Ä
Äidin suru
Vieras
Eskarissa oleva lapseni on alkanut käyttäytymään huolestuttavalla tavalla. Aiemmin ei päiväkodista ole tullut valituksia, mutta eskarivuosi on ollut kamala. Viikottain, lähes päivittäin, saan kuulla miten lapsi on käyttäytynyt huonosti.
Saa raivonpuuskia, jolloin käy hoitajien päälle, tänään kuulema jo jopa kavereiden kimppuun. On uhmakas ja puhuu uhittelevasti. Välillä saattaa vetäytyä ryhmästä. Joskus menettää malttinsa, jos opettaja kehuu esim. piirustusta, silloin hermostuu ja tuhoaa koko työnsä. Kun yritän keskustella eskarissa sattuneista asioista ja kysyä syytä, hän vastaa vain oelvansa tyhmä ja että toiset kiusaa. Kiusaamiseksi hän kokee ilmeisesti hoitajien yritykset rajoittaa ja pitää kuria.
Kotona lapsi käyttäytyy normaalisti, eikä minulla ole täällä ongelmia ollut. Näyttää tunteensakin minulle, halitaan, jutellaan, nauretaan , itketäänkin. Kiukkunsakin kotona näyttää. Meillä on säännölliset arkirutiinit ja mielestäni turvallinen ja tasapainoinen perhe. Lapsen isästä erosin neljä vuotta sitten. Isä ei juurikaan yhteyttä pidä, tapaa kerran vuodessa ja soittelee joskus. Lapsen isä oli minua kohtaan väkivaltainen, ja suhteemme oli suorastaan kauhea. Väkivalta keskittyi kuitenkin minuun, lapseen hän ei koskenut.
Olen aivan voimaton ja väsynyt. En tiedä miksi lapseni oireilee noin, syyllisyys ja hätä on valtaisa. Mitä minä olen tehnyt väärin? Muut sisarukset ovat ihan "normaaleja" eikä heistä ole moista murhetta.
Saa raivonpuuskia, jolloin käy hoitajien päälle, tänään kuulema jo jopa kavereiden kimppuun. On uhmakas ja puhuu uhittelevasti. Välillä saattaa vetäytyä ryhmästä. Joskus menettää malttinsa, jos opettaja kehuu esim. piirustusta, silloin hermostuu ja tuhoaa koko työnsä. Kun yritän keskustella eskarissa sattuneista asioista ja kysyä syytä, hän vastaa vain oelvansa tyhmä ja että toiset kiusaa. Kiusaamiseksi hän kokee ilmeisesti hoitajien yritykset rajoittaa ja pitää kuria.
Kotona lapsi käyttäytyy normaalisti, eikä minulla ole täällä ongelmia ollut. Näyttää tunteensakin minulle, halitaan, jutellaan, nauretaan , itketäänkin. Kiukkunsakin kotona näyttää. Meillä on säännölliset arkirutiinit ja mielestäni turvallinen ja tasapainoinen perhe. Lapsen isästä erosin neljä vuotta sitten. Isä ei juurikaan yhteyttä pidä, tapaa kerran vuodessa ja soittelee joskus. Lapsen isä oli minua kohtaan väkivaltainen, ja suhteemme oli suorastaan kauhea. Väkivalta keskittyi kuitenkin minuun, lapseen hän ei koskenut.
Olen aivan voimaton ja väsynyt. En tiedä miksi lapseni oireilee noin, syyllisyys ja hätä on valtaisa. Mitä minä olen tehnyt väärin? Muut sisarukset ovat ihan "normaaleja" eikä heistä ole moista murhetta.