Oman lapsen komentaminen

\

Aina se nätisti kieltäminen tai nätisti "komentaminen" ei tehoa. Minkä ikäisiä lapsia teillä, kirjoittajat, on? On ihan eri asia "komentaa" eli nätisti mutta napakasti kieltää 2-vuotiasta, kuin 6-vuotiasta ja murkkuikäisen kanssa tilanne on taas ihan toinen.
On eri asia sanoa EI pistorasioiden rassaamisesta, roskiskaapin purkamisesta ja hiekan syytämisestä toisen päälle KUIN komentaa siivoamaan oma huone, noudattamaan kotiintuloaikoja, tekemään läksyt ja lukemaan kokeisiin tai jotain vastaavaa.
On lapsia, joille ei em. asioista koskaan tarvitse komentaa/käskeä/kehoittaa/ neuvoa nätisti = ihan mikä ilmaisu tahansa.
On lapsia, joita kirjahyllyn tavarat eivät kertakaikkisesti kiinnosta, joille yhden kerran sanottu ei menee perille. Joiden kanssa kotiintuloajoista ei tarvitse kinastella, ne sovitaan ja nuori niitä noudattaa; läksyistä ei tarvitse huomauttaa, hän hoitaa ne - mutta huonetta ei siivota millään kauniilla kehoituksella!
Minulla lapsista keskimmäinen on tämmöinen.
Hänen kanssaan on helppo toimia.

Esikoinen taas purki kaiken, hajotti kaiken, eikä häneen uponnut mikään kauniisti kehoitettu, nätisti sanottu. Alkaen ihan vaan kirjahyllystä aina leikkipuistosta kotiin lähtemiseen ja edelleen kotiituloaikojen noudattamiset tai vaikkapa harrastusten rajoittaminen niin että viikossa olisi myös vapaapäiviä eikä kaikki illat menisi harrastaessa. Esim. tässä harrastusasiassa: hän halusi aloittaa uuden harrastuksen, joka sitoisi aika paljon. Hänellä oli kolme tai neljä (partio, vpk, srk) harrastusta leireineen. Plus koulutyö. Sanoin että uuden voi ottaa, mutta yhdestä vanhasta on sitten luovuttava ja perustelin asian. Hän ei halunnut luopua näistä vanhoista harrasteista, mutta valitti minulle vuosia tapauksen jälkeen, kuinka olen rajoittanut häntä ja pilannut hänen tulevaisuutensakin lähes... Hän on nyt täysi-ikäinen ja yhä edelleen joudun muistuttamaan häntä MIKSI hän ei aloittanut ko. harrastusta.

Onko kellään muulla tämmöistä luupäätä tai ollut itse??? Jos kyse on kasvatuksesta, miksi nuoremman kanssa ei ollut samanlaista? Ilkeä hän ei ollut, ei hän muita kiusannut ja oli muutenkin kodin ulkopuolella ihan normaalisti toimiva ja hyvin oikeudenmukainen, eikä mikään häirikkö, vaikka vilkas ja itsepäinen olikin.

Nuorimmainen on vielä vaipoissa, mutta Ei sana on meillä kyllä käytössä, välillä nätisti sanottuna, välillä komentaen. Ei lapsi tyhmä ole, mutta en minäkään. ON turha vedättää. Ei on ei, ja jos ei usko hyvällä, uskoo sitten vähän kovemmalla. Jos kymmenennen kerran kiskoo kiellettyä laatikkoa tyhjäksi, sitä samaa joka on koko ajan ja joka pv ollut EI, niin minä ainakaan en jaksa lempeästi lässyttää: "ei kultaseni, se on äidin laatikko, et saa mennä sinne, menepä kultaseni omalle laatikollesi, kas tässä..." "kulta, se on EI. missäs sinun OMA laatikkosi on" "EI, se oli se äidin laatikko. TÄMÄ on sinun oma laatikkosi... " ja niin edelleen.

Voitte pitää minua just niin kamalana kuin haluatte, mutta kyllä minulla se lempeä lässytys loppuu jo alkumetreillä ja ääni nousee KOMENTAMISEKSI..

Ja kun minulla on kaksi jo täysi-ikäistä ja täysin normaalia lasta, joille on sanottu EI kauniisti ja EI komentamalla, eikä heistä mummonpotkijoita ole tullut, ei edes koulukiusaajia, vaan ihan tavallisia, kilttejä, sosiaalisia ja toiset huomioonottavia nuoria aikuisia, uskallan kyllä KOMENTAA tätä nuorintakin.

Mutta fyysista kuritusta ja tyhjän huutamista ja karjumista tai nalkuttamista meillä ei ole. Niinikään meillä myös puututaan eli se kielto käsky kehoitus pannaan täytäntöön eli tenava haetaan pois väärästä paikasta tai viedään ulos kirkkosalista huutamasta ja niin edelleen jos ei parilla sanomisella usko.

Kylläpä on ristiriitainen kirjoitus! :headwall:

 

Onko kellään muulla tämmöistä luupäätä tai ollut itse??? Jos kyse on kasvatuksesta, miksi nuoremman kanssa ei ollut samanlaista? Ilkeä hän ei ollut, ei hän muita kiusannut ja oli muutenkin kodin ulkopuolella ihan normaalisti toimiva ja hyvin oikeudenmukainen, eikä mikään häirikkö, vaikka vilkas ja itsepäinen olikin.
Minä en ainakaan pysty kasvattamaan lapsiani samalla tavalla. Jo heidän syntymäjärjestys vaikuttaa paljon. Ensmmäinen syntyy erilaiseen ympäristöön kuin toinen. Mun mielestä se ei oikein todista mitään, että lapset on samassa perheessä erilaisia, että kasvatus ja ympäristö ei olis tärkeimpiä mitkä vaikuttaa lapseen. enemmän kuin geenit.

 

\

Onko kellään muulla tämmöistä luupäätä tai ollut itse??? Jos kyse on kasvatuksesta, miksi nuoremman kanssa ei ollut samanlaista? Ilkeä hän ei ollut, ei hän muita kiusannut ja oli muutenkin kodin ulkopuolella ihan normaalisti toimiva ja hyvin oikeudenmukainen, eikä mikään häirikkö, vaikka vilkas ja itsepäinen olikin.
Minä en ainakaan pysty kasvattamaan lapsiani samalla tavalla. Jo heidän syntymäjärjestys vaikuttaa paljon. Ensmmäinen syntyy erilaiseen ympäristöön kuin toinen. Mun mielestä se ei oikein todista mitään, että lapset on samassa perheessä erilaisia, että kasvatus ja ympäristö ei olis tärkeimpiä mitkä vaikuttaa lapseen. enemmän kuin geenit.

Suomennatko?? En ymmärtänyt??!! :headwall:

 

Mikä siinä oli ristiriitaista :/

Sekö, että lapset on erilaisia. ?
Vai se, että komentamisesta huolimatta ei karjuta tyjää, vaan jos kielletään ja komennetaan ja hermostutaan, myös haetaan se tenavat pois kielletystä - koska pelkkä sana ei tehoa? siinä on ristiriita, vai?

 

http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=4030568&p=1&tmode=1&smode=1

 

\

\

Onko kellään muulla tämmöistä luupäätä tai ollut itse??? Jos kyse on kasvatuksesta, miksi nuoremman kanssa ei ollut samanlaista? Ilkeä hän ei ollut, ei hän muita kiusannut ja oli muutenkin kodin ulkopuolella ihan normaalisti toimiva ja hyvin oikeudenmukainen, eikä mikään häirikkö, vaikka vilkas ja itsepäinen olikin.
Minä en ainakaan pysty kasvattamaan lapsiani samalla tavalla. Jo heidän syntymäjärjestys vaikuttaa paljon. Ensmmäinen syntyy erilaiseen ympäristöön kuin toinen. Mun mielestä se ei oikein todista mitään, että lapset on samassa perheessä erilaisia, että kasvatus ja ympäristö ei olis tärkeimpiä mitkä vaikuttaa lapseen. enemmän kuin geenit.

Suomennatko?? En ymmärtänyt??!! :headwall:

Siis jeps kirjoitti, jos oikein ymmärsin, että hänen mielestään kasvatuksella ei ole niin olennaista merkitystä, koska hänen perheessään on yksi luupää ja muut lapset erilaisia kuin tämä yksi, ja hänen mielestään kun he ovat eläneet samassa perheessä, pitäisi heidän olla samanlaisia, jos kasvatus merkitsisi jotain.

Kun taas minun mielestä kasvatus kyllä merkitsee, mutta ei useinkaan ole mahdollista kasvattaa lapsia samalla tavalla. Onhan esim. esikoiselle vähän enemmän aikaa useimmiten kuin muille (ei tietysti silloin päde, jos ikäero esim 7 vuotta tai enemmän, silloin voi olla myös kuopukselle yhtä paljon omaa aikaa). Siis jokainen lapsi saa erilaisen ympäristön ja erilaisen kasvatuksen mielestäni samassakin perheessä, ja siitä erot johtuvat pääasiassa.

Tottakai jokaisella on temperamentti jo syntyessään, mutta muu tuleekin sitten kasvatuksesta ja ympäristöstä. Vaikka perheessä olisi vain yksi luupää, niin kyllä hänenkin ominaisuutensa johtuvat kasvatuksesta.

Enpä taida osata selittää...

 

:attn: On muitakin kasvatustapoja kuin komento kasvatus ja vapaakasvatus.

 

\

http://www.vauva-lehti.fi/keskustele/tm.asp?m=4030568&p=1&tmode=1&smode=1

Kiitos linkistä, aika mielenkiintoinen juttu - että ihmiset niin eri tavalla mieltävät tuon sanan komentaminen.
Eli: tässä keskustelussa loppujen lopuksi kaikki puhuvat samasta asiasta ja ovat samaa mieltä - eripuraa ja riitaa ja nälvimistä tulee vaan siitä että kaikki mieltää komentamisen niin eri tavalla. *hieno oivallus :saint: *

Eräällä paikkakunnalla tai maakunnassa, no kuitenkin, pidettiin lähes kirosanana, lyöntinä, moitteena, haukkumisena - jos sanoi lapsestaan että kakara. :\| Toisella alueella se taas on lähes hellittelynimi. Ja eikös lapissa sanota että läppi = lapsesta. ?

 

mä olen utelias....miten kieletään nätisti????ettekö te koskaan huuda lapsille ja käytä EI sanaa.Miten te kielätte lapsia?Onko teidän lapset niin hyvä käytöksiä ettei niitä tarvitse koskaan kieltää ja jos jotain pahaa tekee niin te sanotte voi voi ja halaatte tai miten te kielätte nätisti????
Kuka teillä päättää asioista esim menään sisälle sinä vai lapsi.jos lapsi alkaa iukutella niin annatteko te periksi kun olette ensin kauniisti puhuneet lapsille??
mä en voi muuta sanoa kuin ja onnea

 

\

mä olen utelias....miten kieletään nätisti????ettekö te koskaan huuda lapsille ja käytä EI sanaa.Miten te kielätte lapsia?Onko teidän lapset niin hyvä käytöksiä ettei niitä tarvitse koskaan kieltää ja jos jotain pahaa tekee niin te sanotte voi voi ja halaatte tai miten te kielätte nätisti????
Kuka teillä päättää asioista esim menään sisälle sinä vai lapsi.jos lapsi alkaa iukutella niin annatteko te periksi kun olette ensin kauniisti puhuneet lapsille??
mä en voi muuta sanoa kuin ja onnea

Komennatko sinä sitten lastasi? Huudatko = korotat äänesi?
Nätisti kielletään kait sanomalla pehmeällä vähän lässyttävällä äänellä lapsen puoleen kumartuen: "kultaseni, oli tosi tuhmaa lyödä jonia muovitraktorilla naamaan. katso nyt, joni itkee. Äitikin itkee yhyy, äiti on surullinen kun oma rakas löi jonia, yhyy"

Sisälle meno: "kulta, nyt mennään sisälle. ai et tahdo. kulta, kello on 12, on aika mennä syömään. äidillä on nälkä. onko sinulla nälkä, kulta onko? äidillä on. mennään syömään, tule sisälle (pitää ovea auki) kultaaaaa, kultaa...."
:kieh:

 

\

Komennatko sinä sitten lastasi? Huudatko = korotat äänesi?
Nätisti kielletään kait sanomalla pehmeällä vähän lässyttävällä äänellä lapsen puoleen kumartuen: "kultaseni, oli tosi tuhmaa lyödä jonia muovitraktorilla naamaan. katso nyt, joni itkee. Äitikin itkee yhyy, äiti on surullinen kun oma rakas löi jonia, yhyy"

Sisälle meno: "kulta, nyt mennään sisälle. ai et tahdo. kulta, kello on 12, on aika mennä syömään. äidillä on nälkä. onko sinulla nälkä, kulta onko? äidillä on. mennään syömään, tule sisälle (pitää ovea auki) kultaaaaa, kultaa...."
:kieh:

Tämä oli kai vitsi, olihan?

 

\

\

Komennatko sinä sitten lastasi? Huudatko = korotat äänesi?
Nätisti kielletään kait sanomalla pehmeällä vähän lässyttävällä äänellä lapsen puoleen kumartuen: "kultaseni, oli tosi tuhmaa lyödä jonia muovitraktorilla naamaan. katso nyt, joni itkee. Äitikin itkee yhyy, äiti on surullinen kun oma rakas löi jonia, yhyy"

Sisälle meno: "kulta, nyt mennään sisälle. ai et tahdo. kulta, kello on 12, on aika mennä syömään. äidillä on nälkä. onko sinulla nälkä, kulta onko? äidillä on. mennään syömään, tule sisälle (pitää ovea auki) kultaaaaa, kultaa...."
:kieh:

Tämä oli kai vitsi, olihan?

Juu, oli se vitsi. =)
Mutta tätä toimtamallia kyllä tapahtuu myös oikeassa elämässä. Olen nähnyt. EI ehkä ihan noin räikeästi, mutta kuitenkin..

 

lapsissa on todella paljon eroja. Tuttavapiirissäni on monta tälläistä "ei meidän matti ole ikinä avannut kaappeja" tai "ei meidän pirjo käy ikinä kukkien kimppuun". Meidän molemmat lapset tosiaan avaavat niitä kaappeja ja käyvät kukkien kimppuun. Esikoisen kanssa yritettiin jättää ne kukkapurkit siihen maahan/pöydille mutta ei siitä tullut mitään. Yhtenä päivänä esikoinen (hän oli muistaakseni 1v 3kk) meni putkeen 17(!) kertaa kukkaruukun kimppuun. Vaikka kuinka yritettiin kieltää niin sillä ei ollut mitään vaikutusta. Kuopuksen kanssa sama juttu, silloin todettiin itselle helpommaksi vaihtoehdoksi nostaa ne kukkaset ylemmäksi koska ei vain jaksanut siivota niitä multia lattialta 20-30 kertaa päivässä.

Itse ainakin kiellän lapsiani jos he tekevät jotain sellaista että siihen on aihetta. Tietysti selitän miksi niin ei saa tehdä. Jos sama toistuu kiellän uudestaan, hieman kovempaan äänensävyyn. Jos (ja kun..)sama jatkuu pahimmassa tapauksessa lapsi laitetaan omaan huoneseen tai vessan hetkeksi miettimään tekosiaan.

 

\

\

Nätisti kielletään kait sanomalla pehmeällä vähän lässyttävällä äänellä lapsen puoleen kumartuen: "kultaseni, oli tosi tuhmaa lyödä jonia muovitraktorilla naamaan. katso nyt, joni itkee. Äitikin itkee yhyy, äiti on surullinen kun oma rakas löi jonia, yhyy"

Sisälle meno: "kulta, nyt mennään sisälle. ai et tahdo. kulta, kello on 12, on aika mennä syömään. äidillä on nälkä. onko sinulla nälkä, kulta onko? äidillä on. mennään syömään, tule sisälle (pitää ovea auki) kultaaaaa, kultaa...."
:kieh:

Juu, oli se vitsi. =)
Mutta tätä toimtamallia kyllä tapahtuu myös oikeassa elämässä. Olen nähnyt. EI ehkä ihan noin räikeästi, mutta kuitenkin..

Juu-uh. Kyllä sitä näkee. Olen katsellut vierestä, kun äiti yritti 15 min ajan maanitella (yllä kuvatulla tavalla) lastaan lähtemään kotiin. Lopulta lapsi vaivoin suostui ja oli aivan loukkaantunut ja murjotti. Vanhemmat yrittivät kaikin keinoin hyvitellä lapsiraukkaa, jota noin joutuivat kohtelemaan kaltoin.. :headwall:

Olen yrittänyt miettiä, onko tuollaisessa hommassa jokin järki. Kai siinä jokin logiikkakin on, en voi uskoa, että se olisi pelkkää laiskuutta tai pelkoa lapsen voimakkaista reaktioista. Mutta en keksi, mikä.

Siis mietin sitä siksi, että meillä on kotona ihan eri meininki. Kuitenkin mielestäni on hyvä välillä punnita omia ajatuksiaan ja tapojaan ja ajattelin, että mitähän olen menettänyt, kun tuo kaikkea käskemistä ja kieltämistä välttävä tapa ei lainkaan aukene minulle. En tajua sitä lainkaan.

 

Just näin! Ei haluta tuottaa pahaa mieltä kullannupulle ja helpompaahan se on katsella taivaan lintuja, kuin kieltää ankarasti kun oma tenava mättää hiekkaa vauvan silmille hiekkalaatikolla...
Argh. Mutta pulassa ovat, jos oikein karsea murrosikä iskee lapseen myöhemmin, siinä viedään vanhempia kuin metrin mittaa!
*Jyrki, voisitsä, viitsisitsä ai et vai, no äiti vie likavaatteet pyykkiin*
[/quote]

juu ihan totta...tarhassa olen huomannut..jopa 2 vuotias repii leluja toisilta,puree hampailla, lyö ja hakkaa isompia sekä pienempiä ja isosiskokin samanlainen. jos niille sanoo(olen entinen tarhatäti)rupevat mäkättämään että mä kerron susta äitille...nämä lapset on just semmosia en viitsi kieltämällä kulta mussu rakasta pahoittaa...

yleisesti ottaen (en ihan kirjaimellisesti)joillekkin sietäisi ihan vanhan ajan selkäsaunan antaa että oppisivat...liika lässytys ei auta, mutta ei liika huutaminenkaan

 

Eräs lastentarhatäti kertoi oikean esimerkin elävästä elämästä:
3-4 vuotiasta lasta tultiin hakemaan päiväkodista koko suvun voimin: isi henkilöautolla, pappa pakettiautolla, mummi kävellen, äiti polkupyörällä - koska lapsi ei ollut osannut aamulla päättä kenen kyydissä ja millaisella ajopelillä hän haluaa päiväkodista lähteä kotiin
:headwall:

Tapaus lähikaupassa muutama vuosi sitten: vanhemmat kertelevät hyllystä ja laarista toiseen kiireettömän ja vähän neuvottomankin oloisena ja pohtivat että mitä me syötäisi, ostetaanko tätä. Kärryissä ei ollut mitään, eikä siihen nostettu mitään, vaikka kauppa oli lähes kokonaan kierretty. Perässä käveli max 4-vuotias tyttö joka lopulta hermostui ja parkaisi: miksi minun pitää aina päättää mitä me syödään!

 

nykyään on vallalla sellainen kasvatustyyli, että kiellot kierretään eli sanotaan lapselle, mitä pitää tehdä eikä kielletä. esimerkki: älä ota sitä lapiota toisen kädestä! - ota oma lapio! itse komennan enkä osaa kierrellä.

 

[Tunnen yhden perheen jossa esikoista ei ole "koskaan" kielletty tekemästä mitään koska lapselle tulee paha mieli jos kielletään tai komennetaan. No nyt kun lapsi on kuuden vanha niin tämä äiti sanoi, että ei hän pärjää enää tälle lapselle lapsi tekee juuri niinkuin itse haluaa ja mitkään komentamiset ei auta. [/quote]

Olen tästä juuri samaa mieltä. Rajojen asettaminen on pakko aloitta pienenä, muuten on 5-6 vuotiaan kanssa helisemässä. Itse olin esikoisellemme tosi jämäkkänä ja kaksivuotiaaksi asti pärjäsinkin vain selkeällä, toistavalla puheella ja kiellettyyn tekemiseen puuttumisella. Järjettömän uhmaiän kourissa huusin ja komensin kyllä sitten aivan väsymiseen asti (vieressä vauva, joten välillä oli pakko). Harmittelin tätä kovasti ja olin pahoillani, kun en pystynyt "sivistyneeseen" kasvatukseen. Mutta nyt on viisivuotiaamme todella hyväkäytöksinen, välillä ihmettelen itsekin. Hän on iloinen ja sosiaalinen, ottaa toisia huomioon, kuuntelee ja vaikka välillä kiukkuileekin ja villiintyy kuten muutkin ikäisensä, tottelee useimmiten. Enää ei ole tarvinnut ääntä korottaa.

Sitten on vieressä "komentamaton" ja "rajaton" tuttavien lapsi, jonka vanhemmat eivät saa tenavaan enää mitään kuria tai otetta, kun eivät ole ajoissa aloittaneet. Useimmiten eivät viitsi enää nytkään ja niinpä nappula kiusaa, häiriköi ja kerää huomiota huonolla käytöksellä, eivätkä vanhemmat tee mitään. Joskus on itse ärähtänyt tälle lapselle selkeän kiellon ja tenava on niin äimänä, että kulkee perässä koiran pennun tavoin seuraavan tunnin. On siis selvästi lapsellekin turhauttavaa, jos ei ole rajoja. Mistä lapsi voisi tietää kuinka tulee toimia eri tilanteissa?

Itsellä onkin siis haastetta nuoremman kanssa, jolle ei ole pystynyt olemaan yhtä jämäkkänä kuin esikoiselle aikoinaan (on tullut lellattua...). Merkkejä hankaluuksista on jo nyt näkyvissä ja koska kaverivertailun tulos on lohduton, täytyy ottaa itseään niskasta kiinni, kun on vielä mahdollisuus. Enkä nyt tarkoita mitään ruumiillista kurinpitoa tai järjetöntä huutamista, vaan jämäkkyyttä ja johdonmukaisuutta rajojen asettamisessa hellyyden ja rakkauden osoitusten lisäksi. Sekin on välittämisen osoittamista.

Lapsen huono käytös on tietenkin myös luonne- ja olosuhdekysymys, mutta 70% siitä on kyllä mielestäni vanhempien aikaansaannosta, ellei kyseessä ole sitten jotenkin poikkeuksellinen lapsi, esim. todettu ylivilkkaus tai muu vastaava, niille kai eivät vanhemmat voi mitään, vaikka päällään seisoisivat.

 

Olen samaa mieltä Allin ja HildaHuldan kanssa.
Meillä juuri 1v.täyttänyt poika,joka ei meinaa ottaa lääkettä kun annan,vaan isan pitää olla vieressä hoputtamassa.Ja kas,niin se lääke menee alas.Tällä esimerkillä haluan sanoa sen,että mitä pienemmästä lapset opetetaan tottelemaan vanhempiaan,sen paremmin ja helpommin "komentaminen" tehoaa myös myöhemmin, eikä tarvitse (toivottavasti) sitten murrosikäisen kanssa kipuilla niin kovasti.

 

Rajat ovat rakkautta! =) :heart: =)

 

Ja lapset oikein kaipaavat rajoja = rakkautta :heart:
Ja välillä testaavat: vieläkö..
niin pienet kuin isotkin lapset. :flower:

 

\

Rajat ovat rakkautta! =) :heart: =)

Vaikka lasta ei komennetakkaan, ei se tarkoita etteikö olisi rajoja.

 

\

Tälle lapselle ei ole opetettu EI sanaa, mutta tukkapölly, luunappi ja varmasti kaikenmaailman muukin fyysinen kuritus on käytössä. Miten muuten noin pieni lapsi osaisi olla NIIN ilkeä muille lapsille !
:ashamed:
Minua hävettäisi, jos oma lapseni olisi tuollainen! Minua hävettäisi oma vanhemmuuteni, jos oma lapseni peilaisi noin selvästi kodin huonoa ilmapiiriä, omaa huonoa oloaan.

Tämä teksti hyppäsi silmilleni! Siis se, että kolmevuotias lyö tai tönii muita tarkoittaa automaattisesti sitä, että lapseen kohdistetaan fyysistä kuritusta ja kotona on huono ilmapiiri!

Tämä siis siksi, että oma poikani -3v käyttäytyy huonosti, siis tönii tai läpsii muita lapsia. Meillä kyllä kielletään, käytöstä ei missään nimessä hyväksytä ja aina myös pyydetään anteeksi. Ja tietysti minua myös hävettää ja poden myös syyllisyyttä asiasta. Tukkapöllöä olen muutaman kerran käyttänyt tässä kolmen vuoden uhman aikana, mutta pari viikkoa sitten luovuin siitä, koska se oli tehoton ja siitä tuli vain huono omatunto itselle.

Edellisen kerhokerran jälkeen (kun poikani oli täysin syyttä tönäissyt 2v tytön alas tuolilta) sain illalla tytön äidiltä viestin, että onko meillä parisuhteessa asiat hyvin, viitaten siis pojan käytökseen. Suutuin kyllä kovasti ja loukkaannuin myös, koska mistään tällaisesta ei kysymys ole! Sen verran lohtua sain, että eräs kolmen pojan äiti totesi tönäisyn jälkeen, että hyvä että muillakin on tuollaista. Joten varmaan ihan normaalia ja ikäänkuuluvaa käytöstä, mutta ei tietenkään missään hyväksyttävää.

Että näin.

Ja eräässä ystäväperheessäni taasen käytetään enemmänkin tukkapöllöä kuin järkevää tai määrätietoista kasvattamista ja heidän poikansa ei ole koskaan ainakaan minun lastani lyönyt tai tönäissyt. :/ :/

 

Voi Hanuli, sympatiani sulle. Mutta älä missään nimessä ota itsellesi syyllisyydentuntoa, vaan jatka samaan johdonmukaisen malliin. Uskon, että se kyllä ajan myötä kantaa hedelmää.

Meidän 3-vuotias ei ole viime aikoina ollut kovin huonokäytöksinen (paisti tietty täällä kotona äitiä koettelee..), mutta muistan kyllä vaiheita, jolloin olin ihan hirveän häpeissäni hänen touhuistaan. Ja aloin jopa vältellä tiettyjä sosiaalisia tapahtumia kun arvelin, että taas saan syyllistäviä katseita/kommentteja lapsen tempuista. (Kuten "meidän lapsi-parka jotui antibioottikuurille kun teidän lapsi raapi häntä, kun lasten kynnen aluset on niin likaiset..)

Mutta mun täytyy kyllä sanoa, että on aika pöljää + huipputekopyhää siltä toiselta äidiltä ruveta soitteleen kotiin ja kyseleen parisuhteen tilasta, eikö niillä ihmisillä muuta tekemistä ole kuin päivitellä toisten elämää! Kaikki fiksut vanhemmat tietää, että kuka tahansa voisi joutua kasvotusten näiden uhmatemppujen kanssa, ja useimmiten joutuukin, ennenpitkää. Tietysti on ongelmaperheet erikseen, jolloin lapsen hätä voi näkyä käytöksessä, mutta silloinkaan ei kyllä mitkään puhelinsoitot paranna perheen ahdinkoa.

 

Voi kuinka tuttua. Meillä lapsille on asetettu selkeät rajat, mitä saa ja mitä ei saa tehdä. Ihan ehottomasti kiellettyjen listalla on toisten satuttaminen ja aina on asiaan puututtu (kielletty ja selitetty jos sen seitsemännenkin kerran peräkkäin). Kuitenkin rakas uhmiksemme välillä mätkäisee toista. Kun katselette ympärillenne ja kyselette kokemuksia, niin toisilla tuo lyöminen sun muu pureminen on voimakkaampaa ja toisille sitä ei välttämättä ole ollenkaan. Kyse ei kuitenkaan ole välttämättä kasvatuksesta, vaan lapsen omasta kyvystä/kyvyttömyydestä kommunikoida tunteistaan. Fyysiset "ilmaisut" kestävät aikansa, mutta se ei toki tarkoita, etteikö niitä voisi jättää huomioimatta!!! Aina asiasta muistutetaan, ettei saa tehdä, kerrotaan miksi ja myös anteeksipyyntö kuuluu asiaan.

Älkää syyttäsuotta syyllistäkö jokaikistä vanhempaa, jonka lapsi tekee pahojaan. Kyllä ne vanhemmat ovat jo ennestään aika syyllistyneitä, vaikka kyse olisikin vain ohimenevästä kasvuvaiheesta.