Omat ja toisten tavat

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja nappi
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
N

nappi

Vieras
Joskus törmää ihmiseen, joka suurella äänellä ihmettelee jostakin asiasta "kuinka joku voi?". Sitten kun kyseessä on itselle ihan arkipäiväinen asia, tulee vähän kumma olo.

Esimerkkinä serkkulikka Englannissa opiskelemassa: isäntäperhe oli heti ensimmäisellä yhteisellä aamupalalla kertonut aivan käsittämätömän jutun: "Tiedätkö, skotlantilaiset ovat tosi outoja. Niillä on tapana laittaa puuroon suolaa!"

Äänensävy oli semmoinen, ettei tyttö sitten viitsinyt kertoa, että niin hänkin mielellään tekisi. =)

Kerran näin puolestani sanomalehden mielipideosastolla tekstin, jossa joku kauhisteli, miten kyläpaikassa isäntäväki söi koiran kanssa samasta astiasta! Lopputekstistä ilmeni, että toki lautanen tmv. kävi tiskikoneessa sen jälkeen, kun koira oli nuollut astian ja sama lautanen pantiin omistajan nenän eteen siis vastapestynä. Hirmuinen paniikki tuntui kirjoittajalla silti olevan.

Silloin tuli vähän pöhlö fiilis, kun minusta asiassa ei ollut mitään ihmeellistä. Kyllä meillä ainakin koira saa nuolla lautasen, eikä se siitä loppuelämäksi saastu.

Millaisia kokemuksia teillä muilla?
 
Meillä on eri lautanen eläimillä ja ihmisillä.

Olen jopa miettinyt, onko ok pestä samassa astianpesukoneessa lemmikin ja meidän ihmisten lautaset. Minusta on pahanhajuisia ´kissan valmismuonat.
 
Kyllä koira saa nuolla piirakkavuuat ja kattilat aina silloin tällöin. En pidä sitä ihmeellisenä. Tiskataanhan ne sen jälkeen. Myös kaninkupit saattaa käydä koneessa.
Käsin jos tiskaan n iin kaninkupit tiskataan eri harjalla, mutta nuo astianpesukoneaineet on sen verran kovia aineita ja kuumaa se vesi, niin kyllä siellä puhtaaksi tulee kaikki.
 

Yhteistyössä