Ongelma isovanhempien kanssa, miten te toimisitte?

[surutus]

Lastemme ukki on alkoholiongelmainen, huonokäytöksinen ja ilkeä, omasta mielestään aina oikeassa. Mieheni äiti alistuu hiljaa eikä sano miehelleen koskaan vastaan, heillä kaikki hissuttelevat ja hiipivät nurkissa, ettei aviomies vaan hermostu. Isoisällä on omituisia sääntöjä ja tapoja, pillastuu mm. täysin, jos sisäälle tulee kärpäsiä tai hyttysiä, nukkuu neljät-viidet päiväunet päivässä, isompi lapsemme joutuu käyttämään vaippaa, ettei pissaa lattialle ( on ollut päiväkuiva jo yli vuoden), lasten tulee olla hiljaa ja huomaamatta, lapset eivät saa koskea mihinkään hänen tavaroihinsa, ei esim. eteisessä olevaan laatikkoon, jossa on hanskoja ja sateenvarjot...

Käymme heillä kyläilemässä kerran- kaksi vuodessa muutaman päivän, he meillä noin kolmesti vuoden aikana päivän retkellä. Nyt viimeksi siellä ollessamme isoisä suuttui täysin, haukkui noin kolmevuotiaan lapsen läsnäollessa lapsen käytöksen ja kasvatuksen, kun lapsi oli väsyneenä kränännyt isänsä kanssa iltapalasta. Molemmat lapsemme, 3 ja 1 vee, ovat aina mummolassa kyläillessä itkuisia, kiukkuisia ja pelkäävät isoisäänsä. Sanoin isoisälle tiukasti vastaan, pakkasimme mieheni kanssa tavarat ja lähdimme pois, samalla ilmoitin, että tänne me emme enää tule, lapsiani ei haukuta ja heidän ei tarvitse pelätä ketään.

Mieheni on 30 vuotta kärsinyt paljon isänsä käytöksestä, samoin kaikki hänen veljensä, mutta kukaan ei ole koskaan sanonut miehelle mitään vastaan. Mieheni äiti ei ole koskaan sanonut miehelleen vastaan eikä nytkään puolustanut lapsenlapsiaan mitenkään. Muuten mieheni on kyllä mitä paras isä ja aviomies, mutta oman isänsä suhteen hän on täysi pelkuri, pakenee mielummin paikalta, kun vastustaa isäänsä. On monta kertaa sanonut, ettei halua isäänsä enään elämäänsä, mutta äitinsä takia olemme siellä kyläilleet.

Isoisää on kielletty juomasta alkoholia lasten ollessa paikalla, viime vuonna mies riehui kännipäissään ja kaatuili ympäriinsä kun olimme siellä lasten kanssa lomalla. Veimme lapset muualle ja lähdimme seuraavana päivänä kotiin. Isompi lapsemme kertoi jälkikäteen pelännensä kovasti. Se jälkeen emme ole nähneet isoisän juovan. Nyt kolmivuotias kertoi, että ukki juo salaa, aina kun olemme siellä. Lähtömme jälkeen ei mieheni äidistä ole kuulunut mitään. Minulla on paha mieli mieheni takia, tiedän hänen murehtivan tilannetta, ei isäänsä vaan äitiään. Olemme sopineet, että isoisä ei ole enää tervetullut lastemme elämään, mutta miten toimimme isoäidin kanssa? Heille emme aijo mennä kyläilemään, mutta pyydämmekö mummoa meille kylään tästä lähtien. Miten tilanteesta kannattaisi puhua lasten kanssa? Kun pääsimme kotiin vanhempi lapsemme sanoi, että ei kai isoisä tule tännekkin vielä huutamaan äidille ja hänelle. Kun lapsi kertoi asiasta minun äidilleni häntä itketti kovasti ja näki että lapsella on paha mieli.

Miten te toimisitte vastaavassa tilanteessa? Jotenkin on helpottunut olo, kun ei tarvitse sinne enää mennä, mutta samalla surettaa koko tilanne.

 

[en tajua edes]

Joskus on vaan laitettava välit poikki. En minä halua lasteni pelkäävän ukkiaan. Haluatko sinä?

 

[surutus]

Isoisää lapset eivät tule enää missään nimessä tapaamaan, mutta mitä me sen mummon kanssa tehdään?

 

[en tajua edes]

Voisitteko pyytää mummoa teille kylään? Voisiko hän tulla junalla esim.? Olisi varmasti hyvä nähdä lapsenlapsiaan kuitenkin?

Alkoholismia läheltä nähneenä saa tuo tekstisi vihan päälle. Koittakaa löytää jokin ratkaisu. Voimia teille ja puhukaa lapsien kanssa, että ei tarvitse enää pelätä ukkia.

 

[......]

Puhukaa selvästi ja ilmaise nyt heti että se mummo voi tulla teille ja on tervetullut! Meillä on hieman sama tilanne ja mies vielä käy terapiassa lapsuudentraumojen vuoksi (isänsä joi silloin vielä enemmän). Onneksi ette tuon enempää ole tekemisissä. Tuosta vielä selviää

 

[surutus]

Minulla ei itselläni kokemuksia alkoholismista, mieskään ei mielellään puhu lapsuudestaan. On jotenkin täysin voimaton isänsä suhteen, se on jotenkin hassua, koska mieheni on muuten todella vahva ja voimakastahtoinen ihminen. Muuten kyllä pitää puolensa ja muudenkin puolta. Jotenkin ei ole tähän mennessä edes halunnut kohdata sitä asiaa, että isoisä juo lasten ollessa paikalla. Miehen äiti on samanlainen, ei voi ymmärtää, että emme ole antaneet lapsia heille hoitoon. Kerroin hänelle viime kesäisen vierailun jälkeen, kun isoisä riehui, että lapsi kertoi pelkäävänsä, mutta hän ei nähnyt asiassa mitään pahaa. Ei lapsia voi viinalta koko ikäänsä varjella, oli hänen kommenttinsa aiheesta.

Isommalle lapselle olen jutellut, ettei ukki enää hauku ja huuda. Lapsi kuitenkin sanoi,että hänelle tulee ikävä isovanhempia. Pienemmän en usko niin kovasti tilanteesta tajunneen, on kuitenkin vielä niin pieni. Mies ei haluaisi asiasta puhua, muutaman kerran on vaan sanonut, että hyvä kun uhmasit isoisää, kukaan ei sitä ole ennen tehnyt. Mies sanoi soittelevansa äidilleen, mutta ei ole sitä vielä tehnyt. On ollut keskustellessamme sitä mieltä, että sinne emme enää mene, mutta tiedän hänen yrittävän miellyttää äitiään. Ja olen aivan varma, että miehen äiti ei näe taaskaan isoisän käytöksessä mitään pahaa. Sanoi vaan kun lähdimme, että eihän teidän mihinkään tarvitse lähteä, ja antoi ymmärtää minun ylireagoivan.

 

["kohtalotoveri"]

oma isäni on aivan samanlainen, narsistisia piirteitä, väkivaltainen, on vielä aikuisikäisenä ollessanikin yrittänyt pahoinpidellä, ja vaatii että lastenlapsia hakattaisiin koska nöyrä ja kuuliainen lapsen olla pitää. Jatkuva oman lapsen (=minun) haukkuminen ja sättiminen kuuluu kuvaan. Olen tyhmä (äö 139), huonosti koulutettu (akateeminen), huono työ (esimiesasema), tyhmä puoliso (akateeminen), ruma koti (uusi ok-talo), vammaiset lapset (yksi lapsista neurologisesti lievästi viiveinen) ja rumat ja tyhmät lapset ylipäätään. Varsinainen suvun häpeätahra siis. Kuten huomaat niin tämä on sitä henkistä väkivaltaa.

Miehesi kannattaisi mennä terapiaan, ihan oikeasti. Itse oireilin eri tavoin ja vasta terapia auttoi avaamaan silmäni. Välit ovat poikki. En vie lastani sinne edes valvotusti.

Teet lapsillesi todella hallaa jos päästät heidät tuollaiseen mummolaan isoisän vuorovaikutukseen, joka ennenpitkää kohdistuu lapsiin syyllistämisenä, manipulointina, arvosteluna ja sättimisenä ja kuka ties joskus vaikka väkivaltanakin. Narsistilla on mielestään aina "oikeus" määräillä ja uhkailla toisia ja raivota heille.

Välien katkaisu on rankkaa mutta ei silloin, kun vaakakupissa on lapsen hyvinvointi. Itse olen paljon onnellisempi ja tasapainoisempi kun ahdistava yhteydenpito ja jatkuva väkivallan pelko (niin fyysisen kuin psyykkisen) vierailujen aikana on poissa. Suosittelen.

 

[olisko]

Voipi olla ettei ukki päästä mummoa yksin kylään, jos hallitsee hänen elämää täysin eikä mummo sano vastaan. Tai jos päästää niin vitt..lee siitä seuraat neljä viikkoa.

 

["kohtalotoveri"]

lisäys äskeiseen: mummoakaan emme tapaa (eli omaa äitiäni) koska isäni pakotti valitsemaan joko hänet tai minut. Äitini valitsi isäni, ja seisoo hänen rinnallaan ja menettää siis ainoat lapsenlapsensä valintansa myötä. Toki tämä harmittaa minua, mutta en voi toista aikuista pelastaa, itse hänen pitäisi tilanteensa tiedostaa ja tehdä valintoja jotta voisi pitää minuun yhteyttä.

Usko pois, sinunkin anoppisi valitsee miehensä eikä lapsensa perhettä, narsistin puoliso on jo niin aivopesty ja alistettu että olisi ennenkuulumatonta että mummo pääsisi (haluaisi/saisi) käymään lastenlasten luona yksin.

Eniten olisin huolissani miehestäsi, hän tarvitsisi terapiaa, siellä voi sen napanuoran katkaista ja päästä eroon pelosta ja syyllistymisestä isää kohtaan. Tämä auttoi minullakin, jos en olisi mennyt niin vieläkin pelkäisin, alistuisin, miellyttäisin ja syyllistyisin hänen vaatimuksistaan ja uhkauksistaan.

 

["hali"]

en osaa sanoa miten pitäisi toimia, mutta sinnehän ei nyt oikein ole asiaa tosiaan. Anoppi on uhrannut oman ja lastensa onnen ja oikeastaan elämänkin miehensä takia, eikä hänellä taida olla varaa myöntää virhettään. Haluaa uskoa, että kaikkialla uidaan viinassa korvia myöten kuitenkin.

Perehdy alkoholismiin - siitä on kirjoitettu paljon. Silloin ymmärrät, että juopon puolisolla (ja lapsilla) on paljon toipumistyötä tehtävänä myös. Ei kaikkea tarvitse yrittää omin päin oivaltaa, koska kaikki nuo näytelmät on nähty miljoonia kertoja jo muualla. Kirjoitustaito on hieno asia - enää täytyy muiden oppia lukemaan.

On oikein hyvä, että sulla on voimia ja halu toimia viisaasti. Sulla on valta pysäyttää sukupolvia kestänyt kärsimys.

 

[surutus]

[QUOTE="kohtalotoveri";24166115]oma isäni on aivan samanlainen, narsistisia piirteitä, väkivaltainen, on vielä aikuisikäisenä ollessanikin yrittänyt pahoinpidellä, ja vaatii että lastenlapsia hakattaisiin koska nöyrä ja kuuliainen lapsen olla pitää. Jatkuva oman lapsen (=minun) haukkuminen ja sättiminen kuuluu kuvaan. Olen tyhmä (äö 139), huonosti koulutettu (akateeminen), huono työ (esimiesasema), tyhmä puoliso (akateeminen), ruma koti (uusi ok-talo), vammaiset lapset (yksi lapsista neurologisesti lievästi viiveinen) ja rumat ja tyhmät lapset ylipäätään. Varsinainen suvun häpeätahra siis. Kuten huomaat niin tämä on sitä henkistä väkivaltaa.

Miehesi kannattaisi mennä terapiaan, ihan oikeasti. Itse oireilin eri tavoin ja vasta terapia auttoi avaamaan silmäni. Välit ovat poikki. En vie lastani sinne edes valvotusti.

Teet lapsillesi todella hallaa jos päästät heidät tuollaiseen mummolaan isoisän vuorovaikutukseen, joka ennenpitkää kohdistuu lapsiin syyllistämisenä, manipulointina, arvosteluna ja sättimisenä ja kuka ties joskus vaikka väkivaltanakin. Narsistilla on mielestään aina "oikeus" määräillä ja uhkailla toisia ja raivota heille.

Välien katkaisu on rankkaa mutta ei silloin, kun vaakakupissa on lapsen hyvinvointi. Itse olen paljon onnellisempi ja tasapainoisempi kun ahdistava yhteydenpito ja jatkuva väkivallan pelko (niin fyysisen kuin psyykkisen) vierailujen aikana on poissa. Suosittelen.[/QUOTE]

Kauheaa kuultavaa! Toivottavasti saat terapiasta apua.

Minulla ei ole niin selvää kuvaa lasten isoisästä, siellä ollessamme emme ole viettäneet kovin paljon hänen kanssaan aikaa, olemme ulkona tai jossain muualla sukuloimassa. Miehen veli kerran puhui, että hänestä isä on narsisti, on ainakin kovin samanlainen kuin sinun isäsi. Fyysisestä väkivallasta en tiedä, mutta jo jutellut jotain tyyliin itkevä lapsi vaan painetaan lattiaan ja läpsitään, niin eipä enää kiukuttele. Henkistä väkivaltaa käyttää koko ajan, kukaan lapsista ei heillä mielellään vieraile. Kuitenkin he kaikki alistuvat kiltisti, se tuntuu minusta niin oudolta. Mies muutti pois kotoa peruskoulun jälkeen eikä sillä ole sen koomin käynyt kuin pari kertaa vuodessa. Terapia tekisi miehelleni varmasti hyvää, mutta tiedän, ettei hän sellaiseen suostu.

Minä en anna isoisän lapsiani kiusata. Välillä hän on niin mukavaa ja ihanaa ja seuraavana aukaisee suunsa ja sieltä tulee jotain ilkeää vitsin varjolla. Kasvatusmenetelmistämme on valittanut aina, meillä lapsi on perheen tasaväkinen jäsen, yritämme kuunnella lasta ja ottaa hänet huomioon, vaikka me kuitenkin vanhempina päätämme asioista. Hänestä mies on perheen pää ja lapset tulevat vasta viimeisenä.

 

["Kaisa"]

Eikait se ole mummun vika et pappa juo ja käyttäytyy huonosti! Elkää hyljätty hylättyä!! Siis osoittakaa mummulle et hän on teille tervetullut, mut ilman pappaa!! Ja jos siellä vielä menette käymään ni vain silloin kun pappa ei ole kotona ja yövytte jossain muualla kuin mummulassa

 

["Kaisa"]

Sinun miehesi ja hänen veljiensä ois todella hyvä käydä terapiassa!!

 

[voi vain arvailla]

Ei minun anoppi lähteny edes kilometrin päässä käymään ilman appiukkoa. Appiukko ei ollu ajokunnossa, mutta meidän kyytiin olisi vielä yksi mahtunut kun käytiin mökillä. Mikähän rangaistut olisi anoppia odottanut jos olisi lähtenyt meidän mukaan ja ollut n. tunnin poissa kotoa?

 

[surutus]

Luulen ihan samaa, ettei mummo lapsenlapsiaan valitse vaan miehensä. Eihän hän nytkään ole meihin yhteyttä ottanut, vaikka myöhään illalla lähdimme yöpuvussa olevien lasten kanssa automatkaan. Kyllä minä olisin lapselleni soittanut ja kysynyt, että pääsivätkö edes perille.

Eipä anoppi miehensä käytöksessä ja jutuissa muutenkaan mitään pahaa näe, vaikka on seissyt vieressä isoisän loukatessa lastaan on hän aina vaan nauranut. Kun miehen veljet ovat oireilleet selkeästi isänsä käytöksen takia, niin anoppi ei ole edes huomannut koko asiaa. Syy on aina jossain muualla, ei hänessä eikä hänen miehessään. Mieheni yritti viitisen vuotta sitten puhua äidilleen, kun pikkuveljellä oli elämässä kovasti ongelmia. Anoppi oli sitä mieltä, ettei mitään ongelmia ole.

Koko muu suku ei ole heidän kanssaan tekemisissä, mutta se vikahan on siinä muussa suvussa. Kerran yksi sukulainen kertoi, että mies ja veljet ovat jokainen pienenä pyytäneet itkien, että sukulaiset ottaisivat heidät luokseen asumaan. Kukaan ei kuitenkaan ole tehnyt mitään heidän hyväkseen. Mies ei ole veljiensäkään kanssa paljon tekemisissä, muutti nuorena toiselle puolelle Suomea, ei enää halunnut olla kotona. Toisen lapsemme ristiäisiin isoisä ei vaivautunut tulemaan, eikä esikoisemme synttäreillekkään. Ei sinänsä että olisimme häntä kaivannetkaan.

Tiedän, että minusta tehdään tässä asiassa anopin ja apen suhteen syypää. Tiedän anopin haukkuvan minua kaikille, mutta en jaksa asiasta välittää. Minulle lapseni tulevat ensisijalla.

 

[silmät aukesi]

Kun miehelläni oli uupumusta työssä ja muutenkin elämässä vaikeeta niin anoppi vaan tokaisi että se vaan on pakko jaksaa ja vaihto puheenaihetta tiiraamalla montako autoa oli naapurin pihassa. Silmät aukesi mulla viimeistään silloin.

 

[minun valintani]

Teksin niin, etten olisi eikä varsinkaan lapseni olisi missään tekemissä tuon appiukkosi kanssa, mutta tuolle anopillesi ilmoittaisin, että hän voi tulla käymään ilman miestään. ja siitä sitten pidetään kiinni. Jos anoppi joutuu valitsemaan ja valitsee miehensä eikä tule käymään, se on hänen valintansa ja sen kanssa on elettävä ja asia hyväksyttävä. Pääasia on kuten tiedätkin, että lapset ovat turvassa henkiseltä ja mahdolliseesti fyysiseltäkin väkivallalta.

 

[näin]

Meille vois mummo tulla yksin mutta ukilla ei ole mitään asiaa, ja sinne ei enää mennä. Tosin mua ottas niin paljon päähän tollanen hissukka mummeli että saattasin sanoa suorat sanat, tai oisin jo sanonut

 

["Lila"]

Välit poikki ukkiin vaan. Sillä siitä selviää. Ehkä hän joskus alkaisi vähän miettimäänkin. Mutta jos kaikki vaan hyssyttelee ja alistuu hänen tapoihinsa, niin hänellähän on kaikki valta.

 

["kohtalotoveri"]

sen verran vielä lisään että anoppisi suojelee itseään sillä että naureskelee, vähättelee tapahtunutta tai kuittaa huumorilla. Niin minunkin äitini teki ja tekee. Isä kun pahoinpiteli meitä lapsia ja äiti kuunteli viereisessä huoneessa, niin ei mitenkään tullut väliin vaan laittoi vaan radion kovemmalle ettei lasten avunhuuto ja tuskanparku kuulu omiin korviin. Jälkikäteen sitten hyssytteli että ei se isä nyt tosissaan ollut, ei se pahaa tarkoita, ja olkaapas sitten jatkossa kiltimpiä niin ei tule selkään. No tuli totta vie selkään kuitenkin, kun ei se selkään saaminen ollut koskaan kiinni siitä että olisi tehnyt jotain tuhmaa, vaan selkään tuli kun isää itseään joku nyppi ja halusi sen vain purkaa pois - eli puolustuskyvyttömiin lapsiin.

Äitini on joutunut itse väkivallan kohteeksi, nähnyt kymmeniä kovia pahoinpitelyjä lapsiinsa, ja satoja lieviä pahoinpitelyjä lapsiinsa kohdistuen ja arvaa mitä: väittää kirkkain silmin tänä päivänä ettei IKINÄ ole nähnyt isän nostavan kättään meitä vastaan tai tekevän meille pahaa. Väittää että minä ja sisarukseni vain "itse olemme kesineet nämä asiat" ja sillä tavoin sitten "kiusaamme viattomia vanhoja ihmisiä".

Ihmisen mieli on sellainen että se sopeutuu kauheuksiin ja alkaa ajattelemaan että tämä on normi, näin kuuluu ollakin, eihän tässä mitään väärää ole.

Luojan kiitos sinä AP olet rohkea ja puolustat perhettäsi ja lapsiasi. Älä solvaa miestäsi siitä että hän on tossukka, sillä niin minäkin olin isäni suhteen vaikka kaikkia maailman muita ihmisiä uskalsinkin vastustaa. Siinä on vuosikymmenten syyllistäminen, alistaminen ja nöyryytys takana, ja joka kerta kun joudun isän kanssa tappeluun (huutoa jne) niin muutun taas pelokkaaksi nelivuotiaaksi joka pissaa kauhusta housuunsa koska pelkää henkensä ja terveytensä vuoksi.
Aikuisikä ei poista tätä muistikuvaa, joten miehesi tavallaan elää aina lapsuuden kauhuja uudestaan joka kerta kun joutuu ristiriitatilanteeseen - vaikka lieväänkin sellaiseen - isänsä kanssa. Vain terapiassa nämä tunnemuistot voi purkaa ja käsitellä.

Jos miehesi ei suostu terapiaan niin kehotan että hän välttää isänsä ja myös äitinsä tapaamista. Vaikka mummo näyttää näennäisesti vaarattomalta niin hän kuitenkin tavallaan mahdollistaa kulissien pystyssä pitämisen ja sen puhumattomuuden kehän, jossa asioita vähätellään ja niistä ei voi puhua. Itsekin aikani yritin että puhuttaisiin tapahtuneista, mutta kun se joka kerta johti raivareihin, syyttelyihin ja väkivaltaan niin annoin olla. Luutuneita ja sairaita mieliä ei voi muuttaa.

Joten piti vain surra surunsa, sopeutua, etsiä elämään uutta sisältöä ja parantaa itsensä. Näin olen selvinnyt siitä että itselläni ei ole enää vanhempia "olemassa" eikä lapsillani sitä myötä isovanhempia minun puoleltani. Ilman tällaisia vanhempia on oikeasti helpompi olla, vaikka välillä harmittaakin kun näkee muiden perheiden rakastavia isovanhempia lastenlastensa kanssa. Elämässä vaan ei mene onni tasan, ja sen kun voi myöntää ja siihen sopeutua, niin kaunasta ja katkeruudesta on mahdollista päästä eroon.

Tsemppiä, pysy lujana ja suojele lapsiasi ja ole tukena miehellesi!

 

[surutus]

Jotenkin se appi on saanut koko perheen alistumaan tahtoonsa ja oikkuihinsa kaikki nämä vuodet. Säälittää kaikkien puolesta, en usko apen tapojaan koskaan muuttavan. Anoppi sanoi kerran ohimennen, että kuolisi vaan pois (appi) niin siitäkin päästäisiin.

Miehellä on selkeästi paha olo tapahtuneesta, ei kuulema kyllä isänsä puolesta. Minä en kadu sitä, että suuni aukaisin ja vastaan sanoin. Olisi pitänyt se tehdä jo aikaisemmin.

 

[surutus]

En miestäni solvaa hänen käytöksestään, en ole siitä hänelle mitään sanonut. Itsekseni vaan olen sitä ihmetellyt. Mies kun on muuten sellainen heikompien puolustaja, kadullakin menee väliin, jos näkee jotain tapahtuvan. Kännisiä nostelee ojista pystyyn ja auttaa mummoja katujen yli. On hakeutunut töihin alalle, jossa auttaa muita oman henkensä uhallakin. Kun on isästä kyse sanoo aina vaan, ettei siitä kannata välittää ja antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Turhaa sanoa vastaan.

Anopin asenne on tosiaan sellainen, että kiistää mitään tapahtuneen ja vähättelee. Lapsilla oli niin onnellinen lapsuus, kaikki oli hyvin, ovat niiiiin hyvin kasvatettuja ja isä oli heille niiiin hyvä. Ihan naurattaa, kun olen sellaista itsepetosta kuunnellut. Miehen äiti on vielä terveydenhoitoalalla töissä, kulisseja he pystyssä pitävät vaikka naapurustossa kyllä tiedetään mitä on siellä tapahtunut. Ihmetyttää ettei kukaan ole tehnyt lastensuojeluilmoitusta silloin aikoinaan.

Mies on ilmeisesti kokenut olevan helpompaa olla erossa vanhemmistaan. Isälleen ei koskaan soita, eikä äidilleenkään kovin usein. Kun äiti on soittanut ei aina vastaa ja jos vastaa sanoo vaan pari sanaa ja antaa puhelimen sitten minulle, käskee kertoa lasten kuulumiset. Haluaisin miehen kanssa puhua asiasta, mutta hän ei ilmeisesti ole vielä siihen valmis.

 

[MorbidMama]

Vaan tuleeko mummo vaikka olisikin tervetullut? Tuskin isoisä siunaa reissun?

 

[mettäläinen]

Tuskimoa mummu ikävöi. Hänen elämänsä keskipistehän on narsisti-alkoholisti aviomies. Jos kerran on omien lastensa elämän sössinyt aikanaan eikä näe siinä kitään pahaa, niin tuskin muuttuu ajattelutapa sitten lastenlasten kohdalla. Jos mummu ts. anoppisi jo haukkuu sinua muille, niin se jo kertoo, että hän on periaatteessa jo samaa maata kuin miehensä, eikä mikään uhri. Ei sellaiselle parane altistaa omia lapsiaan, näethän miten miehesikin on traumatisoitunut omasta menneisyydestään. Vanhempien tehtävä on suojella lapsia. Joskus valitettavasti isovanhemmat (tai muut sukulaiset) ovat häiriintyneitä. Silloin kannattaa rajata oma elämä ja lasten elämä niistä hyvin kauas. Sad but true