Aina se nätisti kieltäminen tai nätisti "komentaminen" ei tehoa. Minkä ikäisiä lapsia teillä, kirjoittajat, on? On ihan eri asia "komentaa" eli nätisti mutta napakasti kieltää 2-vuotiasta, kuin 6-vuotiasta ja murkkuikäisen kanssa tilanne on taas ihan toinen.
On eri asia sanoa EI pistorasioiden rassaamisesta, roskiskaapin purkamisesta ja hiekan syytämisestä toisen päälle KUIN komentaa siivoamaan oma huone, noudattamaan kotiintuloaikoja, tekemään läksyt ja lukemaan kokeisiin tai jotain vastaavaa.
On lapsia, joille ei em. asioista koskaan tarvitse komentaa/käskeä/kehoittaa/ neuvoa nätisti = ihan mikä ilmaisu tahansa.
On lapsia, joita kirjahyllyn tavarat eivät kertakaikkisesti kiinnosta, joille yhden kerran sanottu ei menee perille. Joiden kanssa kotiintuloajoista ei tarvitse kinastella, ne sovitaan ja nuori niitä noudattaa; läksyistä ei tarvitse huomauttaa, hän hoitaa ne - mutta huonetta ei siivota millään kauniilla kehoituksella!
Minulla lapsista keskimmäinen on tämmöinen.
Hänen kanssaan on helppo toimia.
Esikoinen taas purki kaiken, hajotti kaiken, eikä häneen uponnut mikään kauniisti kehoitettu, nätisti sanottu. Alkaen ihan vaan kirjahyllystä aina leikkipuistosta kotiin lähtemiseen ja edelleen kotiituloaikojen noudattamiset tai vaikkapa harrastusten rajoittaminen niin että viikossa olisi myös vapaapäiviä eikä kaikki illat menisi harrastaessa. Esim. tässä harrastusasiassa: hän halusi aloittaa uuden harrastuksen, joka sitoisi aika paljon. Hänellä oli kolme tai neljä (partio, vpk, srk) harrastusta leireineen. Plus koulutyö. Sanoin että uuden voi ottaa, mutta yhdestä vanhasta on sitten luovuttava ja perustelin asian. Hän ei halunnut luopua näistä vanhoista harrasteista, mutta valitti minulle vuosia tapauksen jälkeen, kuinka olen rajoittanut häntä ja pilannut hänen tulevaisuutensakin lähes...
Hän on nyt täysi-ikäinen ja yhä edelleen joudun muistuttamaan häntä MIKSI hän ei aloittanut ko. harrastusta.
Onko kellään muulla tämmöistä luupäätä tai ollut itse??? Jos kyse on kasvatuksesta, miksi nuoremman kanssa ei ollut samanlaista? Ilkeä hän ei ollut, ei hän muita kiusannut ja oli muutenkin kodin ulkopuolella ihan normaalisti toimiva ja hyvin oikeudenmukainen, eikä mikään häirikkö, vaikka vilkas ja itsepäinen olikin.
Nuorimmainen on vielä vaipoissa, mutta Ei sana on meillä kyllä käytössä, välillä nätisti sanottuna, välillä komentaen. Ei lapsi tyhmä ole, mutta en minäkään. ON turha vedättää. Ei on ei, ja jos ei usko hyvällä, uskoo sitten vähän kovemmalla. Jos kymmenennen kerran kiskoo kiellettyä laatikkoa tyhjäksi, sitä samaa joka on koko ajan ja joka pv ollut EI, niin minä ainakaan en jaksa lempeästi lässyttää: "ei kultaseni, se on äidin laatikko, et saa mennä sinne, menepä kultaseni omalle laatikollesi, kas tässä..." "kulta, se on EI. missäs sinun OMA laatikkosi on" "EI, se oli se äidin laatikko. TÄMÄ on sinun oma laatikkosi... " ja niin edelleen.
Voitte pitää minua just niin kamalana kuin haluatte, mutta kyllä minulla se lempeä lässytys loppuu jo alkumetreillä ja ääni nousee KOMENTAMISEKSI..
Ja kun minulla on kaksi jo täysi-ikäistä ja täysin normaalia lasta, joille on sanottu EI kauniisti ja EI komentamalla, eikä heistä mummonpotkijoita ole tullut, ei edes koulukiusaajia, vaan ihan tavallisia, kilttejä, sosiaalisia ja toiset huomioonottavia nuoria aikuisia, uskallan kyllä KOMENTAA tätä nuorintakin.
Mutta fyysista kuritusta ja tyhjän huutamista ja karjumista tai nalkuttamista meillä ei ole. Niinikään meillä myös puututaan eli se kielto käsky kehoitus pannaan täytäntöön eli tenava haetaan pois väärästä paikasta tai viedään ulos kirkkosalista huutamasta ja niin edelleen jos ei parilla sanomisella usko.
