Onko 6-vuotiaat todella tälläisiä märisijöitä ja herkkähipiöitä??

["Vieras"]

Itse aina välillä ihan ymmällään

Esimerkkejä olisi vaikka kuina antaa mutta annettakoontältä aamulta. Esikoinen (siis 6-vuotias) haluaa aamupalaksi leipää. Kysyn mitä päälle laitetaan, tämä vastaa että ei mitään. Minä kysyn että kuivaa ruisleipääkö sitten syö. Vastaa ertä no juustoa sitten. Pikkuveli alkaa hekottaa että ai ei voita ollenkaan, sisko syö kuivaa leipää vaan... Siinä vaiheessa esikoisella menee yli hilseen ja alkaa vollotus: ****** sanoo että syön vaan kuivaa leipää,enkä ota voita ollenkaan byäää byää byäää...
Siis hirveä volina tälläisestä.

Tai jos veli sanoo vaikkapa pöntöksi niin mikä mölinä siitäkin alkaa.

Siis ihan pikkuisista jutuista.

Ja auta armias jos menet kieltämään jotakin niin alkaa jollotus sinä et tykkää/rakasta minua enää. Minä olen välillä ihan ymmälläni tästä herkkyydestä ja jollotuksesta. Kuuluuko tämä ikä vaiheeseen? Että ihan pienimmästäkin jollotetaan ja harmistutaan? Tai että ei itse osata ajatella onko pönttöpää vai ei.

Niin ja kerranpikkuveli sanoi että siskolla meni kakka housuun niin ette uskokaan minkälainen jollotus siitäkin alkoi. Eikö hännyt itse osaa ajatella yhtään että menikö se housuun vai ei. Tai siis tietää ettei mene ka silti alkaa jollotttaa että tuo sanoi että minulla meni kakka housuun vaikka ei mennyt..


Ääääh... Vaike selittää mut jos jollain samanlaista niin sielun sympatioita otetaan vastaan. Tämä äiti on joskus ihan hämillään herkässä iässä olevasta lapsestaan

 

[toisen 6-vuotiaan äiti]

sormilla kirjoitettu juttu!!!

Lohduttavaa kuulla, että muutkin taistelevat saman asian parissa... Oikeasti ei aina tiedä itkeäkkö vaiko nauraa...

Todella rasittavaa ja toivon hartaasti, että tämä vaihe päätyisi mahdollisimman pian.....

 

[--]

Meillä ihan samanlaista. Vastapainona on tullut ilkeily.. Tyttö tekee jotain tuhmaaa, ja kun laitan hänet jäähylle, hän nauraa päin naamaa.. Kunnes tajuaa ettei sieltä pääse pois ennen kuin on istunut aikansa hiljaa. Sitten voikin taas ulina alkaa..

 

["Aloittaja"]

Meillä ihan samanlaista. Vastapainona on tullut ilkeily.. Tyttö tekee jotain tuhmaaa, ja kun laitan hänet jäähylle, hän nauraa päin naamaa.. Kunnes tajuaa ettei sieltä pääse pois ennen kuin on istunut aikansa hiljaa. Sitten voikin taas ulina alkaa..

Sama juttu!!
Ja se räkätyksen määrä mikä on astunut kuvioihin on jotain ihan kamalaa!!
Välillä ei tosiaan tiedä itkeäkkö vaiko nauraa.

 

["Aloittaja"]

sormilla kirjoitettu juttu!!!

Lohduttavaa kuulla, että muutkin taistelevat saman asian parissa... Oikeasti ei aina tiedä itkeäkkö vaiko nauraa...

Todella rasittavaa ja toivon hartaasti, että tämä vaihe päätyisi mahdollisimman pian.....

Juu, minäkin toivon että tämä vaihe loppuu.
Ja mistähän on keksinyt tuollaisen "et rakasta minua enää" kortin. Huoh.

 

[Jellybeany]

Ei helkkari, aivan kuin olisit kirjoittanut mun vanhemmasta tyttärestäni. Vähän vajaa 6-vuotias, mutta käytös turhan märinöineen ja räkätyksineen samanlaista. "byäääää, äiti pikkusisko sanoi minua sitruunaksiiiiiiiiii" Ja järjetöntä kouhotusta, että oikein ärsyttää.

 

["Aloittaja"]

Ei helkkari, aivan kuin olisit kirjoittanut mun vanhemmasta tyttärestäni. Vähän vajaa 6-vuotias, mutta käytös turhan märinöineen ja räkätyksineen samanlaista. "byäääää, äiti pikkusisko sanoi minua sitruunaksiiiiiiiiii" Ja järjetöntä kouhotusta, että oikein ärsyttää.

Just! Ihan yhtä turhasta naristaan täälläkin!!

 

[FreezeCat]

Jep, kuuluu ikäkuvioihin, kun ei oikein teidä olisiko iso vai kuitenkin se pieni.

Meillä on nyt toista kertaa ihmettelyn kohteena tämä 6- vuotiaan elo ja miten näissä tuuliviiritilanteissa edes jotenkin pysyisi kartalla. Joko itkeä tihruutetaan hyvin pienestä asiasta tai sitten pönttöillään ja äristään tai uhmaillaan. Ja nämä mielialat vaihtuvat niin sukkelaan, että kun olet toista lohduttamassa, niin johan pieni jo ärisee aivan muusta .

 

[Jellybeany]

Eikä ainoastaan ne "henkiset kolhut", vaan myös pikkunaarmut saa aivan järjettömän huudon aikaan. Äärimmäisin esimerkki se, kun kaupunkireissulla kaatui ja sai naarmun polveen, niin kaksi päivää laahasi jalkaa. Luonnollisesti ensin sitä huudettiin ja paruttiin puoli tuntia. Mutta ulkoillessakin pikkunaarmu->järjetön parku. Toivottavasti tämä on vain joku vaihe, kun joka asiasta kätiseminen ottaa jo pattiin.

 

["jaa-a"]

Miten sinä puutut noihin pikkuveljen sanomisiin? Onko niin, että tyttö kokee että sallitte tuollaisen käytöksen pikkuveljeltä?

 

["mie vaan"]

[QUOTE="jaa-a";28602602]Miten sinä puutut noihin pikkuveljen sanomisiin? Onko niin, että tyttö kokee että sallitte tuollaisen käytöksen pikkuveljeltä?[/QUOTE]

Mä mietin samaa, isosiskon osa ei aina ole helppo. Ei varmast pienemmänkään sisaruksen, mutta helposti isommalta vaaditaan paljon enemmän. Esim. monessa perheessä isoimman lapsen on pitänyt itse pukea iässä missä sitä ei nuoremmalta olekkaan vaadittu, isommalta vaaditaan fiksua käytöstä ja muutaman vuoden kuluttua kun pienempi on siinä iässä hätä pidetään ihan "vauvan" vielä.

 

[kiitos!]

Kiitos sulle ap tästä, juuri mietin että onkohan tää enää ihan normaalia.. Elokuussa 6v täyttävä tyttö ja ihan vastaavaa on nyt pari kuukautta ollut. Meillä vaan tuo puoltoista vuotta nuorempi pikkusisko on alkanut ottaa mallia.. Ja KAIKKI tämän elämän murhe ja kurjuus on tottakai pikkuveljen syytä! Vaikka pikkuveli olisi ulkona tai kaupassa isän kanssa kun jotain itkuttavaa tapahtuu niin kyllä se silti jotain kautta sen veljen syyksi saadaan, kun se AINA vaan kiusaa. Itse voi toki repiä leluja veljen kädestä, töniä ja tuuppia, eristää leikeistä 'kun ei se osaa mitään' eikä siitä saa sanoa mitään tai alkaa itkettään että miksi te AINA vaan minulle komennatte?

 

[nedra]

6-vuotta on paha ikä ja meillä tuo 7v känkkyilee kyllä edelleen..Esikoinen 9v tekee myös sitä,mutta neiti on ollut tuollainen draamaquuen aina,se loppunee kun kannetaan hänen muuttokuormaansa pois kotoa.

 

["aloittaja"]

Tottakai puututaan pienemmän käytökseen. Ja pienempää ei kyllä pidetä minään vauvana vaan ihan yhtä taitava on kuin siskonsakin.

 

["Vieras"]

Kyllä on!!!