Onko AD/HD:ta olemassa lainkaan?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Mitäs mieltä palstalaiset on, onko AD/HD:ta lainkaan olemassa? Paljon on juttuja ollut, että liian moni saanut diagnoosin. Onko se näin vai onko koko juttu fuulaa?
 
Mä en näkisi, että sillä, diagnosoidaanko noita, on merkitystä.

Nykymaailmanmeno ei vaan ole sopiva ihmisille. Siis on liikaa muistettavaa, liikaa aikatauluja, liikaa ääntä, liikettä, vilskettä...


Maailma siis pitäisi määritellä ihmisaivoille haitalliseksi.
 
  • Rakkaus
Reactions: Lispetti
No se on vähä kakspiippune juttu. Miten te jotkut, jotka ootte saanu diagnoosin ootte käytännössä saanu sen diagnosoitua jos tajusitte eli miten se joku sano sulle et sul on niagnoosi
 
No se on vähä kakspiippune juttu. Miten te jotkut, jotka ootte saanu diagnoosin ootte käytännössä saanu sen diagnosoitua jos tajusitte eli miten se joku sano sulle et sul on niagnoosi
Kaikkien asioiden kanssa on vain opittava elämään ja kun kyseessä on diagnosoitu juttu niin niillä mennään. Kannattaa hyödyntää kaikki avut olivatpa sitten lääkkeitä tai muuta.
 
Olen saanut tämän palstan kyökkipsykologeilta diagnoosit ADHD ja dementia.
Hyvin pyyhkii. En antaisi vaivojani pois vaikka minulle maksettaisiin kaikki maailman rikkaudet.
Alepa&Annaa ei ole olemassakaan.
Joka niin luulee sairastaa jo pitkälle kehittynyttä aivokurkiaisen rappeumaa.
Oireina pakonomainen Kaksplus av:lla näppiksen takominen, seksisivuilla luuhaus ja terveysdiagnoosien kyyläys.
Koronapiikkien ansiosta olen hengissä. Jos olisin uskonut palstan hörhöjä kummittelisin tällä palstalla harpunsoiton tauoilla
 
Adhd on olemassa ja se on aina liitännäisoire johonkin muuhun. Yleensä persoonallisuushäiriöön tai autismikirjoon, mutta myös multitaskaamiseen tai lapsuusiän kaltoinkohteluun. Sinänsä adhd-diagnoosilla ei aina ole väliä, vaan pitäisi löytää se alkuperäinen syy, joka tosin joskus on niin lievä että adhd-oireilu nousee enemmän arkea haittaavaksi tekijäksi, ja silloin on tärkeää hoitaa sitä adhd:ta. Pääasia, että saa tukea niin, että arki sujuu mielekkäästi.
 
Eikös siinä käydä sitä varten koko elämää läpi lapsuudesta lähtien, vanhempien- ja kouluikäisellä myös opettajien haastattelu, että saadaan haarukoitua se mikä on ihmistä itseään ja mikä ulkopuolisen kuormituksen aiheuttamaa.
 
Eikös siinä käydä sitä varten koko elämää läpi lapsuudesta lähtien, vanhempien- ja kouluikäisellä myös opettajien haastattelu, että saadaan haarukoitua se mikä on ihmistä itseään ja mikä ulkopuolisen kuormituksen aiheuttamaa.

Kattavissa tutkimuksissa etenkin jälkikäteen tämä voidaan kyllä melko aukottomasti nähdä. Mut silti voi olla hyvinkin AD/HD-tyyppinen historia, mutta muut syyt siellä painaa enemmän.

Mut lapsille on kyllä suorilta kösin jäetty liian helpolla diagnooseja viime vuosina, Fakta vaan on, että tässä nykymaailmassa isompi osa oireilee kuin olis AD/HD vaikkei sitä geneettistä taipumusta oliskaan.
 
Kattavissa tutkimuksissa etenkin jälkikäteen tämä voidaan kyllä melko aukottomasti nähdä. Mut silti voi olla hyvinkin AD/HD-tyyppinen historia, mutta muut syyt siellä painaa enemmän.

Mut lapsille on kyllä suorilta kösin jäetty liian helpolla diagnooseja viime vuosina, Fakta vaan on, että tässä nykymaailmassa isompi osa oireilee kuin olis AD/HD vaikkei sitä geneettistä taipumusta oliskaan.
Joo näin olen minäkin huomannut. Sitä ei pelkän ylivilkkauden takia kannattaisi asettaa, vaan opetella keinoja hallita sitä vilkkautta.
 
siis KAIKKI MIELI-TAUDIT on VALETTA, SEPITETTYJÄ, KEKSITTY HATUSTA.

Mitään mielen sairauksia ei oikeasti ole.

Voi olla pahoja oloja jne- mutta mieli ei ole kehon elin- vaan ajatuksia ja ne ei voi sairastaa= niitä ei voi lääkitä parantaakseen.

Ihmisen voi huumata ja aivojen toiminnan turruttaa= ei tuneita- mutta se ei ole parannuskeino mihinkään- vaan huumaamista.
 
Adhd ei ole mielisairaus, vaan tietynlainen ominaisuus joka poikkeaa paljon keskiverrosta ja menee yli normaalin rajojen.

Adhd- henkilön puolisona voin vakuuttaa, että kyllä adhd on todellista. Puolisollani ei ole lääkitystä, vaan yritämme pärjätä muuten, mutta paljon hän tarvitsee huolenpitoa, kuten ylivilkkauden ja impulsiivisuuden suitsimista ja asioista muistuttelua. Lapsuudessaan hänestä on huolehtinut äiti, nyttemmin minä.
 

Yhteistyössä