vierailija
Katariina Sourin hyvä kirjoitus FB:ssä.
Itsenäisyyspäivän alla vellovat taas erinäiset latautuneet keskustelut kansallismielisyyteen helposti kytketystä ääriajattelusta ja -toiminnasta. Leimakirves näyttää heiluvan vähän joka suunnalla.
Sinimusta liike on kutsunut ihmisiä itsenäisyyspäivänä Oodi-kirjastoon lukupiiriin. Arhinmäki yllyttää rasismia ja fasismia vastustavia täyttämään Oodi-kirjastoon niin, ettei fasisteille jää tilaa. "Ei fasisteja Helsingin kirjastoihin. Ei fasisteja minnekään!"
RKP:n Anders Adlercreutz ei halua perussuomalaisten Teemu Keskisarjan ja Sheikki Laakson osallistuvan kansallismieliseen 612-marssiin. Hänen mukaansa Rkp:lle Linnan juhliin osallistuminen ”liittyy perinteiden kunnioittamiseen sekä presidentti-instituution ja menneiden sukupolvien työn arvostamiseen”.
Isänmaallisuutta pidetään arvossa, mutta kansallismielisyys nähdään negatiivisesti värittäytyneenä nationalismina. Kritiikkiin on joissakin tilanteissa ja yhteyksissä ihan vahvat perusteetkin.
Silti on mielestäni erikoista, että oman kansan kielen, kulttuurin ja historian suojelu suvaitaan vähemmistöryhmille, mutta kansallismielinen suomalainen tulee kotimaassaan hyvin nopeasti leimatuksi fasistiksi, äärioikeistolaiseksi tai uusnatsiksi. Eli jos edustat Suomessa enemmistöä, sinulla ei ole muiden täällä asuvien kansojen kanssa tasavertaista oikeutta puolustaa ja pyrkiä palauttamaan ja säilyttämään oman kansasi alkuperäistä kulttuuria ja etenkään muinaista historiaa.
Naisena koen, että perinteisen suomalaisuuden puolustaminen on vahvasti maskuliinisia kaikuja omaavaa toimintaa, tai ainakin sellaiseksi miellettyä ja väritettyä, vaikka naiset ovat niitä jotka ovat uskoakseni räikeimmin kärsineet syrjinnästä ja alistamisesta, jota kristinuskon miekkalähetys, noitavainot ja uskonpuhdistus aikanaan aiheuttivat, ja aiheuttavat yhteiskunnassamme edelleen.
Jos emme kykene kansakuntana nostamaan julkiseen keskusteluun sitä, mitä olemme suomalaisina menettäneet kun kansamme alistettiin kirkon ja kruunun alle, ajaudumme pintaliikehdinnän aiheuttaman polarisaation myötä pysyviin ja alati paheneviin puolustusasemiin omiin leireihimme. Ja jos oikeutta Suomen kolonisointihistoriassa jaetaan ainoastaan saamelaisille, niin emme tule kykenemään myöskään tasavertaiseen ja harmoniseen rinnakkaiseloon muiden kansojen ja tänne muulta muuttaneiden kanssa.
Meillä suomensukuisilla täytyy olla oikeus omaan muinaiseen historiaamme, kansalliseen ylpeyteen ja omiin syviin juuriimme. Rasismi nimittäin nousee turvattomuudesta ja juurettomuuden kokemuksesta. En tiedä mitä ja minkä aikakauden perinteitä ja menneiden sukupolvien työtä RKP:n Aldercreutz arvostaa, mutta epäilen vahvasti, että meillä on hyvin erilainen käsitys perinteistä ja niiden vaalimisen oikeudesta.
Niitä jotka elävät siinä harhaluulossa, että suomalaiset ilolla ja riemulla alistuivat aikanaan ruotsinvallan alle ja luopuivat omista perinteistään ja muinaisuskostaan, on syytä muistuttaa, että lounaisrannikolta alkaneet ristiretket johtivat siihen, että suomalaiset menettivät käännytystyön etenemisen myötä pitkälti myös oikeuden paitsi omiin viljelysmaihinsa niin myös käyttää omaa kieltään.
Uskonpuhdistusta Suomessa toteuttanut, kieliasiassa tärkeää arvonpalautustyötä tehnyt Mikael Agricola suhtautui hänkin hyvin kielteisesti muinaisuskoon ja sen "epäjumaliin" ja "uskomusolentoihin". Hän moitti kansaamme 1500-luvulla "vimmatuksi" kun se "kumartaa julkisesti ja salaa tulta, vettä, multaa, oksia ja puita sekä kuolleiden luita epäjumalinaan ja pitää niitä Jumalan sijasta pyhinä.
Puhdasoppineisuuden aikaan 1600-luvula esi-isien ja haltiahenkien palvonta ja loitsiminen kiellettiin, ja muinaisusko haluttiin hävittää lopullisesti. Kirkossakäynti oli pakollista ja kirkkokuri kovaa. Rangaistuksena ihmisiä sakotettiin ja laitettiin jalkapuuhun häpeämään. Tässä vaiheessa käännytystyötä oli tehty jo 600 vuotta!! Se kertoo paljon siitä, miten tiukasti pidimme kiinni omista perinteistämme.
Noitavainot ovat ihan oma lukunsa, enkä mene nyt niihin. Mutta ikiaikaisen henkisen perintömme ja viisausperinteemme tuhoaminen on kiistatta vaikuttanut kansalliseen identiteettiimme, omanarvontuntoomme, mielenmaisemaamme ja myös terveyteemme, ja vaikuttaa yhä tänäkin päivänä.
On aika katsoa syvemmälle ja kauemmas menneisyyteen. Nykypäivän julkinen keskustelu on vaikenemisen ja tietämättömyyden taustaa vasten pääsääntöisesti naurettavaa.
Itsenäisyyspäivän alla vellovat taas erinäiset latautuneet keskustelut kansallismielisyyteen helposti kytketystä ääriajattelusta ja -toiminnasta. Leimakirves näyttää heiluvan vähän joka suunnalla.
Sinimusta liike on kutsunut ihmisiä itsenäisyyspäivänä Oodi-kirjastoon lukupiiriin. Arhinmäki yllyttää rasismia ja fasismia vastustavia täyttämään Oodi-kirjastoon niin, ettei fasisteille jää tilaa. "Ei fasisteja Helsingin kirjastoihin. Ei fasisteja minnekään!"
RKP:n Anders Adlercreutz ei halua perussuomalaisten Teemu Keskisarjan ja Sheikki Laakson osallistuvan kansallismieliseen 612-marssiin. Hänen mukaansa Rkp:lle Linnan juhliin osallistuminen ”liittyy perinteiden kunnioittamiseen sekä presidentti-instituution ja menneiden sukupolvien työn arvostamiseen”.
Isänmaallisuutta pidetään arvossa, mutta kansallismielisyys nähdään negatiivisesti värittäytyneenä nationalismina. Kritiikkiin on joissakin tilanteissa ja yhteyksissä ihan vahvat perusteetkin.
Silti on mielestäni erikoista, että oman kansan kielen, kulttuurin ja historian suojelu suvaitaan vähemmistöryhmille, mutta kansallismielinen suomalainen tulee kotimaassaan hyvin nopeasti leimatuksi fasistiksi, äärioikeistolaiseksi tai uusnatsiksi. Eli jos edustat Suomessa enemmistöä, sinulla ei ole muiden täällä asuvien kansojen kanssa tasavertaista oikeutta puolustaa ja pyrkiä palauttamaan ja säilyttämään oman kansasi alkuperäistä kulttuuria ja etenkään muinaista historiaa.
Naisena koen, että perinteisen suomalaisuuden puolustaminen on vahvasti maskuliinisia kaikuja omaavaa toimintaa, tai ainakin sellaiseksi miellettyä ja väritettyä, vaikka naiset ovat niitä jotka ovat uskoakseni räikeimmin kärsineet syrjinnästä ja alistamisesta, jota kristinuskon miekkalähetys, noitavainot ja uskonpuhdistus aikanaan aiheuttivat, ja aiheuttavat yhteiskunnassamme edelleen.
Jos emme kykene kansakuntana nostamaan julkiseen keskusteluun sitä, mitä olemme suomalaisina menettäneet kun kansamme alistettiin kirkon ja kruunun alle, ajaudumme pintaliikehdinnän aiheuttaman polarisaation myötä pysyviin ja alati paheneviin puolustusasemiin omiin leireihimme. Ja jos oikeutta Suomen kolonisointihistoriassa jaetaan ainoastaan saamelaisille, niin emme tule kykenemään myöskään tasavertaiseen ja harmoniseen rinnakkaiseloon muiden kansojen ja tänne muulta muuttaneiden kanssa.
Meillä suomensukuisilla täytyy olla oikeus omaan muinaiseen historiaamme, kansalliseen ylpeyteen ja omiin syviin juuriimme. Rasismi nimittäin nousee turvattomuudesta ja juurettomuuden kokemuksesta. En tiedä mitä ja minkä aikakauden perinteitä ja menneiden sukupolvien työtä RKP:n Aldercreutz arvostaa, mutta epäilen vahvasti, että meillä on hyvin erilainen käsitys perinteistä ja niiden vaalimisen oikeudesta.
Niitä jotka elävät siinä harhaluulossa, että suomalaiset ilolla ja riemulla alistuivat aikanaan ruotsinvallan alle ja luopuivat omista perinteistään ja muinaisuskostaan, on syytä muistuttaa, että lounaisrannikolta alkaneet ristiretket johtivat siihen, että suomalaiset menettivät käännytystyön etenemisen myötä pitkälti myös oikeuden paitsi omiin viljelysmaihinsa niin myös käyttää omaa kieltään.
Uskonpuhdistusta Suomessa toteuttanut, kieliasiassa tärkeää arvonpalautustyötä tehnyt Mikael Agricola suhtautui hänkin hyvin kielteisesti muinaisuskoon ja sen "epäjumaliin" ja "uskomusolentoihin". Hän moitti kansaamme 1500-luvulla "vimmatuksi" kun se "kumartaa julkisesti ja salaa tulta, vettä, multaa, oksia ja puita sekä kuolleiden luita epäjumalinaan ja pitää niitä Jumalan sijasta pyhinä.
Puhdasoppineisuuden aikaan 1600-luvula esi-isien ja haltiahenkien palvonta ja loitsiminen kiellettiin, ja muinaisusko haluttiin hävittää lopullisesti. Kirkossakäynti oli pakollista ja kirkkokuri kovaa. Rangaistuksena ihmisiä sakotettiin ja laitettiin jalkapuuhun häpeämään. Tässä vaiheessa käännytystyötä oli tehty jo 600 vuotta!! Se kertoo paljon siitä, miten tiukasti pidimme kiinni omista perinteistämme.
Noitavainot ovat ihan oma lukunsa, enkä mene nyt niihin. Mutta ikiaikaisen henkisen perintömme ja viisausperinteemme tuhoaminen on kiistatta vaikuttanut kansalliseen identiteettiimme, omanarvontuntoomme, mielenmaisemaamme ja myös terveyteemme, ja vaikuttaa yhä tänäkin päivänä.
On aika katsoa syvemmälle ja kauemmas menneisyyteen. Nykypäivän julkinen keskustelu on vaikenemisen ja tietämättömyyden taustaa vasten pääsääntöisesti naurettavaa.
