On vaan niin paha olla...

Taas itken yksin kotona, niinku lähes joka ilta.
Haluaisin vaan, että joku laittaisi käden olkapäälleni ja sanoisi, että ei mitään hätää, rauhoitu.
Vaan ei, yksin olen ja luultavasti tuomittu olemaankin.

Ystäviä on muutama, mutta ei täällä kukaan käy, ei kukaan tule ja pidä kiinni. Ei viitsi liikaa heitäkään rasittaa huolillani...joita on paljon.
Ollut niin paljon surua elämässä, että sitä kaipaisi vaan jotain tukevaa olkapäätä jota vasten itkeä ja lohduttautua...saada muutakin ajateltavaa.
Voi kunpa tää olo jo helpottaisi, asiat alkaisivat tuntumaan kevyemmiltä ja saisin itseni takas oikeasti elävien kirjoihin.
Anteeksi purkaus, on vaan niin paha ja yksinäinen olla.

 

Voimia sulle Kyllä sä varmasti vielä löydät läheisiä ihmisiä elämääsi. Varmasti moni muukin kokee joskus samanlaisia tunteita. Lisäksi tosi läheinen ystävä kyllä jaksaa auttaa ja kuunnella. Ne onkin hienoja tapauksia.

 

Ystävät tietävät tilanteestani, mutta heillä jokaisella omatkin elämänsä, eli konkreettisesti olen pääosin yksin, vaikka puhelimella aika helposti jonkun kiinni saakin (ainakin päiväsaikaan..).
Mä olen vaan niin herkkä ihminen, menen tuhansiksi pirstaleiksi tunnepuolen hylkäämisistä/epäonnistumisista aika totaalisesti.
Tässä siis taustalla menetetty rakkaus ja päälle paljon muuta lähinnä perhepiirin ongelmia, joita tällaisena herkkiksenä kannan mukanani ja yritän muita auttaa parhaani mukaan..

 

Rohkeasti etsimään itsellesi apua, aloita vaikka oman paikkakuntasi mt-toimistosta ja kerro tuo, mitä juuri kirjoitit. Tuollainen olototila ei ole normaali eikä muiden jatkuva auttaminen itsen kustannuksella ole hyväksi. Voimia!

 

jospas etsitkin sellaisa seuraa jonka kanssa voit nauraa menneelle

 

yksinäisyys on kauheaa, eikä julkinen mt-puoli pidä sen hoitamista tärkeänä prioriteettina (jonoon pääsee muiden alakuloa valittavien kanssa, ja siinä jonossa eteneminen yleisesti kestää).

parille tutulleen asioista avautuminen on riskialtista, alkavat helposti ottamaan etäisyyttä kun masentunut kaveri purkaa usein tuntojaan. en ole vielä oikein itsekkään keksinyt tälle asialle ratkaisua, tosin jossain vaiheessa join melkein päivittäin baareissa jonka vaikutus mielialaan oli plus miinus nolla.

 

Moi. Tiedän kokemuksesta tuon ettei halua rasittaa ystäviä. Mulla on kova tarve puhua elämästäni, varsinkin nyt kun on rankkaa, mutta en puhu koko ajan ystavilleni, vaan käyn psykologilla. Siellä saan kertoa saman asian vaikka joka kerta

 

Onko teillä ap terkkarissa psykiatrista sairaanhoitajaa? Sekin voisi olla väylä sulle puhua ja saada kuuntelija. Et yksin hautoisi.

 

ja voitte aina täällä kertoa kyl mä kuuntelen kun paikalla oon