On mulla taas kaveri...

Alaston lohikäärme

Aktiivinen jäsen
09.12.2007
16 436
3
36
Pitkä tarina, lyhyt versio.

Kaverin lapset sairastivat koko viikon (kuumetta toisella 38,5 ja toisella n.40 astetta) ja sunnuntaina piti olla heillä syntymäpäivät. Perjantaina kumpikin oli kuumeeton, mutta lauantaina sankarin kuume nousi taas 38,5:een.

Hän soitti silloin lauantaina ja sanoi, että juhlat pidetään, ne tulee, jotka tulee.
Sanoin jo silloin, että minä en tule ehdoin tahdoin tautia meille hakemaan ja pahoittelin tilannetta.

Sunnuntain juhlissa ei ollut ollut paikalla ketään kutsutuista lapsiperheistä (siis ilmeisesti kukaan muukaan ei halunnut tautia kotiinsa).

Kyselin tiistaina puhelimessa, että mikä on heidän terveystilanteensa, kaveri totesi vain että "paska". Kyselin, että koska he voisivat ottaa meitä vastaan, että voisimme tuoda lahjan. Hän ei tiennyt.
Kysyin vielä, että aikooko hän kutsua uudestaan, vai poikkeammeko vain pikakahvilla joku päivä, johon hän totesi, että ei aio kutsua uudelleen. Sitten hän lisäsi vielä, että ei aio myöskään hyväksyä sitä, että kaikki "tiputtelevat lahjoja aina nähdessään heidät". Se ei kuulemma ole oikein ketään kohtaan, ei vanhempaa sisarusta, ei sankaraia, eikä edes häntä kohtaan.
Mä olin vähän, että :O.

Siis kun eihän se synttärisankari tahallaan ollut kipeä silloin edellispäivänä (ja vielä kolme päivää niiden jälkeenkin), niin nyt sitten äitinsä mielestä ei ole oikein, että saa kuitenkin lahjansa jälkikäteen tipotellen, mutta äiti ei kuitenkaan kutsu uudelleen.

Mitä mieltä te ootte tästä? Mun mielestä outo äiti.
Ja pistänkö mä nyt tuon lahjan joulupuu keräykseen???
 
[QUOTE="höh";23658811]se vaikuttaa suuttuneelta. mutta mistä?[/QUOTE]

Mut siis jos se on suuttunut mulle (ja sitten vissiin niille kaikille muillekin lapsiperhevieraille), niin miksi sitten kostaa lapselleen, ettei se saa synttärilahjojaan?
 
höh :( meilläkin oli juhlat sunnuntaina ja lapset kipeinä. mutta minä nimenomaan varoitin kaikkia vieraita, että omalla vastuulla tulevat jos uskaltavat, loput tulkoot sitten kahvittelemaan toisen kerran. ei kai tuommosesta voi suuttua. en itsekään olis mennyt sairaisiin juhliin.
 
mä oon tän kertonu joskus aiemminkin täällä, hipoo aihetta...

oli kummipojan synttärit ja mentiin sit sinne meidän n.8kk vauvan kanssa iloisin mielin.
istuttiin pitkään ja nautittiin kahvipöydän antimista, meidän lapsi kiersi sylistä syliin ja kummipoikaa halin ja suukotin, oli tosi kivaa. oltiin joku 3h paikalla.
sit kun tehtiin lähtöä, niin perheen äiti kiittää käynnistä ja toteaa, että ihmeen hyvin nuo meidän lapset jaksoi vaikka ovat oksentaneet kaikki koko viime yön :saint:
KIIIITOOOOOOOSSSS..... arvakkaa vaan oksensiko kaikki vieraat viikon sisään? KYLLÄ!

että mä mieluummin skippaan tautibileet, suuttukoon ken haluaa.

mutta toi on tyhmää ettei lapselle sit voi lahjoja myöhemmin tiputtaa.. ihan naurettavaa :(
 
No jospa lapselle oli tullut iso harmitus kun kukaan ei tullutkaan juhliin ja äidin mielestä se on vieraiden syy kun eivät tulleet? Tavallaan ymmärrän senkin että jos kaikki tarjoilut ja muut oli tehtynä niin ei välttämättä kiinnosta heti perään tehdä samoja uudestaan. Mutta toisaalta aikuisen ihmisen olisi pitänyt ymmärtää että jos sankari on kipeänä niin olisi suosiolla siirtänyt juhlia jos haluaa muita lapsia paikalle.
 
Ja tuosta lahjahommasta. Minkäikäisiä sisaruksia on? Kun esim. taaperolle voi olla hankala selvittää miksi sisarus saa joka päivä uusia leluja ja hän ei saa. Kertajuhlinnalla asiaa ei tarvi selittää kuin yhtenä päivänä että kun nyt on sisaruksen synttärit niin saa lahjoja ja kun sulla on omat synttärit niin saat silloin. Mutta kyllähän tuokin on loppupeleissä ihan järjestettävissä oleva asia.
 
Sen ymmärrän, että äiti pelkää kutsuttujen "tiputtelevan" lahjojaan pitkin seuraavia viikkoja. Sisarukset katsovat varmasti huuli pyöreänä, miksi yksi heistä saa jatkuvasti lahjoja, mutta he eivät. Päivänsankarillekin se voi olla hämmentävää, riippuu vähän lapsen iästä. Eli siitä näkökulmasta ymmärrän, että ikäviä tilanteita voi tulla, mutta mielestäni äiti ei silti saisi olla vieraille suuttunut.
 
[QUOTE="heh";23658866]No jospa lapselle oli tullut iso harmitus kun kukaan ei tullutkaan juhliin ja äidin mielestä se on vieraiden syy kun eivät tulleet? Tavallaan ymmärrän senkin että jos kaikki tarjoilut ja muut oli tehtynä niin ei välttämättä kiinnosta heti perään tehdä samoja uudestaan. Mutta toisaalta aikuisen ihmisen olisi pitänyt ymmärtää että jos sankari on kipeänä niin olisi suosiolla siirtänyt juhlia jos haluaa muita lapsia paikalle.[/QUOTE]

No kyse oli 2v-synttäreistä, että tuskin juhlakalu vielä ihan hirveästi ymmärsi juhlien siirtymisen päälle.
Kun mä olisin itse kyseisessä tilanteessa kyllä siirtänyt koko juhlia, vaikka sitten olis tehnytkin pienimuotoisemmin ne kaikki tarjottavat.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alaston lohikäärme;23658897:
No kyse oli 2v-synttäreistä, että tuskin juhlakalu vielä ihan hirveästi ymmärsi juhlien siirtymisen päälle.
Kun mä olisin itse kyseisessä tilanteessa kyllä siirtänyt koko juhlia, vaikka sitten olis tehnytkin pienimuotoisemmin ne kaikki tarjottavat.

Siis tuotahan mä juuri yritin sanoa ja varmaan itsekin olisin juhlat perunut. Tai jos esim. aikuisia sukulaisia oli tulossa vaikka lapsi sairaana niin pitänyt sitten lastenkutsut erikseen myöhemmin.
 

Yhteistyössä