L
"Lilja"
Vieras
Jaa-as, mistäs sitä aloittais? Aika monikin asia on huonosti ja semmoinen toivoton fiilis tällä hetkellä. Semmoinen olo, ettei langat pysy oikein käsissä.
Tähän oloon varmaan vaikuttaa aika paljon se, että lähes varmana pitämäni työharjoittelupaikka meni sivu suun ja olenkin siksi yrittänyt kuumeisesti hakea toista tilalle. Vielä ei oo tärpännyt. Ensi viikon aikana pitäisi löytää paikka tai mahdollisesti tehdä päätös, että lapseni ei käykään enää päiväkodissa. Ihan rahallisista syistä tuo päätös siis tehtäisiin, sillä jos lapseni on päiväkodissa, minun tuloni olisivat ainoastaan lapsilisät. Päiväkoti on sitä mieltä, että pitäkää lapsi päiväkodissa vaikken saisikaan työharjoittelupaikkaa.
Toinen seikka, mikä masentaa, on eräs 10 vuoden takainen trauma on alkanut vaivaamaan. Olen ollut tyhmä ja salaillut sitä enkä ole käsitellyt sitä oikein kenenkään kanssa. Vähän aikaa sitten kävin lääkärissä asian vuoksi ja lähetettä pistettiin eteenpäin jotta saatais traumaterapiaa aluille. Sieltä päin ei kuitenkaan kuulunut mitään, vaikka tällä viikolla ois pitänyt soittoa tulla. Inhottaa olla tälleen jonossa. Varsinkin kun taidan ihan oikeesti olla masentunut.
On noita syitä muitakin esim. krooniset sairauteni (joiden vuoksi olen kipeä päivittäin ja väsynyt) ja parisuhteeseen ja lapsiin liittyvät ongelmat, mutta jos minä kertoisin kaiken, ette kuitenkaan uskoisi. Nuo kaks edellämainittua syytä on kai niitä viimeisimpiä hankaluuksia, mitkä masentaa ja ahdistaa.
Enkä nyt oikeastaan tiedä, miksi kirjoitin tän ja miksi valitan tälleen. Ehkä sitä vaan kaipaa jonkinlaista tukea tai uutta näkökulmaa tilanteeseen. Kieltämättä jo se, että sai purkaa tätä ahdistusta helpotti jo jonkin verran.
Toivoisin muuten, että mahdolliset vastaukset pysyis asiallisina. Kiitos.
Tähän oloon varmaan vaikuttaa aika paljon se, että lähes varmana pitämäni työharjoittelupaikka meni sivu suun ja olenkin siksi yrittänyt kuumeisesti hakea toista tilalle. Vielä ei oo tärpännyt. Ensi viikon aikana pitäisi löytää paikka tai mahdollisesti tehdä päätös, että lapseni ei käykään enää päiväkodissa. Ihan rahallisista syistä tuo päätös siis tehtäisiin, sillä jos lapseni on päiväkodissa, minun tuloni olisivat ainoastaan lapsilisät. Päiväkoti on sitä mieltä, että pitäkää lapsi päiväkodissa vaikken saisikaan työharjoittelupaikkaa.
Toinen seikka, mikä masentaa, on eräs 10 vuoden takainen trauma on alkanut vaivaamaan. Olen ollut tyhmä ja salaillut sitä enkä ole käsitellyt sitä oikein kenenkään kanssa. Vähän aikaa sitten kävin lääkärissä asian vuoksi ja lähetettä pistettiin eteenpäin jotta saatais traumaterapiaa aluille. Sieltä päin ei kuitenkaan kuulunut mitään, vaikka tällä viikolla ois pitänyt soittoa tulla. Inhottaa olla tälleen jonossa. Varsinkin kun taidan ihan oikeesti olla masentunut.
On noita syitä muitakin esim. krooniset sairauteni (joiden vuoksi olen kipeä päivittäin ja väsynyt) ja parisuhteeseen ja lapsiin liittyvät ongelmat, mutta jos minä kertoisin kaiken, ette kuitenkaan uskoisi. Nuo kaks edellämainittua syytä on kai niitä viimeisimpiä hankaluuksia, mitkä masentaa ja ahdistaa.
Enkä nyt oikeastaan tiedä, miksi kirjoitin tän ja miksi valitan tälleen. Ehkä sitä vaan kaipaa jonkinlaista tukea tai uutta näkökulmaa tilanteeseen. Kieltämättä jo se, että sai purkaa tätä ahdistusta helpotti jo jonkin verran.
Toivoisin muuten, että mahdolliset vastaukset pysyis asiallisina. Kiitos.
