Olen ollut jo jonkin aikaa huolissani mummostani, hän on kyllä ollut luonteeltaan aika karu aina mutta jotenkin mun äidin kuoleman jälkeen on alkanut asiat menemään liian pitkälle. Välillä menee ihmiset sekaisin ja kun korjaa erehdyksen, niin silmistä näkee että mummo on jotenkin hämillään/nolona.
Nyt viikonloppuna mummo soitti ihan järkyttävän puhelun jonkaa pääasia oli totaalinen haukkuminen (niin minun kuin aika monen muunkin ihmisen), uhkailu ja sellainen ihmeellinen viha. Puhelu loppui kun töksäytin mummolle takaisin, sain luuria korvaan.
Tänä aamuna mummo oli sitten onkinut numerotiedustelusta siskoni miehen numeron (ei ole koskaan tavannut häntä) ja lukenut sille kaiken maailman kiinalaisia horoskooppeja sun muita reilun puoli tuntia kunnes sisko oli tullut paikalle ja pelastanut miehen pinteestä. Mummolla ei ollut ollut mitään järkevää syytä soitolleen, oli vain sanout että saa hän soitella kenelle haluaa.
Mummo asuu yksin eikä ole ketään muita mummoa silmällä pitämään kuin minä ja minun aika taasen on aika kortilla jo oman legioonan kanssa. Lapset pelkäävät mummoa jostain syystä niin heitä en ala sinne pakottamaan. Mummon kanssa asiasta ei voi puhua vaan herne menee nenään jos edes yrittää aloittaa keskustelua, itsensä mielestä ei ole mitään ongelmaa.
Mitenkähän tässä nyt pitäisi toimia, tuskin sitä pystyy mitenkään esim. omalääkärille ohi mummon puhumaan?