 'äiti' :heart:

Äitiys ei tosiaan tähän astikaan ole ollut helppoa, vasta parin vuoden kokemuksella voin puhua omasta puolestani, tiedän että jatkossa seuraa koko ajan enemmän haasteita, mutta elämä on kasvamista ja nyt kun omat pienet tuossa ovat, voin todellakin sanoa että he tekevät elämästä ihan uudessa mittakaavassa elämisen arvoista.

Yksin jos hommaan lähdet, on tietenkin edessä ihan uudenlaisia haasteita. On todella paljon vauvan tempperamentista kiinni onko hän hyvä nukkuja ja kuinka paljon tykkää huutaa, millainen tuuri käy allergioiden suhteen, onko raskaus vaikea vai kakunpala ja paljonko sitä kautta toivoisi apua ihan fyysisiinkin juttuihin kotona jne. Silti voin luvata että suurella todennäköisyydellä, jos päätät siihen hommaan ryhtyä, on se sen arvoista. Sataprosenttisesti