ongelma koskien ulkoilua ja kotitöitä

7, 6 ja 4-vuotias osaavat olla pihalla ilman valvontaani. Mutta ongelma onkin tämän 2v9kk kanssa.
Jos menen ulos vahtimaan ( tai oikeastaan istumaan penkille ja tylsistymään ) tätä kuopusta, niin sisällä jää hommat tietysti tekemättä. Nyt kun on ollut koko ajan ulkona hieno ilma, emme ole juurikaan sisällä olleet. Kaikki hommat tietty kasaantuu kun en ehdi niitä pitkin päivää tekemään, sisällä olemme käyneet syömässä ja yhden lämpimän ruuan olen tehnyt.
Pakostakin siis tekemistä jää illoiksi jolloin en enää itsekään jaksa tehdä mitään, ja raskaus verottaa sen verran että illat on kaikista kivuliainta aikaa.

tämä 2v9kk pysyy pihalla, ainoa ongelma onkin jos vaikka auto ajaa pihaan tai jos jotain sattuu. tosin jos on isompien kanssa, niin joku heistä osaa kyllä katsoa että pienin pysyy pois auton tieltä ja osaavat tulla kertomaan jos jotain sattuu. mutta toisaalta en haluaisi laittaa jatkuvasti vastuuta isompien harteille, hekin vasta lapsia. joiden pitää saada olla lapsia ja touhuta omiaan eikä jatkuvasti vahtia pienempää veljeä.

Yksi vaihtoehto olisi pitää nuorinta omalla takapihalla, mutta eihän hän siellä yksin viihdy ja veljien kanssa taas tulee helpommin riitaa siellä kuin etupihalla jossa jokaisella enemmän liikkumistilaa ja vaihtoehtoja millä leikkiä.

Missä ihmeen välissä siis ulkoilen niin että vahdin kuopuksen, pesen pyykit, viikkaan pyykit, laitan tiskit, siivoan jne :eek:

tää homma toimi tuossa joku aika sitten, nyt kun muutimme on taas kangertelua että miten tehdään mikäkin asia ja milloin.

ääh, tämä ei ainakaan tule helpottumaan vauvan synnyttyä. en tiedä uskallanko silloinkaan päästää tätä alle 3-v ilman valvontaani etupihalle :/

joten joko ulkoilemme paljon enkä tee kotihommia tai sitten mun on pakko rajoittaa aika jolloin pienin pääsee etupihalle....

Alkuperäinen kirjoittaja Nalkuttava Talonmies:
Organisoimalla? Ei kai sulla koko päivä mene kotitöihin... Ja kuka ihme pesee pyykkiä ja siivoaa joka päivä.
:wave:

siivoamista, eli imuroimista joudun tekemään vaihtelevasti joka päivä tai 1-2 kertaa viikossa. mutta joka päivä maksimissaan alakerran, ja senkin teen iltaisin kun kaikki ovat jo sisällä iltapuuhissa.

Mutta pyykkiä melkeempä riittää joka päivälle :ashamed:
 
no juu
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mie tehen hommat heti aikaisin aamusta ennenkuin mennään ulos,jää vähemmän hommia illaksi ja kiva ulkoilla kun ei kaaos odota sisällä :)
teillä sit herätään kukonlaulun aikaan? tai ulkoilette tosi myöhään? tai olet yli-ihminen ja teet hommat todella nopeasti?

Alkuperäinen kirjoittaja Levoton Strutsi:
Alkuperäinen kirjoittaja Miracles:
Niinno..
Ei kai sitä tartte kuitenkaan ihan koko päivää ulkona olla..? Tai tehdä koko päivää kotihommia..
niin kai. aika vaan ei tunnu riittävän siihen et tekis kumpaakaan kunnolla.
Me ulkoillaan max. kaksi kertaa päivässä.

Aamulla (sitä ennen ehtii tehdä pari tuntia kotihommia) ja päiväruoan jälkeen. (sitä ennen on päiväuniaika jolloin ehtii kotihommia myös tehdä).
Iltaulkoilu tapahtuu yleensä joko isin tai äidin kanssa, toinen jää kotiin, jos on jotain siivoamista/pyykkämistä tms.
 
ehkä meillä on sit vaan vääränlainen rytmi et kun on hyvä ilma asutaan suurinpiirtein ulkona. varsinkin niinä päivinä kun ei nukuta päiväunia.
 
vieras
Minä teen paljon rästikotitöitä aamuisin. Illalla vähemmän. Meillä herätään kuuden aikoihin, ja olen sanonut, että äidinsuojelulaissa kielletään lasten kanssa ulkoilu ennen aamukahdeksaa...
 
Alkuperäinen kirjoittaja Levoton Strutsi:
Alkuperäinen kirjoittaja Miracles:
Niinno..
Ei kai sitä tartte kuitenkaan ihan koko päivää ulkona olla..? Tai tehdä koko päivää kotihommia..
niin kai. aika vaan ei tunnu riittävän siihen et tekis kumpaakaan kunnolla.
Sitten kyse on vaan priorisoinnista. Kaikkea ei saa tai pysty tekemään. Teet osan hyvin ja osan vähän heikommin.

Aamulla pyykit koneeseen ja aamiaiselle. Aamupäiväulkoilu 1-2h. Kevyt kenttälounas. Mahdollinen muksun päivälepo/rauhoittuminen, jonka aikana ehtii tehdä vaikka mitä. Takaisin ulos ja ruokailu. Tee ruokaa pakastimeen, joten selviät kerran päivässä vain lämmittämällä. Illalla toinen pyykki koneeseen + tiskit. Sen voi delegoida ukolle.
 
Jokatoinenpäivä-systeemi. :D
Yhtenä päivänä jos tekee kotitöitä urakalla (paljon ruokaa jne) ja seuraavana sitten on pitkään ulkona kun ruokakin on valmista. Ei kukaan (?) ehdi joko päivä tehdä kaikkea kunnolla, tai sitten ajankäsitykset on vaan niin erilaiset.
 
siis
Ei mitään hajua. Jo kahden lapsen kanssa en ehtinyt tehdä molempia, ulkoilla ja tehdä kunnolla kotitöitä ja ruokapuolta.siksi meille ei enempää tulekaan. suolmessa vaaditaan mahdottomia äideiltä. muualla tuon ikäiset lapset kiikutetaan muutamaksi tunniksi ilmaiseen leikkikouluun.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Levoton Strutsi:
Missä ihmeen välissä siis ulkoilen niin että vahdin kuopuksen, pesen pyykit, viikkaan pyykit, laitan tiskit, siivoan jne :eek:

tää homma toimi tuossa joku aika sitten, nyt kun muutimme on taas kangertelua että miten tehdään mikäkin asia ja milloin.

ääh, tämä ei ainakaan tule helpottumaan vauvan synnyttyä. en tiedä uskallanko silloinkaan päästää tätä alle 3-v ilman valvontaani etupihalle :/

joten joko ulkoilemme paljon enkä tee kotihommia tai sitten mun on pakko rajoittaa aika jolloin pienin pääsee etupihalle....
Meillä mennään hyvinpitkälti näin:
Aamulla heti kuudelta pesukone päälle (ladattu illalla valmiiksi).
Sit aamupalan tekoa, tiskikoneen tyhjennys, ja lasten kanssa aamuhommia sitämukaa kun he heräävät.
Aamupalan jälkeen aamuastiat koneeseen, ja sit voidaan mennä ulos (n. klo 9-10).
Ulkoa tullaan sisään viim. 11.30 maissa, ja lämmitetään edelliseltä päivältä jäänyttä ruokaa lounaaksi. Astiat koneesdeen ja kone päälle.
Sit päikkärit, ja mie voin pienentää pyykkivuorta, esivalmistella päivällistä, imuroida jne, ja laittaa välipalan valmiiksi.
Sit välipala n. klo 14.30-15 maissa ja sit tiskikoneen tyhjennys. Sit joko ulos tai mitä milloinkin. Jos on uuniruokaa tai muuta "itsekseentulevaa", niin ruoka uuniin vaan.
Päivällinen n. klo 16.30-17 ja astiat koneeseen suoraan. Keittiön siivous. Sit voi taas mennä joko ulos tai olla sisällä.
Iltapalan jälkeen imuroin alakerran ja siistin paikat aamuksi.

Perjantaisin sit siivotaan aina silleen "isommin", eli viikkosiivous. Silloin ei ulkoilla niin paljoa.
Joskus siivous voidaan myös siirtää lauantaille, jolloin isommista lapsista saa joko siivous- tai lastenvahtiapuja.

Minusta me ainakin ehditään olla ihan kivasti pihalla, ja silti kotihommatkin tulee tehtyä.
Kesällä voi sit ottaa grillin kunnolla käyttöön, ja ruokaa voi valmistaa ja syödä ulkonakin.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja no juu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mie tehen hommat heti aikaisin aamusta ennenkuin mennään ulos,jää vähemmän hommia illaksi ja kiva ulkoilla kun ei kaaos odota sisällä :)
teillä sit herätään kukonlaulun aikaan? tai ulkoilette tosi myöhään? tai olet yli-ihminen ja teet hommat todella nopeasti?
Herätään 7-8 aikaan,ulos mennään puoli 10 aikoihin.En todellakaan ole "yli-ihminen",hyvin tuossa ajassa ehtii hommat tehdä....
 
Alkuperäinen kirjoittaja no juu:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Mie tehen hommat heti aikaisin aamusta ennenkuin mennään ulos,jää vähemmän hommia illaksi ja kiva ulkoilla kun ei kaaos odota sisällä :)
teillä sit herätään kukonlaulun aikaan? tai ulkoilette tosi myöhään? tai olet yli-ihminen ja teet hommat todella nopeasti?
Minä herään vaikka klo 5 jotta kerkeän kotihommat tehdä. Ehtiihän sitä kun jostain päästä nipistää. Hirveästi ei ehdi hommia kasaantua kun pitää paikat yleensä siistinä koko ajan.
 
vieras
Alkuperäinen kirjoittaja Emilyn:

Peesi emilynille :flower: Järjestelykysymys vain :)
 
TuhmaHauva harmaana
No meillä vähän sama ongelma. Pojat 2v 6kk ja 1v 4kk eli pakko vahtia pihalla. Meillä sit koneet saa huutaa itekseen sisällä kilpaa :) Välillä äkkiä käyn huitasemassa pyykit kuivuriin tai laittamassa tiskikoneen pois päältä... Mutu hommat sit tehäänkin aamulla ennne töihin menoa (eli herään noin klo 5 viikkaamaan pyykit tai imuroimaan) yleensä kyl menee sit ilta imuroidessa ja siivotessa kun muksut jo nukkuu...
 
enkäsitä
Alkuperäinen kirjoittaja TuhmaHauva harmaana:
No meillä vähän sama ongelma. Pojat 2v 6kk ja 1v 4kk eli pakko vahtia pihalla. Meillä sit koneet saa huutaa itekseen sisällä kilpaa :) Välillä äkkiä käyn huitasemassa pyykit kuivuriin tai laittamassa tiskikoneen pois päältä... Mutu hommat sit tehäänkin aamulla ennne töihin menoa (eli herään noin klo 5 viikkaamaan pyykit tai imuroimaan) yleensä kyl menee sit ilta imuroidessa ja siivotessa kun muksut jo nukkuu...
siis eihä sulla ole tuota ongelmaa jos lapset ulkoilevat hoidossa ja saavat siellä ruoan?
 
Alkuperäinen kirjoittaja siis:
Ei mitään hajua. Jo kahden lapsen kanssa en ehtinyt tehdä molempia, ulkoilla ja tehdä kunnolla kotitöitä ja ruokapuolta.siksi meille ei enempää tulekaan. suolmessa vaaditaan mahdottomia äideiltä. muualla tuon ikäiset lapset kiikutetaan muutamaksi tunniksi ilmaiseen leikkikouluun.
Koneella kyllä keretään istuskella ihmettelemässä, miten ei kerkeä tehdä kotitöitä ;) nimim. viikkasin äsken pyykkejä, viikkaan lisää tässä motivaatiota odotellessa B)
 
MintunKukka
Minulla on viis lasta ja kaikki vielä suht pieniä. Ja kerkeen tekeen. Aamulla teen mitä ehin ja sit pihalle. ja sisä hommat saa olla Mitä tuo nyt haittaa vaikka ne vähän levällään onki.
Illalla teen sit sen mitä kerkeen. Eläkää repikö ressiä pikku asioista.
 
Meillä herätään aikasin. Ehdin aamulla imuroida, laittaa pyykkikoneen pyöriin. Antaa aamupalat, raivata aamupalan jäljet ja muutenkin keittiön, ladata tiskikoneen ja sit tyhjätä pyykkikoneen ennen ulkoilua. Silti ollaan ulkona ysin aikaan aamulla. Ruuan olen joko tehny edellisenä päivänä tai sit joku uuniin laitettava ruoka aamulla, minkä nakkaan uuniin ulos lähtiessä. Puolen päivän aikaan viimeistään ssälle syömää ja uus koneellinen pyykkiä pyörimään. pieni lepo ja sit taas pääsee ulos. Levon aikana ehtii tehdä ruokaa valmiiks, siivota tai muuta vastaavaa.
 
Yhteistyössä