A
"apsi"
Vieras
Yritän kertoa lyhyesti, mutta voi silti tulla aika pitkä viesti.
Eilen illalla mieheni meni hakemaan muksuja (2 ja 4v) mummulasta. Pihalle saakka kuului pienemmän parku. Mies kurkkasi ikkunasta ja näki esikoisen kiusaavan pikkusisarustaan, kenenkään puuttumatta asiaan. Hyvin tyypillistä, esikoinen saa mummun hyväksynnän ihan mille tahansa.
Mies meni sisään ja esikoinen kysyi heti lupaa jäädä yökylään. Mies kielsi, katsoi parhaaksi tuoda tenavan kotiin rauhoittumaan. Lapsi alkoi tietysti itkeä, eikä halunnut pukea tai lähteä kotiin. Mummu lupasi lohdukkeeksi saattaa lapset perille asti. Mieheni toi lapset kuistille ja pyysi sanomaan heipat mummulle. Muksut tulivat sisään, ja ulko-ovi laitettiin kiinni. Hyvin sujui. Mies meni töihinsä.
Esikoinen riisui vaatteitaan ja oli hetken ihan rauhallinen, kunnes muisti kysyä, antaisinko minä hänelle yökyläluvan. Kerroin, että hän pääsee jonain toisena iltana. Itku ja kiukku alkoi uudelleen. Silloin mummu pelmahti ovesta sisään ja kävi hyssyttelemään ja sylittelemään esikoista kovan voivottelun kera. Hän ei ollutkaan lähtenyt kotiin, vaan jäi kytikselle oven taakse.
Lapsen parku sen kuin yltyi. Eipä surkea voivottelu ole ikinä kenenkään pahaa mieltä vähentänyt, ja lapsi tietää vallan hyvin, että itku tehoaa mummuun. No mummupa sitten sanoi lapselle, että "mehän ollaan sovittu, ettei äidin aikana saa yhtään itkeä, ja jos nyt rauhoitut ja pyydät nätisti, niin äiti antaa sinulle yökyläluvan." Hienoa! Ensin annetaan lapsen ymmärtää, että pahan mielen näyttäminen on äidin aikana väärin ja toiseksi mennään lupaamaan ihan omiaan. Asiasta on puhuttu mummun kanssa ennenkin, että ei hän voi mennä lupaamaan muksulle mitään, jos siitä ei ensin sovita meidän vanhempien kanssa.
Yritin saada mummun lähtemään, ihan nätisti. Lapset sanoivat taas heiheit mummulle, mutta sitten esikoinen päätti, ettei halua mummun vielä lähtevän. Mummu riisui muitta mutkitta ulkovaatteet ja tuli sisään, edelleen moneen otteeseen lupaillen, että äiti kyllä antaa yökyläluvan, kun lapsi rauhoittuu. Sanoin suoraan, että se ei käy. Ei on ei ja kiukuttelun palkinnoksi ei tule mitään lupia.
Sain lapset kiinnostumaan uuden akvaarion kalavalinnoista ja muista jutuista, tarkoituksenani, että kun lapsi rauhoittuisi, saisin ohjattua mummun ulos ilman lisäkahinoita. Mutta mummu ei lähtenyt edes suoralla käskyllä, piteli edelleen kuin liimattuna kiinni lapsesta ja tuuditti ja hyssytti. Ja mulkoili minua kuin olisin aikonut syödä tenavan, jos hän ei olisi suojelemassa. Välillä oli rauhallista, välillä lapsi muisti taas yökyläasian, tirautti muutaman kyyneleen ja taas mummu meni ja lupasi, että kyllä lapsi pääsee sinne. Samalla koetti pontevasti nyökytellä minulle, että anna nyt se lupa! Sitten hän yritti vielä vedota, että "Isä ei antanut lupaa yökyläilyyn, mutta ehkä sinä annat." Lapsen kuullen. Minä sanoin, että meillä kyllä molemmat vanhemmat sanovat samaa, ihan kuten pitääkin. Ihan itsestäänselvyyshän tuo on.
Selitin mummulle, että lapsi tyyntyy hetkessä, kun hän lähtee, siihen asti kaikki viipyminen on vain tilanteen turhaa pitkittämistä. Harmitti ihan hirveästi, kun lapsi joutui pettymään aina vain uudelleen, kun mummu antoi hänelle lisää toivoa. Koko tilanne olisi muuten ollut ohi kauan sitten.
En halunnut nostaa kohtausta lasten silmien edessä, mutta lopulta olin siinä pisteessä, että olisin lingonnut muorin vaikka niskaperseotteella pihalle. Olisi pitänyt tajuta se jo kauan aikaisemmin, mutta en uskonut, että aikuinen ihminen ei tajua häipyä paikalta ilman riitaa. Menin ottamaan lapsen mummun sylistä ja ilmoitin mummulle, että hän lähtee meiltä NYT. Mummu suuntasi eteiseen, mutta lapsi huusi vielä, että tahtoo mummun syliin. Ja jumalauta, mummu yritti tulla ottamaan hänet! Jouduin kiskomaan muorin väkisin irti lapsesta. Mieheni tuli onneksi silloin, joten annoin esikoisen hänelle ja huolehdin, että mummu varmasti häipyy huushollista.
Ihan kamala olo. Siis se yksi pieni "ei" olisi riittänyt, sitten lapset olisivat tulleet kotiin isän kanssa ja kaikki olisi ollut ok. Sen sijaan lapsi joutui mukaan ihan hirveään riepotukseen. Jos tämä toistuu, tiedän nyt, että pienempi paha on lykätä mummu ulos vaikka väkisin, tai vielä parempi, etten edes päästä sisälle!
Tänään taas tavataan mummu lounasvierailulla, menemme samaan paikkaan... Lyön vetoa, että hän kertoo valvoneensa viime yön, kun niin sydämestä otti. Ja että hän kuolee, jos joutuu tällaista vielä kokemaan. Syön hattuni, jos tuota virttä ei siellä kuulla.
Mietin, miten rajoittaisin tilannetta? Liian paha on kai kieltää kaikki kanssakäyminen, mutta käyntejä kyllä harvennan ja toinen vanhempi saa olla mukana kyläreissuilla koko ajan. Sellaisia juttuja tuli ilmi eilen kaiken muun lomassa, että mummu näköjään ostaa hyväksyntää mukulalta mollaamalla meitä vanhempia.
Hitto, että pistää vihaksi.
Eilen illalla mieheni meni hakemaan muksuja (2 ja 4v) mummulasta. Pihalle saakka kuului pienemmän parku. Mies kurkkasi ikkunasta ja näki esikoisen kiusaavan pikkusisarustaan, kenenkään puuttumatta asiaan. Hyvin tyypillistä, esikoinen saa mummun hyväksynnän ihan mille tahansa.
Mies meni sisään ja esikoinen kysyi heti lupaa jäädä yökylään. Mies kielsi, katsoi parhaaksi tuoda tenavan kotiin rauhoittumaan. Lapsi alkoi tietysti itkeä, eikä halunnut pukea tai lähteä kotiin. Mummu lupasi lohdukkeeksi saattaa lapset perille asti. Mieheni toi lapset kuistille ja pyysi sanomaan heipat mummulle. Muksut tulivat sisään, ja ulko-ovi laitettiin kiinni. Hyvin sujui. Mies meni töihinsä.
Esikoinen riisui vaatteitaan ja oli hetken ihan rauhallinen, kunnes muisti kysyä, antaisinko minä hänelle yökyläluvan. Kerroin, että hän pääsee jonain toisena iltana. Itku ja kiukku alkoi uudelleen. Silloin mummu pelmahti ovesta sisään ja kävi hyssyttelemään ja sylittelemään esikoista kovan voivottelun kera. Hän ei ollutkaan lähtenyt kotiin, vaan jäi kytikselle oven taakse.
Lapsen parku sen kuin yltyi. Eipä surkea voivottelu ole ikinä kenenkään pahaa mieltä vähentänyt, ja lapsi tietää vallan hyvin, että itku tehoaa mummuun. No mummupa sitten sanoi lapselle, että "mehän ollaan sovittu, ettei äidin aikana saa yhtään itkeä, ja jos nyt rauhoitut ja pyydät nätisti, niin äiti antaa sinulle yökyläluvan." Hienoa! Ensin annetaan lapsen ymmärtää, että pahan mielen näyttäminen on äidin aikana väärin ja toiseksi mennään lupaamaan ihan omiaan. Asiasta on puhuttu mummun kanssa ennenkin, että ei hän voi mennä lupaamaan muksulle mitään, jos siitä ei ensin sovita meidän vanhempien kanssa.
Yritin saada mummun lähtemään, ihan nätisti. Lapset sanoivat taas heiheit mummulle, mutta sitten esikoinen päätti, ettei halua mummun vielä lähtevän. Mummu riisui muitta mutkitta ulkovaatteet ja tuli sisään, edelleen moneen otteeseen lupaillen, että äiti kyllä antaa yökyläluvan, kun lapsi rauhoittuu. Sanoin suoraan, että se ei käy. Ei on ei ja kiukuttelun palkinnoksi ei tule mitään lupia.
Sain lapset kiinnostumaan uuden akvaarion kalavalinnoista ja muista jutuista, tarkoituksenani, että kun lapsi rauhoittuisi, saisin ohjattua mummun ulos ilman lisäkahinoita. Mutta mummu ei lähtenyt edes suoralla käskyllä, piteli edelleen kuin liimattuna kiinni lapsesta ja tuuditti ja hyssytti. Ja mulkoili minua kuin olisin aikonut syödä tenavan, jos hän ei olisi suojelemassa. Välillä oli rauhallista, välillä lapsi muisti taas yökyläasian, tirautti muutaman kyyneleen ja taas mummu meni ja lupasi, että kyllä lapsi pääsee sinne. Samalla koetti pontevasti nyökytellä minulle, että anna nyt se lupa! Sitten hän yritti vielä vedota, että "Isä ei antanut lupaa yökyläilyyn, mutta ehkä sinä annat." Lapsen kuullen. Minä sanoin, että meillä kyllä molemmat vanhemmat sanovat samaa, ihan kuten pitääkin. Ihan itsestäänselvyyshän tuo on.
Selitin mummulle, että lapsi tyyntyy hetkessä, kun hän lähtee, siihen asti kaikki viipyminen on vain tilanteen turhaa pitkittämistä. Harmitti ihan hirveästi, kun lapsi joutui pettymään aina vain uudelleen, kun mummu antoi hänelle lisää toivoa. Koko tilanne olisi muuten ollut ohi kauan sitten.
En halunnut nostaa kohtausta lasten silmien edessä, mutta lopulta olin siinä pisteessä, että olisin lingonnut muorin vaikka niskaperseotteella pihalle. Olisi pitänyt tajuta se jo kauan aikaisemmin, mutta en uskonut, että aikuinen ihminen ei tajua häipyä paikalta ilman riitaa. Menin ottamaan lapsen mummun sylistä ja ilmoitin mummulle, että hän lähtee meiltä NYT. Mummu suuntasi eteiseen, mutta lapsi huusi vielä, että tahtoo mummun syliin. Ja jumalauta, mummu yritti tulla ottamaan hänet! Jouduin kiskomaan muorin väkisin irti lapsesta. Mieheni tuli onneksi silloin, joten annoin esikoisen hänelle ja huolehdin, että mummu varmasti häipyy huushollista.
Ihan kamala olo. Siis se yksi pieni "ei" olisi riittänyt, sitten lapset olisivat tulleet kotiin isän kanssa ja kaikki olisi ollut ok. Sen sijaan lapsi joutui mukaan ihan hirveään riepotukseen. Jos tämä toistuu, tiedän nyt, että pienempi paha on lykätä mummu ulos vaikka väkisin, tai vielä parempi, etten edes päästä sisälle!
Tänään taas tavataan mummu lounasvierailulla, menemme samaan paikkaan... Lyön vetoa, että hän kertoo valvoneensa viime yön, kun niin sydämestä otti. Ja että hän kuolee, jos joutuu tällaista vielä kokemaan. Syön hattuni, jos tuota virttä ei siellä kuulla.
Mietin, miten rajoittaisin tilannetta? Liian paha on kai kieltää kaikki kanssakäyminen, mutta käyntejä kyllä harvennan ja toinen vanhempi saa olla mukana kyläreissuilla koko ajan. Sellaisia juttuja tuli ilmi eilen kaiken muun lomassa, että mummu näköjään ostaa hyväksyntää mukulalta mollaamalla meitä vanhempia.
Hitto, että pistää vihaksi.
Ei ole mummu kertomassa omaa versiotaan asiasta joten en paljonkaan usko tuohon ap:n satuiluun.
