Lueskelin tuota "ex-vl-ketjua" ja täytyy sanoa, että se kaikki on aika vierasta ja samalla todella ikävää. Että se aika ihmisen elämästä kun luodaan perusturvallisuutta, voi mennä jonkun "puhujan" tai vastaavan sääntöjen ja ohjeiden pelossa.
Oma lapsuus oli hyvin "uskontovapaa". Joulua kyllä vietettiin, mutta se oli "vaan joulu". Ei sillä ollut minkäänlaista uskonnollista merkitystä. Kiva juhla, jossa syötiin hyvin ja saatiin lahjoja. Koskaan kukaan ei pelotellut millään Jumalan seuraamuksilla tms. Lapset kastettiin, kirkossa mentiin naimisiin ja se oli kai vaan tapa.
Nykyään olen kai tapakristitty. Maksan kirkollisveroa, käyn lapseni kanssa seurakunnan muskarissa ja kauneimmisa joululauluissa, kastan lapseni evankelisluterilaiseen kirkkoon, koska minusta se vaan kuuluu tehdä niin ja se on kaunis tapa viettää juhlaa lapsen syntymän kunniaksi. En mennyt kirkossa naimisiin, koska en kaipaa sitä "prinsessapäivää" ja mieheni ei kuulu kirkkoon. Evankelisluterilaisen seurakunnan päiväkerhon käyneenä ja siellä viihtyneenä mulle kai jäi joku lapsenusko ja kai ihan turvallinen olo siitä. Eikä sitä ole sittemmin aikuisena tarvinnut sen kummemmin lähteä miettimään, että mikä on oikein ja mikä väärin, uskonnossa siis. Muuten kyllä moraalia löytyy, etiikkaa olen pohtinut lähinnä ammatin vuoksi hoitotyön kannalta, empatiaa ja oikean/väärän tunnistamista löytyy mielestäni minusta hyvin.
Nykyään tuttavista/sukulaisista/ystävistä löytyy Jehovan todistajia, Metodisteja, Lestadiolaisia, Uusheränneitä, Luterilaisia tapakristittyjä, että hyvin uskovaisia, jokunen Helluntailainenkin. Islam, Budhalaiset, Hindut jne ovat minulle ihan vieraita. Vapaa-ajattelijoita tunnen myös useampia. He ovat minusta ihan yksi uskontokunta muiden mukana.
Oli aika karua lukea tuota ex-vl-ketjua. Kamala lapsuus ollut monella ja varmaan tuollaista tapahtuu myös muissa uskonnoissa ihan yhtälailla.
Tuota kun luki, niin toivon, että useammat lapset saisivat uskontovapaan kasvatuksen ja lapsuuden kuten itsekin sain. Myöskään vapaa-ajattelijoiden "vain uskonnottomat ovat oikeassa" tyylistä kasvatusta en hyväksy.
Ehtiihän sitä myöhemmin miettiä mihin itse uskoo ja mikä on minulle se totuus. Jos siis sellaiseen kokee tarvetta.
Oma lapsuus oli hyvin "uskontovapaa". Joulua kyllä vietettiin, mutta se oli "vaan joulu". Ei sillä ollut minkäänlaista uskonnollista merkitystä. Kiva juhla, jossa syötiin hyvin ja saatiin lahjoja. Koskaan kukaan ei pelotellut millään Jumalan seuraamuksilla tms. Lapset kastettiin, kirkossa mentiin naimisiin ja se oli kai vaan tapa.
Nykyään olen kai tapakristitty. Maksan kirkollisveroa, käyn lapseni kanssa seurakunnan muskarissa ja kauneimmisa joululauluissa, kastan lapseni evankelisluterilaiseen kirkkoon, koska minusta se vaan kuuluu tehdä niin ja se on kaunis tapa viettää juhlaa lapsen syntymän kunniaksi. En mennyt kirkossa naimisiin, koska en kaipaa sitä "prinsessapäivää" ja mieheni ei kuulu kirkkoon. Evankelisluterilaisen seurakunnan päiväkerhon käyneenä ja siellä viihtyneenä mulle kai jäi joku lapsenusko ja kai ihan turvallinen olo siitä. Eikä sitä ole sittemmin aikuisena tarvinnut sen kummemmin lähteä miettimään, että mikä on oikein ja mikä väärin, uskonnossa siis. Muuten kyllä moraalia löytyy, etiikkaa olen pohtinut lähinnä ammatin vuoksi hoitotyön kannalta, empatiaa ja oikean/väärän tunnistamista löytyy mielestäni minusta hyvin.
Nykyään tuttavista/sukulaisista/ystävistä löytyy Jehovan todistajia, Metodisteja, Lestadiolaisia, Uusheränneitä, Luterilaisia tapakristittyjä, että hyvin uskovaisia, jokunen Helluntailainenkin. Islam, Budhalaiset, Hindut jne ovat minulle ihan vieraita. Vapaa-ajattelijoita tunnen myös useampia. He ovat minusta ihan yksi uskontokunta muiden mukana.
Oli aika karua lukea tuota ex-vl-ketjua. Kamala lapsuus ollut monella ja varmaan tuollaista tapahtuu myös muissa uskonnoissa ihan yhtälailla.
Tuota kun luki, niin toivon, että useammat lapset saisivat uskontovapaan kasvatuksen ja lapsuuden kuten itsekin sain. Myöskään vapaa-ajattelijoiden "vain uskonnottomat ovat oikeassa" tyylistä kasvatusta en hyväksy.
Ehtiihän sitä myöhemmin miettiä mihin itse uskoo ja mikä on minulle se totuus. Jos siis sellaiseen kokee tarvetta.
