Kyllä ihmiset voi olla ahneita. Vanhus ja rahat.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja miljoonakala
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti

miljoonakala

Aktiivinen jäsen
08.09.2004
3 762
0
36
Että mua *ituttaa jos suoraan sanon.
Mun mummu muutti palvelutaloon ja viihtyy siellä hurjan hyvin. Mutta kun muutti sinne mun äidin luota niin on sitten joutunut hankkimaan tavaroita palvelutaloon itse.
Asia mummulle ok, hän mielellään sisustaa omaa kotiaan oman makunsa mukaan.
Mutta yksi lapsista kun ei tätä hyväksy vaan kantaa mummulle kaikkea heidän omaa roinaansa, tupakalta haisevia sohvia tms. kun ne on ilmaisia ja heille tarpeettomia. Ja ennen kaikkea että mummun rahat säästyisi.
Mummu ei kehtaa kieltäytyä ettei tulisi paha mieli mutta kuitenkin tahtoisi omat kalut.

Ollaan jo sata kertaa sanottu että hävittäkää itse romunne mutta aina kun mummu kertoo tarvitsevansa jotain niin tämä sakki toimittaa paikalle roinat.

Eikö herranen aika ihminen saa itse käyttää rahansa mihin haluaa ilman että lapsi vaanii koko ajan selän takana.

Mä oon hyvin kiukkunen |O |O
 
No mummu ei yksin pääse ostoksille ja nyt vasta muutettuaan tukeutuu aika paljon kaikkiin meihin kun ei ole ikinä yksin asunut.
Eikä mummu kyllä kaikkea kerrokaan. Nyt mummu esim toivoi että käyn salaa ostamassa hälle uuden lattiaharjan kun se mikä hälle on tuotu on niin vanha että ei enää oikein toimi. Lupasin hakea ja kertoa että meidän lapset rikkoi vanhan ettei harjan tuonut suutu.. :whistle:

Ihan sekopäistä..
 
Hyväähän muut tarkoittavat, kun tuovat tavaroitaan, jottei mummun tarvitse suotta ostaa uusia. Jos mummu ei halua niitä tavaroita, niin pitäisi osata sanoa ja kieltäytyä. Vaikea tietysti muuttaa tapojaan, jos hän on tähänkin saakka myötäillyt.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Hyväähän muut tarkoittavat, kun tuovat tavaroitaan, jottei mummun tarvitse suotta ostaa uusia. Jos mummu ei halua niitä tavaroita, niin pitäisi osata sanoa ja kieltäytyä. Vaikea tietysti muuttaa tapojaan, jos hän on tähänkin saakka myötäillyt.

noup..heillä kun kyseessä on ihan muut tarkoitusperät.. |O
 

Yhteistyössä