Ongelma se on tämäkin. Vastaa mulle, jooks.

Joskus tulee niitä hetkiä, et meinaa nuppi revetä, kun saa tuntea olevansa aina vähän vääränlainen...miehen silmissä siis.

Mies itse on vähän raggari-tyyppinen jenkkejä(autoja) kuolaava ja harrastava äijä, joka ihailee tatskoja ja sen sellaista. Hänellä itsellään näitä ei kuitenkaan ole, vaan on hyvinkin kiltin ja säädyllisen näköinen perheenisä.

Minuun tuo tyyli kolahtaa todella. Kuolaan taskoja itsekin ja myös jenkkejä ja olen sellainen vähän räväkkä "rokkiprinsessa". En siis mikään hillitty, enkä hallittu, eikä minusta sellaista saa kirveelläkään.

Mutta. Mies on aina sanonut pitävänsä naisellisista naisista, pitkistä hiuksista, herkästä ja ihanasta Tosi Naisesta...ehkä minussakin ON ripaus sitä, tykkään tällätä ja keikistellä jonkin verran. Mutta korkokenkiä en ikinä pidä, enkä viihdy niissä pätkääkään.
Pitkät hiukset minulla on lähes aina ollut, lähinnä siksi, kun mies aina sanoo et naisella "kuuluu" sellaiset olla...(voihan "kuuluu", joo...)
Itse tahtoisin jopa kaljun tai irokeesin.
Mies tyrmää ajatuksen välittömästi.

Olen viime vuosina löytänyt itseni ja tyylini entistä selkeämmin ja olen nykyään sinut itseni kanssa. Tiedän mitä haluan ja missä viihdyn ja elänkin sen mukaan. Mies ei kamalasti moiti, mut väliin kauhistelee minun tempauksiani.

Toisaalta sit mies sanoo pitävänsä sellaisista jämäköistä naisista, jotka osaavat ja pärjäävät. Ja tiedän, että hän oikeasti pitääkin. Itse edustan tätä tyyliä enemmän. Miehellä kuitenkin tuntuu olevan hyvin voimakas päähänpinttymä noista Tosi Herkistä Naisellisista Naisista ja hän ei itsekään taida tietää, mitä ajattelisi...
Hän on siis kasvanut siskolauman keskellä ja nämä siskot ovat hyvin, hyvin herkkiä ja naisellisia Tosi Naisia jokainen.
-Mies sit meni ja otti itselleen tällaisen hullun rokkirinsessan...
Kyllä tässä on väliin ihmettelemistä.

Olemme rakastuneita ja onnellisia pääsääntöisesti. Olen ihan lätkässä tuohon äijään ja taitaa se tykätä minustakin. Joskus vaan tulee hetkiä, jolloin tunnen, että olen ihan vääränlainen tai ihan väärässä paikassa...
Jos puhun tästä miehelleni, hän sanoo, et puhun paskaa.
Kuitenkin tämä raggaripoju antaa ymmärtää, että naisen "pitäisi olla sellainen ja sellainen"...ja samalla on kuitenkin naimisissa ihan toisenlaisen ämmän kanssa...onko niin, ettei mies vaan ole vielä sinut itsensä kanssa ja ei oikeen itse uskalla olla sitä, mitä haluaisi...? Voisi olla paljon mahdollista. Mies on epävarma luonteeltaan vähän muutenkin, tosin rutkasti on tullut munaa lisää siitä, kun tapasimme. :xmas: Ja mies(kin) on erittäin tyytyväinen siitä, mitä muutosta on hänessä tapahtunut tämän avioliiton aikana. Hänen olemuksensa siis monesti jotenkin ihailee minua, mut sanallisesti voin saada osakseni sit ihan muuta...ei hän pahasti sano, mut kuitenkin.

*jo tuli tekstiä*

 

No eiköhän jokaisella ihmisellä ole ihanteita, mutta se oma puoliso on kuitenkin kokonaisuus, jossa ne hyvät puolet on niin hyviä, että viis muutamista "ihannemuottiin" kuulumattomista asioista

Mäkin tykkäisin kaljusta ja tatuoidusta isosta miehekkäästä miehestä ja oma on hyvin kaukana siitä, mutta just maailman rakkain mulle

 

Kuulostaa osittain tutulta B) Etenkin kun tietää että mies kuolaa kaiken maailman Jessica Albojen perään niin välistä tulee sellainen olo että pitäisikö munkin näyttää tuolta? Kaljut ja muut on onneksi kokeiltu jo edellisessä parisuhteessa, ikävä sitä hiustyyliä ei ole.
Mutta toisaalta taas, mieti asia siltä kannalta että näyttääkös se sun mieheskään kuitenkaan siltä raggarilta joista itse tykkäät? Tuskin kunnollisia perheenisiä tuolla kaupungilla silmäilet..

 

sun tarina kuulostaa tutulta. Mennään ja valitaan nainen/mies, jonka kuvittelee joksikin muuksi. Mieheni luuli ottaneensa äitinsä vaimoksi, kun minut otti. Yhteentörmäyksiä on tullut olan takaa ja joskus saunankin takaa , mut joo, en ole kiltti lettipää, joka hellan ääressä miestä odottaa kotiin ja ainut lauantai-illan huvi on naida pikaiset 2min
Mies muokkaa mua ja mää sitä! Tää liitto on koko ajan ollu sitä. Muutoksia meis molemmis on ollu ja tulee vastakin olemaan, kun jollain oudolla tavalla ollaan kuin luotu toisillemme, vaikka ei ollakaan. Tajusitko? Siis, en voisi kuvitella parempaa miestä, kuten ei hänkään parempaa vaimoa..ihailee mua, vaikken mitää teekään. Vaikka samaa unelmoi korvapuusteista vastaleivottuna ja saakin kaalisoppaa , ja seurapiirien rinsessa ryyrynen oisin ha..niin mielellään, mutta mies ei nauti siitä. Paljon, paljon kaikkee sanomista puolin ja toisin. Taitaa se sun mies kuitenkin rokkirinsessaa rakastaa..kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi =)!!

 

Kuulostaa osittain tutulta B) Etenkin kun tietää että mies kuolaa kaiken maailman Jessica Albojen perään niin välistä tulee sellainen olo että pitäisikö munkin näyttää tuolta? Kaljut ja muut on onneksi kokeiltu jo edellisessä parisuhteessa, ikävä sitä hiustyyliä ei ole.
Mutta toisaalta taas, mieti asia siltä kannalta että näyttääkös se sun mieheskään kuitenkaan siltä raggarilta joista itse tykkäät? Tuskin kunnollisia perheenisiä tuolla kaupungilla silmäilet..

Heh...siis ei mies ihan näytä siltä, koska tahtoisin ne tatskat ja muut , mut kyllä mies osaa kivasti pullistella (minulle) ja pukeutua, et saan sit kuolata...:xmas:
Tuolla kaupungilla liikkuessaan tosin on täyttä massaa, mikä minua väliin häiritsee, mut olen kuitenkin onnellinen siitä, et hän pullistelee kotona sit minulle kuitenkin.
Ja TIEDÄN, et hän haluais tatskoja kuitenkin. Lohtu sekin, heh.

 

En mä oikein tiiä mitä pitäis vastata, meillä ollaan molemmat ukon kanssa aika räväköitä. Mutta ukko ei kuitenkaan lämpee mun ideoille leikata irokeesi tai kalju, tai tatuoida tulevaisuudessa itteni sormiin asti... Jotenkin toivoo mun olevan semmonen just "kiltti ja hempee", vaikka mä en tosissaan sitä ole. Tiedän myös että ihailee pieniä naisia, mä en ole sitäkään, vaan ihan kunnon kokoinen martta.

Meillä on myös se ero että mä olen itseeni tosi tyytyväinen (no, lähinnä siihen ulkonäköön), ukko taas ei. Eikä jotenkin osaa käsittää miten mä voin olla niin tyytyväinen vaikka en täydellinen ookaan..

Silti me ollaan yhdessä ja hyvin menee, tommoset jutut on lopulta niin pieniä.

 

sun tarina kuulostaa tutulta. Mennään ja valitaan nainen/mies, jonka kuvittelee joksikin muuksi. Mieheni luuli ottaneensa äitinsä vaimoksi, kun minut otti. Yhteentörmäyksiä on tullut olan takaa ja joskus saunankin takaa , mut joo, en ole kiltti lettipää, joka hellan ääressä miestä odottaa kotiin ja ainut lauantai-illan huvi on naida pikaiset 2min
Mies muokkaa mua ja mää sitä! Tää liitto on koko ajan ollu sitä. Muutoksia meis molemmis on ollu ja tulee vastakin olemaan, kun jollain oudolla tavalla ollaan kuin luotu toisillemme, vaikka ei ollakaan. Tajusitko? Siis, en voisi kuvitella parempaa miestä, kuten ei hänkään parempaa vaimoa..ihailee mua, vaikken mitää teekään. Vaikka samaa unelmoi korvapuusteista vastaleivottuna ja saakin kaalisoppaa , ja seurapiirien rinsessa ryyrynen oisin ha..niin mielellään, mutta mies ei nauti siitä. Paljon, paljon kaikkee sanomista puolin ja toisin. Taitaa se sun mies kuitenkin rokkirinsessaa rakastaa..kaikesta huolimatta ja juuri sen vuoksi =)!!

Tajuan just mistä puhut. Näin se on varmaan meilläkin.
Olemme muuttuneet molemmat paljon tän liiton aikana ja hyvään suuntaan ehdottomasti. Paljon on räiskynyt, mut kiihkeää on niin hyvässä kuin pahassa.
Ja kyllä tuo äijä sanoo rakastavansa minua kokoajan vaan enemmän, kai se on kuitenkin ihan hyvä merkki. :xmas:

 

En mä oikein tiiä mitä pitäis vastata, meillä ollaan molemmat ukon kanssa aika räväköitä. Mutta ukko ei kuitenkaan lämpee mun ideoille leikata irokeesi tai kalju, tai tatuoida tulevaisuudessa itteni sormiin asti... Jotenkin toivoo mun olevan semmonen just "kiltti ja hempee", vaikka mä en tosissaan sitä ole. Tiedän myös että ihailee pieniä naisia, mä en ole sitäkään, vaan ihan kunnon kokoinen martta.

Meillä on myös se ero että mä olen itseeni tosi tyytyväinen (no, lähinnä siihen ulkonäköön), ukko taas ei. Eikä jotenkin osaa käsittää miten mä voin olla niin tyytyväinen vaikka en täydellinen ookaan..

Silti me ollaan yhdessä ja hyvin menee, tommoset jutut on lopulta niin pieniä.

Juu. Minunkin mies puhuu monesti niistä hoikista ja hennoista naisista ja olen kyllä itse ihan muuta...en mikään läskivuori, mut maskuliininen ruumiinrakenteeltanikin.
Joskus herjaan äijää, et taitaa olla pikkuhomo, ku tällasen tantan otti omakseen, mut eipä tuo pahaa tykkää...ehkä siinä asuu pikkuhomo.
Ja minun mielestäni se olisikin vain pikku plussa. Umpiheterot ei ole ihan välttämättä minun juttu...olen itsekin bi.