on alkanut nyppiä aikuisten röyhkeys

["Ethewelle"]

Ymmärrän ap:n pointin hyvin, ja oon kyllä itse törmännyt samaan. Ja kun musta se ois ihan mukavaa että pikkuisen edes menisi puokkiin vierailut, ei ole kiva olla aina se hoitopaikka. Ja meillä ainakin kun olen jossain vaiheessa tytölle sanonut ettei nyt ketään oteta meille leikkimään, niin itse harmittelee miksei koskaan kutsuta toisen luo. Tai "kutsu" on sellainen, ettei sitä kuvitellakaan koskaan lunastettavan.....

 

[gvno7rsbk]

Meillä oli yhteen väliin kans siitä, että leikkijöitä tuppas meille aina ovista ja ikkunoista, myös kyyditettäviä ja ruokittavia. Lapsia joiden visiitit veny ja veny kun ei kukaan kotoa perään kyselly. Piti aina ite alkaa kyselemään lapsvierailta, että kävisivät kö jo kotona ilmoittautumassa. Tuntu että asumaan jäävät. Koskaan ei tullut vastavuoroisesti kutsuja. Sen sijaan selvästi oletettiin, että meille voi aina tulla. No, päätin ettei meille enää tulla jos ei vastavuoroisesti kutsuja tule. Ja nyt onkin sitten hiljaisempaa eikä meidän lapsia pyydetä edelleenkään kylään. No, emmepä ainakaan enää pyöritä lasten day care centteriä. Harmi että muiden vanhempien halu tukea lasten ystävyyttä perustu vain siihen, että tunkivat omiaan aina meille. Ei siihen, että olisivat itsekin kantaneet kartta kekoon houstaamalla väkeä välillä heillä.

 

["Mumin"]

Ymmärrän sua täysin. Tietysti pitäisi lasten tulla toistensa luo kylään joka toinen kerta, menee rankaksi jos vaan yksi perhe aina ottaa lapset sinne kylään/yökylään. Mutta joskus näillä perheillä jotka eivät ota yökylään voi olla hyvä syy sille, masennus, liian pieni koti jne. Kannattaa miettiä minne laittaa lapsensa ja onkohan se sen arvoista. Joskus on kuiten helpompi ottaa lapset omaan kotiin yökylään. Mutta kannattaa itse tehdä rajat selväksi joten toiset vanhemmat eivät käytä teitä hyväkseen.

 

["Piupau"]

Tiedän tunteen, ap. En toki noin törkeää, että kaukomatkoilta tullessa tungettaisiin oma lapsi muualle nukkumaan, että vanhemmat saisi itse nukkua. Jättäkööt reissut väliin, jos ei kykene hoitamaan itse. (Ja kyllä, olen reissannut paljon, lasten kanssa, myös toisella puolella maapalloa, ja tiedän mitä se on).
Meillekin tullaan aina syömään, ikinä ei tiedä, kuka tulee ja montako tulee, meillä lapset saa myös leikkiä sisällä, äänekkäästi, keskenään, joskus pelataan sitten porukalla ja tehdään läksyjä (läksyt tehdään ensin, oli sitten niitä kavereita tai ei ja ne kaveritkin tekee läksynsä meillä). Harvan vanhemmalta tulee vaikka facen kautta: kiitos, kun lapseni sai syödä teillä ruoan, teitte läksyt, luitte seuraavan päivän kokeeseen jne.
Se otetaan itsestään selvyytenä, mutta silti omalle lapselle ei tarjota ruokaa (toki meillä pitää käydä syömässä aina kotona koulun jälkeen, ennenkö saa mihinkään lähteä). Ja ei, en ole kotiäiti, meillä on työt järjestetty niin (yritetään ainakin aina), että toinen on mahdollisimman pian kotona koulun jälkeen, ja toinen yrittää olla aamulla pidempään kotona.

 

[Juuh]

Ymmärrän täysin ap:ta. Meillä on ollut vähän sama tilanne: naapurin lapsi olisi joka päivä tulossa meille leikkimään mutta omani ei ole ollut kertaakaan siellä kylässä. Lapseni on jo alkanut ihmetellä miksei hän voi koskaan mennä leikkimään kaverinsa luo. Kaverin vastaus on ollut ettei äiti anna nyt tulla heille mutta huomenna sitten. Sitä huomista ei ole tullut.

Minua itseäni ei haittaa niinkään se että naapurin lapsi käy meillä jatkuvasti leikkimässä kuin se että hän on aina kärttämässä herkkuja ja on kova pomottelemaan omaa lastani (jostain syystä lapseni haluaa kuitenkin leikkiä hänen kanssaan, vaikka muitakin kavereita on). Minuakaan tämä lapsi ei oikein tahdo totella. Kun sanon että nyt on mentävä kotiin, hän alkaa aina vängätä, että äiti sanoi että voin olla teillä siihen saakka, kun hän soittaa kotiin. Siis häh? Olen sanonut toistuvasti että minun kodissani minä päätän vierailujen keston. Jos jään odottamaan äidin soittoa, vierailu kestää tuntitolkulla. On ollut pakko alkaa laittaa rajoja näille vierailuille.

 

[vieras*]

No, mä en ainakaan valitettavasti voi tietää, luuhaako mun lapsi jonkun kaverin kotona päivisin vai ei, koska mä olen töissä. Olen kyllä kieltänyt ettei toisten kodeissa saa aina olla ja meille ei voi tulla jos aikuisia ei ole kotona koska täällä on koira enkä mina luota yhteenkään koiraan niin paljon että vieraammat lapset sen kanssa saisivat olla ilman valvontaa.
Meille ei myöskään voi tulla jos minä tarvitsen lepoa. Se levon tarve on monille päivätyötä tekeville kynnyskysymys, kun ei vaan voida ymmärtää sitä että vuorotyöläinen on töissä silloin kun useat muut nukkuvat :|

 

[jee! en ole yksin]

Mä oeln pyörittänyt tässä kadunvarressa kans jo 10 vuotta päivähoito- ja leikkikeskusta kadun mukuloille.
Aina on kaikki meillä.

Mutta alusta asti olen vetänyt rajan siihen, että lähinaapurien lapsia en ruoki.
Yksi kauempaa asuva luokkakaveri on niin laiha, että hänelle tarjoan ( ja syö aina paljon).

mutta en tod. ala ostaa ja laittaa ruokaa kymmenelle!

Juu ja olen laittanut säännöt, että aamulla ei tulla ennen kymmentä ja illalla lähdetään kotiin klo 20, paitsi arki-iltoina klo 19.30. (koska tässä kohtaa usein muistetaan, että oli vielä jotain läksyjä tekemättä)

Mutta silti mua on alkanut tämä rasittaa. Mä en voi tehdä omassa kotonani mitä tahdon. En saa siivottua - saati jos mieleni tekisi laulaa ja tanssia (kumpakaan en osaa, juuri siksi en halua yleisöä). En voi kulkea alasti! (miksi pitäisi - no vaikka siksi että hakisin paidan pyykkitelineeltä, joak on tilan puutteen vuoksi olohuoneessa).

Meillä muuten ne toisella kymmenellä olevat lapset tekee semmoisia juttuja kuin rakentavat majan tai maalaavat vesiväreillä. Ihan intsinä. En tiedä eikö heillä kotona saa...

Yksi lapsi kun on meillä eniten sanoi, että "äiti on salilla tai siivoo". jepjep. Mä en ehdi tehdä kumpaakaan... mutta silti meillä viihdytään.

 

[diehonja]

Tjaa... Parasta on kun oppii itse päättämään omat rajansa. Silloin antaa sen verran kuin jaksaa, eikä jää (katkerana) odottelemaan vastaavaa. Tahtoo sanoa, että ap:n tapauksessa nuo vanhemmat käyttäytyvät kyllä ajattelemattomasti. Sellaisia ihmisiä mahtuu maailmaan. Joten sen sijaan, että räknää sitä saako "omansa takaisin" (koskaan ei saa kuitenkaan) kannattaa miettiä, että minkä verran sitä jaksamista on itsellä. Tällöin lastenkaan ystävyyssuhteet eivät kärsi, kun vanhemmat alkavat "asettaa rajoja", kun toisten vanhempien kanssa on tällaisia periaatekiistoja.

 

[Tuiuit]

Omakohtaista kokemusta mulla ei ole puoleen tai toiseen, mutta ehkä teitä "päiväkodin" pyörittäjiä muistetaan sitten myöhemmin. Lapsenne muistavat, että koti oli lämmin paikka, jonne kaikki olivat tervetulleita ja ruoka ei koskaan loppunut kesken (näistähän saa lehdistä lukea. Tai lastenne kaverit puhuttelevat teitä varavanhemmikseen, haluavat tavata teitä, kun ovat jo aikuisia.

 

["Lilli"]

Kuulostaa aika ikävältä tuo tilanne, mutta kannattaa miettiä haluatko oman lapsesi menevän yöksi vanhemmille, jotka eivät jaksa huolehtia edes omasta lapsestaan.

 

[vieraas]

Ymmärrän ap:tä hyvin. Meillä vähän samaa, mutta yhden lapsen kaverin kohdalla olen asian hyväksynyt. Pääse meidän kyydillä kun mahdollista, saa tulla yökylään ja pienempänä syötin vähintään välipalan melkein päivittäin. Kyseinen lapsi on kuitenkin tosi mukava ja kohtelias, joten menee omien seassa oikein hyvin, osaa siis olla talon tavoilla.
Mutta kyllä musta saa rajoja laittaa, ei tarvii olla ilmainen iltapäiväkerho tms. On vaan hyvä ottaa huomioon se, että se luuhaaja voi olla se lapsen paras kaveri, ja yrittää sen mukaan sietää tilannetta.

Itse luuhasin aina kaverilla, joka päivä siis (yläasteikäisenä tosin), kotona oli aina kireä tunnelma ja kaverin luona mukavaa (vaikka meillä oli se ns. rikkaampi perhe). Olen ikikiitollinen kaverini äidille et jaksoi mua, en tosin siellä syönyt normaalisti, mutta muuten luuhasin melkein aina.