Ongelmana omat vanhemmat

[Musu]

Miten teillä on onnistunut ""puoliskon"" ja vanhempien sopeuttaminen toistensa tapoihin ja ajatusmaailmaan? Kestikö pitkäänkin, ennen kuin mies-/naisystäväsi hyväksyttiin ja häntä alettiin pitää perheen jäsenenä?

Olen surullinen, sillä olen löytänyt ihanan miehen, jonka lapsuudenkodissa viihdyn, mutta jota oma perheeni ei ole oikein ottanut vastaan. Juuri kukaan muu kuin äitini ei koskaan kutsu meitä kylään tai kysele kuulumisiamme.

Miten voisin lähentää poikaystävääni ja vanhempiani toisiinsa? Miten te vietätte aikaa appien ja anoppien kanssa? Mitä keinoja voi käyttää, kun ihmisillä on aivan erilaiset työ-, koulutus- ja perhetaustat? Poikaystävälläni on avoin mieli ja hän on halukas tutustumaan perheeseeni paremmin. Hän suhtautuu vanhempieni arvomaailmaan kunnioittavasti.

 

[täh]

Otitko miehen itsellesi vai vanhemmillesi?

 

[Realisti]

En tiedä mikä on oikein, itse olen jättänyt käymättä vanhemmillani jotta huomaisivat etteivät ole ainoa tärkeä asia tässä maailmassa. Ja lakkaisivat puuttumasta asioihin jotka eivät heille/hänelle kuulu. Itestä tuntuu tosi pahalta,toivotaan et toimii. Monta parisuhdetta on jo menny ton asian takia ja tää nykyinen taitaa kariutua omaan tyhmyyteen ja toisen itepäisyyteen.

 

[Realisti]

En tiedä mikä on oikein, itse olen jättänyt käymättä vanhemmillani jotta huomaisivat etteivät ole ainoa tärkeä asia tässä maailmassa. Ja lakkaisivat puuttumasta asioihin jotka eivät heille/hänelle kuulu. Itestä tuntuu tosi pahalta,toivotaan et toimii. Monta parisuhdetta on jo menny ton asian takia ja tää nykyinen taitaa kariutua omaan tyhmyyteen ja toisen itepäisyyteen.

 

[Realisti]

En tiedä mikä on oikein, itse olen jättänyt käymättä vanhemmillani jotta huomaisivat etteivät ole ainoa tärkeä asia tässä maailmassa. Ja lakkaisivat puuttumasta asioihin jotka eivät heille/hänelle kuulu. Itestä tuntuu tosi pahalta,toivotaan et toimii. Monta parisuhdetta on jo menny ton asian takia ja tää nykyinen taitaa kariutua omaan tyhmyyteen ja toisen itepäisyyteen.

 

[MM]

Minä en oikein osaa neuvoa, koska minulla kokemukset ovat täysin päinvastaiset. Olen kai jotenkin sellaista tyyppiä, että miesten vanhemmat pitävät minusta kovin. Itseasiassa luulen, että ero muutamasta poikaystävästä on ollut heidän äideilleen suurempi suru kuin miehelle itselleen. Minun vanhempani ovat siitä hyviä, että ovat aina antaneet ymmärtää, että pääasia, että itse olen onnellinen ja hyväksyneet kaikki poikaystäväni mukisematta. Tosin olenkin aina seurustellut ns. kunnollisten miesten kanssa enkä vanhempia hirvittävien renttujen kanssa (mutta eihän siltä kuulostanut ap:nkään mies). Ehkä sinun, ap, pitäisi yrittää puhua vanhemmillesi ja sanoa, että heille pitäisi olla tärkeintä sinun onnesi ja siksi hyväksyä poikaystäväsi!

 

[no eih!]

Ei vanhempien ja poikaystävän ole mikään tarkoituskaan sopeutua toistensa arvomaailmoihin.
Minun äitini suhtautuu poikaystäviin kiltisti, mutta isäni ei koskaan. Ja minun mielestäni ei ole pakkokaan.
Minulla lähinnä kuvottaisi , jos meillä alettaisiin leikkimään jotain isiä ja vävypoikaa,"" isi ja poikaystävä yhdessä lintumetsällä"", ""isi ja vävy yhdessä punaiset villapaidat päällä takkatulen loisteessa"".
Hyi helvetti sentään! GAY GAY GAY GAY!YÖK YÖK YÖK YÖK!
Muutenkin on järkevämpää pitää oma perhe erossa omasta avioelämästä, ajattele jos teille tulee joku päivä ero, tai riita. Vanhemmat ovat sitten siinäkin todistajina ja arvuuttelijoina. Valitsevat puolia ja sinun pitää heille loppuikäsi perustella omaa parisuhdettasi.
Jossakin vaiheessa on luonnollista alkaa elämään omaa elämää, varsinkin kylmäkiskoinen isä auttaa tässä mielellään. Se on ihmisen perusvaisto, pennut pihalle pesästä niin oppivat itse etsimään ruokansa.

 

[vapaa-ajattelija]

Olen sanonut lapsilleni (tyttöjä ja poikia), että he valitsevat kumppanin itselleen. Minä hyväksyn heidän valintansa oli se mikä tahansa. Jos kuitenkin jostain syystä alkaisin vaikka ilkeillä lasteni rakkaille, tulee heidän käskeä minun tukkimaan suuni! Jos he eivät siihen pysty, on kasvatukseni epäonnistunut. Mielestäni ihmisten tulee puolustaa rakkaitaan, jopa omia vanhempiaan vastaan.

 

[eräs elli]

Ei ole välejä appivanhenpiin lainkaan, en minä niitä välejä ikävöikkään. Rassaa vain se kun he eivät pidä yhteyttä omaan poikaansa lainkaan meidän seurustelun takia. Se on käsittämätöntä miten 60-kymppisillä ihmisillä ei ole omaa elämää vaan pitä elää lapsien kautta.

En minä mitenkään ainutlaatuinen miniäehdokas ole, ei sille pariskunnalle ole kelvanneet ne mun edeltäjätkään.

Anoppi on helvetistä ja hänen kultapojalleen ei normaali nainen kelpaa. Oneksi ukko ei riipu äitinsä helmoissa ja anoppi ei pääse häiritsemään elämäämme.

 

[Heidi]

Meillä on toisinpäin, olemme mieheni kanssa seurustelleet vuoden, josta 10 kk asuneet yhdessä, mutta vielä ei mieheni vanhemmat ole käyneet luonamme kertaakaan. Matka ei ole esteenä, välimatkaa on 25 km, vanhemmillansa kaksikin autoa. Minun vanhempani asuvat 670 km päässä, ovat käyneet kolmesti meillä ja me lapsuudenkodissani nelisen kertaa vaikka välimatka melkein tuhatkertainen. En ole ottanut asiaa itseeni, vaikka tietysti mietin syynä. Minä en voi olla syynä, olenhan ns kunnollinen miniä, vakituisessa opettajan ammatissani toista vuotta, säännöllistä nuoren naisen elämää viettävä ihminen. Perhetaustammekin ovat suurinpiirtein samankaltaiset, vanhampanne eivät ole eronneet, alkoholisteja tai muuta.

 

[Juupas]

Tarkkampa olet laskenut kuka teki mitä ja kuinka monta kertaa.

 

[pampam78]

Otitko miehen itsellesi vai vanhemmillesi?

Kyll se mies in mua varten ja poikani varten...mutta mun vanhemmat eivät voi millään hyväksya mun mies valintaa...olen jonkinverran velkaa mun vanhemmille kaikesta siitä mitä ne
on mua auttanut vaikeina aikoina sinkku/yhäiti aikana..joten tuntuu että mä oon niille velkaa koko ajan..ja sitten tää uus mies eli mun x 10 vuotta sitten otin takaisin ja mellä menee tosi hyvin...<ongelma: en uskalla ilmoittaa vanhemmille ett se mies on tullut takaisin mun elämään, ja pysyvästi?? missä vika?? tai miten edetä asiassa jotta kukaan ei tartis loukkaantua??? =/