V
Viivi
Vieras
En oikein tiedä mistä aloittaa. On niin paha olla tässä suhteessa, mutta en voi lähteäkään, ei ole kuitenkaan enää voimia. Mies ei puhu, suuttuu jos minä yritän. Tuntuu etten tunne sitä enää ollenkaan. Viikonloppunakin oli taas yötä pois kotoa, ei puhunut siitä sanallakaan palatessaa. Sanoi vain oikein v-mäisiä asioita. Se ei ole ikinä kotona. Taas lähti, koska olin kuulemma niin pahalla päällä. Onko tuo kumma, koska olen niin vihainen viikonlopusta. Huutaminen on turhaa, koska mies suuttuu ja tavarat hajoaa, hiljaa oleminen ei auta, kun kuulemma mökötän koko ajan. Se ei näe, kuinka paha mulla on olla. Miten voisin yrittää puhua sille? Ei se kuuntele. Sanoo, että jäkätän. Mies menee ja tulee miten haluaa. Tuntuu, että käy kotona vain naimassa, syömässä ja pesettämässä vaatteet. Silti rakastan. Rakastan niin paljon ja odotan, että se muuttuu samanlaiseksi kuin ennenkin. Muistan, että oli aika, jolloin se sanoi elämäntehtäväkseen, että tekisi minusta onnellisen. Nyt olen surullinen, yksinäinen, pelokas ja itsetunto on maassa. Onhan meillä hyviäkin hetkiä, mutta ne tuntuvat vain katoavan kaiken tämän paskan keskellä. Mies saa tehdä mitä haluaa ja minun on kestettävä hiljaa kaikki, oltava ""unelmatyttöystävä"". Missä menee se raja? Minulta se on tässä vuoden aikana päässyt katoamaan. Kiitos teille, jotka jaksoitte lukea tämän. Oli pakko saada purkautua jonnekin.
